Joulupukki

"pikkutyttö;)"

Tämä novelli oli täällä jo muistaakseni joulun alla, mutta nyt annan sen luettavaksi uudelleen..:) Enjoy, hopefully.

Istuin sohvalla glögiä hörppien, terästettyä glögiä. Olin juuri saanut siivottua olohuoneen lahjapapereista ja -nauhoista, laittanut lapset nukkumaan, sekä tarkastanut mieheni sijainnin ulkomailla. Minua harmitti, hän olisi voinut kiireisestä työstään huolimatta pakottanyt pomonsa antamaan hänelle lomaa edes joulun ajaksi, olihan nuorin lapsemmekin vasta yksivuotias. Olisin halunnut koko perheen olevan koolla.

Televisiostakaan ei tullut juuri mitään. Surffailin kanavalta kanavalle, vaihdoin asentoa, tunsin oloni yksinäiseksi. Ajattelin miestäni. Olin nähnyt hänet viimeksi viikko sitten, kun olimme yhdessä ostamassa joululahjoja. Hipaisin huuliani, joille hän oli lähtiessään painanut pehmeän suudelman. Siitä oli aikaa kun meillä viimeksi oli ollut aikaa toisillemme, rakastin pieniä lapsiani jotka veivät kaiken aikamme. Näin sieluni silmin komean lentäjämieheni uniformussaan, kuinka hän suoraryhtisenä seisoi lentokentällä huiskuttaen minulle. Kaipasin hänen vahvaa kehoaan ja suuria kämmeniään, jotka liian harvoin ennättivät hyväilemään minua. Vaihdoin kanavaa. Silloin ovikello soi. Katsoin hämmästyneenä kelloani, puoli 12. Kuka on liikkeellä tähän aikaan?

Hipsin villasukissani eteiseen, tuulikaappiin. Oviverhon takaa erotin punaisen värin. Hymähdin, tontut varmaankin etsivät yösijaa.

Isokokoinen mies työntyi sisälle, kopisteli jalkansa ja katsahti minuun.
-Tiina?
Tollotin joulupukkia hämmästyneenä.
-Kuka kysyy? Ja miksi ihmeessä tunkeudutte tänne tähän aikaan? Pukki naurahti vaivalloisesti.
-Joulupukki. Vai oletko nähnyt tällaista partaa ennen?
Pukki hieroi jäistä partaansa.
-Petteri hyytyi, pukki virnisteli.
-Ulkona on pirun kylmä. Ajattelin, että rouvalla olisi tarjota minulle kuppi kuumaa.

Kuulostelin pukin ääntä ja tarkastelin hänen kasvojaan. Tuuheiden, valkeiden kulmakarvojen alta erotin suuret, syvänsiniset ja hyvin... Kauniit ja puoleensavetävät silmät. Ne eivät kuuluneet vanhalle pukki-paralle, vaan parikymppiselle pojanklopille.
-Saanko tulla sisään?

Pukki potki kenkänsä tuulikaappiin ja käveli suurena ja hiukan pelottavanakin perässäni keittiöön. Kaadoin kuumentamaani glögiä suureen mukiin ja viitoin pukin istumaan olohuoneen sohvalle. Joulupukki istahti syvään huokaisten punaiselle sohvalleni, otti lokoisan asennon ja hörppäsi glögiä. Istuin empien nojatuoliin häntä vastapäätä ja katsoin tuota kummallista näkyä; pitkä, komea, nuori joulupukki juomassa glögiä olohuoneeni sohvalla keskiyöllä.

-Oletko yksin? Pukki rikkoi hiljaisuuden ja katsoi minuun lempeillä silmillään.
-E-hen, vastasin, kaksi lastani nukkuvat makuuhuoneessa. Heillä oli rankka ilta.
-Ymmärrän, ymmärrän. Kyllä tässä ottaa koville vähän itse kutakin, pukki naurahti ja virutteli makeasti haukotellen.
-Tämä on kyllä vähän huvittavaa, hymähdin kelloa vilkaisten. Samantien kaduin sanojani, kun pukki taas katsoi minuun. Hänen viiksiensä alta pilkottivat kauniisti kaartuvat nuoren miehen huulet. Ne kääntyivät leikkisästi alaspäin.
-Vanha pukkiparka oli vilustua, autosta loppui löpö ja talsin tänne kiristyvässä pakkasessa. Onneksi näin talonne ja valon ikkunassa, ja täältä löytyi ymmärtäväinen, viehättävä pikkurouva.

Pukki iski minulle silmää. Voi luoja... Kaikeksi kauhukseni huomasin tuijottavani joulupukin huulia, kauniita silmiä, ihanan suuria käsiä jotka hieroivat glögimukia lämmitelläkseen hieman.
-Tule tänne minun polvelle istumaan, rouva hyvä. Ei pukkia kannata pelätä.

Istahdin arastellen pukin vierelle.
-Saanen riisua partani? hän kysyi.

~~~~~~

-Mitäs sitä saatiin joululahjaksi? pukki tiedusteli ja heitti partansa tuolille jolta juuri olin noussut.
-Eööhh.. Suklaata ja.. En saanut sanaa suustani tuijottaessani sohvallani istuvan komistuksen kasvoja. Hänen kasvonpiirteensä olivat miehekkäät, leukaperät piirtyivät juuri sopivan kulmikkaina kohdaten korvien alla suloiset pulisongit. Pukki hymähti huomatessaan vaeltelevan katseeni.
-Yksinkö vietät lasten kanssa joulua?
-Kyllä, tänä vuonna. Mieheni on...
-Vai sellaista, pukki sanoi hiljaa siirtäen komean kätensä reidelleni. Katsahdin häneen hämmästyneenä ja olin vetäytyä.
-Olet kovin sievä rouva, sait vanhan pukin sulamaan, mies hymyili salaperäisesti ja nosti suuren tonttuhatun päästään paljastaen tummat hiuksensa.

Tajusin pikkuhiljaa lämpeneväni komealle nuorelle miehelle, jonka käsi hitaasti valeteli punaisten sukkahousujen verhoamalla reidelläni. Pukin aikeet alkoivat vaikuttaa kaikelta muulta kuin viattomilta, kun kämmen painautui sisäreidelleni hivuttaen samalla farkkuhameen helmaa ylöspäin.
-Sinulla on kovin kauniit jalat, pukki sanoin silitellen jalkaani nilkasta aina yläreidelle. Hän sai hymyn hiipivän raolleen hämmästyneisiin huuliini sekä punottaviin poskiini. Mitä enää voisin tehdä..

Pukki siveli vatsaani ja alkoi availla neuleeni nappeja. Pelko hiipi niskaani ja aioin jo avata suuni, kunnes pukki laski paidan harteiltani ja painoi huulensa rinnalleni poimien nännin suuhunsa.
-Mmm..
Silmäni painuivat kiinni, nuoren miehen lämmin suu tuintui hyvältä. Vaistomaisesti siirsin käteni hänen niskaansa hyväillen lyhyitä, karheita hiuksia. Pukin lutkuttaessa rintaani maiskahdukset täyttivät pääni, ja mieheni kuvat lipuivat pois mielestäni. Kylmät ja kuumat väreet sinkoilivat vuoronperään jostain rintakehäni alta, syvältä, ne saivat minut värähtelemään kun syntisen komea mies imaisi toisen nännin suuhunsa. RIntaliivit lensivät lattialle. Jo siinä vaiheessa tiesin että ilta olisi vasta nuori.

Pukki painoi huulensa kaulalleni ja riisti hameen yltäni, samaan syssyyn lähtivät myös sukkahousut. Kun seuraavan kerran raotin silmiäni, pukki istui vieressäni ilkosen alasti. Hänen ihonsa oli kaikkea muuta kuin kalpea, se näytti suorastaan kimmeltävän herkullisen ruskettuneena ja olin varma, että se väri oli lähtöisin oikeasta auringosta. Ujutin käteni hyväilemään komeaa kalua, pitkästä aikaa sain tuntea sen suloisen sykähtelyn täyttävän käteni. Puristin sitä kädessäni ihastuksesta sekaisin ja lämmin, liukas neste kasteli kämmeneni, kun kosketin sillä suurta terskaa.

Komistus repi minut syliinsä, puristeli rintojani, en halunnut aikailla. Miehen hieroessa kiihotuksesta turvonnutta klittaani ohjasin hänen paksulta ja uhmakkaalta tuntuvan peniksensä huulilleni, painuin alas, tuntien sen raivaavan tiensä pehmeään syliini. Tarrasin toisella kädelläni sohvan käsinojaan, toisella rintaani puristavaan miehen käteen. Pian hän riisti sen pois puristuksestani, tarrasi molemmin käsin vyötärööni ja auttoi minua, antoi vauhtia, kiihdytti. Tunsin itseni lehmitytöksi, ratsastin villiintyneellä hevosellani, mieleni olisi tehnyt laskea kaikki paineet suustani pihalle tietäen kuitenkin sen olevan mahdotonta. Annoin preerian tuoksun tulvia sieraimiini, tunsin ratsuni lihasten hakkaavan pakaroitani vasten, orini korskunta kaikui korvissani, ohjasin liikkeeni hänen mukaansa. Allani puskeva lantio nousi hetki hetkeltä, työntö työnnöltä ylemmäs, hakaten aivan pohjille saakka. Vikisten saavutin ensimmäisen huippuni, yrittäen tukahduttaa siitä seuranneet äänet. Herkistyin, tunsin millin tarkkuudella sisälläni liikkuvan miehen elimen liikkeet. Voihkettani oli vaikea olla kuulematta, silti en ehtinyt ajatella nukkuvia lapsiani, niin kovasti halusin saada lisää tuota miestä.

En ehtinyt ajatella mitä tapahtuisi seuraavaksi, enkä olisi senhetkiseltä tajunnanmäärältäni pystynytkään.
-Käy siihen lattialle, pukki kuiskutteli minulle nypläten nännejäni sormiensa välissä.
-Käy siihen, näytä minulle kauniit muotosi...

Pukki työnsi minua, nostin itseni hänen sylistään. Pudottauduin huohottaen lattialle, laskin painon käsieni varaan. Pukki tarrasi reisiini.
-Mitä..?
-Pysy siinä nyt...
Pukki painoi itsensä kerralla sisälleni, ulvahdukseni kaikui pienessä huoneistossamme. Tunsin asentoni todella oudoksi, selkäni oli luonnottomalla kaarella. Pukki työnteli reippaaseen tahtiin menemään, läimäisi pakaraani.
-Mmm-mmm-mmm...
En enää pystynyt pidättelemään äännähdyksiäni, pukin työnnöt ulottuivat syvälle ja niitä tuli tihenevään tahtiin. Kiihkoissani purin omaa kämmentäni, jotten ulvoisi niin kovaa, pelko lasteni heräämisestä hakkasi alitajuntaani pukin tahtiin.

Miehen lisätessä tahtia tunsin painuvani kasaan, takamukseni oli pystyssä kattoa kohti, selässäni vihloi ja kipu alkoi väkisin puskea nautinnon läpi. Tahti vain kiihtyi ja maiskeen joukosta pystyin erottamaan pukin murahtelun.
-Saanko.. Annatko luvan..
Tunsin märän peukalon painuvan pyllylleni.
-Ei herrajumala, ei ainakaan näin.. Sehän..

Pukki ei kauaa kysellyt vaan vetäytyi, painoi liukkaan elimensä pakaroideni väliin ja alkoi hivuttautua sisään.
-Auuuu-uuh.. Älä..
Mies teki kiihkostaan huolimatta melko rauhallisen sisääntulon, mistä olin hänelle erittäin kiitollinen. Asennostani huolimatta aioin nauttia siitäkin, painoin sormeni jalkoväliini yrittäen pitää tasapainoa yllä. Pukin ote latiollani tiukkeni, edestakaisinliike tuntui kivuliaalta, yritin pitää ajatukseni sykkivässä klitassani, nauttia omasta kosketuksestani pukin lisätessä tahtia. Voihkeeni yltyi, tunsin taas tulevani huipulle. Saavutin sen vavahdellen, huutaen onneani.

Pukki ei armoa antanut, ei odottanut laantumistani vaan jatkoi omaa työskentelyään. Hän runnoi minut lattian rajaan, tarrasi hiuksiini ja ryskytti niin että kyyneleet tulvivat silmiini.
-Vielä hetki.. Olet upea..

Pukin murahtelu täytti pääkoppani, tunsin olevani äärirajoilla. Niska notkolla, samoin selkä, peppu tiukasti hakaten miehen nivusiin rotkotin lattialla armoa pyytäen. Pukin viimeiset työnnöt saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että myös hän saisi tarpeekseen, niin voimakkaasti ne tulivat. Orini korahtelu täytti huoneen, keho liimautui omaani lantion nykiessä viimeisiään sisääni. Viimeinen työntö vapautti minut, pukki vetäytyi henkäisten. Vaivuin lattialle pitkin pituuttani pukin vajotessa vierelleni. Lempeä suudelma antoi kaiken anteeksi, komet kasvot korjasivat kaikki nirhamat. Olin myyty.

1

17473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeppepoika

      ainakin mä oon sitä mieltä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1898
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1485
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe