tappajakoira?

Vieläkö näitä hulluja riittää, jotka ottavat koirakseen näitä ns. tappajakoiria (staffeja tai mitä lie)ihan sitä varten että niistä tulisi vihaisia ja nimenomaan tappajia???
Oltiinpa tässä eräässä koirapuistossa lapsien ja oman koiramme kanssa. Sinne tuli sitten vierasperäinen mies joka kylläkin puhui hyvin suomea, oman koiranpentunsa kanssa joka oli jotain "tappajakoirarotua". Hän ei pitänyt siitä, että lapsemme oli siellä koska ei halunnut ottaa vastuulleen jos koira raapaisee lastamme ym. Siinä sitten juteltuamme tuli enemmänkin ilmi, koska hän suivaantui siitä että uskalsin sanoa vastaan. (Huom. emme anna lapsemme riehua tai häiritä koiria millään tavalla. Hän osaa kiltisti ja rauhallisesti käyttäytyä ja tarvittaessa otan lapsen sivuun.)
Sitten tämä tummaihoinen mies käski koiraansa englanniksi että "pure jos se puree takaisin" kun koiransa leikki siinä muiden koirien kanssa. Siitä minä sitten aloin ihmettelemään kyseistä kasvatustyyliä. Mies alkoi haukkua minua englanniksi. Hän jopa avoimesti myönsi että kasvattaa koiransa tappamaan. Tuli muiden koiraihmisten kanssa ilmi, että aiemmin tämä mies oli käynyt puistossa ja uhannut ampuvansa aseella saksanpaimenkoiran pennun, jos se uskaltaa vielä koskea hänen koiraansa.

Mistä näitä tappajakoiraksi kouluttavia koiranomistajia oikein riittää ja miksi heillä on tarve sellaiseen? Miten tappajakoira koulutetaan ja miksi tällainen omistaja tulee yleensäkään koirapuistoon??? Etsiikö hän sieltä tappelupukaria koiralleen? Onko tietoa näistä roduista, minä kun olen yrittänyt olla avoin kaikkia rotuja kohtaan ja olen sitä mieltä että kasvatus on kaiken ydin. En halua että kyseinen egon pullistelija kasvattaa koirastaan ihmisille ja toisille koirille vaarallisen yksilön. eihän se sen koiran vika ole vaan omistajan!

Huom. Kyseinen omistaja antaa käskynsä koiralleen englanniksi, joten kaikki eivät edes välttämättä ymmärrä mitä tämä mies tekee!

Onko kokemuksia tai ajatuksia vastaavasta? Olen ymmärtänyt että näitä ns. tappajakoirarotujen mainetta yritetään parantaa ja jalostaa muutenkin niitä koiria parempaan suuntaan. Miten sitten joku idiootti voi haluta nimenomaan koirastaan tappajan?

Nimenomaisista roduista tietävät, vastatkaa pliis. Olisi kiva tietää mitä tehdä. En haluais että tämän pikku pennun elämä tai kenenkään elämä on pilalla jonkun hullun kasvattajan takia!
294597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

"tappajan" saat koulutettua vaikka villakoirasta..

Äänestä
  • ei taida tappajaa saada,puraista sekin voi.Monista muista roduista väärissä käsissä voi saada vaarallisen aseen,ei kannata vähätellä asiaa jos ei siitä mitään tiedä.Todellisessa elämässä ihmisiä kuolee ja vammautuu koirien hyökkäyksistä,joten jos vietikäs,helposti provosoituva koira päätyy vääriin käsiin se on kuin aikapommi.Koirasta saa hyökkäävän helposti pelkästään opettamalla sitä,monet rodut,kuten juuri staffit rakastavat taisteluleikkejä,niistä on kiva mitellä voimia esim omistajan kanssa mutta tositilanteessa leikki menee joskus liian pitkälle.

    Äänestä

  • tappajavilliksen :)))

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    ei taida tappajaa saada,puraista sekin voi.Monista muista roduista väärissä käsissä voi saada vaarallisen aseen,ei kannata vähätellä asiaa jos ei siitä mitään tiedä.Todellisessa elämässä ihmisiä kuolee ja vammautuu koirien hyökkäyksistä,joten jos vietikäs,helposti provosoituva koira päätyy vääriin käsiin se on kuin aikapommi.Koirasta saa hyökkäävän helposti pelkästään opettamalla sitä,monet rodut,kuten juuri staffit rakastavat taisteluleikkejä,niistä on kiva mitellä voimia esim omistajan kanssa mutta tositilanteessa leikki menee joskus liian pitkälle.

    Ihan henk.koht. olen sitä mieltä, että kyllä se villakoirakin voi saada pahaa jälkeä aikaan puraistuaan...
    Ja jos vaikka pientä lasta tai vauvaa pääsee puraisemaan, niin saattaa se olla kuollettava, jos oikeaan/väärään paikkaan puruvoimansa kohdistaa :(

    Äänestä

  • Nyt kyllä luulet itestäs liikoja...XD

    Äänestä

Minä kyllä poistuisin paikalta, ennemmin kuin jäisin vänkäämään vastaan tuollaiselle tyypille.
Lapsi koirapuistossa on vähän niin ja näin..meidän toinen koira pelkää lapsia. Lapsi saattaa huomaamattaan ajaa koiran nurkkaan ja silloin koira puolustaa itseään. Emme mene puistoon jos lapsia on paikalla.

Venäjältä tulee enemmän ja vähemmän laittomia koiria. Pari suvua taaempana joku kertoo järkkäävänsä Venäjältä itselleen hämärän Staffinpennun..

Itselläni on vain hyviä kokemuksi näistä roduista, toivottavasti myös jatkossakin :)

Äänestä
  • käyttäytyvät lapset on puistossa ok. Kyllähän koirien täytyy sielläkin toimia kiltisti aivan samoin kuin puiston ulkopuolellakin...toki lapsien ei pidä sitten puistossa riehua vaan tosiaan olla rauhallisesti kuten aikuistenkin siellä.

    Puistoissa on joskus friikkejä machoilijoita ja itse kyllä lähden pois jos sellaisia tulee vastaan.

    Äänestä

koirille ei lapsille. en itse vie sinne omaa lastani, enkä myöskään vastaa seurauksista jos koirani jotain tekee puistossa useimmiten riehuvalle lapselle. koirapuistot koirille ja leikki puistot lapsille, niin se menee, eihän koiraakaan saa viedä lapsille tarkoitettuun puistoon.

Äänestä
  • en myöskään ymmärrä, että miksi niitä kersoja pitää koirapuistoon raahata. Itse en omaani ole ikinä puistoon mukaan ottanut, enkä ota.
    Vaikka lapsi olisi rauhassakin, hänelle tulee siellä tylsää ja sitten alkaa omat leikit. Koirapuisto on koirien leikkipaikka ei ihmislasten.
    Tulisi kauhea älämölö, jos joku lähtisi koiraansa leikittämään lasten leikkipuistoon ja hyvä niin, ei sinne koirat kuulu. Yhtään sen enempää ei lapset kuulu koirapuistoon.

    Mutta sitten tähän varsinaiseen asiaan. Ihan täys uuvattihan se "tappajakoiran" omistaja oli.
    Täytyy kyllä sanoa, että jos joku älypää alkaisi minun koiraani puistossa ampumisella uhkailla, niin aivan varmasti se asia ei siihen jäisi.
    Puistoon ei ole asiaa koirilla, tai omistajilla, jotka siellä eivät osaa käyttäytyä.

    Äänestä

  • näppylät kirjoitti:

    en myöskään ymmärrä, että miksi niitä kersoja pitää koirapuistoon raahata. Itse en omaani ole ikinä puistoon mukaan ottanut, enkä ota.
    Vaikka lapsi olisi rauhassakin, hänelle tulee siellä tylsää ja sitten alkaa omat leikit. Koirapuisto on koirien leikkipaikka ei ihmislasten.
    Tulisi kauhea älämölö, jos joku lähtisi koiraansa leikittämään lasten leikkipuistoon ja hyvä niin, ei sinne koirat kuulu. Yhtään sen enempää ei lapset kuulu koirapuistoon.

    Mutta sitten tähän varsinaiseen asiaan. Ihan täys uuvattihan se "tappajakoiran" omistaja oli.
    Täytyy kyllä sanoa, että jos joku älypää alkaisi minun koiraani puistossa ampumisella uhkailla, niin aivan varmasti se asia ei siihen jäisi.
    Puistoon ei ole asiaa koirilla, tai omistajilla, jotka siellä eivät osaa käyttäytyä.

    Koiran viennin lasten leikkipuistoon kieltää laki. Lapsella taas on laillinen oikeus olla koirapuistossa. Siinä on suuri ero.

    Äänestä

  • ihan ole kirjoitti:

    Koiran viennin lasten leikkipuistoon kieltää laki. Lapsella taas on laillinen oikeus olla koirapuistossa. Siinä on suuri ero.

    Niinhän se on, lapsi on siellä huoltajansa harkintakyvyn armoilla. Aina vaan löytyy näitä "koska laki niin sanoo, niin minähän teen niin!!"-ihmisiä, jotka sitten silkkaa jääräpäisyyttänsä vaarantavat lapsensa tuomalla heidät koirapuistoon.

    Toki lastenkin on hyvä tutustua koiriin, mutta mielestäni koirapuisto on siihen aivan väärä paikka, siellä kun usein toisilleen vieraat koirat juoksevat hirmuista kyytiä toistensa perässä ja myös koirien välisiä yhteenottoja aina tapahtuu.

    Voin vain kuvitella mitä jälkeä syntyy, kun 60-kiloinen koira täydessä vauhdissa leikintiimellyksessä törmää 20-kiloiseen lapseen...Todella pahaa jälkeä!

    Äänestä

  • ihan ole kirjoitti:

    Koiran viennin lasten leikkipuistoon kieltää laki. Lapsella taas on laillinen oikeus olla koirapuistossa. Siinä on suuri ero.

    Sanoisiko tämän vaikka näin: Just because you CAN, doesn't mean you SHOULD.

    Äänestä

  • poliisille ilmoitus ja kuva uhoajasta

    Äänestä

niin ainoa oikea teko olisi ollut soittaa viranomaiset paikalle. Täällä palstalla ihmettely ei auta tilannetta lainkaan. Mahdollisimman moni kun tekee miehestä ilmoituksen asioihin varmasti puututaan.
Ihmettelen sitä miksi otat lapsen mukaan koirapuistoon? Minulla ei ole lapsia vastaan mitään olenhan itsekkin äiti, mutta koirapuisto ei ole oikea paikka lapselle.

Äänestä
  • ois kannattanu soittaa poliisille..jos siitä on vielä harmia tai uhkailee, nii soitat vaan

    Äänestä

Miksi ihmeessä kysyt asiaa "tappajarotujen" omistajilta? Ei minulla ainakaan ole hajuakaan siitä, miksi kyseinen sälli haluaa kasvattaa koirastaan tappajaa. En kai minä voi tietää mitä muiden "tappajien" omistajien päässä liikkuu?? Vai yritätkö vihjata, että kaikki taistelurotuisten omistajat ovat sukulaissieluja, ja heillä kaikilla täytyy olla samat motiivit hankkia kyseinen otus?

Jos joku uhkailee aseella niin poliisi paikalle vaan. Samoin, jos heppu tahallisesti uhkaa koirapuiston koirien/ihmisten turvallisuutta. Ei se poliisisetä pure, rohkeasti vain luuri käteen! Typerää kitistä palstoilla asiasta, kun voisi itse tehdä jotain konkreettistakin asian eteen.

Ja tosiaan, ainakaan kovin pieniä lapsia en suosittelisi koirapuistoon. Kaikki koirat eivät ole tottuneet lapsiin ja heidän arvaamattomaan käytökseensä, joten konflikteja saattaa syntyä. Isojen koirien leikin tiimellyksessä on joskus aikuisellakin iso työ väistellä ja pysyä pystyssä, saati sitten jos leikkiin keskittynyt koirapari kirmaa täysillä päin pientä lasta.

Äänestä

asian niin, että tietyt rodut on jalostettu satoja vuosia koiratappeluita varten. Joten niillä on käsittääkseni perimässään jo se vietti ja taistelutahto muita koiria kohtaan. Sellaista koiraa ei mielestäni pidä ollenkaan viedä koirapuistoon, paitsi siinä tapauksessa, että puisto on tyhjä muista koirista. Mainittakoon nyt esim. amstaffi. Mikä ei nyt mikään tappajakoira kai ole, niin olen ymmärtänyt. Aihe on itselleni ajankohtainen tietyistä syistä. En voi uskoa, että se mihin koira on satoja vuosia jalostettu katoaisi tuhkana tuuleen, vaikka omistajat voivat niin kuvitella herttaisesta kotikoirastaan. Vastuullinen koiranomistaja tietää minkälaisen koiran on ottanut ja toimii sen mukaan.
Toinen juttu on se, kuuluvatko lapset koirapuistoon ja sekä lapsen äitinä, että koiran omistajana mielipiteeni on, että lapsi ei kuulu koirapuistoon ollenkaan. Lasten käyttäytyminen on aina arvaamatonta, ja kaikki koirat, rodusta riippumatta, eivät ole tottuneet lapsen käyttäytmiseen, mikä aiheuttaa ehkä vaaratilanteita. Mikä tahansa rotu, voi olla vaaraksi lapselle. Miksi ihmeessä lapsi pitäisi sinne koirapuistoon viedä? Aidan ulkopuoli kyllä on ok paikka. En ole vaarallisen koirarodun omistaja, mutta koirastani en voi 100% takuuseen mennä, eikä kenenkään muunkaan pitäisi voida. Koira on pohjimmiltaan petoeläin ja tietyissä roduissa on enemmän sitä petoa mielestäni kuin joissain toisissa. Jos näen että lapsi on puistossa irrallaan, kuten koiranikin, vien koirani pois. Mitä muutakaan voisin. Vaikka koirani eleleekin lapsiperheessä, siitä huolimatta. En jätä sitä 5%kaan mahdollisuutta mihinkään haveriin. Lapseni ei myöskään mene koirapuistoon, on hän minulle sen verran kallisarvoinen ihminen.

Äänestä
  • Myös minä olen sitä mieltä, että kenenkään koiranomistajan ei tulisi luottaa koiraansa 100%
    Itse omistan kaksi noita mainittuja "tappajakoiria" ja vieläpä ne asustelevat samassa taloudessa rakkaiden lapsukaisteni kanssa.Sulassa sovussa vuodesta toiseen.
    Koira on aina koira eli eläin ja toimii hyvin pitkälle vaistojensa ja viettiensä varassa. Joten 100 % luottoa ei niille tulisi ikinä antaa, mutta silti ne voivat olla toimivia, luotettavia ja rakastettuja perhekoiria sekä perheenjäseniä. Tosin arvoasteikossa aina ihmisten jäljessä ;)

    Äänestä

  • kyllä amstaffinkin voi tappaa toisen koiran on muuten omakohtasta kokemusta siitä kun meidän perhoskoiran tappo amstaffi ihan tosta vaan ilman syytä vieläpä narttu/uroksen. meillä on myös amstaffi joka EI!! tehnyt tätä on kyllä kiltti mutta en kyllä pidä ikinä vapaana että ei pääse tekemään vastaavaa.

    Äänestä

minee omista tappajakoira minee husuttaa kaikki päälle puistos älä tuoda rakkiasi jos se ei pärjätä minen koira tapaa kaikki piski heti ja hyve ni.

Äänestä
  • hyve hella, pilä lakkisi poissa puisto. Ala tuo site sinne. Sine idiooti, mene koti ja hapea. Vankilla hjuva paika sinu ja lakki

    Äänestä

Aloittajalle, ei ole tappajakoiria, eiköhän se syy löydy omistajasta.

"Mistä näitä tappajakoiraksi kouluttavia koiranomistajia oikein riittää ja miksi heillä on tarve sellaiseen?"

Siis tässä kohtaa itsekin myönnät, että syy hihnan toisessa päässä, vai mitä?
Koirasta saa kyllä tappajan, kun sitä todella väärin kouluttaa ja väärin kohtelee.

"Olen ymmärtänyt että näitä ns. tappajakoirarotujen mainetta yritetään parantaa ja jalostaa muutenkin niitä koiria parempaan suuntaan. Miten sitten joku idiootti voi haluta nimenomaan koirastaan tappajan?"

Kyllä tässä olet oikeassa, rotuja nimenomaan yritetään jalostaa parempaan. Mutta kaikki eivät siitä pidä, on ihmisiä pennuttavat koiriaan rahan kiilto silmissä välittämättä yhtään koiran taustoista. ja myyvät niitä näille ns. heikoille ihmisille, jotka kulkevat "appelsiinit" kainaloissa, ylpeillen koiransa aggressiivisuudella.
Staffi ja esim. pittbull ovat ihan lempeitä perhekoiria hyvin kasvatettuina, vaikka taistelu vietikkäitä ovatkin.
Tuollaisia idiootteja tulee aina olemaan jotka yksin kulkiessaan ovat hiljaista hissukkaa , ja vihainen koira remmissä ollaan niin kovaa..

Äänestä

Ai mistä näitä tällaisia koiranomistajia tulee?? Niitä tulee afrikasta.... Eikä ne tykkää jos niille sanoo vastaan, ei ne osaa KESKUSTELLA. Ne haluaa alistaa toiset tahtonsa alle, vaikka sitten tappajakoiralla.

Äänestä

mine ola muu alt ei afika vain vava koira pärjä pois puisto piku koira minen koira tapa sinu koira iso musta puhu nyt.

Äänestä
  • oikea asenne näin se pitää olla heikot karsitaan vahva jatkaa sukua jees.

    Äänestä

Lapset ei kuulu koirapuistoon!!

Äänestä
  • Eihän sinne kuulu muille koirille vaaralliset, taisteluun jalostetut koiratkaan.

    Äänestä

koirapuiston nimi tähän niin loppuu uhkailu mamulta


" Sitten tämä tummaihoinen mies käski koiraansa englanniksi että "pure jos se puree takaisin" kun koiransa leikki siinä muiden koirien kanssa. Siitä minä sitten aloin ihmettelemään kyseistä kasvatustyyliä. Mies alkoi haukkua minua englanniksi. Hän jopa avoimesti myönsi että kasvattaa koiransa tappamaan. Tuli muiden koiraihmisten kanssa ilmi, että aiemmin tämä mies oli käynyt puistossa ja uhannut ampuvansa aseella saksanpaimenkoiran pennun, jos se uskaltaa vielä koskea hänen koiraansa. "

Äänestä

mamun nimi tähän

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halloota kirjoitti:

Vieläkö näitä hulluja riittää, jotka ottavat koirakseen näitä ns. tappajakoiria (staffeja tai mitä lie)ihan sitä varten että niistä tulisi vihaisia ja nimenomaan tappajia???
Oltiinpa tässä eräässä koirapuistossa lapsien ja oman koiramme kanssa. Sinne tuli sitten vierasperäinen mies joka kylläkin puhui hyvin suomea, oman koiranpentunsa kanssa joka oli jotain "tappajakoirarotua". Hän ei pitänyt siitä, että lapsemme oli siellä koska ei halunnut ottaa vastuulleen jos koira raapaisee lastamme ym. Siinä sitten juteltuamme tuli enemmänkin ilmi, koska hän suivaantui siitä että uskalsin sanoa vastaan. (Huom. emme anna lapsemme riehua tai häiritä koiria millään tavalla. Hän osaa kiltisti ja rauhallisesti käyttäytyä ja tarvittaessa otan lapsen sivuun.)
Sitten tämä tummaihoinen mies käski koiraansa englanniksi että "pure jos se puree takaisin" kun koiransa leikki siinä muiden koirien kanssa. Siitä minä sitten aloin ihmettelemään kyseistä kasvatustyyliä. Mies alkoi haukkua minua englanniksi. Hän jopa avoimesti myönsi että kasvattaa koiransa tappamaan. Tuli muiden koiraihmisten kanssa ilmi, että aiemmin tämä mies oli käynyt puistossa ja uhannut ampuvansa aseella saksanpaimenkoiran pennun, jos se uskaltaa vielä koskea hänen koiraansa.

Mistä näitä tappajakoiraksi kouluttavia koiranomistajia oikein riittää ja miksi heillä on tarve sellaiseen? Miten tappajakoira koulutetaan ja miksi tällainen omistaja tulee yleensäkään koirapuistoon??? Etsiikö hän sieltä tappelupukaria koiralleen? Onko tietoa näistä roduista, minä kun olen yrittänyt olla avoin kaikkia rotuja kohtaan ja olen sitä mieltä että kasvatus on kaiken ydin. En halua että kyseinen egon pullistelija kasvattaa koirastaan ihmisille ja toisille koirille vaarallisen yksilön. eihän se sen koiran vika ole vaan omistajan!

Huom. Kyseinen omistaja antaa käskynsä koiralleen englanniksi, joten kaikki eivät edes välttämättä ymmärrä mitä tämä mies tekee!

Onko kokemuksia tai ajatuksia vastaavasta? Olen ymmärtänyt että näitä ns. tappajakoirarotujen mainetta yritetään parantaa ja jalostaa muutenkin niitä koiria parempaan suuntaan. Miten sitten joku idiootti voi haluta nimenomaan koirastaan tappajan?

Nimenomaisista roduista tietävät, vastatkaa pliis. Olisi kiva tietää mitä tehdä. En haluais että tämän pikku pennun elämä tai kenenkään elämä on pilalla jonkun hullun kasvattajan takia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu