Hih hih

Kertokaa paras laivakommelluksenne.

Tämä on ehdottomasti paras kommellukseni ja samalla vielä kerrottavin ja hassuin.

Olin tehnyt ostokseni Tax free:ssa ja olin lähdössä takaisin hyttiin. Tax freen ulkopuolella kuitenkin törmäsin tuttavaperheemme pojan äitiin ja hän rupesi kyselemään minulta missä poika oli, kun hän ei ollut mukanani. En kuitenkaan voinut vastata hänelle missä hänen poikansa oli, koska en tiennyt missä hän oli.
Siinä aikani seliteltyä sain lähdetyksi pois paikalta, mutta väärän suuntaa. Olin mennyt laivan väärälle puolelle ja samalla eksynyt ällistyttävän mahtavan suunnistustaitoni kanssa. Yhtäkkiä nenästäni ryhtyi vuotamaan verta ja jouduin suunnistamaan nenääni pidellen ja painavia kasseja kannellen. Oli siinä muilla matkustajilla varmasi hauskaa.
Lopulta löysin oikean hytin ja ryhdyin hakkaamaan ovea toivoen, että joku olisi hytissä. Pian veljeni aukaisikin oven ja minä heitin kassit sängylle ja ryntäsin vessaan. Nenästäni vuosi niin paljon verta, että jouduin heittämään WC-paperin hytin puolelle, jotta joku hytissä oleva olisi antanut siitä minulle palasen.
Lopulta nenäni verenvuoto oli tyrehtynyt ja olin valmis menemään hyttiin. Hytissä minua odotti hassu näky. Aikaisemmin sieltä oli kuulunut kovia naurun remakoita ja nyt sain tietää mistä se johtui. Ystäväperheemme poika oli muumioinut itsensä kokonaan WC-paperilla ja tanssi nyt sängyllä yhden ystävämme sitä kuvatessa kamerallaan. Oli se hauskaa.
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No jopas

Äänestä
  • Tyhmyys+jatkuuTuomas+Bussissa+Pakettiauttomaatti+Pankkiautomaatti+SisuMäättä+HaluatkoKehariTurpaan+HaluatkoÄmmäTurpaan+Sähkömies+NoloSika+ViiskasiaKoneeseen+TaksiSisu+HaluatkoNekru+ViestipuuTaiSagaaSattuu+jneÄlä+jauha+soopaa.+Terrorisoit+nyt+täällä+onneksi+kun+sut+on+saatu+savustettua+ulos+kuorma-auto+ja+taksipuolelta.+Sama+Runosmäen+yksinäinen+peräkammarin+poika+psykoosissaan+kirjoittelee+soopaa+täällä.+Kyllä+sinulla+Tuomas+on+todella+onneton,+yksinäinen+elämä.Kerro+taas+millä+autoilla+olet+ajanut,+kerro+liikennemerkeistä,+tv-tuotannoista,+1+päiväisestä+viikonlopusta,+yhden+leivän+kuljettamisesta,+Ducaton+rakentamisesta,+mielikuvitusystäsätäsi+JiiKoosta,+tv-tuotannoista,+sähkötöistä,+sakoista,+autojen+vaihteistoista,+euron+tuopeista,+kitaristin+hommista,+karaokejuontan+hommista,+kimppakyydeistä,+kuinka+tekemällä+20+%+töitä+saa+100+prosenttia+palkkaa,+risteilyistä+jneSinulla+moniosaaja+riittää+tietoa+ja+taitoa+kaikkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hassua kirjoitti:

Kertokaa paras laivakommelluksenne.

Tämä on ehdottomasti paras kommellukseni ja samalla vielä kerrottavin ja hassuin.

Olin tehnyt ostokseni Tax free:ssa ja olin lähdössä takaisin hyttiin. Tax freen ulkopuolella kuitenkin törmäsin tuttavaperheemme pojan äitiin ja hän rupesi kyselemään minulta missä poika oli, kun hän ei ollut mukanani. En kuitenkaan voinut vastata hänelle missä hänen poikansa oli, koska en tiennyt missä hän oli.
Siinä aikani seliteltyä sain lähdetyksi pois paikalta, mutta väärän suuntaa. Olin mennyt laivan väärälle puolelle ja samalla eksynyt ällistyttävän mahtavan suunnistustaitoni kanssa. Yhtäkkiä nenästäni ryhtyi vuotamaan verta ja jouduin suunnistamaan nenääni pidellen ja painavia kasseja kannellen. Oli siinä muilla matkustajilla varmasi hauskaa.
Lopulta löysin oikean hytin ja ryhdyin hakkaamaan ovea toivoen, että joku olisi hytissä. Pian veljeni aukaisikin oven ja minä heitin kassit sängylle ja ryntäsin vessaan. Nenästäni vuosi niin paljon verta, että jouduin heittämään WC-paperin hytin puolelle, jotta joku hytissä oleva olisi antanut siitä minulle palasen.
Lopulta nenäni verenvuoto oli tyrehtynyt ja olin valmis menemään hyttiin. Hytissä minua odotti hassu näky. Aikaisemmin sieltä oli kuulunut kovia naurun remakoita ja nyt sain tietää mistä se johtui. Ystäväperheemme poika oli muumioinut itsensä kokonaan WC-paperilla ja tanssi nyt sängyllä yhden ystävämme sitä kuvatessa kamerallaan. Oli se hauskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu