PUUKKOJUNKKARIT ELI HÄJYT
Häjyjen aikaa (noin 1790 -luvulta 1880 luvulle) edelsi Etelä-Pohjanmaalla jo 1790 -luvulla yleisen järjestyksen rikkomista, huonokäytöksisyyttä. Nuoriso sakkiutui ja harrasti vapaa-aikana vaeltelua talosta taloon. Myös uhkapeliä harrastettiin kuin myös kortinpeluuta. Nuorisoa tunkeutui myös kutsumattomana perhejuhliin ja teki väkivaltaa.
Pikkuhiljaa nuorison käytös pahentui ja alkoi hevosten varastelu tai "omatoiminen lainaaminen" tiloilta, lisäksi vaadittiin viinakestityksiä jopa väkivallalla uhaten.
1790 -luvulla alkoi yleinen rauhattomuus lisääntyä kuten myös henkirikosten määrä. Henkirikosten määrä oli tuohon aikaan Etelä-Pohjanmaalla korkeampi kuin muualla maassa. 1830-luvulla henkirikosten määräksi nousi yli 10 henkirikosta vuotta ja 100 000 ihmistä kohden. Tämä määrä pysyi melko vakiona 1830 luvulle asti jolloin henkirikosten määrä alkoi laskea. Voimakkainta puukkojunkkariutta esiintyi Etelä-Pohjanmaan tärkeimmillä jokilaaksoilla. Lapuan, Laihian, Vähänkyrön, Isonkyrön, Mustasaaren ja Vöyrin pitäjät ja osia Ilmajoesta sanotaan olleen pahaa häjyily seutua. Pahinta puukkojunkkarius oli kuitenkin Lapuanjokivarren alaosan kappeleissa eli pitäjissä: Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä sekä järviseudulla Kortesjärvellä.
Näillä paikkakunnilla henkirikollisuuden suhdeluvut ylittivät pahimmillaan moninkertaisesti Vaasan läänin ja jopa yli kymmenkertaisesti koko maan vastaavat suhdeluvut (Pietiläinen.1999.s.303-304).
"Oli entiseen aikaan koko Kyrönmaa ja Lapuan jokilaakso kuuluja hurjasta menostaan. Siellä tapeltiin ja tapeltiin, pantiin miehiä puukaprokkiin, toisia Kakolan linnaan ja monta kärrättiin aina Siperiaan saakka. Oli Lapua jo hyvä, ja Kauhava oli jo kamala, mutta Härmien vertaista ei ollut missään. Kauhava saattoi saman vuoden nimiin tappaa viisi, kuusi raavasta miestä, mutta Härmä voi toisena vuonna menettää yhtä monta ja lisäksi tehdä paljon muutakin mainittavaa."
(Samuli Paulaharju, Härmän aukeilta. s. 286-287)
Härmän häjyt olivat tavallisia lakeuden miehiä ja raivaajia. Levoton veri veti heitä joskus tekoihin, joita ehkä vanhempana katui. Häjyt olivat miehiä, jotka aiheuttivat ympäristölleen häiriöitä ja vahinkoa ja osa syyllistyi väkivaltarikoksiin, jopa henkirikoksiin. Yleinen tuon ajan henkirikos oli pikaistuksissa puukolla tehty tappo. Näihin häiriö - ja väkivallantekoihin osallistui yleisesti ottaen nuoret miehet. Voidaankin olettaa, että rikollisuus oli nuorisorikollisuutta.
Näitä "häjyjä" tuli jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Talolliset olivat kuitenkin useimmiten niitä, jotka olivat porukan johtajia aivan kuten Isontalon Anttikin oli. Talollisilla ei ollut tarvetta varasteluun varojen puutteen vuoksi. Heidän riehumisen syynä voidaankin olettaa olevan arvonannon saaminen. Suurta häjyä kunnioitettiin ja pelättiin: tämä henkilö tavallaan hallitsi ympäristöään ja muiden pelko antoi häjylle mahdollisuuden toimia oman päänsä mukaan muita kunnioittamatta.
Härmäläinen häjy tappeli kunnian tähden. Ei saanut antaa toiselle periksi eikä saanut pelätä mitään tai ketään. Periksi ei annettu vaikka henki menisi. Tavallaan tuon ajan remuaminen oli miehen mitta: kunnon mies tappeli. Näin sai kunnioitusta yhteisössä. Toisaalta häjyjen teoista ei aina pidetty kansan keskuudessa vaikka laulujakin heidän tekosistaan tehtiin. Pelko ja uhkaukset estivät ihmisiä monta kertaa lausumasta oikeudessa häjyä vastaan.
Häjyily alkoi juopottelulla, joka aluksi keskittyi viikonloppuihin mutta vähitellen juopoteltiin viikolla työaikaankin tai työ unohtaen. Viina toi mukanansa järjestyshäiriöitä, ilkivaltaa, tappeluita sekä omaisuusrikoksia.
Puukkojunkkarit tai häjyt voidaan jakaa kahteen leiriin. Oli niitä, jotka juopottelivat ja lopettivat mellasteluun mutta oli myös niitä, jotka tekivät omaisuusrikoksia ja väkivaltarikoksia.
Jotta häjynä menestyi tuli olla periksiantamaton tappelija ja tehdä ilkeyksistä. Asema häjyjoukossa määräytyi kuitenkin melko pitkälle miehen yhteiskunnallisesta asemasta. Timo Pietiläisen mukaan suurroistot tulivat talollisluokasta sillä raskaimmat rikokset olivat laadultaan vaativia ja edellyttivät yhteistoimintaa ja organisaatiota. Sakkeja myös johtivat pääasiassa talolliset. Miehistönä olivat rengit ja itselliset.
Tämä yhteiskunnallinen asema tuntui olevankin ainoa yhteiskunnassa vallitseva arvo, jota häjyt kunnioittivat. Häjyt arvostivat vahvemman oikeutta ja puukkojunkkariutta pidettiinkin osaksi urheiluna, jolla todistettiin oma paremmuus.
Ihmisten suhtautuminen ei kuitenkaan ollut yksiselitteisesti kielteistä - virkavallan kyllä oli - vaan häjyjä suosivia virtauksia oli myös. Ehkä häjyjä kunnioitettiin siksi, koska he uskalsivat vastustaa vallitsevaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa. Häjyilyn kautta saattoi myös paeta arkitodellisuutta yhteiskunnallisten mutta myös henkilökohtaisten syiden vuoksi. Viina ja tappelut tarjosivat elämyksiä. Eikä tuon ajan virkavalta pystynyt pistämään tappeluita kuriin vaikka otteita ja rangaistuksia kovennettiin.
Vasta kun aatteet kansan sivistämisestä ja raittiusliikkeestä sekä itsenäistymisajatukset levisivät maassa alkoi häjyjen uho laantua. Kansakoulua alettiin perustaa ja nuorisoa ohjattiin nuoriliikkeen sisälle harrastamaan, pois iltajuoksuista ja tappeluista.
Häjyily oli osaksi nuoriso-ongelma
Jo 1600 luvulla ilmeni Pohjanmaalla nuorison vallattomuutta, jonka lähtökohtana pidetään ylioppilaiden ja käsityöläisten järjestämiä öisiä ja meluisia juhlia. Juoppoutta ja kortinpeluuta kirjataan nuorison tehneen myös. Ruotsista Suomeen levinnyt yöjuoksukin herätti viranomaisissa ja kirkonmiehissä pahennusta. Rannikolta nämä paheet levisivät sisämaahan päin.
Isonvihan jälkeen nuoret esim. Lapualla alkoivat sunnuntaisin ja pyhäöisin juosta pitkin kyliä. Viinan poltto ja tanssiminenkin yleistyi.
Kirkko oli menettänyt otettaan ihmisissä ja siksi niin sanottu nuoriso-ongelma paheni. Iso -ja pikkuviha järkyttivät yhteiskuntaa ja ihmisissä esiintyi patoutumia, jotka purkautuivat levottomuutena. Itsevaltiuden yhtenäiskulttuuri ei ollut pystynyt turvaamaan kansalaisten turvallisuutta, edes sisämaassa. Myös vapauden ajan pakkoasetukset ja koventunut kirkkokuri aiheuttivat nuorisoon kohdistuvia paineita. Alkoi esiintyä vastarintaa yhteiskunnan arvoja ja sääntöjä vastaan. Osassa Pohjanmaata esiintyi myös öinen ulkonaliikkumiskielto.
Häjyilyn ilmenemismuodot
Kortinpeluun, yöjuoksun ja juopottelun lisäksi saattoi esiintyä esimerkiksi kirkonkellojen vallatonta soittoa sekä hevosten luvatonta käyttöön ottoa.
Hieman pahempaa käytöstä olivat sitten tappelut ja ryöstöt sekä tapot.
Puukkojunkkariuteen liittyi olennaisesti puukon käyttö vaikka sen yleistyminen tappeluaseena tapahtui vasta 1840 -luvun aikana. Puukonkantokielto töiden ulkopuolella astui voimaan vuonna 1850 mutta tätä kieltoa rikottiin yleisesti.
Häjyjen aikaa (noin 1790 -luvulta 1880 luvulle) edelsi Etelä-Pohjanmaalla jo 1790 -luvulla yleisen järjestyksen rikkomista, huonokäytöksisyyttä. Nuoriso sakkiutui ja harrasti vapaa-aikana vaeltelua talosta taloon. Myös uhkapeliä harrastettiin kuin myös kortinpeluuta. Nuorisoa tunkeutui myös kutsumattomana perhejuhliin ja teki väkivaltaa.
Pikkuhiljaa nuorison käytös pahentui ja alkoi hevosten varastelu tai "omatoiminen lainaaminen" tiloilta, lisäksi vaadittiin viinakestityksiä jopa väkivallalla uhaten.
1790 -luvulla alkoi yleinen rauhattomuus lisääntyä kuten myös henkirikosten määrä. Henkirikosten määrä oli tuohon aikaan Etelä-Pohjanmaalla korkeampi kuin muualla maassa. 1830-luvulla henkirikosten määräksi nousi yli 10 henkirikosta vuotta ja 100 000 ihmistä kohden. Tämä määrä pysyi melko vakiona 1830 luvulle asti jolloin henkirikosten määrä alkoi laskea. Voimakkainta puukkojunkkariutta esiintyi Etelä-Pohjanmaan tärkeimmillä jokilaaksoilla. Lapuan, Laihian, Vähänkyrön, Isonkyrön, Mustasaaren ja Vöyrin pitäjät ja osia Ilmajoesta sanotaan olleen pahaa häjyily seutua. Pahinta puukkojunkkarius oli kuitenkin Lapuanjokivarren alaosan kappeleissa eli pitäjissä: Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä sekä järviseudulla Kortesjärvellä.
Näillä paikkakunnilla henkirikollisuuden suhdeluvut ylittivät pahimmillaan moninkertaisesti Vaasan läänin ja jopa yli kymmenkertaisesti koko maan vastaavat suhdeluvut (Pietiläinen.1999.s.303-304).
"Oli entiseen aikaan koko Kyrönmaa ja Lapuan jokilaakso kuuluja hurjasta menostaan. Siellä tapeltiin ja tapeltiin, pantiin miehiä puukaprokkiin, toisia Kakolan linnaan ja monta kärrättiin aina Siperiaan saakka. Oli Lapua jo hyvä, ja Kauhava oli jo kamala, mutta Härmien vertaista ei ollut missään. Kauhava saattoi saman vuoden nimiin tappaa viisi, kuusi raavasta miestä, mutta Härmä voi toisena vuonna menettää yhtä monta ja lisäksi tehdä paljon muutakin mainittavaa."
(Samuli Paulaharju, Härmän aukeilta. s. 286-287)
Härmän häjyt olivat tavallisia lakeuden miehiä ja raivaajia. Levoton veri veti heitä joskus tekoihin, joita ehkä vanhempana katui. Häjyt olivat miehiä, jotka aiheuttivat ympäristölleen häiriöitä ja vahinkoa ja osa syyllistyi väkivaltarikoksiin, jopa henkirikoksiin. Yleinen tuon ajan henkirikos oli pikaistuksissa puukolla tehty tappo. Näihin häiriö - ja väkivallantekoihin osallistui yleisesti ottaen nuoret miehet. Voidaankin olettaa, että rikollisuus oli nuorisorikollisuutta.
Näitä "häjyjä" tuli jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Talolliset olivat kuitenkin useimmiten niitä, jotka olivat porukan johtajia aivan kuten Isontalon Anttikin oli. Talollisilla ei ollut tarvetta varasteluun varojen puutteen vuoksi. Heidän riehumisen syynä voidaankin olettaa olevan arvonannon saaminen. Suurta häjyä kunnioitettiin ja pelättiin: tämä henkilö tavallaan hallitsi ympäristöään ja muiden pelko antoi häjylle mahdollisuuden toimia oman päänsä mukaan muita kunnioittamatta.
Härmäläinen häjy tappeli kunnian tähden. Ei saanut antaa toiselle periksi eikä saanut pelätä mitään tai ketään. Periksi ei annettu vaikka henki menisi. Tavallaan tuon ajan remuaminen oli miehen mitta: kunnon mies tappeli. Näin sai kunnioitusta yhteisössä. Toisaalta häjyjen teoista ei aina pidetty kansan keskuudessa vaikka laulujakin heidän tekosistaan tehtiin. Pelko ja uhkaukset estivät ihmisiä monta kertaa lausumasta oikeudessa häjyä vastaan.
Häjyily alkoi juopottelulla, joka aluksi keskittyi viikonloppuihin mutta vähitellen juopoteltiin viikolla työaikaankin tai työ unohtaen. Viina toi mukanansa järjestyshäiriöitä, ilkivaltaa, tappeluita sekä omaisuusrikoksia.
Puukkojunkkarit tai häjyt voidaan jakaa kahteen leiriin. Oli niitä, jotka juopottelivat ja lopettivat mellasteluun mutta oli myös niitä, jotka tekivät omaisuusrikoksia ja väkivaltarikoksia.
Jotta häjynä menestyi tuli olla periksiantamaton tappelija ja tehdä ilkeyksistä. Asema häjyjoukossa määräytyi kuitenkin melko pitkälle miehen yhteiskunnallisesta asemasta. Timo Pietiläisen mukaan suurroistot tulivat talollisluokasta sillä raskaimmat rikokset olivat laadultaan vaativia ja edellyttivät yhteistoimintaa ja organisaatiota. Sakkeja myös johtivat pääasiassa talolliset. Miehistönä olivat rengit ja itselliset.
Tämä yhteiskunnallinen asema tuntui olevankin ainoa yhteiskunnassa vallitseva arvo, jota häjyt kunnioittivat. Häjyt arvostivat vahvemman oikeutta ja puukkojunkkariutta pidettiinkin osaksi urheiluna, jolla todistettiin oma paremmuus.
Ihmisten suhtautuminen ei kuitenkaan ollut yksiselitteisesti kielteistä - virkavallan kyllä oli - vaan häjyjä suosivia virtauksia oli myös. Ehkä häjyjä kunnioitettiin siksi, koska he uskalsivat vastustaa vallitsevaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa. Häjyilyn kautta saattoi myös paeta arkitodellisuutta yhteiskunnallisten mutta myös henkilökohtaisten syiden vuoksi. Viina ja tappelut tarjosivat elämyksiä. Eikä tuon ajan virkavalta pystynyt pistämään tappeluita kuriin vaikka otteita ja rangaistuksia kovennettiin.
Vasta kun aatteet kansan sivistämisestä ja raittiusliikkeestä sekä itsenäistymisajatukset levisivät maassa alkoi häjyjen uho laantua. Kansakoulua alettiin perustaa ja nuorisoa ohjattiin nuoriliikkeen sisälle harrastamaan, pois iltajuoksuista ja tappeluista.
Häjyily oli osaksi nuoriso-ongelma
Jo 1600 luvulla ilmeni Pohjanmaalla nuorison vallattomuutta, jonka lähtökohtana pidetään ylioppilaiden ja käsityöläisten järjestämiä öisiä ja meluisia juhlia. Juoppoutta ja kortinpeluuta kirjataan nuorison tehneen myös. Ruotsista Suomeen levinnyt yöjuoksukin herätti viranomaisissa ja kirkonmiehissä pahennusta. Rannikolta nämä paheet levisivät sisämaahan päin.
Isonvihan jälkeen nuoret esim. Lapualla alkoivat sunnuntaisin ja pyhäöisin juosta pitkin kyliä. Viinan poltto ja tanssiminenkin yleistyi.
Kirkko oli menettänyt otettaan ihmisissä ja siksi niin sanottu nuoriso-ongelma paheni. Iso -ja pikkuviha järkyttivät yhteiskuntaa ja ihmisissä esiintyi patoutumia, jotka purkautuivat levottomuutena. Itsevaltiuden yhtenäiskulttuuri ei ollut pystynyt turvaamaan kansalaisten turvallisuutta, edes sisämaassa. Myös vapauden ajan pakkoasetukset ja koventunut kirkkokuri aiheuttivat nuorisoon kohdistuvia paineita. Alkoi esiintyä vastarintaa yhteiskunnan arvoja ja sääntöjä vastaan. Osassa Pohjanmaata esiintyi myös öinen ulkonaliikkumiskielto.
Häjyilyn ilmenemismuodot
Kortinpeluun, yöjuoksun ja juopottelun lisäksi saattoi esiintyä esimerkiksi kirkonkellojen vallatonta soittoa sekä hevosten luvatonta käyttöön ottoa.
Hieman pahempaa käytöstä olivat sitten tappelut ja ryöstöt sekä tapot.
Puukkojunkkariuteen liittyi olennaisesti puukon käyttö vaikka sen yleistyminen tappeluaseena tapahtui vasta 1840 -luvun aikana. Puukonkantokielto töiden ulkopuolella astui voimaan vuonna 1850 mutta tätä kieltoa rikottiin yleisesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.