Viime viikolla julkaistiin Opetusministeriön esitys, jossa pyritään saamaan aikaiseksi koko maan kattava ohjeistus sosiaalitoimistoille elatusavun määrittämiseen ja vahvistamiseen.
Esitys löytyy osoitteesta: http://www.om.fi/36283.htm
Mielestäni on todella hyvä asia, että saadaan yhtenäisyyttä tähän asiaan. Tähän asti elatusavuista on sovittu monissa tapauksissa ja kunnissa melkein mutu-tuntumalla.
Esityksen paras puoli on mielestäni se, että se lähtee siitä, että mikä on lapsen elatuksen tarve. Tällöin otetaan huomioon lapsen todelliset kulut kuukaudessa. Lisäksi esityksen mukaan otetaan huomioon lasten vanhempien tulot - siis molempien tulot ja elatuksen kyky.
Tästä seuraa seuraavia asioita: Jos vanhemmalla joiden luona lapsi asuu, on kovin pienet tulot ja taas toisella ihan kohtuulliset (luokkaa 1600 euroa netto), elatusavun määrät tulevat nousemaan. Nykyinen keskimääräinen elatusapu on monessa kunnassa luokkaa 150 euro/lapsi/kk. Tälläisissä tapauksissa elatusavun suuruus tulisi olemaan luokkaa 250 euroa/lapsi/kk jos lapsia on kaksi.
Toisaalta tilanteessa, jossa vanhemmalla, jonka luona lapsi asuu on suuret tulot, niin eihän silloin mitään elatusapua tarvita. Ajatellaanpa esim. että on yli 3000 euroa käteen saava vanhempi, jolle on erossa jäänyt asumaan kolme lasta. Toisella vanhemmalla ei ole tuloja peruspäivärahaa enempää. Silti hänen pitäisi maksaa tuolle toiselle vanhemmalle 360 euroa per kk.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tuotakin käytäntöä pyritään yhtenäistämään ja oikeudenmukaistamaan. Suunta on oikea.
useissa tapauksessa maksavat lapsistaan siltikin,
vaikka heidän luona oleva huoltaja
pystyisi rahallisesti lapset hoitamaan.
ja toisin päin: Lasten huoltajat sopivat, ettei elatusapua tarvi maksaa, jos huoltaja tulee toimeen rahallisesti sekä elatusvelvollisella on maksuvaikeuksia.
...sulla tossa viimeisessä kappaleessa.
Mietinnössähän sanotaan nimenomaan:
"Lapsesta erossa asuva vanhempi vastaisi kuitenkin lapsen elatuksesta enintään elatuskykynsä mukaisella määrällä."
Mikään laki ei kuitenkaan voi sille mitään, että jos elatusvelvollinen vanhempi PÄÄTTÄÄ olla maksamatta minimiä enempää, ei sille voida mitään.
Ansiotulonsa voi yrittäjä polkea alakanttiin ja nostaa pääomatuloa, ajella komeilla autoilla, elää leveästi ja olla osallistumatta omien lastensa harrastuskustannuksiin, vaatetukseen jne.
Kun ihminen ei arvosta omia lapsiaan edes sen vertaa että ottaisi heitä luokseen eikä edes maksaa halua, ei sille voida mitään oikeusministeriössäkään.