Olen raskausviikolla 11. Lastani en pysty kasvattamaan/elättämään itse, tai tuskin lapseni elämä olisi hirveän tasaista ja hienoa. Olen nuori (noin 20) ja tällä hetkellä hyvin juureton nainen/tyttö. Viimeiset 8 kk olen kierrellyt Aasiassa, elättänyt itseäni ja matkusteluani kaikilla hanttihommilla mitä nyt ulkomainen voi pimeästi tehdä Aasiassa. Palasin Suomeen Intiasta, koska huomasin olevani raskaana. Elämänkatsomukseni ja periaatteeni eivät hyväksy aborttia, joten lapsi syntyy joka tapauksessa tähän maailmaan.
Olen miettinyt ja miettinyt adoptiota, siitä en paljon itse tiedä ja saan varmasti neuvolan kautta tietää lisää, mutta olisi hyvä jos minulla olisi jotain etukäteistietoa kun menen neuvolaan ja alan puhua lapsen adoptiosta. Ensimmäinen neuvolakäyntini on siis ensi maanantaina.
Miten adoptio Suomessa käytännössä tapahtuu? Siis tottakai tiedän, että odotan, synnytän ja lapseni saa uudet vanhemmat eikä minulla ole mitään oikeutta lapseen sen jälkeen. Mutta, saanko nähdä lapseni syntymän jälkeen? Saanko jonkun henkilön kautta kertoa lapseni tuleville vanhemmille jotakin itsestäni? Olin arka ja pelokas lapsi ja haluaisin, että lastani ei ymmärrettäisi väärin hänen tulevassa perheessään jos hän on kaltaiseni. Saanko koskaan tietää lapsestani mitään? Annetaanko lapseni suoraan sairaalasta vanhemmille vai hoidetaanko häntä jossain muualla sen ajan kun saan muutta mieltäni?
Sitten, kysymys joka askarruttaa eniten. Minulle etäinen perhetuttuni ja hänen vaimonsa ovat lapsettomia ja yrittäneet lasta pitkään. Nyt odottavat adoptiota, saisinko antaa lapseni heille? Jos saisin, miten kaikki käytännössä onnistuisi? Lähden pian lapseni syntymän jälkeen varmaan takaisin maailmalle.
Tottakai vielä mietin, jos kasvattaisin itse lapseni. JOtenkin en vain tunne olevani siihen kypsä tai tarpeeksi valmis.
Kiitos asiallisista vastauksista. Pyydän huomioimaan, että tämä on minulle kipeä asia.
Olen miettinyt ja miettinyt adoptiota, siitä en paljon itse tiedä ja saan varmasti neuvolan kautta tietää lisää, mutta olisi hyvä jos minulla olisi jotain etukäteistietoa kun menen neuvolaan ja alan puhua lapsen adoptiosta. Ensimmäinen neuvolakäyntini on siis ensi maanantaina.
Miten adoptio Suomessa käytännössä tapahtuu? Siis tottakai tiedän, että odotan, synnytän ja lapseni saa uudet vanhemmat eikä minulla ole mitään oikeutta lapseen sen jälkeen. Mutta, saanko nähdä lapseni syntymän jälkeen? Saanko jonkun henkilön kautta kertoa lapseni tuleville vanhemmille jotakin itsestäni? Olin arka ja pelokas lapsi ja haluaisin, että lastani ei ymmärrettäisi väärin hänen tulevassa perheessään jos hän on kaltaiseni. Saanko koskaan tietää lapsestani mitään? Annetaanko lapseni suoraan sairaalasta vanhemmille vai hoidetaanko häntä jossain muualla sen ajan kun saan muutta mieltäni?
Sitten, kysymys joka askarruttaa eniten. Minulle etäinen perhetuttuni ja hänen vaimonsa ovat lapsettomia ja yrittäneet lasta pitkään. Nyt odottavat adoptiota, saisinko antaa lapseni heille? Jos saisin, miten kaikki käytännössä onnistuisi? Lähden pian lapseni syntymän jälkeen varmaan takaisin maailmalle.
Tottakai vielä mietin, jos kasvattaisin itse lapseni. JOtenkin en vain tunne olevani siihen kypsä tai tarpeeksi valmis.
Kiitos asiallisista vastauksista. Pyydän huomioimaan, että tämä on minulle kipeä asia.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Voimia näihin kuukausiin.
Käsittääkseni voit vaikuttaa siihen, että lapsesi päätyy perhetutuillesi. Teidän pitäisi kuitenkin siinä tapauksessa ymmärtääkseni asioida saman Pelan tai sosiaalitoimen asiakkaina. Tiedätkö missä nämä tuttusi ovat asiakkaina? Pystyisitkö puhumaan asiasta heidän kanssaan?
Koita jaksaa...
En tiedä tarkalleen missä vaiheessa perhetuttujeni adoptioprosessi on. Heidän kanssaan voisin asiasta keskustella, mutta en ennen kuin tiedän varmasti miten asiat ovat. En halua herättää turhia toiveita. Puhuminen voi olla myös vaikeaa, koska tiedän heidän käyneen läpi raskaita lapsettomuushoitoja ja saatan ehkä aiheuttaa tilanteellani mielipahaa.
Hei!
Tampereella ainakin toimii itu-projekti, joka on tarkoitettu vaikeassa raskaustilanteessa oleville, siellä varmasti myös tiedetään miten toimia jos haluaa antaa lapsen adoptioon tai sijaisperheeseen. sijaisperheeseen sijoituksessa saat nähdä lastasi mikäli haluat. Itu-projektista saa myös keskustelu tukea ja tukihenkilön jos haluaa. Projekti toimii nnky:n alaisena. Tässä puh. 050-4015567 ma-pe klo; 9-22.
Sydämellisesti kiitos tuosta itu-projektista tiedosta :) Täytyy ottaa yhteyttä, siellä varmaan osataan auttaa.
Suomessa vanhemmat eivät saa tehdä viimesijaista päätöstä siitä, kenelle lapsi menee jos se adoptoidaan. Syynä tähän on se, että ehkäistään hämäräperäisiä kohdunvuokrausjärjestelyjä. Käytännössä varmin tapa, jolla voit pitää huolen siitä, että saat tavata lastasi, on se, että pidät lapsen itse tai ainakin säilytät juridisen vanhemmuuden itselläsi. Adoptiolla on joka tapauksessa vähintään kahden kuukauden harkinta-aika lapsen syntymän jälkeen, joten kaikkein harkituimman ja informoiduimman päätöksen teet kun pidät lapsen ainakin sen kahden kuukauden ajan itselläsi ja otat myös aktiivisesti selvää, mitkä ovat mahdollisuudet lapsen tilapäisiin päivähoitoihin tai sijaisperheessä olemiseen, jos näyttää kovin hankalalta.
Onko todellakin näin, että saan pitää/"kokeilla" lastani aluksi ja voin senkin jälkeen vielä antaa adoptioon? Täytyy harkita, tällä hetkellä tuntuu pahalta ajatukselta tutustua lapseen ja sitten ehkä todeta ettei pidäkkään häntä.
Voit aloittaa lapsen kanssa yhteiselämän heti sairaalassa tai myöhemmin missä tahansa vaiheessa ennen adoptiopapereiden allekirjoitusta. Et voit tehdä adoptiopäätöstä ennen kuin on kulunut 8 viikkoa synnytyksestä. Tämän ajan voit hoitaa lasta itse tai lapsi voi olla sijaishoitopaikassa. Sijaishoitopaikassa voit käydä lasta katsomassa ja ottaa lapsen luoksesi lomalle. Adoptiopäätöstä ei myöskään tarvitse tehdä 8 viikon jälkeen vaan voit miettiä asiaa pidempään. Lapsi voi olla kaikkiaan 6 kk adoptioharkinnan takia sijaishoitopaikassa. Sen jälkeen lapsi otetaan huostaan, jos et ole tehnyt päätöstä etkä hoida lasta itse. Voit myös luovuttaa lapsen sijaisperheeseen missä tahansa vaiheessa. Silloin sinulla säilyy asema lapsen vanhempana, mutta sijaisvanhemmat kantavat päävastuun lapsen kasvatuksesta ja saavat päättää lapsen arjesta.
Voit antaa lapsen adoptoitavaksi tuttavillesi toisin kuin Mikko N. kirjoitti. Teidän ei myöskään tarvitse olla saman Pelan tai kunnan asiakkaita niinkuin joku tuolla aiemmin kirjoitti. Tuttavien tulee kuitenkin olla valmiita ottamaan juuri sinun lapsi. Saattaa olla mahdollista, että he eivät kestä ajatusta siitä, että sinä pysyt lapsen elämässä jossain määrin. Jos lapsesi poikkeaa ulkonäöltään perussuomalaisesta, niin sekin voi olla kynnys joillekin.
MUISTA ETTÄ SINUN TEHTÄVÄSI EI MYÖSKÄÄN OLE TEHDÄ KETÄÄN LAPSETTOMUUDESTA KÄRSIVIÄ ONNELLISEKSI! (Heidän onnensa ei riipu sinusta ja lapsestasi, silla maailmalla on paljon kotia tarvitsevia lapsia.)
Muista että olet tekemässä päätöstä omasta ja lapsesi elämästä!
Jos sinusta vähääkään tuntuu siltä, että haluat olla tulevaisuudessa osa lapsesi elämää ja saada hänestä tietoja, niin mieti tarkkaan sijaisperhettä. Jos lapsesi on asunut esim. 5 vuotta sijaisperheessä, niin voit sen jälkeenkin antaa perheen adoptoida lapsen, mikäli se sopii kaikille osapuolille. Lapsi voi myös elää koko alaikäisyytensä sijaisperheessä, vaikka ei olisi adoptiolapsi. Tai voi myöhemmin anoa sijoituksen purkua.
Selvittele nyt kuitenkin omaa tilannettasi ja elämääsi. Ei vanhemmuus ole mitenkään kamalaa, eikä se estä elämästä. Ota selville, mihin apuihin ja tukiin olisit oikeutettu, jos pitäisit lapsen itselläsi.
> Onko todellakin näin, että saan
> pitää/"kokeilla" lastani aluksi ja voin senkin
> jälkeen vielä antaa adoptioon?
Näin on. Päinvastoin, sinun _täytyy_ tehdä jossakin määrin näin, lasta ei saa antaa adoptioon heti syntymän jälkeen vaan siinä on 2 kuukauden karenssi.
Suomen adoptioluvut ovat kansainvälisen adoption osalta luokkaa 300/vuosi ja kotimaisen adoption suhteen kerrassaan mitättömät, luokkaa 30/vuosi. Tämä on etenkin jälkimmäisen luvun suhteen mahdollista hyvästä tuesta yksinhuoltajille ja pitkälle kehitetyistä sijaisvanhemmuusjärjestelyistä, jotka toimivat muuten niinkuin adoptio, mutta ratkaisevan tärkeällä tavalla säilyttävät juridisen vanhemmuuden biologisilla vanhemmilla.
> Voit antaa lapsen adoptoitavaksi tuttavillesi
> toisin kuin Mikko N. kirjoitti.
Voit aina esittää tämän toivomuksena, mutta se ei ole sosiaaliviranomaisia sitova päätös. Jos heitä epäilyttää tuttaviesi sosiaalinen tilanne tai adoptiota edeltäneet seikat, se ei toteudu tuolla tavoin. Käytännössä järkevintä lienee ensisijaisesti panostaa siihen, että pitäisit lapsen itse ja toissijaisesti suositella (taaskaan et saa tehdä sitovaa päätöstä!) että tuttavapariskuntasi tulisi lapsellesi sijaisperheeksi mutta että itse joka tapauksessa säilyisit laillisena äitinä.
Olen samaa mieltä noista jutuista, että kannattaisi mieluiten miettiä omia mahdollisuuksia pitää lapsi ja sen jälkeen toisena vaihtoehtona antaa lapsi sijaisperheeseen. Sen sijaan tuo on ihan fakta, että lapselle voi adoptiossa vaatia juuri tietyn perheen. Äitihän voi kieltäytyä antamasta lasta adoptioon ellei lapsi pääty kyseiseen perheeseen. Tietysti perheen täytyy täyttää sossujen kriteerit. Kyllä adoptioperhe on monesti valittu etukäteen. Näin on sukulaisadoptioissa ja silloin kun sijaisperhe adoptoi heille sijoitetun lapsen. Jos haluaa tehdä tällaisen tiettyyn perheeseen tarkoitetun adoption, niin silloin vaan pitää tarkkaan seurata ja vaatia että niin tapahtuu. Mutta kyllä sossut on näissä asioissa yhteistyökykyisiä. Nehän haluaa saada adoptioita tapahtumaan ylipäänsä joten jokainen tällainenkin adoptio on plussaa.
sILPPURIINA, sinulla on valittavanasi monenlaisia vaihtoehtoja. Monista oletkin tässä saanut tietoa ja mitä tahansa sinulle sanotaan/kerrotaan, niin muista että PÄÄTÖS ON VIIMEKÄDESSÄ SINUN! Ja sinä olet jo antanut lapsellesi parhaan mahdollisen lahjan: elämän.
Voit toki antaa lapsesi adoptioon tuttavapariskunnalle. Voisi olla hyvä, jos pystyisitte yhdessä menemään sosiaalityöntekijän juttusille kuulemaan ja keskustelemaan tämänkaltaiseen adoptioon liittyvistä asioista. Riippuu siitä, miten hyvin tämän perheen tunnet, että miten voit ottaa asian heidän kanssaan puheeksi. Rehellisyys on aina parasta. Voit esimerkiksi käydä ensin yksiksesi keskustelemassa sosiaalityöntekijän kanssa raskaudestasi ja eri vaihtoehdoista ja ottaa esiin myös tämän näkökulman. Ja vasta sitten keskustella tuttavapariskunnan kanssa. He saattaisivat olla huisin onnellisia ja innostuneita tai sitten eivät lainkaan kiinnostua. Varaudu erilaisiin suhtautumisiin heidän taholtaan. Voi olla, että he eivät olisi valmiita ryhtymään lapsesi sijaisvanhemmiksi. Lapsettomuuteen liittyy niin paljon luopumisen tuskaa, että he saattavat pelätä menettävän sijaislapsen. Ja se voi olla heille liian paljon kestää. Mikäli saatte asiat sovittua molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. niin voit asettaa adoption ehdoksi sen, että lapsesi sijoitetaan heille. Ihana, että ajattelet tässä tilanteessa heitäkin yhtenä vaihtoehtona!
Suomessakin on viime aikoina yleistynyt ns. avoin adoptio. Juridisesti sellaista ei ole olemassakaan, mutta sillä tarkoitetaan sitä, että biologinen äiti voi jollakin tavalla olla yhteydessä lapseensa. Se voi olla esim. valokuva kerran vuodessa. Ja tapaaminen vähän vanhempana. Juridista pätevyyttä näillä sopimuksella, kirjallisillakaan, ei taida olla, mutta en usko, että kukaan adoptiovanhempi jättäisi nämä lupaukset pitämättä, sillä kun ne vuosien päästä tulevat adoptiolapsen tietoon, tullee lapsi kääntymään heitä vastaan. Adoptiosta saat tietoa: www.ampiaisakka.com. Mikäli päädyt antamaan lapsesi adoptioon, niin sinun kuuluu saada adoptioneuvontaa. Sitä sinulle antaa joko kotikuntasi sosiaalityöntekijä tai Pelastakaa Lapset ry. Soittamalla kotikuntasi sosiaalitoimistoon saat tiedon.
Ei sijaisperheeseen lapsen antaminen myöskään ole huono vaihtoehto. Ja, kuten joku kirjoitti, sijaisperhe voi vuosienkin kuluttua adoptoida lapsen. Mutta: sijaisperhe voi myös irtisanoa sopimuksensa ja silloin lapsesi sijoitetaan jonnekin toisaalle.
Aina voit myös päättää pitää lapsesi itse. Eikä sekään ole huono vaihtoehto. Tukikeinoja on. Tsemppiä sinulle päätökseesi ja onnea matkaan!
Ps.
Tällä piitkällä kirjoituksellani en halua provosoida ketään, en myöskään loukata. Ainoa, mitä yritän, on antaa sILPPURIINALLE erilaisia näkökulmia pohdittavaksi.
> Suomessakin on viime aikoina yleistynyt ns.
> avoin adoptio. Juridisesti sellaista ei ole
> olemassakaan, mutta sillä tarkoitetaan sitä,
> että biologinen äiti voi jollakin tavalla olla
> yhteydessä lapseensa.
Tässä ei ole mitään järkeä. Lapsen hoidon kannalta sama lopputulema saavutetaan sijaisvanhemmuudella, jolloin biologisella äidillä säilyy varmuuden vuoksi myös juridisesti sitova lapsensa vanhemmuus. Tuo yhteiskunnallinen puoli on olennaisen tärkeä silloin jos jotakin menee pieleen, esimerkiksi jos lasta hoitava perhe vaikkapa päättäisi tarkoituksella katkaista yhteydet biologiseen äitiin muuttamalla tuntemattomaan paikkaan. Sen sijaan sijaisvanhemmuuden ollessa kyseessä on paljon helpompi saada lapsi sijoitettua uudelleen (esim. takaisin biologiselle äidille sikäli kun ei ole mitään syytä, miksei hän olisi sopiva vanhemmaksi).
Jo täällä käydyn keskustelun perusteella pidän varsin ilmeisenä, ettei keskustelun aloittaja tule lastaan koskaan adoptioon antamaan.
'....Minulle etäinen perhetuttuni ja hänen vaimonsa ovat lapsettomia ja yrittäneet lasta pitkään. Nyt odottavat adoptiota, saisinko antaa lapseni heille?....'
Jos tämä perhe on jo kotimaisessa adoptiojonossa (tai saanut kv-adoptiota varten adoptioluvan) voisin kuvitella että asia onnistuisi.
Voisit kai biologisena äitinä laittaa adoption ehdoksi että saat tietoja ja kuvia lapsestasi vaikka kerran pari vuodessa tms.
Myös mahdollisista tapaamisista pitäisi sopia varmaan etukäteen kirjallisesti ts. saatko tavata lasta säännöllisesti vai odotatko lapsen yhteydenottoa tms.
Ja käsittääkseni sosiaalityöntekijän kautta voisit ilman muuta antaa tiedoksi itsestäsi niin paljon kuin mahdollista.
älä valitse tuttua äläkä puoli tuttua.
Siitä tulee kauhea huuto jos päätätkin että haluat pitää lapsesi.
Kaikki suuttuvat.
saat tietoa ja tukea soittamalla vaikka pelaan.
jos tiedät ettäkykenet antamaan lapsesi tutuille ja se on sinusta oikea ratkaisu,tee se,mutta harkitse tarkkaan.
meitä on jonossa odottamassa vauvaa kaltaisiltasi,jotka ajattelevat lapsensa parasta ja antavat hänet adoptioon.
toivotan sinulle voimia!
"meitä on jonossa odottamassa vauvaa kaltaisiltasi,jotka ajattelevat lapsensa parasta ja antavat hänet adoptioon."
Ihan kuin lapsen antaminen adoptioon olisi ainoa tapa lapsen parhaan ajattelemiseksi... Tiedän pari niin kamalaa adoptioperhettä, että säälittää ihan niiden lasten lisäksi lasten biovanhemmat.
Meitä on moneksi, tiedoksi sinulle, jolla särähti korvaan. Niin biologisia vanhempia kuin sijais- ja adoptioperheitä. Valitettavasti et voi parin kokemuksesi perusteella tuomita adoptioperheitä noin jyrkästi! Minä teidän monta perhettä, jossa on biologisia lapsia, ja joihin ei lapsia olisi koskaan pitänyt saada!
"Minä teidän monta perhettä, jossa on biologisia lapsia, ja joihin ei lapsia olisi koskaan pitänyt saada"
Adoptiossa lapsen pitää päästä parempaan kotiin.
Sen takia se on annettavana.
Olen saanut asiallisia vastauksia, suuret kiitokset siitä. Juhannus menee taas asioita pohtiessa.
Jotenkin kun on hieman selvinnyt tuo sijaisperhe/adoptiojuttu ajatus siitä, että eläisin lapseni kanssa esimerkiksi kuukauden ei tunnu enää niin hirveän pahalta tai ajatus siitä, että voisin kiintyä lapseen. Mutta tämä vaatii todella paljon totuttelua. Eräs ystäväni ehdotti, että voisin käydä juttelemassa psykologin kanssa. Tunnen vain itseni, luonteeni ym. enkä ole täysin vakuuttunut, että minusta tulisi hyvä äiti.
Vielä tarkennus, lapseni näyttää suomalaiselta, isä on hollantilainen eikä vierasmaalaisen näköinen.
Nyt hyvää juhannusta!
tai tuttaville, he varmaankin pystyvät elättämään lapsen ilman sossua,
tarvitaanko siinä viranomaisia mukaan riitelemään, tiedän tapauksen jossa tyttö antoi vauvansa sukulaisilleen, aivankuin olisi heidät palkannut lapsenhoitajiksi, kaikki on sujunut hyvin ja äitikin näkee lastaan aina kun haluaa.
Kannattaa kuitenkin yrittää pitää se pikku tuhisija itsellä, on ne niin ihania. Voit kiintyäkin siihen, etkä koskaan luovuta kellekään. Toivottavasti tämä ihana Juhannus antaa Sinulle varmuuden siitä, että haluat elää lapsesi kanssa. Paljonhan lapset vaativat, mutta myös paljon antavat.
lapsen ja pyytää vaikka tätä tuttavapariskuntaa auttamaan lapsen hoidossa??
Oma lapsi antaa niin paljon voimaa, kun se alkaa hymyillä, jokellella ja katsoa omaa rakasta ÄITIÄ silmiin. Sillä voimalla minä menin väsyttävien vaiheiden yli.
Lapsen hoitoon saa yhteiskunnalta apua! Ensikoti voisi olla vaihtoehtona alussa?
Juttele vielä neuvolassa lapsen pitämisestä itse?
Älä missään nimessä anna sijaisperheeseen??
Ne tekevät hoitotyötä vain rahasta, eivät rakasta tulevaa lastasi??
Adoptio on siitä huono vaihtoehto, jos joskus katuisit, et saa enää sitä puretuksi?
Mieti rauhassa. Oma lapsi on kuitenkin parasta, mitä elämässä voi olla!! yh-äiti
Jos lapsen isä on tiedossa, onko tiedossa joitakin suoranaisia esteitä yhteisasumiselle, avioliitolle ja sille, että voisitte huolehtia lapsestanne yhdessä? Jos olet tottunut seikkailemaan ympäri maailmaa, ei mahdollinen Hollantiin muuttaminen voine olla mikään shokki.
Lapsen isä on matkailuyrittäjänä Intiassa eikä edes tiedä tulevasta lapsestaan. Enkä näe tarpeellisena kertoa tulevasta lapsesta, koska en usko sen johtavan yhtään mihinkään.
Olen todellakin tottunut kiertelemään ympäri maailmaa ja epäilenkin, etten ole paikallaan pysyvää tyyppiä ja siksikin lapsen pitäminen on epäilyttänyt.
Kertomalla asiasta teet myös hyvän työn lapsellesi, tällöin isä voi varautua olemaan edes jollakin tavalla mukana lapsen elämässä, kuten tavata lasta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Lisäksi tiedät, että isän luona on paikka #2 (ennemmin kuin vieraassa adoptio- tai sijaisperheessä), jos lapsen hoitaminen sinua väsyttäisi! Muussa tapauksessa lapsi joutuu hämmästelemään ja ihmettelemään alkuperäänsä ja tilanne on kaikin puolin kiperämpi, jos asia käy ilmi jälkikäteen lapsen ollessa jo varttuneempi.
Mulla oli vahan sama tilanne muutama vuosi sitten. Synnytin Suomessa kun siella on niin hyva terveydenhoito. Asuin vauvan kanssa ensin Hesan Ensikodissa, johon muutin jo ennen vauvan syntymaa. Ensikodista muutin omaan asuntoon ja koko ajan mulla oli paljon tukea. Sitten kuiteskin ihastuin ulkomaalaiseen ja kun poika oli 2,5-vuotias niin muutettiin mieheni kotimaahan. Me ollaan siis uusperhe ja mieheni suhtautuu poikaan kuin omaansa. Nyt poitsu on 7-vuotias reipas koululainen ja meilla on kaksi pienta tyttoa taman uuden mieheni kanssa. Suomessa kaydaan aina valilla, mutta taalla miehen maassa viihdytaan kaikki tosi hyvin. On kylla hyva, etta mies tuntee Suomen kulttuuria ja kielta. Pojan isa on eurooppalainen ja tietaa pojasta. Han on tavannut pojan kahdesti silloin kun asuttiin viela Suomessa. Olen lahettanyt hanelle kuvia pojasta ja kertonut kuulumisia. Isa lahettaa pojalle viesteja ja koska poika on englanninkielisissa paivakodeissa ja nyt koulussa ollut niin he pitavat yhteytta myos Skypen kautta. Isompana poika saa menna isansa luokse lomalla jos haluaa. Mun pojan ulkonaosta kylla nakee, etta isa on ei-suomalainen mutta eri isa kuin tytoilla. Kaikki on sujunut yllattavan hyvin silti. Pelkasin minakin aitiytta, mut kylla se on tosiaan tosi ihanaa vaikka tietenkin valilla rankkaa. Oma lapsi on ihan eri asia kuin lapset yleensa.
Unohtui: Olin 19-vuotias, kun tulin raskaaksi. Just ehdin tayttaa 20 ennen kuin poika syntyi. Raskaaksi tulin au pair -vuoden loppupuolella vahingossa. Pojan isa on hartaan katolisesta perheesta, mika oli aika ongelma. Hekin ovat hyvaksyneet pojan seka meidan perhejarjestelyn. Ovat monta kertaa kiittaneet mua, etten tehnyt aborttia.
"Älä missään nimessä anna sijaisperheeseen??
Ne tekevät hoitotyötä vain rahasta, eivät rakasta tulevaa lastasi?? "
Tämä lause ei kyllä missään nimessä pidä paikkaansa, toimimme itse sijaisvanhempina ja tätä ei todellakaan rahasta tehdä vaan rakkaudesta, meillä ei ole omia lapsia joten sijaislapsi saa kaiken rakkauden, ja meille tämä lapsi tuli puoli vuotiaana ja on pari vuotias jo nyt.
Toimitteko sijaisvanhempina lapselle, jonka vanhemmat/vanhempi ei ole yhteydessä lapseen? Miten sijaisvanhempana toiminen on toiminut? Onko lapsi kovin kiintynyt teihin? Te taidatte olla kiintynyt lapseen, ajatteletteko kuitenkin jatkuvasti/silloin tällöin, että saatatte joutua luopumaan lapsesta?
Harkitsen itse sijaisperhettä, ja minä tutustun systeemiin kyllä tarkemmin, mutta olisi kiva tietää sijaisvanhempien näkökulma asiaan. Toki kaikki ovat erilaisia, mutta kuitenkin.
otetaa sijaiperheeseen?? kova väite? mihin perustat sen?
kertoa enemmän kokemuketasi sijaivanhempana?
olemme adoptiojonossa,mutta minua on kiinnostanut myös sijaivanhemmuus,mutta peikkona on ollut se että lapsi viedään pois ja sitä en kestäisi. Ja miehelläni pistää vastaan "ne ainaiset tapaamiset"
meillä sijasilapsen vanhemmat käyvät 1krt kk katsomassa lasta mutta välillä on jäänyt poiskin tapaamisia. En näe mitään ongelmaa että biot käyvät ja biosukulaiset kyselevät ja käyvät joskus katsomassa (harvoin asuvat kaukana).
Olemme periaatteessa ihan ns. normaaliperhe sillä erotuksella että lapsella on myös ne biovanhemmat. Mielestäni meille on tämä ainakin toiminut todella hyvin ja nyt olemmekin ilmottautuneet että uusi sijoitettu jolle on tarvetta on tervetullut, ja ainahan uudet sijaislapset katsotaan että tulevat perheen nuorimmiksi, kuten periaatteessa biologisessakin perheessä.
Biohin on hyvät välit ja sukuun, vaikka bioäiti välillä osaa "raivotakin" meille, mutta heillä on kuitenkin kotona isompia ongelmia jonka takia lapsi ei asu siellä.
Tottahan lapsi on meihin kiintynyt ei ole asunut bio kodissa ikinä vaan tuli meille lastenkodin/vastaanottokodin kautta meille.
Meillä on tämän lapsen kanssa nyt kuitenkin selvinnyt että tämä lapsi ei tule palautumaan kotiin, mutta ennen sitä tietoa tottahan toki se on aina jollain lailla takaraivossa, ja varmasti aina , Koska eihän lapsi ole meidän oma vaan biologisten, tarkoituksenahan aina on lapsen palautus jos se vain on mahdollista.
Adoption motiiviksi kirjoitat enimmäkseen epäilyistäsi kyvyistäsi hyväksi äidiksi...
Mietin oletkohan itsellesi liian vaativa. Kirjoitat ihan analyyttista ajattelua osoittaen ja ajatellen lapsen parasta, eikö se ole jo jotakin.
Se, että olet nuori ja vielä "juureton" ei tarkoita sitä, että olisit sitä lopullisesti. Minusta sinussa on jo pyörähtänyt käyntiin prosessi raskaaksi tulon myötä. Toisaalta tämä on sinua kasvattava prosessi, josta et voi irrottautua. Itselläni pitkäjänteisyys ja elämän arvot ovat muuttuneet lapsen myötä.
Lastasi ajatellen, hänen biologinen äitinsä tulet aina olemaan sinä. Oletan, että lapsella on aina kaipaus tietää, kuka oikea äiti on. Uskon myös, että äidistä eroamisesta jää aina hytlkäämisen kokemus. Oma lapseni oli jo synnytyslaitoksella niin leimautunut minuun, ettei rauhoittunut vauvojen huoneessa, vaan vain minun lähelläni. Pienelle lapselle tulisit olemaan ihailun ja rakkauden kohde, vaikka et olisikaan täydellinen, niinkuin ei kukaan muukaan ole. Äitiyteen kasvaa ja lapsen mukana kasvaa.
Lapsesta on myös valtavasti iloa. Ei arvoa voi verrata mihinkään aineelliseen. Ensimmäinen hymy, ensimmäinen sana "äiti", ensimmäiset askeleet... ja ennenkaikkea lapsen koko persoonallisuus ovat arvokkaita...
Totta on, että äitiyteen kuuluu luopumista, uhrautumista, vastuullisuutta, omista haaveista luopumistakin. Pljon voi kuitenkin tehdä myös lapsen kanssa. (Itse olen opiskellut kahden pikkulapsen kanssa pikkuhiljaa). Kaikkea ei voi saada, eikä tarvitsekaan, kerralla. Jos koet olevasi juureton, voisit ihan hyvin aluksi keskittyä vauvaasi ja samalla rauhassa miettiä mitä haluaisit esim.opiskella.
Tunnen äidin joka antoi lapsen adoptoitavaksi vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Nyt lapsi on aikuinen ja etsinyt käsiinsä äitinsä. Hänelle on ollut suuri onni "saada takaisin" äitinsä ja heillä on lämpimät välit. Äiti on myös ollut valtavan onnellinen.
Jos koet epävarmuutta myös siksi, ettet koe olevasi varsinaisesti "äiti-ihminen", ei sekään ole merkki siitä, ettet sopisi äidiksi ja voisi myös pitää äitiydestäsi. Sinä olet "omannäköisesi" äiti ja kasvattaja! Kyllä uskon, että oma tyyli löytyy.
Rohkea ja rakastava asenne ovat mielestäni valintoja eivät välttämättä tunteita.
Toivotan ilon hippuja raskausaikaasi ja viisautta päätökseesi!
Tämä on nyt mielipiteeni. Tarkoitukseni ei ole olla loukkaava, mutta minusta on vaan selkeästi parempi, että isä tietää olevasa isä.
Lapsi on laitettu alulle yhdessä ja molemmilla on oikeus ja vastuu lapsesta, tämä on mielipiteeni. Ethän ollut suunnitellut isän selän takana hankkiutuvasi raskaaksi, vaan tilanne alkoi vahingosta, jossa vastuussa on myös isä.
Lapsen kannalta ei ole ihan samantekevää mitä päätät isän tiedosta lapsestaan.
Parhaassa tapauksessa isän tieto lapsestaan voi koitua toimivaksi, yllättäenkin. Paljon tuskin on menetettävää, jos kerrot isälle. Sinä olisit ainakin ollut silloin rehellinen ja tehnyt voitavasi.
Hei kaikille!
Ensimmäinen tapaaminen neuvolassa oli siis maanantaina. Olin arvioinut/laskenut raskauteni pituuden väärin ja olenkin jo 14.viikolla.
Minuun suhtauduttiin ystävällisesti sekä sain rutkasti uutta tietoa/pohdittavaa. Rupean nyt käymään säännöllisesti juttelemassa psykologin kanssa ja aloitan tukihenkilön avulla selvittämään resursseja pitää lapsi itse ja tutustun samalla muihin mahdollisuuksiin kuten Ensikotiin.
Erääseen aiempaan viestiin viitaten, olet tehnyt terävän havainnoin. Olen todellakin perfektionismiin pyrkivä henkilö ja saatan olla itselleni liian kriittinen. Tukihenkilöni avulla pääsen tutustumaan myös vauvaperheen arkeen, eri opiskelumahdollisuuksiin vauvan/pienen lapsen kanssa, yhteiskunnan tukiin ym. Luulen, että näillä avuin pystyn tekemään harkitun ja oikean päätöksen lapseni ja omani tulevaisuuden suhteen.
Lapsen isälle kertomisesta, harkitsen asiaa uudestaan. Jotenkin en kuitenkaan usko siitä tulevan mitään ja pelkään satuttavani itseäni. Olen nyt kuitenkin ajatellut, että olen vahva, seuraisi kertomisesta mitä vaan.
..äidinrakkaus voittaa!!! onnea valitsemallesi tielle, tulet huomaamaan että lapsen pitäminen oli paras ratkaisusi..
Moi, toivottavasti sinä ja toukka voitte hyvin. En ole itse äiti mutta samanlaista juuretonta sorttia kuin sinäkin ja hiukan vanhempi, ja tässä vuosien varella olen seurannut monen reissussa tapaamani itsenäisen "supernaisen" pysyneen 9 kuukauden odotuksesta ja äitiydestään huolimatta samanlaisina ihanina hulluina. Ainoa erotus on vaatimattomampi mutta samalla lämpimämpi suhtautuminen elämään ja sen tarjoamiin seikkailuihin. Ei ihmiselämässä ehdi näkeä kaikkea ja käydä joka paikassa, eikä moisen unelman tähden kannata antaa lasta pois jos sydämessä kytee pienikin epäilys asiasta.
En ole vielä varma pidänkö lapseni, mutta nyt ainakin harkitsen sitä kun olen saanut lisää tietoa eri mahdollisuuksista.
sinulle nyt kuuluu?