Nokia Siemensi

Tätä ne Ollilan viime hetken sekoilut sitten tarkoittivat. Nokia totesi, ettei syvällä uiva laiva kestä mitään riskejä ja irrottautui siitä hyvän sään aikaan. Tiedoksi muillekin pilvilinnoissa eläville, että yksinumeroisella marginaalilla ei pitemmän päälle elä.

Ensi vuoden irtisanomisista päätetään ensi kuussa. Sitähän ne kustannussäästöt tarkoittavat.
276615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Nuukia Siemensissä kenkää saa 6000-9000 henkilöä, mutta pahin teurastus tapahtuu alihankkijoiden joukossa.

Äänestä
  • Voisin sanoa "jokusen" vuoden kokemuksella, että kyseiset luvut on täysin hatusta heitettyjä ja niitä tullaan tarvittaessa tarkentamaan hyvinkin nopeasti ensimmäisen kenkäyksen jälkeen, mikäli tarvetta on ja sitän sitten on.

    Summa summaarum:

    Itse en ole vielä kertaakaan suhteellisen pitkän työuran aikana (4xYT) tavannut johtajaa, jonka puheet pitäisivät paikkaansa yli puolta vuotta. Ts. Jos nyt irtisanotaan vaikkapa se 6000 niin muutaman kuukauden kuluttua tuloksen puhuessa "irtisanomiskieltä" sanotaan irti toiset 6000 tai sitten työpaikat siirretään paikkaan x.

    Nim. Vakinaisessa työsuhteessa oleva pätkätyöläinen

    Äänestä

Saksassa voi olla kovemmat liksat, mutta irtisanominenkin on sitten kalliimpaa, koska työsuhdeturva on parempi. Suomessahan on irtisanominen helppoa ja halpaa verrattuna useimpiin Euroopan maihin.

Ericssonilla muuten on viime aikoina tarjottu 18 kuukauden pakettia vapaaehtoisesti lähteville.

Kukas se sanailikaan, "Kahdesta kalkkunasta ei saa kotkaa"?

Ja nyt sitten joku untuvikko voisi ihmetellä, miksi IT-alalla on niin huono maine.

Ja joku asiantuntija alihankintafirmasta, jolle on noussut keltainen neste päähän, todeta ettei hän ainakaan saa potkuja vaikko koko firma kaatuisi.

Ja joku pomohenkinen alihankkijan edustaja voisi laskeskella, mitä tämä tekee hänen optioilleen. Olettaen, etteivät mene konkurssiin.

Äänestä

Ottaneet näköjään kunnon lärvit fuusion ja keskipäivän kunniaksi.

Äänestä
  • sanotaan, että suurin leikkaustarve olisi Saksassa eikä esimerkiksi Suomessa. Saksalaiset ammattiliitot ovat varmasti kovempi vastus kuin suomalaiset, mutta koskapa Nokiassa on haasteita vältelty. Haastavat ajat kuitenkin alihankkijoilla varmasti edessä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    sanotaan, että suurin leikkaustarve olisi Saksassa eikä esimerkiksi Suomessa. Saksalaiset ammattiliitot ovat varmasti kovempi vastus kuin suomalaiset, mutta koskapa Nokiassa on haasteita vältelty. Haastavat ajat kuitenkin alihankkijoilla varmasti edessä.

    Kyllä totuus taitaa olla se, että pieni ja piskuinen Suomi, ikuinen kakkonen, taitaa irtisanoa Nokian puolelta myös isoooooon läjän ihmisiä. Että silleen, taitaisi taas vaihteeksi olla kumisaapas ja rengaskauppa kannattavampaa.

    Äänestä

Taitaa joutsenlippu hävitä pikku hiljaa Nokian tuotteista... vai onko sitä siinä enää ollutkaan pitkään aikaan.

Äänestä
  • sieltä voidaan potkaista ulos pari tuhatta ja sen lisäksi vielä alihankkijatkin. Onnea Oululle haasteen edessä.

    Äänestä

  • lähinnä Ouluun kirjoitti:

    sieltä voidaan potkaista ulos pari tuhatta ja sen lisäksi vielä alihankkijatkin. Onnea Oululle haasteen edessä.

    Voisitko kertoa perusteluita miksi muutokset kohdistuvat Ouluun ? (taidat kuulua Nokian / Siemens:n sisäpiiriin tai sitten olet vain lukenut Kalevan keskustelupalstaa ...;)

    Minun käsittääkseni tämä tulee vahvistamaan Oulun R&D asemaan, wcmda/LTE BTS kehitykseen panostetaan jatkossa yhä enemmän...

    Äänestä

  • Alihankkijat kirjoitti:

    En ymmärrä pk-seutulaisena, että miksi Ouluun kohdituisi Networksin poispotkimisia enemmän kuin esim. Espooseen.

    Espoossahan ei Networks tee enää juuri mitään "konkreettista" ja Tampere taas taitaa olla
    Networksille tärkeäkin paikka.

    Itse luulen, että Espoo tulee olemaan yksi suurista häviäjistä. Korkeat palkat eikä työmoraali ole ainakaan korkeampi kuin pohjoisen kaupungeissa. Siinä hyvä paikka säästää.

    Äänestä

  • Alihankkijat kirjoitti:

    Voisitko kertoa perusteluita miksi muutokset kohdistuvat Ouluun ? (taidat kuulua Nokian / Siemens:n sisäpiiriin tai sitten olet vain lukenut Kalevan keskustelupalstaa ...;)

    Minun käsittääkseni tämä tulee vahvistamaan Oulun R&D asemaan, wcmda/LTE BTS kehitykseen panostetaan jatkossa yhä enemmän...

    Eikös eräs fuusion hyvä puoli ole se, että kimppaan saatiin maailman paras radioverkkoteknologia - Siemensiltä. Oulun tukiasemabisness oli muutenkin menossa vasaran alle ja bisnesmielessä tämä fuusio on ollut enemmän kuin viimeinen pisara - oikeastaan nyt tuli sangollinen.

    Kalevassa on aiheesta rauhoitteluartikkeli, josta ei Erkkikään usko sanaakaan.

    Verkkojen irrotus Nokiasta on Nokian johdon paniikkiratkaisu. Tulevaisuus on näyttänyt todella synkältä, kun parempi vaihtoehto on tuhoon tuomittu yhteisyritys, joka pyörii nollakatteella seuraavat 5 vuotta. Ilmankos rotat jättivät laivan - tulevaisuus yhteisyrityksessä ei kiinnostanut kuin australialaista räkänokkaa.

    Äänestä

  • ... ---... kirjoitti:

    Oletko nähnyt/tehnyt aiheesta kilpailija analyysin vai mihin sinä perustat sen, että Siemens:llä on MAAILMAN PARAS radioverkkoteknologia ? Jos se on maailman paras miksi se koko ajan tuotti tappiota vs. Nokia tuotti sen sijaan voittoa ?
    Ja seuraavan sukupolven tukiasema on Nokialta huomattavasti kustannustehokkaampi ja operaattoreita kiinnostavampi kuin Siemens:n vastava.
    Taitaa jo pelottaa Erkkiläisiä ....

    Äänestä

  • Operaattori valitsee sen jo... kirjoitti:

    Oletko nähnyt/tehnyt aiheesta kilpailija analyysin vai mihin sinä perustat sen, että Siemens:llä on MAAILMAN PARAS radioverkkoteknologia ? Jos se on maailman paras miksi se koko ajan tuotti tappiota vs. Nokia tuotti sen sijaan voittoa ?
    Ja seuraavan sukupolven tukiasema on Nokialta huomattavasti kustannustehokkaampi ja operaattoreita kiinnostavampi kuin Siemens:n vastava.
    Taitaa jo pelottaa Erkkiläisiä ....

    Ja näin se on ollut viimeiset 15 vuotta. Se, mistä tieto tulee, ei kuulu sinulle. Miksi kysyt? Oletko sinä joku Nokian/KRP:n teollisuusvakooja vai?

    Kalevan artikkelissa osattiin kyllä ihan erikseen vähätellä Siemensin radioverkkoteknologiaa. Älkää hyvät ihmiset ainakaan antako rahaa Kalevalle.

    Ericsson on käynyt läpi verkkopuolen saneerauksen ja sillä on pätevä johto. NSN:llä on edessä monivuotinen saneeraushelvetti ja pätevän johtajan hakukaan ei ole vielä alkanut.

    Hyviä uutisia kannattaa odottaa.

    Äänestä

  • Näin se vaan on kirjoitti:

    Joo, olen oikea 007-agentti kuten sinäkin taidat olla radioverkko asiantuntia ;)

    No voisitko kertoa ihan parilla faktalla miksi MAAILMAN PARAS verkkopuoli (=Siemens?) tuottaa tappiota ja on ollut myynnissä /myynti huhuissa jo vuoden ajan ?
    Ei oikein vakuuta jutut "näin se ollut jo 15 vuoden ajan", aika kuluu ja maailma muuttuu ;)

    Äänestä

Nokialaisten talot on puol tyhjii syksyyn mennes. Fakta. Mut senhän ties jo nokialaiset. Kai ovat jo miettineet mitä tekevät syksyn jälkeen?

Äänestä
  • ....kunhan tässä lomailut on lomailtu ja bonarit nostettu.....

    Äänestä

Olen törmännyt useampiin Nokiaalla työskenteleviin ihmisiin jotka ovat olleet talossa
jo yli 10 - 15 vuotta. Mitn hitossa tänä päivänä
n. 40 vuotias ihminen jää ja jämähtää Nokian kaltaiseen paikkaan töihin noin pitkäksi aikaa?

Eikö viimeistään viiden vuoden välein pitäisi vaihtaa työpaikkaa ja mielummin vaativampaa jos
aikoo vanhempana "lunastaa oppirahat"?

En itse voi ymmärtää koko ajan jatkuvana työn ohessa "opiskelijana" tälläisiä henkilöitä jotka hautautuvat saman firman kellareihin ja pölyyntyvät sinne vuosikymmeniksi. Ammattitaitohan
siinä menee. Mihin nyt jos tulee kenkää ja ammattitaidosta ei ole pidetty huolta????

Äänestä
  • Nokia tarjoaa:
    - hyvät optiot
    - sitoutumisesta palkitaan, hyvä palkkataso (kokemus >10 v.)
    - hyvät kurssit/koulutus
    - uusimmat teknologiat
    - monipuolisia tehtäviä, työnkierto
    - Nokian työkokemusta arvostetaan maailmalla, jos haluaa vaihtaa firmaa ;)
    -...jne.

    Äänestä

  • Optiot on POP kirjoitti:

    Nokia tarjoaa:

    Mitähän ne mahtaa Nokia Networksin tapauksessa olla? :-)

    Äänestä

  • Optiot on POP kirjoitti:

    Nokia tarjoaa:
    - hyvät optiot
    - sitoutumisesta palkitaan, hyvä palkkataso (kokemus >10 v.)
    - hyvät kurssit/koulutus
    - uusimmat teknologiat
    - monipuolisia tehtäviä, työnkierto
    - Nokian työkokemusta arvostetaan maailmalla, jos haluaa vaihtaa firmaa ;)
    -...jne.

    Korjataas vähän sun bluebookin mukaista totuutta.

    Nokia tarjoaa:
    - hyvät optiot, jotka ovat arvottomia

    - sitoutumisesta palkitaan, eli lisää hommia

    hyvä palkkataso (kokemus >10 v.) maamme mediaanipalkkahan lähes määräytyy tämän tason mukaan?!

    - hyvät kurssit/koulutus, jos olisi aikaa osallistua

    - uusimmat teknologiat, mitäs nämä ovat?

    - monipuolisia tehtäviä, työnkierto.
    Siis samaa hommaa projektista toiseen.

    - Nokian työkokemusta arvostetaan maailmalla, jos haluaa vaihtaa firmaa }:-)
    Jep, ei oteta pikkufirmoihin töihin, kun et enää osaa mitään.

    Että sitoutumisesta palkitaan? Älä puhu potaskaa.

    Äänestä

  • Optiot arvottomat kirjoitti:

    Korjataas vähän sun bluebookin mukaista totuutta.

    Nokia tarjoaa:
    - hyvät optiot, jotka ovat arvottomia

    - sitoutumisesta palkitaan, eli lisää hommia

    hyvä palkkataso (kokemus >10 v.) maamme mediaanipalkkahan lähes määräytyy tämän tason mukaan?!

    - hyvät kurssit/koulutus, jos olisi aikaa osallistua

    - uusimmat teknologiat, mitäs nämä ovat?

    - monipuolisia tehtäviä, työnkierto.
    Siis samaa hommaa projektista toiseen.

    - Nokian työkokemusta arvostetaan maailmalla, jos haluaa vaihtaa firmaa }:-)
    Jep, ei oteta pikkufirmoihin töihin, kun et enää osaa mitään.

    Aivan totta. Sitoutumisesta palkitaan antamalla vain lisää hommia, mutta palkassa se ei näy.

    Äänestä

IT-firmoissa on pohdittu, mitä helvettiä tässä tehtäisiin, jotta saataisiin rahaakin. Endero siirtyi hampaiden paikkaajaksi. Ihan hyvä business, lääkäriasemien katteet on 30% ja erikoislääkäriasemien katteet vielä paremmat.

Aiemmin Nokia on tyrkännyt ongelmajätteensä esimerkiksi HP:n kompostiin, jossa määrä on puolittunut. Nokialla on nyt sitten näköjään tajuttu, että he voivat tehdä samaa bisnesstä. Nokia otti hoitaakseen Siemensin ongelmajäteyksikön ja siihen samaan kompostiin voi tunkea omatkin jätteet.

Odotettavissa 50% matalampi jätekasa vuosien saatossa.

Äänestä

Ainakin täällä Tampereella tossa Maanatain tiedotustilaisuudessa monilta valahti naama valkoseksi ja hajusta päätellen tais joiltain nörteiltä lurahtaa jotain housuunkin.

Nyt alkaa "neljän vuoden pudotuspeli". Täytyy vaan kehua paljon itteensä ja vähätellä muita, niin eiköhän toi työpaikka Nokialla säily.
Meinaan on noita velkoja sen verran paljon ettei potkuihin ole varaa.

Äänestä
  • olen nähnyt Nokialla yt:t. Pois potkittiin kaikki joista ei pidetty oli syy mikä hyvänsä, jos oli ollut sairauslomia jne...Historia toistaa itseään, Nokia teki näin jo kahdeksankymmentäluvulla. Pois joutuvat Suomessa kaikki epäsuosiossa olevat. Hyvää joukkuehenkeä vaan.

    Äänestä

  • nokian yt:t kirjoitti:

    olen nähnyt Nokialla yt:t. Pois potkittiin kaikki joista ei pidetty oli syy mikä hyvänsä, jos oli ollut sairauslomia jne...Historia toistaa itseään, Nokia teki näin jo kahdeksankymmentäluvulla. Pois joutuvat Suomessa kaikki epäsuosiossa olevat. Hyvää joukkuehenkeä vaan.

    Jep, olen saman huomannut. Mistäköhän johtuu?

    Oletan että siitä ns. "seuraajasi etsi ja etene" menetelmästä jota en muissa firmoissa tiedä käytettävän. Siis kun olet etenemässä ns. parempiin hommiin, niin voit suoraan vaikuttaa siihen kuka tilallesi tulee. Tästähän joku tervejärkinen pystyykin nopeasti päättelemään millainen organisaatio tuloksena on muutaman vuoden kuluessa. Tehottomuuden ja osaamattomuuden lisäksi voimme miettiä sopivaa sijamuotoa sanasta nuolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jassåå kirjoitti:

Tätä ne Ollilan viime hetken sekoilut sitten tarkoittivat. Nokia totesi, ettei syvällä uiva laiva kestä mitään riskejä ja irrottautui siitä hyvän sään aikaan. Tiedoksi muillekin pilvilinnoissa eläville, että yksinumeroisella marginaalilla ei pitemmän päälle elä.

Ensi vuoden irtisanomisista päätetään ensi kuussa. Sitähän ne kustannussäästöt tarkoittavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu