Työskentelen alalla ja luen tätä palstaa, että pysyy tämäkin näkökulma itsellä esillä. Se mikä täällä paistaa silmään on, että aiheellinenkin viha ja katkeruus kohdistuu aivan väärään osoitteeseen. Kyllä kaikkien työntekijöiden mielestä olisi mielekkäämpää tehdä avohuollon työtä, mutta reusurssit on viety aivan olemattomiin. Työ on sellaista tulipalon sammuttamista. Oikea kohde on päätöksentekijät ja aivan erityisesti kuntatasolla, sillä siellä ne tärkeimmät päätökset ehdään.
Eivätkä ne sijaritkaan tässä asiassa "syyllisiä" ole. Eiväthän he näitä huostaanottoja tee, he hoitavat oman hommansa huostaanoton jälkeen. Olisiko sitten parempi, että tarjolla olisi vain persoonattomia lastensuojelulaitoksia?
Eivätkä ne sijaritkaan tässä asiassa "syyllisiä" ole. Eiväthän he näitä huostaanottoja tee, he hoitavat oman hommansa huostaanoton jälkeen. Olisiko sitten parempi, että tarjolla olisi vain persoonattomia lastensuojelulaitoksia?
Vastaukset 33
Vanhimmat
päättäjät ovat tietysti vastuussa.
Turhan monesti vain lastensuojelutyöntekijöiden mielivalta ja ammattitaidottomuus kostautuvat asiakkaan niskaan. On aivan päivänselvä asia, että lastensossulla on liikaa valtaa, se on kohtuutonta yhdelle ammattikunnalle ja siksi asiaan on saatava muutos mahdollisimman pian.
Eivät sijarit huostaanottoa tee, eivät niin, mutta ovatpahan kärkkymässä toisten lapsia. Joku sos.tt kirjoitti täällä, miten hänen nähdäkseen sossut lankeavat tavallistakin heikoimmin perustein tehtyyn huostaanottoon kun haluavat miellyttää heiltä jo kauan lasta ruikuttanutta sijaisvanhempaa.
Ja ihmisrakkauttaan he muka tekevät sitä, mutta esim. ulkomainen adoptio ei kelpaa kuitenkaan, siinä kun lapsi otetaan omaksi ja oman lapsen hoidosta ei makseta palkkaa, eikä muitakaan korvauksia. On se kumma käsite tuo lapsirakkaus...
Se vika on ? Aina ei ole vanhempien, vaan soskun. Turhaa tulla itkeen tänne, resurssi pulaa. Entä miksei lapsia palauteta kotiin, kun lapset oireilee sijaishuollossa ja haluavatkin kotiin, vanhemmillakin menee hyvin eikä ole alko eikä mielenterveysongelmia. Soskussa sanotaan että kun lapset opireilee niin paljon ettette te jaksa, ei muuten jaksa sijaritkaan vaan pahoinpitelevät lapsiani, kuulin taas lisää eli 10 vuotista olitiin potkittu kylkeen.
Viime vuonna poliisille tehtiin lähes tuhat rikosilmoitusta lasten hyväksikäytöstä. Kynnys ilmoittaa tapauksista on madaltunut.
Poliisin tietoon tulee yhä enemmän lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Poliisi kirjasi viime vuonna lähes 950 lapsiin kohdistunutta hyväksikäyttötapausta. Tapausten määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana.
Tietosi kai perustui tähän:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200606204689013_uu.shtml
köyhät, mistä meitä syytetään ? Siitäkö että olimme molemmat työttöminä, lama-aikana ? Me emme ole sairaita emmekä alkoholisteja, ainoa puute oli että lapsillamme ei ollut hieoja leluja, vaatteettkin kierrätettiin yms. Oliko taas tarpeeksi hyvä syy ottaa lapset huostaan ?
sossutkin sanoivat, että ei ole syytä huostaanottoon ja silti sijoitus tehtiin 'hoidollisin syin', oikein oksettaa koko sanonta! Kenenkäs syy tämä on? Ei ainakaan vanhempien syy ole ensimmäinenkään hoidollinen huostaanotto!
Sossut silti sijoittavat lapsia sellaisessakin tapauksessa, että vanhemmat menevät hakemaan apua uupumukseensa todella vaikeahoitoisen lapsen väsyttäminä, niin lapsi otetaan huostaan. Ja lapsen kärkkyjiä riittää!
yksinhuoltajilta, ei sitä ihmisryhmää hyväksikäyttörikos koske, enemmän tuntuu koskevan sijaisperheitä ja perhekoteja, eikä pois voi sulkea lastenkotejakaan.
Ai äiti käyttäisi lasta seksuaalisesti hyväkseen! Hypätkää kaivoon! Pientä rajaa näissä syyttelyissäkin.
Pienituloisilta äideiltä viedään lapset ja sijoitetaan IHAN MIHIN SATTUU OLOIHIN, siellä kyllä sattuu pedofiliaakin! Yäk koko systeemi! Ja yäk rahanahneet lapsikauppiaat!
Joku äiti mainitsi sellaisestakin tapauksesta, että psykiatri antoi lausunnon sijoitusta varten hänen lapselleen NÄKEMÄTTÄ lasta. Ja lapsi sijoitettiin lastensuojelulaitokseen, jossa kyseinen psykiatri-puoskari on yhtenä omistajana.
Sossut oikeuteen jokaisesta pedofilia tapauksesta, joka paljastuu sijoituksen jälkeen!
sinä olet kasvanut?
>Ai äiti käyttäisi lasta seksuaalisesti hyväkseen! Hypätkää kaivoon! Pientä rajaa näissä syyttelyissäkin. <
Todella sitäkin tapahtuu.
käyttää sijoitettuja lapsia seksuaalisesti hyväkseen, vieraita lapsia jotka on alistettu vailla mitään turvaa heiltä. Niin se menee.
ajatus, että nainen on pedofiili -
ja omia lapsia kohtaan vielä.
Enpä ole ikinä ennen elämässäni kuullutkaan...
nuo juttunsa, ettei niistä tarvitse välittää. Mutta eihän hän niitä kaukaa hae, sijaripalstalta vain.
Lapsellisinta, mitä on taas viiteen vuoteen kuultu! Äidit pedofiileja!
Joo, niin varmaan, sijariäidit korkeintaan, hah-haa. Kaikenlaisia pervoja niitä tännekin tulee kirjoittelemaan.
Jos on resurssipulaa, pitäisi ne vähät varat käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi, eikö?
Nyt kuitenkin julmettu määrä aiheettomia lastensuojeluilmoituksia työllistää sossua, poliisia ja yleensä viranomaisia. Ja kyttäysvelvollisuutta halutaan vain laajentaa viranomaisten keskinäiseen tiedonkulkuun.
Nyt huostaanottojen piiriin ovat tulleet myös huoltajuusriidat, on niiden yhteydessä nostettu julkisuuteenkin tekaistut insesti-epäilyt, joilla yleensä äiti yrittää saada isää pois kuvioista. Jos nämä kaikki lasketaan pedofilia-tapauksiksi, niin metsään menee!
Huoltajuusriitojen insesti-epäilyistä kai 90 % todistetaan jälkeen päin aiheettomiksi.
Niin että laskekaa siitä niitä vanhempien pedofiili-juttuja ihan rauhassa!
Ja tuohon pöyristyttävään väitteeseen vielä naisten harjoittamasta pedofiliasta, laitapa linkkiä tulemaan, josta näkyy oikeuden päätöksen tms. Itse en kuullut yhdestäkään moisesta tapauksesta.
kerropa se pojalle, jota äiti törkeästi pahoinpiteli seksuaalisesti ja muutenkin, mm työntämällä peräaukkoon harjanvartta ja muuta kättä pitempää.
Kysyn uudelleen misssä tynnyrissä olet kasvanut?
tarkoittaako se, ettei sitä tapahdu?
ole tietoakaan.
En tunne kuvaamaasi tapausta, mutta jos tuollaista tehdään pienelle lapselle, on käsittääkseni kyseessä pelkkä pahoinpitely, mitä sillä on seksuaalisuuden kanssa tekemistä?
Eikä yhden yksittäistapauksen perusteella voida valtakunnan tasolla vetää mitään johtopäätöksiä. Kirjoitustyylisi on aika ala-arvoista, ei kenenkään tarvitse olla tynnyrissä kasvanut, jos ei ole yhdessäkään tilastossa nähnyt ensimmäistäkään lukea äidin syyllisyydestä pedofiliaan.
Karjalaisen nettisivuilta:
Hyväksikäyttäjänä
usein perheen isä
Lasten seksuaaliset hyväksikäytöt tapahtuvat useimmiten perheen sisällä. Hyväksikäyttäjänä on Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan tyypillisimmin perheen isä. Hyväksikäyttäjistä suurimmalla osalla on vain yksi uhri.
Yleisimmin perheenisä oli käyttänyt hyväkseen alle 7-vuotiasta tytärtään useiden vuosien ajan. Toisessa tyypillisessä tapauksessa tekijänä on alle 30-vuotias mies ja uhrina 12-15-vuotias tyttö. Hyväksikäytön kerrotaan tapahtuneen usein yhteisymmärryksessä uhrin kanssa.
Monella rikoksentekijällä on myös muita rikosepäilyjä tutkinnassa.
Ongelmana hyväksikäytöissä on pitkään ollut se, että syyteoikeus on jo vanhentunut, kun uhri kertoo tapahtumista. Vuoden alussa tuli voimaan lakimuutos, jonka mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Näin rikoksentekijä voidaan saada vastuuseen pitkänkin ajan kuluttua teosta.
Poliisi uskoo, että lain hiukan vanhentuessa, se tuo sille paljon uusia juttuja tutkittavaksi. Tapausten selvitysprosentti on kuitenkin laskenut. Tällä hetkellä rikoksista selviää vain alle puolet.
sai syytteet seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhden virkarikoksesta.
Kun näitä asioita oikein syynättäisiin, alkaisi paljastua paljon enemmin myös kahden viikon pride-kurssilaisten touhuista.
En todellakaan usko, että nykyisillä huostamäärillä kaikki olisivat aiheellisia.
Kyllä se kuulkaa sos.työntekijästä lähtee se prosessi.
ihmiskunnan historian, että insestiä on ja yleensä syyllinen on joku lapsen lähipiirissä oleva miespuolinen henkilö.
Nyt nettiaikakaudella kun kansainväliset pedofilia-tapaukset ovat asiaa nostaneet tapetille, on lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön alettu kiinnittää enemmän huomiota ja myös rikosilmoituksen tekoon kynnys on madaltunut. Ja omana lisänään tilastoissa nuo huoltajuusriitoihin liittyvät suurelta osin aiheettomat ilmoitukset.
Huostaanottotilastojen kärjessä ovat taas pienituloiset yksinhuoltajat, joita ei todellakaan insesti-epäilyt koske yleensä huostaanoton syitä arvioitaessa. Se kyllä tiedetään, että lapsia huostaanotetaan riittämättömin perustein ja sijoitetaan valvomattomiin oloihin, JOSSA KYLLÄ on paljastunut hyväksikäyttötapauksia. Ja se on törkeyden huippu, että lapsi jopa aiheetta erotetaan vanhemmastaan ja sen järkytyksen lisäksi hän joutuu vielä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. TÄLLAISIA tapauksia ei saisi olla ENSIMMÄISTÄKÄÄN, koska huostaanotto tehdään mukamas LAPSEN EDUN nimissä.
elä sinä elämäsi laput silmillä kulkien; näe vain mitä haluat nähdä.
"Kysymys: Rikosilmoitus seksuaalisesta hyväksikäytöstä?
Huostaanotettu 15 vuotta täyttänyt poika on käyttänyt seksuaalisesti hyväksi sijaisperheen 8-vuotiasta tytärtä. Hyväksikäyttö on ilmeisesti alkanut muutama kuukausi sitten. Asia on juuri selvinnyt perheessä, ja vanhemmat ottivat heti yhteyttä. Pitäisikö asiasta ilmoittaa poliisille, kun tekijäkin on vasta 15-vuotias?
Vastaus:
Asiassa tulisi edetä Stakesin keväällä 2003 julkaiseman oppaan Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen (toim. Sirpa Taskinen) suositusten mukaisesti. Eli: ensimmäisenä on tehtävä rikosilmoitus.
Asiantuntija: Eeva Valjakka
Kysymyksen toimittanut: Lea Suoninen-Erhiö"
jos kieltäytyy yleistämästä asioita yhden tapauksen (sinun kertomasi) perusteella.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos, teki sen kuka tahansa ja jos se kohdistuu lapseen, se on mielestäni niin sikamaista, että tuomioita siitä pitäisi mielestäni vaikka tuplata.
Mutta väitteesi siitä, että ÄIDIT harjoittavat yleisesti insestiä, on vailla todellisuuspohjaa. Näytä sellainen linkki, jossa oleva tutkimus puhuisi väitteesi puolesta.
en väittänyt, että äidit harjoittavat yleisesti insestiä, vaan, että jopa äidit niin tekevät.
Sitäpaitsi, luuletko todella kaikkien hyväksikäyttötapausten näkyvän TILASTOISSA??
lasten hyväksikäyttötapaukset jätetään yleensä tutkimatta eli eivät varmasti näy tilastoissa.
Mitään sellaisia huostaanottotilastoja ei ole olemassakaan mistä näkee, että keneltä lapsia on otettu huostaan.
Ja sitten vielä tuosta hyväksikäyttöasiasta sen verran, että tiedän/olen kuullut monesta tapauksesta, jossa huostaanoton uhriksi joutunut lapsi on otettu huostaan, koska lapsen äiti on halunnut jatkaa yhteiseloa hyväksikäyttöön syyllistyneen miehen kanssa eikä lapsen tietenkään voida antaa sellaisessa perheessä kasvaa. Äidin valinnan takana taitaa usein olla kova pelko miestä kohtaan.
Hyvä, paha äiti
Vanhemmuuden suuri vastuu
Kun sain käsiini Merja Laitisen kirjan Häväistyt ruumiit, rikotut mielet, en ollut aivan varma pystynkö lukemaan sen. Lapsiin kohdistuva pahuus tai väkivalta tuntuu minusta niin raskaalta, että minun on vaikea lukea tai katsoa edes fiktiota, jossa lapsia satutetaan. Aihe oli kuitenkin niin kiinnostava, ettei se jättänyt minua rauhaan. Merja Laitinen kuvaa kirjassaan perheen sisäistä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä uhrin näkökulmasta. Juuri kirjan näkökulma kiehtoi minua, luultavasti en olisi koskaan tarttunut kirjaan, jossa hyväksikäyttöä käsitellään kliinisesti tapahtumakuvauksena.
Laitisen kirja oli koskettava ja järkyttävä, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kirjaa oli vaikea jättää käsistä ja luin ahmien - kunnes tuli täydellinen stoppi. Kirjan lukeminen alkoi tuntua jotenkin kummallisen väärältä, pahalta - aivan kuin minulla ei olisi oikeutta edes lukea jotain tällaista. Tunsin itseni likaiseksi. Olin niin ahdistunut, että minun oli pakko laittaa kirja syrjään useaksi viikoksi.
Miksi minusta tuntui tällaiselta? Merja Laitisen kirja ei ole mitään sosiaalipornoa tai kauheuksilla mässäilyä, vaikka se kertookin hirvittävistä teoista ja kohtaloista. En oikeastaan ahdistunutkaan hyväksikäyttötapahtumista, vaan siitä kuka hyväksikäyttäjä oli. Perheen sisäisessä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä on lapselle rakas ja läheinen ihminen: isä, äiti, isäpuoli, veli, sisar, isovanhempi. Olisin halunnut leimata heidät täysin poikkeaviksi ihmisiksi, sairaiksi hirviöiksi, mutta minun oli vaikea tehdä niin. Minun oli pakko kohdata se, ettei kaikissa kodeissa lapsi ole turvassa edes läheisiltään. Äitinä minun oli myös hyvin vaikea ymmärtää, miten äiti voi tehdä lapselleen jotain niin pahaa.
Äiti hyväksikäyttäjänä
Sukupuoli on monellakin tavalla merkittävä tekijä seksuaalisessa hyväksikäytössä. Usein hyväksikäyttö on sukupuoleen sidottua: useimmiten uhri on tyttö, hyväksikäyttäjä mies. Käsitys siitä, ettei mies voi olla seksuaalisen väkivallan uhri elää edelleen. Yhdistettynä maskuliinisuuden myytteihin tämä tekee usein poikien uhriutumisen mahdottomaksi, ja sitä kautta myös avun saaminen on vaikeaa.
Yhteiskuntamme on vaikea myös kuvitella, että nainen voisi toimia hyväksikäyttäjänä. Laitinen toteaakin: "Vallitseva käsitys on, ettei hellä Madonna-äiti voi tehdä pahaa lapsilleen." Perheväkivaltaa koskevat tutkimukset kuitenkin osoittavat tämän käsityksen vääräksi. Myös yksi Merja Laitisen tutkimuksen miehistä oli joutunut lapsena äitinsä sadistisen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu, joten ilmiön yleisyyttä on vaikea arvioida.
Syyllistä etsimässä
Julkisissa keskusteluissa vastuu seksuaalisesta hyväksikäytöstä sijoitetaan yleensä kaikille muille paitsi hyväksikäyttäjälle. Merja Laitisen mukaan nainen, äiti, syyllistetään usein hyväksikäytöstä silloinkin kun hyväksikäyttäjä on joku muu. Laitisen tutkimuksen uhrit puhuivat haastatteluissa enemmän äidistä kuin varsinaisesta hyväksikäyttäjästä, ja uhrien viha kohdistui usein juuri äitiin. Viha kumpusi siitä, ettei äiti huomannut hyväksikäyttöä. Myös aihepiiriä koskenut tutkimus on usein keskittynyt etsimään syytä äidistä. "Jos uhrista ei löytynyt syytä seksuaaliselle hyväksikäytölle, siirryttiin äitiin", Laitinen toteaa. Merja Laitinen on hakenut syitä naisten syyllistämiselle myös esimerkiksi kristinuskon käsityksestä naisen synnillisyydestä.
Merja Laitisen mukaan kaikkeen äitiyttä ja naiseutta sivuavaan keskusteluun liitetään voimakkaasti käsitykset hyvästä ja oikeasta äitiydestä. Laitinen yhdistää syyllistämiskeskusteluun myös joskus esitetyn ajatuksen siitä, että esimerkiksi pitkä imetys olisi itse asiassa lapsen hyväksikäyttöä. Laitisen mielestä tässä on ilmeisesti kyse siitä, että itselle tuntematon ja vieras asia yhdistetään helposti johonkin negatiiviseen. "Turvallisen läheisyyden antaminen lapselle ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa", Laitinen toteaa.
Seksuaalisuuden rasittama vanhemmuus
Lukukokemukseni teki minut tietoiseksi siitä miten herkkä lapsen ja vanhemman välinen suhde on. Lapsella on oikeus tulla rakastetuksi, suojelluksi, kunnioitetuksi ja lapsella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Hetkellisesti tulin myös korostetun tietoiseksi siitä, miten itse suhtaudun lapsiini, miten heitä kosketan, miten he koskettavat minua. Jos pelkkä hyväksikäytöstä lukeminen voi aiheuttaa tällaista, miltä mahtaakaan tuntua äidistä tai isästä, joka on joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi?
Merja Laitinen kertoo, että äidiksi ja isäksi tuleminen ja lapsen ja vanhemman välinen suhde herättää seksuaalisen hyväksikäytön kokeneissa paljon pohdintoja. Omat lapsuuden kokemukset heijastuvat uhrin lapsi-vanhempisuhteeseen ja suhteesta tulee seksuaalisuuden rasittamaa. Arki on usein jatkuvaa oikeutuksen hakemista omille toimintatavoille. Vanhemmuutta rasittaa pelko siitä, että satuttaa jotenkin omaa lastaan. Laitisen mukaan yksi aihepiiriin liittyvistä myyteistä on se, että hyväksikäyttötaipumus periytyy. Uhrit eivät kuitenkaan aina luota itseensä vanhempina ja tämä aiheuttaa sen, että he pelkäävät normaalin hellyydenkin antamista. Merja Laitinen kuvaa erään uhrin pohtineen jopa sitä, onko oikein pitää lasta sylissä. Osa Laitisen haastattelemista ihmisistä oli tehnyt tietoisen valinnan olla perustamatta perhettä. "Lapsien saaminen tuli kuitenkin esille uhrien puheissa toteutumattomana toiveena", Laitinen mainitsee.
Vanhemmuus ja lapset olivat niitä harvoja ilon, onnen ja onnistumisen kokemuksia, joita Merja Laitisen tutkimuksen ihmiset toivat esille. Lapset ovat vahvasti voimaa antavia ja toimivat elämän ankkureina, syynä elää. Lapset ovat myös antaneet syyn lähteä käsittelemään hyväksikäyttökokemuksia ja alkaa rakentaa itseä uudelleen. "Omassa lapsessa näkee konkreettisesti pienen itsen ja lapsen avuttomuuden ja sen, ettei lapsi ole syyllinen", Laitinen kuvaa.
Katsoessani omia lapsiani hätkähdän miten hauras ja avuton lapsi on. Lapsi, niin pieni, niin luottavainen, niin riippuvainen minusta. Lapsi, joka rakastaa minua ehdottomasti. Miten suuri vastuu minulla onkaan! Vanhemman velvollisuus on suojella ja hoivata lastaan - mutta miten suojaton lapsi onkaan kohdatessaan väkivaltaa läheisen ihmisen taholta.
Pienen tauon jälkeen pystyin taas jatkamaan Laitisen tutkimuksen lukemista. Nyt kirja avautui minulle aivan uudella tavalla. Pystyin löytämään oman pahan oloni takaa sen tärkeimmän: uhrin äänen. Ällöttely, kauhistely ja ajattelematta jättäminen eivät auta ketään. Merja Laitinen on oikeassa: se pieni viaton lapsi ansaitsee tulla kuulluksi.
Lisää aiheesta:
Laitinen, Merja: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä (Vastapaino 2004).
asian esille tuomisessa kirjoittajalla tänne on. Täällä on paljon äitejä, joita on aiheesta ja ennen kaikkea syyttä syyllistetty kaikesta mahdollisesta pahimmalla mahdollisella tavalla - tämäkö täältä enää puuttui? Tosin kirjoittajakin mainitsee, että naisten harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta ei ole tilastoja, missä määrin sitä esiintyy. Ei liene kovin suuri prosentti kaiken kaikkiaan.
Mutta tuo äitejä KAIKESTA mahdollisesta syyllistävä asenne on käsittämätön! Ja jonkin ihmisryhmän leimaaminen stereotypialla pitäisi kuulua peruskouluikäisille, täällä se kyllä rehottaa kaikissa mahdollisissa muodoissaan!
Ja silti myös seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneet lapset syyllistävät mielessään äitiä, jos äiti ei ole YMMÄRTÄNYT, mitä heille jonkun lähipiirin ihmisen tekemänä tapahtuu. Miksi noin? No tietysti siksi, että äiti on yleensä kuitenkin se turvallinen aikuinen, jonka lapsi luulee pystyvän suojelemaan häntä kaikelta pahalta. Suurimmaksi osaksi yksinhuoltajat ovat naisia, joista kuitenkin suurin osa pitää lapsistaan hyvää huolta. Kyllä pitkälle viime kädessä vieläkin naisten vastuulla on lasten kasvatus ja suurin osa tekee työnsä hyvin. Mutta silti nainen on aina se, jota syyllistetään, kaikesta. Ja kun jokin uusi aihe löytyy, vaikka kuinka pieni prosentti tai promille, niin se täytyy suurella älämölööllä tuoda päivän valoon.
Meillä pitäisi naisten asema olla hyvä...
Mitähän se mahtaa olla Kiinassa, jossa 1,5 miljoonaa naista vuosittain yrittää itsemurhaa.
alettukin tosissaan murtamaan ja todella "raskaalla kädellä". Asioiden julkituominen, vääryyksien esille tuonti, on aina positiivinen asia. Mutta jos yleistyksen kautta sensaation hakuisesti, haetaankin julkisuutta omalle kirjalliselle tuotokselle (kirjanpa kirjoitin jne), tässä em. tapauksessa tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja!
mikä aiheuttaa vihaa ja katkeruutta:
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1009
kun ongelmana on myös se, että lastensuojelua "ei saa tarkastaa". Jos kunnan tarkastuslautakunta ottaa lastensuojelun tarkastuksen alle tai osia sen työmaasta, niin sanotaan, että "Mitä te meitä tarkastatte?" ja ahdistutaan sitä, että "joutuu" tarkastuksen kohteeksi", vaikka parasta olisi sanoa totuus, ettei resusrsseja mm. avohuollon työhön ole riittävästi. Eli itse omaa kuoppaanne kaivatte tuolla tavoin olemalla hyökkäysasemissa (tai ylettömässä puolustusasemassa) myös tarkastuslautakuntaakin kohden, vaikka totuus pitäisi tuoda ilmi.
lain muutoksia. Kun huostaanotot käsitellään tuomioistuimessa ja lain voimaan tullessa myös voimassa olevat sijoitukset on mahdollista vetää oikeuteen, sitä kautta voi tietysti herättää ihmetystä moni laiton ja mielivaltainen päätös tai aiheeton huostaanoton jatkaminen.
Tämä on se, mihin minä ainakin pyrkin kaikilla kirjoituksillani ja toimillani. Ja ettei nyt yhdenkään sossun elämä meni pilalle, niin lisään vielä, että tärkeintä ei mielestäni ole saattaa viranomaisia virheistään vastuuseen (vaikka kyllä sekin oikeudenmukaisuuden nimissä houkuttaa), vaan se että huostaanottoihin saadaan jotain JÄRKEÄ ja OIKEUDENMUKAISUUTTA, ja perheitä tuetaan oikealla tavalla huostaanottojen ehkäisemiseksi.
Se mitä puhut oman kuopan kaivamisesta, jätän omaan arvoonsa, korkeintaan sisimmässäni ihmettelen, miksi yleensä lausut jotain tuollaista... Motiivinsa itse kullakin.
Et tainut olla alkuperäinen ketjun aloittaja.
Jos olisit kuntapuolella töissä, niin sinun pitäisi kyllä ymmärtää mitä varten kunnassa on mikäkin toimielin.
En henkilökohtaisesti usko, että huostaanottopäätökset tulevat muuttumaan mihinkään suuntaan, vaikka oikeustasoa taikka päätöksentekotasoa niiden suhteen tultaisiin vaihtamaan. Oikeuteenhan asiat voi jo nyttenkin viedä ja harva päätös muuttuu siellä kuitenkaan.
Ei avohuollon tukitoimia enää silloin laiteta toimeenpantaviksi, kun huostaanottopäätös viranomaisen puolelta on jo tehty, silloinhan ollaan jo pakkotilanteessa. Ja jos ongelma on se, että niitä ei kyetä edes riittävissä määrin etukäteen antamaan, niin ei se kuitenkaan estä huostaanoton tekemistä, koska toimet eivät enää myöhäisemmässä vaiheessa ole enää tarkoituksenmukaiset.
HYVÄÄ KESÄÄ!
ja harva päätös muuttuu siellä kuitenkaan'.
Hallinto-oikeus ja mahdollinen sovittelutuomioistuin ovat 2 eri asiaa.
Niin ovat HO ja tavallinen käräjäoikeuskin.
Nykyisissä hallinto-oikeuksissa käsitellään nimittäin vain viranomaisten toimenkuvaan liittyviä asioita ja se on todistanut mitättömyytensä asioiden käsittelyssä. Huostaanottoasioissa siellä pelkästään nuijitaan vahvistukset esitykselle, jonka sossu on tehnyt ja lautakunta hyväksynyt. Käytännössä sossun esitys on yhtä kuin hyväksyntä ja vahvistus.
Käräjäoikeuksien uskotaan olevan lainmukaisempia elimiä käsittelemään huostaanottoasiat, sovittelutuomioistuimista nyt puhumattakaan.
Oikeusasiamieheltä tulee harva se viikko huomautuksia kuntien ja valtion eri alojen viranomaisorganisaatioile,
esimerkiksi laittomista puhelinneuvonta maksuista (kansalaisten neuvonta heitä koskevissa asioissa viranomaisten taholta pitäisi olla aina ilmaista, verorahoillahan palvelut on jo kerran kustannettu).
Viimeisin viranomaisten laiton "kokeilu" kansalaisilleen oli ulosottoviranomaisten käyttöön ottama uusi tietojärjestelmä.
Ohjelma oli käyttöönotettaessa kesken eräinen ja testaamaton, mikä oli myöskin ulosottoviranomaisten tiedossa.
Kansalaisten oikeusturva lakien suhteen
oli jälleen kerran viranomaisten taholta "kokeilumielessä" katkolla.
Kokeilumielessä "ei toimivalla"
atk -ohjelmistolla tehtiin tietoisesti
tuhansiá ihmisiä luottokelvottomiksi ja samalla vaikeutettiin tahallisesti heidän elämäänsä.
Että tälläinen laillisesti toimivien ja lakia noudattavien viranomaisten Suomi.
Ja nykyinen meno on vasta alkua.