täällä on usein surtu sitä että lapset vieraantuvat omista vanhemmistaan. Nyt minulla on hyvää kerrottavaa: on todettu että vaikka lapset murrosiässä kritisoivat vanhempiaan, he 99 % ;sti omaksuvat vanhempiensa arvot, tavat elää, käyttäytymisen työelämässä, uskonnon, tavat kasvattaa omia lapsiaan. Eli ei huolta: lapsestasi tulee kaltaisesi!
lapset omaksuvat
vanhempien arvomaailaman ja...
7345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
joo, olen nähnyt että jo kolmas ppolvi perheessä on työtävieroksuva narkkari ja elää loisena
toimia :)
sen, että veri on vettä sakeampaa.
Lasten vieraannuttaminen vanhemmistaan on aivan turhaa henkistä väkivaltaa lasta kohtaan.
Tapaamisrajoitusta en hyväksy muuta kuin oikeuden päätöksellä tehdyn sellaisen.
Jos huumeita käytetään jo vaikka kuinka monennessa polvessa, eivätkä vanhemmat osoita halua muuttaa elämäntyyliään, pitäisi selvittää, löytyykö suvusta tai lähipiiristä ketään henkilöä, jolle huoltajuuden voisi siirtää, yleensä nimittäin löytyy.
Vieraalle ihmiselle ja vieraaseen ympäristöön siirtoa pitäisi välttää viimeiseen asti. Ja jos siihen jouduttaisiin menemään, on valvonnan sijaisperheessä oltava yhtä tehokasta kuin bioperheessä lastensuojeluilmoituksen jälkeen.
Se on tärkeää, että saadaan lapsikin opetettua kunnon tavoille ja pidettyä narkkarien lähipiirissä. Oppiipahan paremmin myös rahanhaun sossusta!
Hei,missä te ootte kasvanut kun ette tiiä:
- Ennenvanhaan oli monilapsisia perheitä jopa 7 lasta monessa.Jokainen kuitenkin oli yksilö.Aikuisena sisarista osa oli kunnollisia ihmisiä ja osa taas ei.
Ei siis samanlaisia kuin vanhempansa.HALOO!
Osa koulutettuja kunnollisia, osa kouluttamattomia kunnollisia, osa koulutettuja ei kunnollisia ja osa kouluttamattomia ei kunnollisia. Äiti ja isä ihan kristillisen vakaumuksen omaavia kouluttamattomia maanviljelijöitä.
Että sillee!
rahan ahneiden sijareiden piruilua siitä pelosta, että huostaanotot saadaan jotenkin vähenemään.
Koko ajan tuo moukkamainen ja lapsellinen jonkin tietyn ihmisryhmän mollaaminen alkoholisteiksi (nyt ollaan narkkareita) on nimenomaan rahan perään vinkumista. Olen kai tuhat kertaa rauhoittanut noita pupu pöksyssä vikiseviä raukkoja, että olkaa ihan rauhassa vain, niin kauan kuin ihmiskunta tätä planeettaa tallaa, ihan varmasti tulee aina olemaan päihteiden väärin käyttäjiä.
Mutta heidänkään lapsia ei enää tulevaisuudessa anneta kenelle tahansa luonnevammaiselle törpölle tai pedofiilille, vaan halutaan parantaa myös niitä olosuhteita, joissa lapset joutuvat elämään sijoituksen jälkeen.