tassa keskustelussa jaetaan hyvia kokemuksia ja nimia nintendogsista!
tassa on mun: Nimi:Luckky ja tein sille tosi hyvan kavelyn, jolloin yksi koira yritti vetaa sita turpiin.
mitas sanotte?
Nintendogs-keskustelu 3
62
3821
Vastaukset
- Esci93
Toivottavasti edes joku kiinnostunut. Eli, minulle on NintenDogsissa uros mopsi nimeltä Pontus.
Mä aloitin pelin Pontuksella 12.06. (pelin olen ostanut jo huhtikuussa, mutta olin poistanut tallennuksen, koska en kesän alussa paljoa jaksanut pelailla). Poistin tallennuksen joskus ennenkin, koska olin ostanut toisen koiran ja sen jälkeen meni pelistä maku. En pystynyt hylkäämään pentua hotelliin, joten aloitin uuden pelin. Minua oikeastaan itketti. Muilla samanlaisia tapauksia?
Pontus osaa istua, antaa toista tassua, mennä maahan ja hypätä käskystä. Olen opettanut sitä kerjäämään (seisomaan takatassuilla). Mitä te olette opettaneet koirillenne?
Haluaisin opettaa Pontuksen antamaan myös toista tassua, menemään molemmille kyljille ja sillä tavalla pyllistämään ruutuun päin ja pois päin ruudusta, mutta en keksi komentoja tempuille. Olisiko kivoja ehdotuksia?
Joskus minulle oli toisen tassun antamiseen komento "VasenTassu" ja "ToinenTassu", mutta ne ovat vähän hankalia. Kyljille menoon minulle oli "OikeaKylki" ja "VasenKylki". Samaten melko hankalia. Ruutuun päin pyllistämiseen minulla on ollut käsky "Pylly" (mikä on minusta vähän tyhmä) ja pois päin ruudusta käsky "Leiki" (sehän on leikkiin kutsu asento).
Temppuja voi opettaa koiralle yhteensä 14. Onko sellaisia "hyödyllisiä" temppuja enemmän? Tarkoitan hyödyllisellä sitä, että aivastamista ja puremista ja muita tälläisiä ei lasketa.
Mulle tulee aina hirveen paha mieli, jos lenkillä, kun yritän saada koiraa juoksemaan, nykäistessäni hihnasta, ei koira lähdekään juoksemaan, vaan pysähtyy, eli silloin minä tavallaan kiskon sitä hihnasta. Samoin, jos se kaatuu selälleen, kun vedän sitä pois roskiksen luota. Ja, jos vien koirani lähelle toista koiraa, eikä ne sitten tulekaan toimeen, vaan tulee sellainen "viidakkomusiikki" ja ne alkaa jahdata toisiaan, niin mä meen siitä äkkiä pois, ettei kumpikaan koira ehdi vinkasta. Ja, jos pyöritän hyppynarua, niin pyöritän tosi hitaasti ja, kun se tulee koiran kohdalle ja koira hyppää, vien narun äkkiä koiran ali, ettei se vinkaise. Olenko ihan outo? :)
Hyppynarusta tulikin mieleen, jos on kolme koiraa, niin voiko kaksi niistä pyörittää narua ja yksi hyppiä, vai täytyykö minun olla aina toisessa päässä?
Mikä on teidän ennätys frisbeen heitossa? Mulla on 52 pistettä. Mä olin 2 kertaa championshipin ykkönen, mutta sitten pelasin yöllä (pelaan yleensäkin yöllä), kun olin tosi väsynyt ja tulin toiseks. :-/ Mua harmittaa, jos mä en tuu ykköseks kisoissa tai, jos putoon luokan alemmas ja sitten poden huonoa omatuntoa, kun en ole tyytyväinen koiraani. Olenko mä vähän liian tunteikas pelaamaan tälläsiä? xD
Tottiksessa mä en koskaan oo viel menny beginnerclassia ylemmäs. En mä oo pudonnut, mutta mä en vaan oo menny kisoihin. En tie, miksei mua oikein innosta. Jännittää vaan niin kauheesti ja sitten menee hermot, jos koira ei tottele, vaan pallistelee siinä vaan kieli varpaissa.
Agility on mun suosikkikisa. Siinä mä oon tällä hetkellä Masterclassissa.
Sitten noutamisesta. Pontus osaa noutaa mitä vain, mutta vain puistossa. Miksei se tuo sisätiloissa heittämiäni esineitä takaisin?
Ja vielä cähän DS:sän kosketusnäytöstä. Onko kellään muulla mennyt naarmuille se näyttö? Mun yks kaveri teki kauheen naarmun keskelle näyttöö (vahingossa) ja se häiritsee mua ihan kauheesti. Aina, kun silitän tai harjaan koiraani, tai valitsen valikosta jotain tavaraa, se rahisee kynän alla inhottavasti. Voiko asialle tehdä yhtään mitään?
Noh, lopetan nyt tähän. Hyvää jussia kaikille nintendogsin pelaajille!- Dichiko98
kiitos jutustasi.
ma haluaisin sun pontuksen tutustuvan mun Lukkyyn.
:)
kiitos paljon ja Hyvaa Jussia sullekkin. - Esci93
Dichiko98 kirjoitti:
kiitos jutustasi.
ma haluaisin sun pontuksen tutustuvan mun Lukkyyn.
:)
kiitos paljon ja Hyvaa Jussia sullekkin.Haluisin meinaan niihin ihan oikeesti vastauksia...
- hamtamdogs
Vastaan tohon hyppynaru kysymykseen,et jos leikitte hyppynarulla niin sun pitää aina olla toisessa päässä,jolloin yksi sun koirista menee sun vastakkaiseen päähän,ja kaksi koiraa hyppii.
- hamtamdogs
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,joka on rodultaan Yorkshiren Terrieri.Kun Duffy vasta opetteli nimeään,niin jossain siinä välissä se sattui oppia istumaan,mutta nyt kun mulla on
kolme koiraa kotona ja kaksi hotellissa,niin mä en oikein osaa opettaa niille erilaisia temppuja.Osaisko kukaan auttaa mua? - hamtamdogs
Kiitti sun hyvästä jutusta.Olis oikeesti kivaa jos sun Pontuksesta ja mun Duffysta,Ninusta,Ninnistä,Ninistä ja Vellusta tulis hyviä kavereita.Kirjoittele vaan lisää,niin mäki kirjoittelen.
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,joka on rodultaan Yorkshiren Terrieri.Kun Duffy vasta opetteli nimeään,niin jossain siinä välissä se sattui oppia istumaan,mutta nyt kun mulla on
kolme koiraa kotona ja kaksi hotellissa,niin mä en oikein osaa opettaa niille erilaisia temppuja.Osaisko kukaan auttaa mua?Mene kohtaan Care. Siellä on sellaisia kirjoja. En muista nimeä, mutta jossain niistä kirjoista, on ohjeita, mitä ja miten koiralle voi opettaa. Toivottavasti saat koirasi koulutettua. ^^
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
Kiitti sun hyvästä jutusta.Olis oikeesti kivaa jos sun Pontuksesta ja mun Duffysta,Ninusta,Ninnistä,Ninistä ja Vellusta tulis hyviä kavereita.Kirjoittele vaan lisää,niin mäki kirjoittelen.
Kiva, että sä juttelet täällä. Minkäs rotusia sun koirat on ja muistatko minä päivänä ne hankit?
- hamtamdogs
hamtamdogs kirjoitti:
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,joka on rodultaan Yorkshiren Terrieri.Kun Duffy vasta opetteli nimeään,niin jossain siinä välissä se sattui oppia istumaan,mutta nyt kun mulla on
kolme koiraa kotona ja kaksi hotellissa,niin mä en oikein osaa opettaa niille erilaisia temppuja.Osaisko kukaan auttaa mua?Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,mutta nyt mulla on kotona:Ninu,Ninni ja Nini ja hotellissa:Duffy ja Vellu.Ninu on Kultainennoutaja ja Ninni on Beagle ja Nini on Cavalierkingcharlesinspanieli.Sitten Duffy on Yorkshiren Terrieri ja Vellu on Dalmatialainen.Mun suosikkikisa on Agility,jossa Ninu on championshipissä ja on voittanut 11 kertaa palkinnon,mutta niiden pitää viel vähän opetella Frisbeenheittokisaa.Tottelevaisuuskisassa mä en oo käyny,kun mun koirat ei osaa paljo mitään.Mun arvonimi on Star handler ja mulla on kouluttajan pisteitä 13150.Mulla on aika paljon tavaroita ja on vähä tyhmää kun ei saa vähään aikaan uutta tavaraa kävelylenkillä,vaa koko aika jotain dogphotoja ja tennispalloja.Kerran vaan satuin ilostumaan kun sain lahjaksi sormuksen,jonka arvo on 1000 euroa ja ilostuin niin kovasti,että vein kaikki koirat heti uudestaan ulos,mutta sit mua harmitti kun ei taaskaan saanu mitään muuta ku dogphotoja ja tennispalloja.Noista sports tavaroista mun lemppari on kai toi BarkBall,koska siit kuuluu niin hassuu ääntä,kun sen heittää ja mun lemppari levy on ehdottomasti toi Flower Waltz ,koska koirat alkaa tanssia,ja mun mielestä ehkä siitä paras kohta on tuolla lopussa,koska siinä koirat vetää takavoltin,ainakin mulla ja mun toiseks lemppari on toi Nintendogs,koska siinä koirat alkaa haukkua sen tahdissa.Mun suosikki tavara tuolta Etic valikosta on GoldBar ja sen arvo on 2000 euroa.Toys valikosta mun lempparit on ehdottomasti noi helikopterit ja autot.Ilmapallotkin on aika kivoja,mutta se ei ole kivaa kun ne poksahtaa sit ihan koirien naaman edessä ja sit ne saattaa vinkaista.Mä tykkään laittaa mun tyttö koirille rusetit ja pojille hatut.Mun Duffysta tulee tosi söpö kun mä laitan sille ton Graduation Capin.Mun koirat rakastaa Natural Dog Food Bag ruokaa ja ne nauttii kun mä pesen niitä.Mä kirjoittelen vielä mut lopetan nyt tähän.Hyvää menestystä kaikille NintenDogsin pelaajille
- hamtamdogs
Esci93 kirjoitti:
Mene kohtaan Care. Siellä on sellaisia kirjoja. En muista nimeä, mutta jossain niistä kirjoista, on ohjeita, mitä ja miten koiralle voi opettaa. Toivottavasti saat koirasi koulutettua. ^^
Kiitos paljon tiedoistasi.
- ninjaaa
Esci93 kirjoitti:
Kiva, että sä juttelet täällä. Minkäs rotusia sun koirat on ja muistatko minä päivänä ne hankit?
mullakin on koira nimeltä naksu , mopsi ja niksu sitten kävely lenkeiltä oon saanu mario kart auton ,helikopterin ja kaikkee muuta mun koirien rodut on naksu:siperian husky mopsi:pembroke welsh corgi ja niksu on siperia husky kanssa mulla on koulutus pisteitä 11609 ja oon star handler että sillein
- hamtamdogs
Esci93 kirjoitti:
Kiva, että sä juttelet täällä. Minkäs rotusia sun koirat on ja muistatko minä päivänä ne hankit?
sä saat tietää,minkä rotuisia mun koirat on kun luet ton mun aika pitkän jutun,ja Duffy ostettiin ensimmäisenä,Ninu toisena,Vellu kolmantena,Ninni neljäntenä ja Nini viidentenä mut päiviä en muista.
- huskie
Huh, mikä eepos. :D En enää pelaa Nintendogsia, mutta eiköhän tänne eksy aktiivistakin juttuseuraa ennemmin tai myöhemmin. Niin, niistä tottelevaisuuskisoista sen verran - mulla oli aivan sama ongelma, se ettei koira totellut ikinä kisoissa vaikka kotona osasi kaiken, mutta sitten aloin valmistautua kilpailuun tietyllä tavalla ja ihan kuin se olisi auttanut...voisitkin kokeilla tehdä saman, niin selviäisi oliko se vain sattumaa:
- ruoki ja juota koira
- vie se keskipitkälle lenkille (niin että kotiin palatessa koira 'seems satisfied' eli on tyytyväinen)
- juota koira uudelleen mutta älä anna ruokaa (eli nälkä on 'normal' ja janoisuus 'quenched')
- pese/harjaa koiran turkki parhaimpaan kuntoon (tuo vaikuttaa pisteisiin)
- mene välittömästi tottelevaisuuskilpailuun
Ja sitten se näyttö, siis sehän narmuuntuu väkisin silleen ohuelle naarmulle, kun sitä käyttää mutta sulla on siinä vissiin yksi isompi...eikä sitä varmaan voi mitenkään korjata. Mutta jos haluat suojella sitä enemmiltä naarmuilta, niin siihen on myytävänä sellasia näyttösuojia tai voit ite tehdä sellasen piirtoheitinkalvosta. - Esci93
huskie kirjoitti:
Huh, mikä eepos. :D En enää pelaa Nintendogsia, mutta eiköhän tänne eksy aktiivistakin juttuseuraa ennemmin tai myöhemmin. Niin, niistä tottelevaisuuskisoista sen verran - mulla oli aivan sama ongelma, se ettei koira totellut ikinä kisoissa vaikka kotona osasi kaiken, mutta sitten aloin valmistautua kilpailuun tietyllä tavalla ja ihan kuin se olisi auttanut...voisitkin kokeilla tehdä saman, niin selviäisi oliko se vain sattumaa:
- ruoki ja juota koira
- vie se keskipitkälle lenkille (niin että kotiin palatessa koira 'seems satisfied' eli on tyytyväinen)
- juota koira uudelleen mutta älä anna ruokaa (eli nälkä on 'normal' ja janoisuus 'quenched')
- pese/harjaa koiran turkki parhaimpaan kuntoon (tuo vaikuttaa pisteisiin)
- mene välittömästi tottelevaisuuskilpailuun
Ja sitten se näyttö, siis sehän narmuuntuu väkisin silleen ohuelle naarmulle, kun sitä käyttää mutta sulla on siinä vissiin yksi isompi...eikä sitä varmaan voi mitenkään korjata. Mutta jos haluat suojella sitä enemmiltä naarmuilta, niin siihen on myytävänä sellasia näyttösuojia tai voit ite tehdä sellasen piirtoheitinkalvosta.Tuota kalvojuttua kannattaa kokeilla, mutta miten saisin sen parhaiten pysymään paikoillaan?
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,mutta nyt mulla on kotona:Ninu,Ninni ja Nini ja hotellissa:Duffy ja Vellu.Ninu on Kultainennoutaja ja Ninni on Beagle ja Nini on Cavalierkingcharlesinspanieli.Sitten Duffy on Yorkshiren Terrieri ja Vellu on Dalmatialainen.Mun suosikkikisa on Agility,jossa Ninu on championshipissä ja on voittanut 11 kertaa palkinnon,mutta niiden pitää viel vähän opetella Frisbeenheittokisaa.Tottelevaisuuskisassa mä en oo käyny,kun mun koirat ei osaa paljo mitään.Mun arvonimi on Star handler ja mulla on kouluttajan pisteitä 13150.Mulla on aika paljon tavaroita ja on vähä tyhmää kun ei saa vähään aikaan uutta tavaraa kävelylenkillä,vaa koko aika jotain dogphotoja ja tennispalloja.Kerran vaan satuin ilostumaan kun sain lahjaksi sormuksen,jonka arvo on 1000 euroa ja ilostuin niin kovasti,että vein kaikki koirat heti uudestaan ulos,mutta sit mua harmitti kun ei taaskaan saanu mitään muuta ku dogphotoja ja tennispalloja.Noista sports tavaroista mun lemppari on kai toi BarkBall,koska siit kuuluu niin hassuu ääntä,kun sen heittää ja mun lemppari levy on ehdottomasti toi Flower Waltz ,koska koirat alkaa tanssia,ja mun mielestä ehkä siitä paras kohta on tuolla lopussa,koska siinä koirat vetää takavoltin,ainakin mulla ja mun toiseks lemppari on toi Nintendogs,koska siinä koirat alkaa haukkua sen tahdissa.Mun suosikki tavara tuolta Etic valikosta on GoldBar ja sen arvo on 2000 euroa.Toys valikosta mun lempparit on ehdottomasti noi helikopterit ja autot.Ilmapallotkin on aika kivoja,mutta se ei ole kivaa kun ne poksahtaa sit ihan koirien naaman edessä ja sit ne saattaa vinkaista.Mä tykkään laittaa mun tyttö koirille rusetit ja pojille hatut.Mun Duffysta tulee tosi söpö kun mä laitan sille ton Graduation Capin.Mun koirat rakastaa Natural Dog Food Bag ruokaa ja ne nauttii kun mä pesen niitä.Mä kirjoittelen vielä mut lopetan nyt tähän.Hyvää menestystä kaikille NintenDogsin pelaajille
Sport:sista tykkään eniten jalkapallosta, koska on ihana kattoa, kun koirat tönii sitä ja juoksee sen perässä. Myös se sieni vinkulelu on tosi kiva. Mä en tykkää siitä bark ball:ista, koska mun koira, Pontus, pelkää sitä. Toys:sista mun suosikki on hyppynaru, koska oon pelannu vasta tasan kaks viikkoo, enkä oo oikein saanu sinne mitään. Joskus aiemmassa tallennuksessa mulla oli siellä ilmapalloja, mutta en tykkää niistä, kun Pontus vinkuu, kun ne poksahtaa. Vaatteista mä tykkään eniten erivärisistä pannoista. Oon saanu lenkeillä paljon rusetteja, silmälaseja ja hattuja, mutta en vielä yhtään pantaa, joten Pontuksella on kaulassaan tylsän värinen musta panta. Ruuaksi ja juomaksi ostan Pontukselle aina parasta laatua, tällä hetkellä Dog food Cania ja Milk cartoonia. Mulla on kyllä joskus ollut siellä se bag:kin, mutta aiemmassa tallennuksessa sekin. ^^ Musiikeista lemppari on NintenDogs musiikki. Kelloista käytän Marine Clockia ja asunnoista mulla on nyt Desingner Condo/vastaava. Muista tavaroista mun suosikki on täytetty koira ja Pontuskin tykkää siitä.
- Dichiko98
Esci93 kirjoitti:
Tuota kalvojuttua kannattaa kokeilla, mutta miten saisin sen parhaiten pysymään paikoillaan?
Whoa... sain niin paljon suosiota.
:) kiitti. - hamtamdogs
hamtamdogs kirjoitti:
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,mutta nyt mulla on kotona:Ninu,Ninni ja Nini ja hotellissa:Duffy ja Vellu.Ninu on Kultainennoutaja ja Ninni on Beagle ja Nini on Cavalierkingcharlesinspanieli.Sitten Duffy on Yorkshiren Terrieri ja Vellu on Dalmatialainen.Mun suosikkikisa on Agility,jossa Ninu on championshipissä ja on voittanut 11 kertaa palkinnon,mutta niiden pitää viel vähän opetella Frisbeenheittokisaa.Tottelevaisuuskisassa mä en oo käyny,kun mun koirat ei osaa paljo mitään.Mun arvonimi on Star handler ja mulla on kouluttajan pisteitä 13150.Mulla on aika paljon tavaroita ja on vähä tyhmää kun ei saa vähään aikaan uutta tavaraa kävelylenkillä,vaa koko aika jotain dogphotoja ja tennispalloja.Kerran vaan satuin ilostumaan kun sain lahjaksi sormuksen,jonka arvo on 1000 euroa ja ilostuin niin kovasti,että vein kaikki koirat heti uudestaan ulos,mutta sit mua harmitti kun ei taaskaan saanu mitään muuta ku dogphotoja ja tennispalloja.Noista sports tavaroista mun lemppari on kai toi BarkBall,koska siit kuuluu niin hassuu ääntä,kun sen heittää ja mun lemppari levy on ehdottomasti toi Flower Waltz ,koska koirat alkaa tanssia,ja mun mielestä ehkä siitä paras kohta on tuolla lopussa,koska siinä koirat vetää takavoltin,ainakin mulla ja mun toiseks lemppari on toi Nintendogs,koska siinä koirat alkaa haukkua sen tahdissa.Mun suosikki tavara tuolta Etic valikosta on GoldBar ja sen arvo on 2000 euroa.Toys valikosta mun lempparit on ehdottomasti noi helikopterit ja autot.Ilmapallotkin on aika kivoja,mutta se ei ole kivaa kun ne poksahtaa sit ihan koirien naaman edessä ja sit ne saattaa vinkaista.Mä tykkään laittaa mun tyttö koirille rusetit ja pojille hatut.Mun Duffysta tulee tosi söpö kun mä laitan sille ton Graduation Capin.Mun koirat rakastaa Natural Dog Food Bag ruokaa ja ne nauttii kun mä pesen niitä.Mä kirjoittelen vielä mut lopetan nyt tähän.Hyvää menestystä kaikille NintenDogsin pelaajille
Joo,on toi jalkapallokin ihan kiva tavara.Sitä on niin hauska katsella,kun koirat juoksee sen perässä,niin ja mun koirat ainakin rakastaa sitä.Sitten vielä tosta pesemisestä,eli mun koirat pitävät hirveesti siitä.Ne nostaa aina etu ja takatassun mut heti kun mä avaan suihkun niin sit on taas naama nyrpee.Ja sit ulkoiluttamisesta,heti kun mä aloitan sen,niin mä alan melkein huutaa LAHJA!LAHJA mut sit harmittaa kun pentu tapaakin jonku koiran ja tulee heti se"tappelumusiikki"sitten se toinen koira hyökkää mun pennun päälle ja sitte se taas vinkaisee,niin se on musta ikävää.Aika usein mä saan kyllä kaikelaista,mutta vielä useammin vaan dogphotoja ja tennispalloja kuten myös disposable cameroita ja saippuakuplia.Se on musta vähän tyhmää kun vaasit ja säästöpossut menee rikki jos ne heittää ja olette varmaan kuullut sellaisesta vaasista nimeltään"Very Fine Vase".Jos säästöpossun heittää,niin se ei hirveesti haittaa koska sen arvo on vaan jotain kaksi euroa,mutta jos aikoo heittää Very Finen Vasen niin kannattaa miellummin myydä se,koska jos sen heittää niin siitä saa vaan pari kolikkoa,mutta jos sen myy,niin siitä saa kaksisataa euroa.Ja sitten täytetty koira ja nalle on aika ihania.Mun koirat tykkää niistäkin ja sitten tuolta vaate valikosta mun lempparit ovat:sellanen keltanen villa myssy ja sitte Dot Collar,Checked Ribbon,Flower Collar,Purple Pearl Ribbon,Lily,Tiara,Rainbow Wig ja Lion's Mane.Siitä Viking Hatusta mä en tykkää,eikä se sovi millekkään mun koirista.Sitten tuolla"Toys"valikosta mä tykkään vielä siitä vetolelusta ja se on musta ihan vähän siis ihan pikkuriikkisen hassun näköistä kun koirat roikkuu ja sit ne lentää siitä vaikka koirien mielestä se ei ole ehkä hirveen hauskaa.Taidan lopettaa tähän,kun oon jo kirjoitellut paljon tietoja NintenDogsistani,mutta kirjoittelen vielä lisää!
- Esci93
Dichiko98 kirjoitti:
Whoa... sain niin paljon suosiota.
:) kiitti.Halusitko tällä vain suosiota? Kun itse olen tehnyt NintenDogs keskusteluja, en ole ikinä halunnut suosiota, vaan keskustelu seuraa. Todella törkeää tuollainen suosion havittelu! >:(
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
Joo,on toi jalkapallokin ihan kiva tavara.Sitä on niin hauska katsella,kun koirat juoksee sen perässä,niin ja mun koirat ainakin rakastaa sitä.Sitten vielä tosta pesemisestä,eli mun koirat pitävät hirveesti siitä.Ne nostaa aina etu ja takatassun mut heti kun mä avaan suihkun niin sit on taas naama nyrpee.Ja sit ulkoiluttamisesta,heti kun mä aloitan sen,niin mä alan melkein huutaa LAHJA!LAHJA mut sit harmittaa kun pentu tapaakin jonku koiran ja tulee heti se"tappelumusiikki"sitten se toinen koira hyökkää mun pennun päälle ja sitte se taas vinkaisee,niin se on musta ikävää.Aika usein mä saan kyllä kaikelaista,mutta vielä useammin vaan dogphotoja ja tennispalloja kuten myös disposable cameroita ja saippuakuplia.Se on musta vähän tyhmää kun vaasit ja säästöpossut menee rikki jos ne heittää ja olette varmaan kuullut sellaisesta vaasista nimeltään"Very Fine Vase".Jos säästöpossun heittää,niin se ei hirveesti haittaa koska sen arvo on vaan jotain kaksi euroa,mutta jos aikoo heittää Very Finen Vasen niin kannattaa miellummin myydä se,koska jos sen heittää niin siitä saa vaan pari kolikkoa,mutta jos sen myy,niin siitä saa kaksisataa euroa.Ja sitten täytetty koira ja nalle on aika ihania.Mun koirat tykkää niistäkin ja sitten tuolta vaate valikosta mun lempparit ovat:sellanen keltanen villa myssy ja sitte Dot Collar,Checked Ribbon,Flower Collar,Purple Pearl Ribbon,Lily,Tiara,Rainbow Wig ja Lion's Mane.Siitä Viking Hatusta mä en tykkää,eikä se sovi millekkään mun koirista.Sitten tuolla"Toys"valikosta mä tykkään vielä siitä vetolelusta ja se on musta ihan vähän siis ihan pikkuriikkisen hassun näköistä kun koirat roikkuu ja sit ne lentää siitä vaikka koirien mielestä se ei ole ehkä hirveen hauskaa.Taidan lopettaa tähän,kun oon jo kirjoitellut paljon tietoja NintenDogsistani,mutta kirjoittelen vielä lisää!
Siis, koirat lentää? En mä vaan koskaan oo nähny, et ne ois lentäny siitä. Jos ne tappelee keskenään, niin toinen koira saa sen lelun irti toiselta ja lähtee tuomaan sitä mulle. Jos taas mä olen toisessa päässä, niin lopulta se koira irrottaa ja odottaa, että mä heittäsin sen narun.
Sitten vielä vähän frisbeestä. Antaako se koira sitä mulle ikinä ilman, että se täytyy kiskoa siltä silleen, että se koira vähän ärisee? - hamtamdogs
Esci93 kirjoitti:
Siis, koirat lentää? En mä vaan koskaan oo nähny, et ne ois lentäny siitä. Jos ne tappelee keskenään, niin toinen koira saa sen lelun irti toiselta ja lähtee tuomaan sitä mulle. Jos taas mä olen toisessa päässä, niin lopulta se koira irrottaa ja odottaa, että mä heittäsin sen narun.
Sitten vielä vähän frisbeestä. Antaako se koira sitä mulle ikinä ilman, että se täytyy kiskoa siltä silleen, että se koira vähän ärisee?Tarkoitin tota vetolelu juttua silleen,että kun koira tuo sen sinulle ja sinä otat sen niin ainakin mulla ne tulee vetää siitä ja sillon jos koskettaa sitä mihin kosketusnäyttö loppuu niin silloin tulee sellainen näkymä että näyttäisi kuin katsoisi koiraa katosta,ja jos silloin alkaa pyörittää narua niin vähän ajan kuluttua koira lentää siitä.
- Dichiko98
Esci93 kirjoitti:
Halusitko tällä vain suosiota? Kun itse olen tehnyt NintenDogs keskusteluja, en ole ikinä halunnut suosiota, vaan keskustelu seuraa. Todella törkeää tuollainen suosion havittelu! >:(
En mä halunnut suosiota. ihmettelin vain miten siitä tuli niin suosittu. Mutta jatkakaa, jos haluatte. tästä tuli kiva keskustelu. eikä suosionkeräily. :)
- huskie
Esci93 kirjoitti:
Tuota kalvojuttua kannattaa kokeilla, mutta miten saisin sen parhaiten pysymään paikoillaan?
...minkä kokoinen pala sopii parhaiten ja pysyy siinä. Se pitää kiilata sinne reunojen alle, lähinnä sivuille, mutta ylhäällä/alhaallakin on vähän ylimääräistä tilaa. Näin joskus jossain netissä ihan suomenkielisen kuvaohjeen tuohon, mutta en näköjään löydä enää sitä linkkiä...vaikka eipä se niin vaikeaa ole muutenkaan. ;)
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
Tarkoitin tota vetolelu juttua silleen,että kun koira tuo sen sinulle ja sinä otat sen niin ainakin mulla ne tulee vetää siitä ja sillon jos koskettaa sitä mihin kosketusnäyttö loppuu niin silloin tulee sellainen näkymä että näyttäisi kuin katsoisi koiraa katosta,ja jos silloin alkaa pyörittää narua niin vähän ajan kuluttua koira lentää siitä.
Kiitos vinkistä! :D
- Esci93
Dichiko98 kirjoitti:
En mä halunnut suosiota. ihmettelin vain miten siitä tuli niin suosittu. Mutta jatkakaa, jos haluatte. tästä tuli kiva keskustelu. eikä suosionkeräily. :)
Pelkäsinkin jo pahinta, mutta etkö voisi myös itse osallistua, kun olet tämän keskustelun luonut? Inhottaa, jos mukana on jokin sivusta katsoja...
- Esci93
huskie kirjoitti:
...minkä kokoinen pala sopii parhaiten ja pysyy siinä. Se pitää kiilata sinne reunojen alle, lähinnä sivuille, mutta ylhäällä/alhaallakin on vähän ylimääräistä tilaa. Näin joskus jossain netissä ihan suomenkielisen kuvaohjeen tuohon, mutta en näköjään löydä enää sitä linkkiä...vaikka eipä se niin vaikeaa ole muutenkaan. ;)
Tuota ajattelin itsekkin... xD
- Naksu
Vastaus Esci93:lle
Mulla on kaksi koiraa, Linda-niminen shiba inu ja Ruttu-niminen mopsi. Ne on mun toisen tallennuksen koirat. Edellisessä tallennuksessa mulla oli hirveesti koiria yhteensä, siis annoin tosi monet koirahotelliin ym. Ekassa talennuksessa mulla oli mm. Senni, Nella, Salla, Pörri, Saana, Rita, Ellen... Kaikki narttuja...
Mäkään en aina jaksa pelata, ja pidän siksi usein "pelilomaa", jolloin en pelaa ollenkaan. Sitten joskus taas kun alan pelata, niin pelaaminen onkin taas tosi kivaa. Muakin harmitti ekassa tallenuksessa aina, kun annoin koiran pois. Vaikka se ylempi ruutu ei ookaan kosketusruutu, niin mä aina silitin sitä koiraa, vaikka sen kuva olikin ylemmässä ruudussa.
Linda osaa istua, antaa tassua, mennä maahan, hypätä, jahdata häntää ja mennä selälleen. Mä en vieläkään tajua, miten opetetaan koiralle breikkaaminen. Onko se silleen, että kun voltinhan voimyös opettaa vasta kun se on tullut eteen tottelevaisuus koulutus-kisoissa, niin onko breikkaamisessa sama juttu? Ruttu ei osaa vielä mitään.
Mun ekassa talennuksessa labradorinnoutaja Senni osasi mennä kyljilleen ja pyytää leikkimään silleen, että se pyllistää pois päin. Kyki käskyiksi valitsin seuraavat: Oikealle kyljelle menoon "Makuu" ja vasemmalle yksinkertaisesti "Vasen". Pyllistämiseen valitsin käskyksi saman, kuin mitä sinäkin olit ajatellut, "Leiki".
Mä menin tottelevaisuuskoulutukseen, jossa tulivat temppusarjat, joiden aikana koira tekikin hienoja temppuja, esim. voltin ym.. Kotona mä sitte opetin koirat tekemään kyseiset temput. Esimerkiksi silloin, kun koira kerjää, niin jos varovasti vedät sen oikeasta tassusta ylöspäin, nii se menee seisomaan takatassuilleen, jolle minä valitsin käskyksi "Tanssi". Toinen hieno temppu, minun mielestä siis, on etutassuilla seisominen (itse sanon koiralle "Etu"), jonka koira tekee, kun käskee sen maahan (ei laittamalla vaan KÄSKEMÄLLÄ) ja sitten "Kerjää".
Mäkin meen aina äkkiä pois, kun koirat alkaa "tapella" lenkillä.
Hyppynarussa pitää olla kokoajan itse päässä, koirat eivät voi pyörittää itsekseen.
Mäkään en tykkää hirveesti tottiksesta, mutta kuten jo sanoin, master classissa ja championshipissä oppii niitä uusia temppuja, joita ei voi opettaa ennen kuin ne ovat tulleet vastaan kisoissa.
Mä rakastan agilitya! Sit se on tosi ihanaa, kun koira osaa kaikki esteet.
Eiköhän se Pontus sen sisällä-lelun-tuomisen opi pikapuoliin!
Jos naarmu on hirveen pahan näköinen, niin eikö sun pitäisi pyytää kaveriltasi korvausta? Niin mäkin tekisin... Mulla ei oo (vielä) naarmuja DS:n ruudussa, paitsi ihan pieniä siellä nurkissa. - ride ja bike
hamtamdogs kirjoitti:
Aloitin pelini Duffy nimisellä koiralla,mutta nyt mulla on kotona:Ninu,Ninni ja Nini ja hotellissa:Duffy ja Vellu.Ninu on Kultainennoutaja ja Ninni on Beagle ja Nini on Cavalierkingcharlesinspanieli.Sitten Duffy on Yorkshiren Terrieri ja Vellu on Dalmatialainen.Mun suosikkikisa on Agility,jossa Ninu on championshipissä ja on voittanut 11 kertaa palkinnon,mutta niiden pitää viel vähän opetella Frisbeenheittokisaa.Tottelevaisuuskisassa mä en oo käyny,kun mun koirat ei osaa paljo mitään.Mun arvonimi on Star handler ja mulla on kouluttajan pisteitä 13150.Mulla on aika paljon tavaroita ja on vähä tyhmää kun ei saa vähään aikaan uutta tavaraa kävelylenkillä,vaa koko aika jotain dogphotoja ja tennispalloja.Kerran vaan satuin ilostumaan kun sain lahjaksi sormuksen,jonka arvo on 1000 euroa ja ilostuin niin kovasti,että vein kaikki koirat heti uudestaan ulos,mutta sit mua harmitti kun ei taaskaan saanu mitään muuta ku dogphotoja ja tennispalloja.Noista sports tavaroista mun lemppari on kai toi BarkBall,koska siit kuuluu niin hassuu ääntä,kun sen heittää ja mun lemppari levy on ehdottomasti toi Flower Waltz ,koska koirat alkaa tanssia,ja mun mielestä ehkä siitä paras kohta on tuolla lopussa,koska siinä koirat vetää takavoltin,ainakin mulla ja mun toiseks lemppari on toi Nintendogs,koska siinä koirat alkaa haukkua sen tahdissa.Mun suosikki tavara tuolta Etic valikosta on GoldBar ja sen arvo on 2000 euroa.Toys valikosta mun lempparit on ehdottomasti noi helikopterit ja autot.Ilmapallotkin on aika kivoja,mutta se ei ole kivaa kun ne poksahtaa sit ihan koirien naaman edessä ja sit ne saattaa vinkaista.Mä tykkään laittaa mun tyttö koirille rusetit ja pojille hatut.Mun Duffysta tulee tosi söpö kun mä laitan sille ton Graduation Capin.Mun koirat rakastaa Natural Dog Food Bag ruokaa ja ne nauttii kun mä pesen niitä.Mä kirjoittelen vielä mut lopetan nyt tähän.Hyvää menestystä kaikille NintenDogsin pelaajille
Hei! Mulla on 2koiraa koska aloitin pelini toissapäivänä. Niiden nimet ovat Ride ja Bike. Ride on Shetlannin lammaskoira narttu. Se on aika hyvä agilityssä mutta ei osaa kiikkulautaa hyvin. Bike on Pembroke Welsh Corgi poika. Se taas on hyvä ottamaan frisbeeta mutta hidas tuomaan se. Minulla on 1176 pelaajapistettä. Lempitavarani on Peach Rally tai RC Helicopter. Bike on myös hyvä löytämään lahjoja. No lopetan nyt. Onnea kaikille!
- Esci93
Ostin eilen toisen koiran. Sukupuoleltaan narttu ja rodultaan husky. Nimeksi annoin Didi, joka on suosikkikirjasarjastani. Mitäs pidätte? Se on sellainen mustavalkoinen, jolla on risti kuvio kuonon kohdalla. Didi osaa istua, mutta ei vielä muuta. Kisoihin emme ole vielä osallistuneet.
Pontuksella muuten 2 perättäistä ykköstä agilityssä ja 4 frisbeessä! :)
Kiitokset Naksulle hienosta vastauksesta ja tarpeellisista vinkeistä! :>- Esci93
Olin Didin kanssa lenkillä ja törmäsin siellä Murphy Chihuahuaan. Ne ei oikein tulleet toimeen keskenään ja rupesivat tappelemaan. Ja kumpi voitti? Murphy! Poistuin paikalta melko nolona, vaikka peliähän tämä vain on. Oletteko muuten huomanneet, että DS:sää on taas alettu haukkua, mutta onneksi kukaan ei ole vastannut viesteihin. Hyvä te! Ja se yks kirjottaja oli kirjottanu, et "melkonen sota tääl". Itsekseenhän se siinä sotii, kun täyttää palstaa törkyviesteillä, mutta kukaan ei vastaa niihin. Älkää siis vastailko jatkossakaan, kuten en minäkään. Tämän laitoin tähän melko epäselvästi, jotta en saisi tähän haukkujien viestejä, tai, että ne eivät tajuaisi juonta, jonka tosin ovat kuitenkin tainneet jo tajuta. Ja yritetään kirjoittaa tälle palstalle niin kauan kuin mahtuu ja tehdään sitten vasta uusi. Ei haittaa, vaikka tämä menisi pois etusivulta. Löytää sen siltikin.
- Esci93
Oletteko huomanneet, että, jos lenkittää isompaa koiraan (jos siis ennen on lenkittänyt pienempää), niin kakkapussi ja lexi näyttävät paljon pienemmiltä. Ovatko ne oikeasti pienempiä, vai näyttääkö se vain siltä, koska koirani on isompi kuin ennen? Sama pätee toisinpäinkin.
- newfoundland
se kenellä on nii onko mitään uutta rotuu vaikka sala rotuna siinä?
- newfoundland
newfoundland kirjoitti:
se kenellä on nii onko mitään uutta rotuu vaikka sala rotuna siinä?
kirjotin vahingossa vestio tarkotin versio
- Esci93
newfoundland kirjoitti:
se kenellä on nii onko mitään uutta rotuu vaikka sala rotuna siinä?
Joka on jackrusselinterrieri...
- hamtamdogs
Esci93 kirjoitti:
Joka on jackrusselinterrieri...
miten koirille opetetaan voltti ja etutassuilla seisominen?Ja onko se ihan tavallista että kun koiralle sanoo vaikka"istu" ja sen jälkeen vaikka
"maahan"niin kun koira on istunut niin se nousee
seisomaan ja sitten menee maahan.Toivoisin vastauksia.
Kiitos jo etukäteen! - hamtamdogs
hamtamdogs kirjoitti:
miten koirille opetetaan voltti ja etutassuilla seisominen?Ja onko se ihan tavallista että kun koiralle sanoo vaikka"istu" ja sen jälkeen vaikka
"maahan"niin kun koira on istunut niin se nousee
seisomaan ja sitten menee maahan.Toivoisin vastauksia.
Kiitos jo etukäteen!Ostin Shetllannin lammaskoira uroksen.Olisko kellään hyviä nimi ehdotuksia?
- Esci93
hamtamdogs kirjoitti:
miten koirille opetetaan voltti ja etutassuilla seisominen?Ja onko se ihan tavallista että kun koiralle sanoo vaikka"istu" ja sen jälkeen vaikka
"maahan"niin kun koira on istunut niin se nousee
seisomaan ja sitten menee maahan.Toivoisin vastauksia.
Kiitos jo etukäteen!Etutassuilla seisomisen voi opettaa niin, että, jos koirasi osaa ns. kerjätä, niin ensin käsket sen maahan ja sitten kerjäämään. Voltin koira tekee, kun käskee sen istua ja sitten hypätä. Täytyy aina käskeä ja muista, että koira ei heti tee temppua, vaan sarjoja täytyy toistaa.
- hamtamdogs
Esci93 kirjoitti:
Etutassuilla seisomisen voi opettaa niin, että, jos koirasi osaa ns. kerjätä, niin ensin käsket sen maahan ja sitten kerjäämään. Voltin koira tekee, kun käskee sen istua ja sitten hypätä. Täytyy aina käskeä ja muista, että koira ei heti tee temppua, vaan sarjoja täytyy toistaa.
Tuosta oli paljon apua.
- hamtamdogs
hamtamdogs kirjoitti:
Tuosta oli paljon apua.
Mun koirat oppi voltin ja etutassuilla seisomisen.
Nyt mun koirat osaa yhteensä kaksitoista temppua
jotka ovat:istu,maahan,tassu,sivulle,kieri,häntä,
kerjää,hyppy,aivasta,tanssi,voltti ja etutassu.jos joku ei tiedä mitkä komennot tarkoittavat mitäkin temppua,niin voivat kysyä.
- hdhdnd
Nintendogs pelin tässä kesäloman alussa ostettuani ds:än. Ensimmäinen koirani oli oranssi-valkoinen corgi nimeltä Nana (vähän itsepäinen niinkuin corgin pitää ollakkin). Nana pitkistä kävelyretkistä, mutta kävelee mieluummin kuin juoksee. Nana on voittanut 7 kertaa agilityssä kultaa championship tasolla ja pronssia tokossa samalla tasolla. Nana osaa temput. istu, maahan, tassu, hypi, pure/aivasta, kyljelleen, kerjää, voltti, tanssi, heiluta häntää ja pyöri (kahdella jalalla seisten). Muita koiriani ovat labradorinnoutaja Enni, puudeli Pipsa, saksanpaimenkoira Fifi (todellisuudessa oikea pikku piru) ja Shiba inu Lotta. Hauskaa kesää kaikille!
- Deminen
ärsyttää kun nintendogsin pelikortin ottaa pois silti niille tulee jano ja nälkä. jos ei jaksa pelata pariin viikkoon, niin ne sitten vihaa sua kun et anna niille ruokaa. miks ei vois olla sillee et ku kortin ottaa veke ni koirien jano ja nälkä pysyy samana. pitää poistaa tallennus, jos pitää taukoa. mielummin laitan koirat vihaamaan kun poistan.
- Dichiko98
Deminen kirjoitti:

kun Luckky piti ruokkia, niin Ma katselin sita. mulle tuli mieleen raaputtaa sita ja raaputinhan vahan.. sitten oli leikki-aika. ma otin Frisbeen, ja heitin sen. Luckky haki sen minulle ja raaputin sita Hyvasta hakimisesta. Heitin sen toisen kerran kun sitten... LUCKKY SAI SEN ILMASTA KIINNI! Ma olin yllattynyt.heitin sen toisen kerran ja se TEKI SEN TAAS! paatin sitten vieda sen puistoon. heitin frisbeen. se otti sen kiinni ja mulle tuli hyva ajatus.. Menin Frisbee-contestiin. kerron myohemmin..

Kävin tottelevaisuus kisassa ja tulin ykköseks!JEE!!
- Deminen (ei jaksa kirjautua)
hamtamdogs kirjoitti:
Kävin tottelevaisuus kisassa ja tulin ykköseks!JEE!!
ja harjoitan kielioppiani vaihtamalla nintendogsin kielen ranskaksi. Kätevää, vaikka en tajuakkaan kaikkea.
- Deminen
Deminen (ei jaksa kirjautua) kirjoitti:
ja harjoitan kielioppiani vaihtamalla nintendogsin kielen ranskaksi. Kätevää, vaikka en tajuakkaan kaikkea.
ja muuten onko Welsh corgit tottelevaisia? Oon lukenu et pelis ne on itsepäisiä. Mun angel oppi istu neljännellä kerralla ja hyppää tokalla kerralla :D
- hamtamdogs
Deminen kirjoitti:
ja muuten onko Welsh corgit tottelevaisia? Oon lukenu et pelis ne on itsepäisiä. Mun angel oppi istu neljännellä kerralla ja hyppää tokalla kerralla :D
Ootteko huomannu,et kun koiraa pitää vähän aikaa korvasta kiinni,niin se alkaa niinku heiluttaa tassua,et ihan niinkuin se kättelis...Mä opetin sen koiralleni ja annoin käskyn nimeksi "kättele":)Ihan yksinkertaista.
- hamtamdogs
Mihin kaikki on mennyt kun on näin hiljasta?
- hamtamdogs
Tulkaa takaisin!Mä en haluu olla ainoa joka käy täällä palstalla.Tai noo jospa kirjoittaisitte vaan yhen viestin ja se voi olla vaikka tämmönen:
Oliskivajostulisittekeskutelemaantännehgkfihfyfyiu - -kisshu-
hamtamdogs kirjoitti:
Tulkaa takaisin!Mä en haluu olla ainoa joka käy täällä palstalla.Tai noo jospa kirjoittaisitte vaan yhen viestin ja se voi olla vaikka tämmönen:
Oliskivajostulisittekeskutelemaantännehgkfihfyfyiunoh sanon huviksee oman koiran...
nimi:hakuro
rotu:husky
skp:poika
muuta:se nukkuu paljon mutta kun se herää se käy tyttö ystävänsä mein kimppuun.
nimi:mei
rotu:husky
skp:tyttö
muuta:mein ja hakuron olis tarkotus saaha pentuja hakuro kiusaa meitä usein.
nimi:pörrö
rotu:toy boodle
skp:poika
muuta:se on tottelevainen ensimmäinen koirani valkoinen puudeli :P
siinä ne oli... - hamtamdogs
-kisshu- kirjoitti:
noh sanon huviksee oman koiran...
nimi:hakuro
rotu:husky
skp:poika
muuta:se nukkuu paljon mutta kun se herää se käy tyttö ystävänsä mein kimppuun.
nimi:mei
rotu:husky
skp:tyttö
muuta:mein ja hakuron olis tarkotus saaha pentuja hakuro kiusaa meitä usein.
nimi:pörrö
rotu:toy boodle
skp:poika
muuta:se on tottelevainen ensimmäinen koirani valkoinen puudeli :P
siinä ne oli...sulla on varmaa ihunat koirat:D
- newfoundland
oon sitten toi -kisshu- tiedoks teile...:P
- hamtamdogs
Mä luulin et sä oot newfoundlandinkoira -_-'
ku sä niistä niin tykkäät.Mut kiva:) ootkos
kokeillu tota temppua? - Nintendo dogs23568
hamtamdogs kirjoitti:
Mä luulin et sä oot newfoundlandinkoira -_-'
ku sä niistä niin tykkäät.Mut kiva:) ootkos
kokeillu tota temppua?Mun koira ei opi temppuja kun on oppinut 1tempun. Mun trainerpoinst on 448. Koira on poika rodultaan shiba inu. Mikä on syy:(? Kiitos jos autatte.
- shiban
moikka kaikki! omistan labbis version. itselläni on TÄLLÄ hetkellä sheltti Rasti (musta merkein) seee oon iiihaaanaaaa!!! ostin sen juuri ja annoin nimen nyt vaan kouluttamaan! siitä tulee monitoimikoira se tulee harrastamaan:tokoa,seura koiraa,agilityä ja freespeetä;)
- Koirafani95
Eihän kellään voi nintendogsista huonoja kokemuksia ollakaan! :O ei minulla ainakaan. Omistan nintendogsissani vaaleanruskeavalkoisen sheltin Taran, vaaleanruskeavalkoisen chihuahuapojan Figon ja ristikuonoisen huskytytön Nellyn (sanotaan Nelli). Tara oli mun eka koira tässä tallennuksessa ja se on tosi hyvä agilityssä, mutta hidas frisbeessä. Tokossa en ole sitä käyttänyt. Tara on niin ujo, ettei se ikinä lenkillä ehdi tutustua toisiin koiriin koska se ei uskalla mennä haistelemaan niitä. Se on ärsyttävää! Figo on tämän tallennuksen toinen koirani, ja paras agilityssä. Se on voittanut ainakin kolme kertaa peräkkäin Agility Trial championshipin ja aika on aika jotain 45 sekuntia.
Figon ostamisen jälkeen kenneliin tuli Toy poodle, ja ostinkin sellaisen valkoisen pojan jolle annoin nimeksi Aapo. Mutta koska Tara ja Figo eivät tulleet sen kanssa toimeen, myin Aapon ja ostin sen tilalle huskytytön Nellyn. Nelly on aika hidas agilityssä, eikä se osaa paljoakaan temppuja, mutta se on nopea oppimaan. Huskythän ovat Nintendogsissa aika itsepäiseksi tehtyjä, mutta minun Nellyni ei ainakaan ole itsepäinen. Tai sitten se on, mutta olen niin "tottunut" hankaliin koiriin etten edes huomaa sitä. Noilla hankalilla tarkoitan siis sitä, että Tara on hirmuisen ujo ja Figo taas sellainen jässikkä, eli villi ja tappelunhimoinen. Pidän yleensä Taralla sitä oranssia "Lily"-kukkaa korvassa, Figolla sitä mustaa piikkipantaa (en muista nimeä) ja Nellyllä joko Red Polka ribbonia tai Hibiscus Floweria. Sanon Figoa monesti pikku-kovikseksi, koska se on tosi söpö ja pieni mutta näyttää ihan joltain kovikselta/rokkarilta se piikkipanta kaulassa. Mulla on sellainen tapa, että aina kun on joku juhlapäivä (esim juhannus, joulu tai jonkun synttärit) niin laitan kaikille koirille jotkut nätit rusetit. Ja jouluna aion pistää Nellylle Santa hatun eli tonttulakin :)
Koirieni lempilelut ovat Tennis Ball, sininen vetolelu, Stuffed Dog, Stuffer Bear, Frisbeet ja Rubber Mushroom. Rubber Mushroom on ehdottomasti Taran ja Figon lemppari, mutta Nelly pelkää sitä. Kaikki koirani pelkäävät Lisa Dollia, Bark Ballia ja Jump Ropea. Siis Tara ja Nelly pelkäävät hyppynarua mutta Figo menee aina siihen toiseen päähän mun kaveriksi ja pyörittää, mutta Tara tai Nelly kumpikaan ei suostu pyörittämään tai hyppimään eli ei sillä hyppynarulla tee mitään :/.
Trainerpointseja mulla on 8150 ja kenneliin on tullut Miniature Pincsher, Siberian Husky ja Toy Poodle. Huskyn ja puudelin välissä eli 6000 pisteen kohdalla tuli se yksi 20000 maksava asunto (en muista nimeä). Ostin eilen sen asunnon, joka maksaa 5000 dollaria ja jossa on vaaleanvihreä ruskearaidallinen lattia. Odotan nyt kenneliin Golden retrieveä eli kultaistanoutajaa, osaako kukaan kertoa että paljonko trainerpointseja pitää olla että se tulee Chihuahuaversiossa kenneliin?
Helikoptereita mulla ei ole vielä tullut lenkeillä. Taralla ja Figolla se lenkkimittari on puolessa välissä mutta Nellylla melkein siinä ihan alhaalla. Olisi kiva jos vastailisitte noihin kysymyksiin ja kertoilisitte kaikkia yksityiskohtaisia tietoja koiristanne.
Terveisin: Koirafani95 - Koirafani95
Koirafani95 kirjoitti:

Terveisin: Koirafani95niin ostin uuden koiran mutta Nelly joutui lähtemään! Eli minulla on nyt kotona kolme koiraa, ja se uusi on ihana kultainennoutajatyttö Goldy ♥♥♥. Nellystä kyllä tykkäsin tosi kovasti, mutta koska en halunnut omistaa kerrallaan kuin kolme koiraa niin oli pakko antaa pois joku :( Ja se joku oli Nelly siksi, koska ensimmäisiä ihania koiriani Taraa ja Figoa en varmasti anna pois...
Nimi Goldy tulee Goldyn kultaisesta väristä ja kullannuppuluonteesta. Goldy lausutaan että "Goldi" tai "Koldi", sekä koolla että geellä sanottuna Goldy tottelee. Se on luonteeltaan tempperamenttinen ja kiltti ja tulee mainiosti toimeen Taran ja Figon kanssa. Trainerpointseja mulla on 10345 ja kennelissä kääpiöpinseri, husky, puudeli ja kultainennoutaja. Hirmuisesti haluaisin myös Seasiden, se on se ihana ranta-asunto - Dalkkupentu Lucky
Koirafani95 kirjoitti:
niin ostin uuden koiran mutta Nelly joutui lähtemään! Eli minulla on nyt kotona kolme koiraa, ja se uusi on ihana kultainennoutajatyttö Goldy ♥♥♥. Nellystä kyllä tykkäsin tosi kovasti, mutta koska en halunnut omistaa kerrallaan kuin kolme koiraa niin oli pakko antaa pois joku :( Ja se joku oli Nelly siksi, koska ensimmäisiä ihania koiriani Taraa ja Figoa en varmasti anna pois...
Nimi Goldy tulee Goldyn kultaisesta väristä ja kullannuppuluonteesta. Goldy lausutaan että "Goldi" tai "Koldi", sekä koolla että geellä sanottuna Goldy tottelee. Se on luonteeltaan tempperamenttinen ja kiltti ja tulee mainiosti toimeen Taran ja Figon kanssa. Trainerpointseja mulla on 10345 ja kennelissä kääpiöpinseri, husky, puudeli ja kultainennoutaja. Hirmuisesti haluaisin myös Seasiden, se on se ihana ranta-asuntoSain nintendogsin joskus mmaliskuussa 2009 (dalmis versio) Chihun ostin myöhemmin. ensimmäinen koirani Dalmiksesssa oli Lucky Dalmatialainen se jolla on pilkulliset korvat ja valkoinen päälaelta. Kisoissakin on menestytty Luckypoika on Agility 72 kertainen mestari Tokon open classin voittanut ja frisbeen beginner classin ykkönen. temppuja Lucky osaa: istu maahan anna tassu kieri moi kerjää hyppää breikkaa etutassut voltti jahtaa häntää. pian seuraksi saapui saksulinarttu Honey tämä tyttö on luonteeltaan todella nopeasti kiintyvä ja oppivainen kisoissa ollan pärjätty mahtavasti eli: agilityn 62kertaa voittanut frisbeen master classin ykkönen ja TOKOn beginnerin voittaja temppujakin on tullut opetettua: istu maahan anna tassu moi kieri hyppää aivasta kerjää jahtaa häntää ja tanssi. Honeyn tulon jälkeen ostin Remi jackruselluroksen Remiä en ole kouluttanut muussa kuin agilityssä muttajoskus vielä aion kouluttaa sitä frisbeeseen tällä hetkellä Remi on voittanut agilityn championshipin 44 kertaa. Remi osaa temput: istu maahan anna tassu kieri enenpää en ole tätä poikaa kouluttanut. uusin koirani on Riina shetlannin lammaskoiranarttu Riina tuli minulle alunperin seurakoiraksi mutta sen jälkeen kuitenkin olenkouluttanut häntä tässä tulos: agilityn 22kertainen mestari ja TOKOn master classin voitto. Riinan temput: istu maahan annatassu moi kieri jahtaa häntää hyppää breikkaa kerjää. siinä oli dalmiksesta nyt chihuahua versioon..............................................
chihu versiossa ensimmäinen koirani oli Kiki chihuahua Kiki on ihana ja hyväluonteinen tyttö Kikillä on hallussaan agilityn 65 kertainen mestaruus ja temppuja hänelle on opetettu: istu maahan kerjää tällä hetkellä Kiki opettelee anna tassu komentoa. Kun Kiki oli ollut minulla päivän hän sai seuraa minulle hyvin rakkaasta chihuahua uroksesta joka sai nimekseen Rico. Rico on agilityn 62 kertainen mestari ja Tottelevaisuuden eginner classin voittaja.Rico osaa: kieri istu maahan anna tassu kerjää. pitkän harkinnan jälkeen ostin Jackin Jack on welsh corgi uros joka on TODELLA hyvä kaikissa lajeissa: agilityn 8kertainen mestari TOKOn championshipin kolmas ja frisbeen expert classin voittanut (aloitin Jackin frisbeeseen koulutuksen vasta tänään) Jackille on opetettu temput: istu maahan anna tassu pyllistä kerjää makaa vilkuta kieri jahtaa häntää hyppää etutassut breikkaa. Siinä oli mun koirat jos ketään kiinnosti!
- HUSKY FUN
moiks muutee mul o ny kaks nindendogs huskyy mieti ku osta kolmanne husky mikä nimi o ja niitte kahe nimet o Jack ja Ana otaisi urokse :) PLIIS KERTOKAA NIMII :) muutee mu husky Ana pärjää Frisbees helppo kouluttaa oli :) ja Jack kans aika hyvi :) NIMI EHOTUKSII NINDENDOGS HUSKY UROKSELLE :) !!!!!!!!!!!!!!!!!
- Dalkkupentu Lucky
moikka HUSKY FAN!
itsekkin pidän aika paljon huskeista ja minä olen ostanut labbis version siinä minulla yhtenä koirana (niistä monista) on Moon siperian husky. eli laitanpas sinulle nimiehdotuksia vaikka nimen jo varmaan kauan sitten olet päättänyt (onhan siitä jo kolme kuukautta).
muutkin saa ottaa.
Shadow, Gin, Riki, Lee, Lance, Silvery, Bolt, Dark, Ice ja Mars nuo nimet oli eniten tarkoitettu huskeille mutta kyllä jotkin muillekkin roduille sopii. yritin keksiä parhaani mukaan - Siberian Husky
Dalkkupentu Lucky kirjoitti:
moikka HUSKY FAN!
itsekkin pidän aika paljon huskeista ja minä olen ostanut labbis version siinä minulla yhtenä koirana (niistä monista) on Moon siperian husky. eli laitanpas sinulle nimiehdotuksia vaikka nimen jo varmaan kauan sitten olet päättänyt (onhan siitä jo kolme kuukautta).
muutkin saa ottaa.
Shadow, Gin, Riki, Lee, Lance, Silvery, Bolt, Dark, Ice ja Mars nuo nimet oli eniten tarkoitettu huskeille mutta kyllä jotkin muillekkin roduille sopii. yritin keksiä parhaani mukaanMulla on nintendogsisa kaks koiraa, Cindy ja Riki. Ostan uuden koiran. Että olisko nimiä tyttö-huskylle???
- koira 10v
mul on 2 huskyy, Pip ♀ ja Max ♂. oon koulúttaja tasoltani Star Handler, elikkä 13035
kouluttaja pistettä X3. Max osaa: istu, maate, kaadu (oikea kylki) , ylös (istuu takatassuilla), tassu,oikea ja vasen (antaa oikean/vasemman tassun hieman ylemmäs). ja Pip osaa: istu, maate ja kaadu. Pip:in kaa on tultu olemaan 1:36(tuntii)
ja Maxin kaa 1:44 (tuntii)
eipä muuta ollu,XD!! toivottavasti ette pitkästyny..............^w^ - Carolia<3
Onks kukaa törmänny tumman ruskeaan mäyräkoiraan jonka nimi on Carolia? Se on mun rakas koira
- Koiralove
Myöhässä nutta ei voi tavata toiseten kouria. Kaikki on pelin "robottikoiria". Bark modessa voit tavata lähellä olevia koiria.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882