Kananmunankuoret???

Kuinka paljon noita kananmunankuoria voi antaa koiralle päivässä? Minulla on 2 beagle-tyttöä, jotka painavat noin 12 kg. Jos siis annan puolikkaan kananmunankuoren päivässä, niin saavatko liikaa vai liian vähän?
81214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä se olikin, eli mitä ruokaa syövät? Riippuu ihan siitä. Liiallinen kalkin saanti on pahasta, samoin puutos. Tosin aikuisen koiran elimistö pystyy itse säätelemään kalkin imeytymistä, mutta silti..

Äänestä
  • koostuu pääasiassa lampaan jauhelihasta, lampaan maksasta, lohesta ja riisistä. Toiselle koiralle kun ei nähtävästi käy nauta, sika, kana eikä kalkkuna viljoista puhumattakaan... Ollaan nyt muutama kuukausi etsitty sopivaa evästä. Porkkana-paprikasosetta kokeilin myös jatkuvaan korvatulehduskierteeseen, mutta tuntui vaan pahentavan asiaa. Nyt huuhdellaan kaksi kertaa viikossa korvia molkosan-vesi seoksella, ja tällä hetkellä ei korvat ole tulehtuneet, kokeilu on tosin vasta alussa, mutta toivottavasti toimii. Niin ja saavat myös kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä (3/4 osaa) ja pellavaöljyä (1/4 osa) päivittäin n. 1 rkl
    Raejuustoa ja kermaviiliäkin olen kokeillut,kuten myös piimää, mutta ei maittanut.
    Joskus saavat laktoositonta maitoa, "herkkupalaksi".

    Äänestä

  • Mamu kirjoitti:

    koostuu pääasiassa lampaan jauhelihasta, lampaan maksasta, lohesta ja riisistä. Toiselle koiralle kun ei nähtävästi käy nauta, sika, kana eikä kalkkuna viljoista puhumattakaan... Ollaan nyt muutama kuukausi etsitty sopivaa evästä. Porkkana-paprikasosetta kokeilin myös jatkuvaan korvatulehduskierteeseen, mutta tuntui vaan pahentavan asiaa. Nyt huuhdellaan kaksi kertaa viikossa korvia molkosan-vesi seoksella, ja tällä hetkellä ei korvat ole tulehtuneet, kokeilu on tosin vasta alussa, mutta toivottavasti toimii. Niin ja saavat myös kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä (3/4 osaa) ja pellavaöljyä (1/4 osa) päivittäin n. 1 rkl

    Maksaa ja lohta olisi hyvä antaa vain kerran viikossa. Lampaan jauheliha ja riisi kuulostaa hieman yksipuoliselta ruoalta (jos siis syötät maksaa ja lohta kerran viikossa).

    Voisitkohan lisätä päivittäiseen ruokaan kasvismössöä? Kiinankaalia, salaattia,pinaattia,porkkanaa, omenaa, banaania..mitä vain keksit lisätä, mikä koirillesi käy. Käykö ruokavalioon naudan maha? Entä hevosen liha?

    Tämän hetken ruokavaliosta ei kyllä taida paljoa kalkkia irrota, joten anna vain kananmunankuoria (sisällönkin voit antaa raakana:).
    Aikuisen koiran kalkin tarve on n. 1200mg/10kg. Yhdessä kananmunankuoressa on suurinpiirtein tuo määrä kalkkia? Huomioitava on myös se, kuinka hyvin nuo kuoren muruset ehtivät sulaa ja imeytyä ennen päätepysäkkiään. Luultavasti ei läheskään kaikki? Tämän vuoksi ruokaan olisi hyvä lisätä tuo kasvismössö, sisältää kalkkia.
    Kermaviili on ainoa maitotuote, mistä voi sanoa että koira saa siitä kalkkia. Millään muulla maitotuotteella ei pysty kattamaan vajetta.

    Katso Nellin kanaherkun ja Kennelrehun sivut. Löydät sieltä ruokintavinkkejä ja uusia eineksiä lisättäväksi koiriesi ruokavalioon.

    Itse ajattelin kokeilla tuota molkosania, jos korvat alkavat vaivaamaan. On kuulema vanha ja hyväksi koettu kikka.

    Äänestä

  • tillyh kirjoitti:

    Täytyypä lisäillä kasviksia. Ja tosiaankin myös hevosta saavat lampaan lisäksi. Naudan mahaa en ole vielä kokeillut. Mitenkäs sitä syötetään? Kypsennettynä vai ihan raakana?

    Soseen joukkoon on kätevä lisätä samalla nuo kananmunankuoret jo tekovaiheessa. Itse teen niin, että kun otan pakkasesta rasian sulamaan, lisään öljyt ja purkista kalkkilisän suoraan sulaneeseen mössöön. Meillä ei koirat syö niin paljoa luita, että kalkin tarve tyydyttyisi. Pentuja vielä ovat.

    Naudan maha annetaan raakana, samoin kuin kaikki muukin liha. Maha vain tuiskahtaa ihmisnenään melko muikealta mutta koirat sitä rakastavat..:)

    Oletko kokeillut Hirssiä? Usein koirilla vilja-allergia on vain kotimaiselle viljalle. Hirssi on ravintoarvoiltaan melko hyvää evästä.

    Kiitos paljon vinkeistä!

    Äänestä

  • Mamu kirjoitti:

    koostuu pääasiassa lampaan jauhelihasta, lampaan maksasta, lohesta ja riisistä. Toiselle koiralle kun ei nähtävästi käy nauta, sika, kana eikä kalkkuna viljoista puhumattakaan... Ollaan nyt muutama kuukausi etsitty sopivaa evästä. Porkkana-paprikasosetta kokeilin myös jatkuvaan korvatulehduskierteeseen, mutta tuntui vaan pahentavan asiaa. Nyt huuhdellaan kaksi kertaa viikossa korvia molkosan-vesi seoksella, ja tällä hetkellä ei korvat ole tulehtuneet, kokeilu on tosin vasta alussa, mutta toivottavasti toimii. Niin ja saavat myös kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä (3/4 osaa) ja pellavaöljyä (1/4 osa) päivittäin n. 1 rkl
    Raejuustoa ja kermaviiliäkin olen kokeillut,kuten myös piimää, mutta ei maittanut.
    Joskus saavat laktoositonta maitoa, "herkkupalaksi".

    Viljoista vielä tattari myöskin sopii melkein kaikille.Kotimaiset viljat aiheuttavat eniten allergiaa ( keliaatikot),mutta harvoin kaikki onneksi.
    Tuo porkkana ei ole välttämättä hyväksi korvatulehduksille,koska jos tulehduksiin on hiivataipumusta,niin makeat kuten porkkana,ärsyttää vaan enemmän.
    Muuten kannattaa tosiaan lisätä myös kasviksia ym.ruokaan.
    Niin ja maksaa minäkään en anna kuin kerran viikossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mamu kirjoitti:

Kuinka paljon noita kananmunankuoria voi antaa koiralle päivässä? Minulla on 2 beagle-tyttöä, jotka painavat noin 12 kg. Jos siis annan puolikkaan kananmunankuoren päivässä, niin saavatko liikaa vai liian vähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu