kauppakorkeen pääsykokees kirjoittaa oman vastausrivin johonki paperille ja ottaa sen lähties mukaan??olis mukava saada omat pisteet jo samana iltana ku oikeet vastaukset tulee ainakin turussa koulun oveen pari tuntii kokeen jälkeen mut ei viitteis senkään takia saada hylsyy kokeest:-)
tuleeks hylkäys
jos
61709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta ollessani Turussa saksan kokeessa kirjoittelin vastauksiani nenäliinaan (puhtaaseen siis :D) ja tarkastin ne myöhemmin kotona. Tuntui kyllä epämukavalta, kun valvoja kyyläsi aika tarkkaan - tai sitten vain kuvittelin - muttei kukaan tästä minulle huomauttanutkaan.
Mutta en siis todellakaan tiedä, onko tuo luvallista.
sain ottaa kokeen aikana tekemäni muistiinpanot mukaan Turun yliopiston yhteiskuntatieteen pääsykokeesta. Eikä valvoja niitä mitenkään tarkastanut.
Tämä koskee myös tulevia yliopisto- ja korkeakouluopintoja. Tietenkin käytännöt vaihtelee, mutta nyrkkisääntönä voin sanoa että sääntöjä kannattaa noudattaa aika tarkasti. On ihan selvää että joissain paikoissa katsellaan läpi sormien vaikka mitä. Yhtä selvää on myös että löytyy mestoja missä ei katsota läpi sormien mitään. Ennen kuin tuntee talon tavat ei kannata alkaa temppuilemaan. Nämä asiat voi tuntua pieniltä, mutta koskaan ei tiedä milloin joku vanha jäärä todella alkaa nussimaan jotain pilkkua. Tarkoitus ei ole pelotella, haluan vaan korostaa että toisin kuin lukioista sun muista niin yliopistoista ja korkeakouluista löytyy kyllä niitä jääriä joille se virallinen ohje on kuin jumalan sana. Ottaen huomioon että olet tilanteessa aivan selvä altavastaaja, kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin rikot mitään sääntöä.
Kannattaa kirjoittaa vastausrivi puuvivoittimeen - ei tule hylsyjä!
Vai että ihan puuviivottimeen?
Kivikausi päätty jo, rautakausikin, puukaudesta puhumattakaan. Mikä se ees on?
Minä ainakin käytän alumiinista viivotinta. Toisella puolella on tekstiä, mutta toinen puoli on täysin puhdas.
Ja valmis ottamaan tekstiä vastaan. Arvatkaa vaan oliko se lukiossakin ihanteellinen väline kokeissa kun lyijykynän jälki tarttuu täydellisesti mutta lähtee yhdellä puolen sekunnin peukalonpyyhkäisyllä.
Aika monelle kaverille tuli kokeissa viivotinta tarjottua.
Ainakaan Kauppiksen kokeissa.