Se Suuri Tekijä

Sanottiin ettei rommausta voisi tapahtua, ellei tapahtuisi jotain erittäin suurta käännöstä, yhtä suurta kuin Neuvostoliiton romahtaminen.

No kuinka moni luki uutisia tänään?

Nokia alkaa fuusioitua Siemensin kanssa. 3 divisioonaa viidestä tullaan sijoittamaan Saksaan, loppujen kahden sijoituspaikasta ei olla varmoja. Fuusioyhtymän pääkonttori tullaan rekisteröimään Alankomaihin. Pääkonttori jää nimellisesti Suomeen.

Jo etukäteen on ilmoitettu että vähennystarvetta on 60 000 työntekijälle.

Se on Nokian lähtöä se. Vaikutuksen suomalaisiin työpaikkoihin sekä epäsuorasti alihankintaketjuihin tulevat olemaan mittavat.

Ja milläs maksat asuntolainaa takaisin kun työpaikka lähtee, samalla kun EKP vain nostaa korkoja.

Nokia lähtee samalla kun korot nousevat. Siinä on Rommauksen Resepti.
403670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ehtikö Ollila edes kunnolla lähteä tj:n paikalta, kun Nokian alasajo Suomen osalta alkoi? Huh huh, onneksi tosiaan ehdin myydä ajoissa!!!1yksi1!!!

Äänestä

En ole töissä Nokian ketjussa. Varaa on!

Äänestä

vaikka kuinka toivon, että hinnat laskisi edes vähäsen niin sillä EI OLE NIIN MITÄÄN TEKEMISTÄ NOKIA / SIEMENS kanssa. Pitäskö sun ilmoittaa ihan oikee nimesi niin tulisin katsoo ihan minkälainen oraakkeli siellä näppäimistöä hakkaa ja ottaa samal oikein kamera mukaan!

Äänestä
  • Vai ei ole? Et selvästikään tiedä, kuinka paljon olemmekaan Nokiasta riippuvaisia.

    Eikö siellä ammattikoulussa opeteta lainkaan talousasioita?

    Äänestä

  • Mitä häh? kirjoitti:

    Vai ei ole? Et selvästikään tiedä, kuinka paljon olemmekaan Nokiasta riippuvaisia.

    Eikö siellä ammattikoulussa opeteta lainkaan talousasioita?

    kun olet lukenut esim Hesarin talous sivut.

    Äänestä

...tietäisitte, että suomalaiset työntekijät ovat network-bisneksessä vahvemmilla. Suomessa on nimittäin se tulevaisuuden puoli.

Mutta enpä jaksa sen enempiä selitellä.

Äänestä
  • Kiinnostaisi kyllä tietää millä perusteella näin on, ja lisäksi se, miksei hommia voitaisi siirtää Saksaan. Hallinto on muuten helppo siirtää minne vaan, mutta teknisten kavereiden siirto ei onnistukaan ihan tosta noin.

    Äänestä

  • Esim metsäteollisuuden ongelmat ovat juuri päinvastaisia. Suomalainen virkaveli (saksalaiseen verrattuna) on:

    - huomattavasti kalliimpi
    - sairastaa enemmän
    - tehottomampi
    - vanhempi

    Kyse on kuitenkin melko simppelistä työstä, jonka voi opettaa vaikka apinalle muutamassa kuukaudessa.

    Äänestä

hintaan kun Seppälän syysale -70%

Äänestä

bababababababalallaaaaa

Äänestä
  • Uusi tj pani heti haisemaan. Työt ON saatava suomesta pois sillä muuten ei itse saa optioita ja bonuksia!

    Äänestä

  • A Siantuntija kirjoitti:

    Uusi tj pani heti haisemaan. Työt ON saatava suomesta pois sillä muuten ei itse saa optioita ja bonuksia!

    samaaa paskaa puhuttu 15v. Ja varmaan ne korkovähennyksetkin poistuu. Ja verotus kovenee. Ja pankijohtaja pyytää jo huomenna vakuuksia lisää. Tulee syvä lama. Jeesuskin tulee ja sehän tietää maailmanloppua. Kaikkee paskaa te jaksatte tällä palstalla puhua.

    Äänestä

  • joo joo kirjoitti:

    Kyllä nyt lähtee ihan oikeasti. Kerrannaisvaikutukset tulevat olemaan todella järkyttäviä. Suomi saattaa aivan hyvin suistua syvään lamaan, jos talouden veturi päättää siirtää työt muualle. Ja päättäähän se, mikäli johtajien lompakko siitä paksuuntuu.

    ihan se ja sama missä nokia luuraa. Henkilökohtainen talouteni ei ole missään yhteydessä edes välikäsienkautta nokiaan. Luitko edes montako spekulaatiota viestisi sisälsi. Missä faktat? Vai eikö ne näy tilastoissa, kuten tämän palstan mukaan aina ruukkaa olemaan.

    Äänestä

  • mulle on kirjoitti:

    No se on hyvä että sulla on Nokia-rokotus... mahtaako vaan pitää kun koko muulla maalla ei ole.

    Kun lama tulee kyllä se kaikkia koskettaa. Toisia vaan enemmän kuin toisia. Mutta ehkä oletkin näitä jotka vaan ilkkuu vahingoniloisesti niille joilta menee työ ja koti alta. Hyvä hyvä.

    Äänestä

  • Talouden Osa kirjoitti:

    vaan jatkuu. Faktat faktoina ja paskapuheet omaan loossiin.

    Äänestä

  • Talouden Osa kirjoitti:

    No se on hyvä että sulla on Nokia-rokotus... mahtaako vaan pitää kun koko muulla maalla ei ole.

    Kun lama tulee kyllä se kaikkia koskettaa. Toisia vaan enemmän kuin toisia. Mutta ehkä oletkin näitä jotka vaan ilkkuu vahingoniloisesti niille joilta menee työ ja koti alta. Hyvä hyvä.

    fuusio, ei TODELLAKAAN aja suomea LAMAAN.

    Äänestä

kuitenkin vain 6000?

Äänestä
  • jos bloomberg sanoo 60 tuhatta uskon ennemmin sitä kuin tätä palstaa.

    Äänestä

  • 60 tuhatta kirjoitti:

    jos bloomberg sanoo 60 tuhatta uskon ennemmin sitä kuin tätä palstaa.

    Koko uuden muodostettavan Nokia Siemens Networksin henkilöstömäärä on yhteensä alussa 60.000 henkeä.
    Aika kovasti on sitten päällekäisyyttä, jos henkilöstön vähennystarve on 100%...

    Äänestä

Olisihan se tietysti paljon vaadittu jos Rommaukseen jaksaisi lukea uutiset kunnolla ja tutustuisi aiheeseen ennen kuin kirjoittelee puuta heinää tänne palstalle.

Ensinnäkin syy 3 pääjaoksen saksa lokaatioon löytyy siitä, että siellähän se Siemens on sijainnut. Taisi unohtua, että yksi osa sijoitetaan suomeen ja yksi osa on edelleen auki.

Samoin yhtiön pääpaikka tulee suomeen ja johtajaksi Nokia NETin johtaja. Hallituksen puheenjohtaja Kallasvuo ja lähes kaikki avainpaikat Nokialaisille. Samoin yhtiön tulos lasketaan Nokian tuloksen alle.

Nokialta tulee 20 000 työntekijää ja Siemensiltä 40 000 työntekijää. Nokia NET on tehnyt hyvää tulosta ja Siemens huonoa. Vähennystarpeen on epäilty olevan 10 - 15 % joka siis tarkoittaisi 6000 - 9000 henkilöä. Kokonais työntekijä määrä on siis 60 000 näin alussa.

Vaikutuksistahan ei vielä voisi sanoa, mutta näyttää sille, että Suomeen syntyy pitkään aikaa yksi suuri firma lisää ja kuten voimme päätellä pääkonttorin sijainnista niin suomi tulee olemaan erittäin tärkeä paikka yritykselle. Ettei vain kävisi niin, että kokonaistilanne olisi, että se loisi lisää työtä suomeen?

Äänestä
  • ainoa asia mitä seuraa on 60000 työtöntä suomalaista nyt ja 600000 huomenna.

    N.Y.T SE LAMA TÄNNE, mää haluun omaan..

    Äänestä

  • ikivelka kirjoitti:

    ainoa asia mitä seuraa on 60000 työtöntä suomalaista nyt ja 600000 huomenna.

    N.Y.T SE LAMA TÄNNE, mää haluun omaan..

    ja sut, kun olet just päässy omaan. Ironiaako?

    Äänestä

tuossa on se "provonolla" liikaa

Äänestä

homma menemään. Lisäksi Nokian säästötavoitteet ovat suuremmat kuin toi 6000-9000 henkilöä ovat. Todellinen vähennystarve n 15000 henkilöä. Saksasta tulee niin kova paine, että suomalaiset johtajat joutuvat tässä antautumaan ja työpaikat lähtevät Suomesta.

Lisää romahdusta puoltavia seikkoja. Makuhäiriöt lisääntyneet 8% viime vuoteen janousu tod. näk. jatkuu. Työttömyyden vähentyminen pysähtynyt. Pörssit liukuvat persmäkeä, korot nousevat.

Ai niin, eihän nää vaikuta kenenkään velkoihin tai työpaikkoihin. Kaikki kumartavat Suomen taloutta maailmalla.

Äänestä
  • "Makuhäiriöt lisääntyneet 8%"

    Johtuukohan tuhnuttajien vuokraluukuissa leijailevasta sakeasta paskasavusta?

    Luulen että vastaus on myönteinen. Pakostihan niin tiheä savu vaikuttaa jo makuaistiinkin.

    Äänestä

  • Makuhäiriöt lisääntyneet 8% kirjoitti:

    "Makuhäiriöt lisääntyneet 8%"

    Johtuukohan tuhnuttajien vuokraluukuissa leijailevasta sakeasta paskasavusta?

    Luulen että vastaus on myönteinen. Pakostihan niin tiheä savu vaikuttaa jo makuaistiinkin.

    sitten puutun minäkin, kun totuuteen ei ole mitään kirjoitettavaa. Että sanaa ennen lause jatkuu pilkulla, eikä suoralla kirjoituksella.

    Äänestä

Kilpailu aasialaisten valmistajien taholta kuten Samsung ja LG on niin kovaa että Nokia-Siemens fuusio oli pakko tehdä, kun jo Sony-Ericssonkin on porhaltanut ohi.

Fuusio on kuitenkin niin jättiläismäinen hanke että talouslehdissä on epäilty sen onnistumista.

Kävi miten kävi, Suomi nouseee tai laskee Nokian mukana, ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että tässä on kyse laskusta eikä noususta. 90 luku oli ainutlaatuinen aika teknologisen kehityksen ja markkinatilanteen pohjalta eikä enää palaa.

Paitsi asuntomarkkinoille, missä rommaus on vääjäämättä edessä.

Äänestä
  • Suomessa on kohta 500milj. työtöntä. Ja 400milj. pätkätyöläistä. Muita ei ole. Ei eläkeläisiä, ei opiskelijoita, ei lapsia. Savuinen tulevaisuus.

    Äänestä

  • "Kilpailu aasialaisten valmistajien taholta kuten Samsung ja LG on niin kovaa että Nokia-Siemens fuusio oli pakko tehdä, kun jo Sony-Ericssonkin on porhaltanut ohi"

    Mainitsit nimet Samsung, LG, Sony-Ericsson.

    Mikään niistä ei tee verkkokomponentteja kuten Nokia-Siemens. Nuo mainitsemasi eivät edes ole kilpailijoita samalla alalla, saati sitten "vakavia kilpailijoita".

    Kannattaisi hieman ajatella mihin keskusteluihin osallistuu. Ei tässä fuusiossa ole kyse mistään rintataskuun mahtuvan kännykän valmistuksesta.

    Tollo.
    00000

    Äänestä

  • Verkkobisneksessä Nokian suurimmat kilpailijat ovat Lucent-Alcatel (Kanadalais-Ranskalainen yhteenliittymä) sekä Ericsson-Marconi, ja tuossa järjestyksessä. Nokia Siemens sijoittuu tässä sarjassa kolmanneksi. Nämä kolme ryhmittymää ovat aika lähellä toisiaan markkinaosuuksissa; Nokia Siemensin tavoite tietenkin nousta ykköseksi.

Saksan IG Metall pitää niin tiukasti kiinni työpaikoista että suurin osa irtisanomisista toteutettava Suomessa.

Työttömänä on lainanmaksu vaikeaa, etenkin kun korko sen kuin nousee koko ajan.

Äänestä
  • ihan helposti 15000e/kk työttömyyskorvauksilla. Eikö totta.

    Äänestä

Mikähän osa ja mitä Nokiaa ja fuusioituu Siemensin kanssa? Nokian Renkaat vai kulutuselektroniikka?

Ottasit selvää tai kirjottasit edes asioista oikein enneku tuut tänne selittämään.

Äänestä

Nokia ei fuusioidu Siemensin kanssa. Nokia ja Siemens perustavat yhteisyrityksen, johon yhdistetään molempien verkkoliiketoiminta (joka on n. 1/5 osa Nokian liikevaihdosta).

Ko. uuden yhtiön, Nokia Siemens Networks, pääkonttori sijoittuu Helsingin seudulle, yhtiön tekninen rekisteröinti tapahtuu alankomaissa. 3 liiketoiminta-alueen johto sijoittuu Myncheniin, 2 Suomeen, ja yhtä ei vielä ole päätetty. Kaikkien em. liiketoimintayksiköiden toimipisteitä sijaitsee globaalisti ympäri maapalloa, mm. Suomessa.

Nokia Siemens Networksin henkilöstömäärä on alussa n. 60.000 ihmistä, joista Suomessa n. 20.000. 4 vuoden kuluessa henkilöstö tullee pienenemään n. 10-15%.

Äänestä
  • EVVK.

    Puhutaan mieluummin neukkukuutoista, kananpaskasta ja oksennuksesta postiluukussa. Kirjoittamasi tietopaketti Nokia/Siemensistä ei voisi vähempää liittyä asuntojen hintoihin, toisin kun aiemmin mainitsemani kananpaska.

    Äänestä

  • veribieru kirjoitti:

    EVVK.

    Puhutaan mieluummin neukkukuutoista, kananpaskasta ja oksennuksesta postiluukussa. Kirjoittamasi tietopaketti Nokia/Siemensistä ei voisi vähempää liittyä asuntojen hintoihin, toisin kun aiemmin mainitsemani kananpaska.

    Eikö saa oikaista virheellistä tietoa, jolla yritetään lietsoa paniikkia, ja sitä kautta vaikuttaa asuntojen hintoihin.

    Siis tuota kautta liittyy asuntojen hintoihin enempi kuin sinun kanojesi lanta.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Eikö saa oikaista virheellistä tietoa, jolla yritetään lietsoa paniikkia, ja sitä kautta vaikuttaa asuntojen hintoihin.

    Siis tuota kautta liittyy asuntojen hintoihin enempi kuin sinun kanojesi lanta.

    Tällä palstalla mm. maltti, faktatiedot, puolueettomuus ja maalaisjärki ovat käsitteitä joita EI ARVOSTETA.

    Pitäkäämme ylläolevat poissa palstalta, ja näin onkin valtaosin onnistuttu.

    Kananpaskasta ja lisävakuuksista puhuminen sen sijaan kiinnostaa aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rommaukseen kirjoitti:

Sanottiin ettei rommausta voisi tapahtua, ellei tapahtuisi jotain erittäin suurta käännöstä, yhtä suurta kuin Neuvostoliiton romahtaminen.

No kuinka moni luki uutisia tänään?

Nokia alkaa fuusioitua Siemensin kanssa. 3 divisioonaa viidestä tullaan sijoittamaan Saksaan, loppujen kahden sijoituspaikasta ei olla varmoja. Fuusioyhtymän pääkonttori tullaan rekisteröimään Alankomaihin. Pääkonttori jää nimellisesti Suomeen.

Jo etukäteen on ilmoitettu että vähennystarvetta on 60 000 työntekijälle.

Se on Nokian lähtöä se. Vaikutuksen suomalaisiin työpaikkoihin sekä epäsuorasti alihankintaketjuihin tulevat olemaan mittavat.

Ja milläs maksat asuntolainaa takaisin kun työpaikka lähtee, samalla kun EKP vain nostaa korkoja.

Nokia lähtee samalla kun korot nousevat. Siinä on Rommauksen Resepti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu