Haluaisin kysyä teiltä fiksuilta ja tietäviltä aikuisilta mitä mieltä olette tästä tilanteesta.
Asun äidin kanssa kahdestaan kolmatta vuotta, ja kolme vuotta äidin kanssa ei ehkä ole olleet maailman parhaimmat.
Kaikki mitä teen on murrosikäni syytä, jos heitän vahingossa maidot pöydälle oon typerä murrosikäinen jolla ei pysy edes maitopurkki kädessä.
Haluaisin joistain asioista jonkun kiitoksen, äidin mielestä olen laiska paskiainen jota ei kiinnosta kuin sen lompakko. Joskus sitten kun haluaisin näyttää että osaan tehdä edes jotain esim. siivoan teen ruokaa pesen pyykit tms. oon tehnytkin kaiken ihan päin helvettiä, mikään ei tunnu riittävän.
Mut on kasvatettu aikalailla vapaalla kasvatuksella, oon saanut mennä ja tulla lapsesta asti millon huvittaa eikä pahemmin oo tarvinnut tehdä oikeastaan koskaan mitään.
Nyt sitten kun en tee mitään oon laiska ja saamaton, ja jos teen saan vaan suoraansanottuna paskaa niskaani.
Toinen vihaamani juttu äidissä on se, että se kantelee tänne joka viikonloppu vanhoja ukkoja ja valvottaa muakin puolyötä sillä että ne humalapäissään keksii kaikkea typerää.
Oon kyllästynyt huutamaan siitä asiasta sille, enkä jaksa enää ottaa kantaa siihen ollenkaan.
Siksi sitten vietän viikonloput muualla, koska viikot äiti osaa olla ihan ok koska käy töissä jne.
Sitten kun menen viikonloppuisin kavereille jne. saan valitusta kun en oo koskaan kotona sen kanssa.
En väitä, että olisin maailman ihanin lapsi ja nuori, mutta harmittaa se etten voi sanoa äidille sen olevan maailman paras äiti.
Asun äidin kanssa kahdestaan kolmatta vuotta, ja kolme vuotta äidin kanssa ei ehkä ole olleet maailman parhaimmat.
Kaikki mitä teen on murrosikäni syytä, jos heitän vahingossa maidot pöydälle oon typerä murrosikäinen jolla ei pysy edes maitopurkki kädessä.
Haluaisin joistain asioista jonkun kiitoksen, äidin mielestä olen laiska paskiainen jota ei kiinnosta kuin sen lompakko. Joskus sitten kun haluaisin näyttää että osaan tehdä edes jotain esim. siivoan teen ruokaa pesen pyykit tms. oon tehnytkin kaiken ihan päin helvettiä, mikään ei tunnu riittävän.
Mut on kasvatettu aikalailla vapaalla kasvatuksella, oon saanut mennä ja tulla lapsesta asti millon huvittaa eikä pahemmin oo tarvinnut tehdä oikeastaan koskaan mitään.
Nyt sitten kun en tee mitään oon laiska ja saamaton, ja jos teen saan vaan suoraansanottuna paskaa niskaani.
Toinen vihaamani juttu äidissä on se, että se kantelee tänne joka viikonloppu vanhoja ukkoja ja valvottaa muakin puolyötä sillä että ne humalapäissään keksii kaikkea typerää.
Oon kyllästynyt huutamaan siitä asiasta sille, enkä jaksa enää ottaa kantaa siihen ollenkaan.
Siksi sitten vietän viikonloput muualla, koska viikot äiti osaa olla ihan ok koska käy töissä jne.
Sitten kun menen viikonloppuisin kavereille jne. saan valitusta kun en oo koskaan kotona sen kanssa.
En väitä, että olisin maailman ihanin lapsi ja nuori, mutta harmittaa se etten voi sanoa äidille sen olevan maailman paras äiti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostat tosi fiksulta ja äitisi päin vastaiselta, mutta tämähän on sinun näkökulmasi :)
Kaipaisit varmaan hieman kunnioitusta äidiltäsi, mutta hän kuulostaa turhautuneelta ja väsyneeltä. Kukaan ei halua tehdä kotitöitä tai olla kotona jos noin kohdellaan.
En keksi muuta kuin kahden aikuisen välisen keskustelun tähän avuksi. Muista jättää syyttely ja tuoda omia tuntojasi enemmänkin esiin.
kuulosta mukavalta. En osaa oikein muuta sanoa enkä ainakaan osaa ruveta neuvomaan.
Mutta sinä kuulostat minusta fiksulta nuorelta. Tiedät itse ettei kaikki johdu murrosiästä. Haluaisit ilmeisesti ihan tavallista elämää äitisi kanssa, mutta miten se toteutuisi...
Mulla oli itselläni myös huono lapsuus ja suoraansanoen huonot vanhemmat. Tänä päivänäkään en ole äitini kanssa tekemisissä ja isä on kuollut. Ei heistä sen enempää.
Halusin vaan kertoa, että kun joskus lähdet kotoa ja perustat perheen on sulla esimerkki miten EI tule toimia.
Näin mä ajattelin kotona asuessa, että en ikinä omille lapsilleni tee noin ja noin.
Nyt olen jo mummi ja voin sanoa, että kasvatin lapseni AIVAN päinvastoin mitä mut oli kasvatettu ja hyvää jälkeä tuli vaikka itse sanonkin.
Tämähän ei lohduta juurikaan tilannettasi, mutta ajattele eteenpäin. Joskus sieltä lähdet ja osaat järjestää elämäsi paremmin koska huonot kokemukset sulla jo on, niitä osaat välttää.
Näin mä lohdutin itseäni nuorena ja otin opiksi.
Tunnut olevan kuitenkin ihan järki-ihminen ja uskon, että osaat elää elämäsi oikein näiden kokemusten takia.
Koeta kestää, aikansa kutakin. Muuta en osaa sanoa kuin, että jos minä selvisin siitä helvetistä, mikset sinäkin.
Niimpä niin, en voi asialle mitään ellen sitten ota yhteyttä johonki muihin ihmisiin ja en tiiä uskallanko.
Oon usein miettinyt tota, ja juuri lohduttautunut sillä että en oo samanlainen omille lapsilleni vaan haluan että ne saa elää turvallisessa ympäristössä ja niiden ei tarvitse pelätä mitä äiti seuraavaksi tekee.
Oletko jutellut äitisi kanssa: kertonut hänelle, ettet pidä siitä ettet saa kiitosta hyvästä käytöksestä ja että olet poissa viikonloppuisin siksi ettet kestä hänen käytöstään? Taidat olla fiksumpi kuin äitisi joten yritä saada hänet tajuamaan (ääntä korottamatta) mitä haluat hänen tekevän suhteellenne että se toimisi paremmin. Sinä olet yrittänyt olla huomaavainen, ja hänen tulisi olla myös. Keskustelkaa kunnolla ja jos tilanne ei muutu, anna hänelle vaihtoehto: joko hän muuttuu tai sinun on muutettava pois (vaikka sukulaisen luo). Jatkuva ahdistus huonosta ilmapiiristä kotona ei auta sinua yhtään. Voisitte kokeilla myös keskustelua ammattilaisen tai muuten perheen ulkopuolisen kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!
Halusimpa sanoa, että ei mun äitiin auta puhe eikä mikään.
Parhaan kaverin äiti otti asian haltuun ja ilmoitti sosiaaliviranomaisille. (ei pelkästään mainitsemieni asioiden takia) Huolestui siitä, että en kuulemma elä turvallisessa ympäristössä.
Toisaalta helpotus, toisaalta pelottaa.