Tanssin oppiminen

Lupasin kertoa miten oppiminen sujuu tanssin saralla.
Yksityisopetuksessa aloitimme ensin todellakin alusta. Musiikin kuuntelua ja metrin löytämistä, sen jälkeen 1 alkoi hahmottua joten kuten eli sain eväitä miten musiikista löytyy tarvittavat asiat ja sitten omatoimista musiikin kuuntelua (oli muuten helpompi kuunnella kun tiesi mitä etsiä).
Seuraavana oli projektissa vartalon liikkeet eli painopisteen muuttaminen (ei aivan päivänselvä kun ei ole koskaan tanssinut). Sen jälkeen aloimme harjoitella humppaa jota sitten tahkottiin useamman tunnin ajan ja kotona lisää. Kun humppa alkoi sujua niin harjoiteltiin daamin ohjausta ja vaikean tanssitettavan ohjausta jne.
Jossakin vaiheessa kokeilin foksia kotona ja ihme kyllä homma sujui vaikkei oltu opeteltu vielä ollenkaan sitä. Valssin opin n. 20 minuutissa ja seuraavaksi aletaan käydä tangoa läpi, saa nähdä miten käy.
Yhteenvetona voisi sanoa että alkeiden opettelu oli vaikeinta, vähän niinkuin lapsen opettelu kävelemään, kun sen oppii niin uutta omaksuu nopeammin.
Nyt mulla olisi se pohja mikä vaaditaan tanssikursseilla että voisi oppia uutta.
Valitettavasti tanssikursseilla ei opeteta aivan alusta lähtien eli hypätään heti johonkin tiettyyn tasoon ja siitä eteenpäin mutta hyvä että löytyi opettaja joka jaksaa tahkota minun kanssa.
Tällä hetkellä tuntuu jatko huomattavasti valoisammalta ja itselläkin on usko että opin tanssimaan ja mikä tarkeintä opettelu on ollut hauskaa toisin kuin kurssilla.
3841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko ollut tuolla Tuusulan suunnalla opettelemassa erään taitavan Daamin opetuksessa ?

Kuinka pitkälle ja mitä tansseja teillä oli ?

Äänestä
  • Eihän sitä 10 tunnissa hirveitä kerkeä kun kaikki oli aloitettava alusta.
    Humpasta aloitettiin , sen jälkeen valssi ja viime kerralla kokeiltiin tangoa joka sujui aika hyvin.
    Kävin juhannuksena parketilla kokeilemassa mutta ei oikein sujunut, osa humppa kappaleista oli sellaisia etten saanut rytmistä kiinni ollenkaan, siinä sitä yritettiin useamman kerran ja viimein jouduin luovuttamaan.
    Joitakin foksikappaleita pyörähdin mutta ei siitäkään oikein tullut mitään kun ei mahtunut liikkumaan, oli aikamoinen pettymys koko yritys.
    No pitää yrittää uudelleen jossain isommalla lavalla ja keskellä viikkoa jos olisi väljempää ja bändinä joku muu kuin rokkipändi joka yritti soittaa tanssimusiikkia.

    Äänestä

  • Tahkojalka kirjoitti:

    Eihän sitä 10 tunnissa hirveitä kerkeä kun kaikki oli aloitettava alusta.
    Humpasta aloitettiin , sen jälkeen valssi ja viime kerralla kokeiltiin tangoa joka sujui aika hyvin.
    Kävin juhannuksena parketilla kokeilemassa mutta ei oikein sujunut, osa humppa kappaleista oli sellaisia etten saanut rytmistä kiinni ollenkaan, siinä sitä yritettiin useamman kerran ja viimein jouduin luovuttamaan.
    Joitakin foksikappaleita pyörähdin mutta ei siitäkään oikein tullut mitään kun ei mahtunut liikkumaan, oli aikamoinen pettymys koko yritys.
    No pitää yrittää uudelleen jossain isommalla lavalla ja keskellä viikkoa jos olisi väljempää ja bändinä joku muu kuin rokkipändi joka yritti soittaa tanssimusiikkia.

    Kyllä mun täytyy sanoa, että "tahkojalka" *en allekirjoita tuota nimimerkkiä* on edistynyt todella hyvin tanssissa :o)
    Hänestä tulee vielä se parkettien partaveitsi, kun joka viikko pari tuntia tanssimme.
    Pystymme ottamaan "askeleen" kerralla opetuksessa, varsinkin kun hän osaa niin hyvin kertoa kun/jos joku asia klikkaa.

    Jos on muitakin miehiä,jotka haluavat oppia tanssimaan, opetan mielelläni, kun nyt kesäaikana on iltaisin aikaa.
    Tänne vain meiliosoite niin otan yhteyttä :o)

    Tanssiope Kemistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahkojalka kirjoitti:

Lupasin kertoa miten oppiminen sujuu tanssin saralla.
Yksityisopetuksessa aloitimme ensin todellakin alusta. Musiikin kuuntelua ja metrin löytämistä, sen jälkeen 1 alkoi hahmottua joten kuten eli sain eväitä miten musiikista löytyy tarvittavat asiat ja sitten omatoimista musiikin kuuntelua (oli muuten helpompi kuunnella kun tiesi mitä etsiä).
Seuraavana oli projektissa vartalon liikkeet eli painopisteen muuttaminen (ei aivan päivänselvä kun ei ole koskaan tanssinut). Sen jälkeen aloimme harjoitella humppaa jota sitten tahkottiin useamman tunnin ajan ja kotona lisää. Kun humppa alkoi sujua niin harjoiteltiin daamin ohjausta ja vaikean tanssitettavan ohjausta jne.
Jossakin vaiheessa kokeilin foksia kotona ja ihme kyllä homma sujui vaikkei oltu opeteltu vielä ollenkaan sitä. Valssin opin n. 20 minuutissa ja seuraavaksi aletaan käydä tangoa läpi, saa nähdä miten käy.
Yhteenvetona voisi sanoa että alkeiden opettelu oli vaikeinta, vähän niinkuin lapsen opettelu kävelemään, kun sen oppii niin uutta omaksuu nopeammin.
Nyt mulla olisi se pohja mikä vaaditaan tanssikursseilla että voisi oppia uutta.
Valitettavasti tanssikursseilla ei opeteta aivan alusta lähtien eli hypätään heti johonkin tiettyyn tasoon ja siitä eteenpäin mutta hyvä että löytyi opettaja joka jaksaa tahkota minun kanssa.
Tällä hetkellä tuntuu jatko huomattavasti valoisammalta ja itselläkin on usko että opin tanssimaan ja mikä tarkeintä opettelu on ollut hauskaa toisin kuin kurssilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu