homovangit

no pakko osallistua tähän poikaerotiikan keskusteluun.ei näitä kalun imijöitä ole vankiloissa kovin paljoa, ei ainakaan julki sellaisia.ainahan pyyhkeen joskus oven päällä näkee mutta hyvin harvinaista se o.joskus kierroksella yöaikaan kuulee että nyt sulkijaa taidetaan venyttää,mut kyllä sulkijan levitykset todellakin tapahtuu selleissä yöaikaan ja pidetään visusti omana tietona.muistan muutaman julkihomonaamarin vuosieni varrelta ja ei niillä naamareilla ollut helppoa kerroksilla.yleensä nämä lihanimijät istuivat joko suljetulla osastolla tai pelkureina.mutta emmähän me voi tämänlaista rakkautta kieltääkään,koska kaipaahan vankikin jonkin sortin liikutaa kun koko päivän makaa sellissä.johan siinä sydän voi hyvin kun omaa kultaa paneskelee vankilan hiljaisessa yössä.lisäksi oman paljon rauhallisempi mieli kun tapaa oman rakkaansa viikonloppuna tapaamisissa.
3827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hyvä viettää yöt oman kullan kainalossa sellissä.
Aamulla on niin raukea olo ettei jaksa lähteä töihin.

Äänestä

Etkö ole koskaan käynyt kurkkimassa hommia sellin tai saunan ovella?

Äänestä

uusin muotivillitys vankilassa on pareilla, että ne sheivaa pakarat ja jalat posliiniksi. saavat sellasta naisellista tuntumaa. joillakin voi olla vaimolle selittely siviilissä, et miks on yhtäkkiä siloset pakarat. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mestari kirjoitti:

no pakko osallistua tähän poikaerotiikan keskusteluun.ei näitä kalun imijöitä ole vankiloissa kovin paljoa, ei ainakaan julki sellaisia.ainahan pyyhkeen joskus oven päällä näkee mutta hyvin harvinaista se o.joskus kierroksella yöaikaan kuulee että nyt sulkijaa taidetaan venyttää,mut kyllä sulkijan levitykset todellakin tapahtuu selleissä yöaikaan ja pidetään visusti omana tietona.muistan muutaman julkihomonaamarin vuosieni varrelta ja ei niillä naamareilla ollut helppoa kerroksilla.yleensä nämä lihanimijät istuivat joko suljetulla osastolla tai pelkureina.mutta emmähän me voi tämänlaista rakkautta kieltääkään,koska kaipaahan vankikin jonkin sortin liikutaa kun koko päivän makaa sellissä.johan siinä sydän voi hyvin kun omaa kultaa paneskelee vankilan hiljaisessa yössä.lisäksi oman paljon rauhallisempi mieli kun tapaa oman rakkaansa viikonloppuna tapaamisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu