Elatusavusta

Viime viikolla julkaistiin Opetusministeriön esitys, jossa pyritään saamaan aikaiseksi koko maan kattava ohjeistus sosiaalitoimistoille elatusavun määrittämiseen ja vahvistamiseen.

Esitys löytyy osoitteesta: http://www.om.fi/36283.htm

Mielestäni on todella hyvä asia, että saadaan yhtenäisyyttä tähän asiaan. Tähän asti elatusavuista on sovittu monissa tapauksissa ja kunnissa melkein mutu-tuntumalla.

Esityksen paras puoli on mielestäni se, että se lähtee siitä, että mikä on lapsen elatuksen tarve. Tällöin otetaan huomioon lapsen todelliset kulut kuukaudessa. Lisäksi esityksen mukaan otetaan huomioon lasten vanhempien tulot - siis molempien tulot ja elatuksen kyky.

Tästä seuraa seuraavia asioita: Jos vanhemmalla joiden luona lapsi asuu, on kovin pienet tulot ja taas toisella ihan kohtuulliset (luokkaa 1600 euroa netto), elatusavun määrät tulevat nousemaan. Nykyinen keskimääräinen elatusapu on monessa kunnassa luokkaa 150 euro/lapsi/kk. Tälläisissä tapauksissa elatusavun suuruus tulisi olemaan luokkaa 250 euroa/lapsi/kk jos lapsia on kaksi.

Toisaalta tilanteessa, jossa vanhemmalla, jonka luona lapsi asuu on suuret tulot, niin eihän silloin mitään elatusapua tarvita. Ajatellaanpa esim. että on yli 3000 euroa käteen saava vanhempi, jolle on erossa jäänyt asumaan kolme lasta. Toisella vanhemmalla ei ole tuloja peruspäivärahaa enempää. Silti hänen pitäisi maksaa tuolle toiselle vanhemmalle 360 euroa per kk.
2472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Toisaalta tilanteessa, jossa vanhemmalla, jonka luona lapsi asuu on suuret tulot, niin eihän silloin mitään elatusapua tarvita. Ajatellaanpa esim. että on yli 3000 euroa käteen saava vanhempi, jolle on erossa jäänyt asumaan kolme lasta. Toisella vanhemmalla ei ole tuloja peruspäivärahaa enempää. Silti hänen pitäisi maksaa tuolle toiselle vanhemmalle 360 euroa per kk. "

Vähän outoa logiikkaa. Minkä ihmeen takia toisen vanhemman velvollisuus huolehtia lapsistaan loppuisi ihan vain sen tähden, että toinen tienaa enemmän??? Eiväthän nämä eronneet ole enää suhteessa keskenään, eli enemmän tienaavalla ei ole mitään velvotteita huolehtia toisen osapuolen maksukyvystä tai rahoista. Sen sijaan molemmat ovat velvollisia huolehtimaan lapsistaan, oli tulot mitkä tahansa.

Äänestä

Elareita voidaan määrätä maksettavaksi, mutta jos toinen osapuoli ei vaan maksa...ulosottomiehen vuosien tuttu. Kukaan ei kertonut naimisiin mennessämme, että ko henkilö on totaalisen epärehellinen. Vasta eron jälkeen ( 2 pientä lasta) totuus romahti silmilleni. Nyt hänellä omaisuus kavereiden ja sukulaisten nimissa. Ihan sama mikä on elatusmaksun määrä, jos isä on luuseri, se on. Olis kirveellä töitä. Onneksi saan edes 118 e/lapsi elatustukea. Veronmaksajien piikkiinhän nämä fryktmannit, juhantalot sun muut auervaarat elää. Näin toimii lasten etu Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6744450 kirjoitti:

Viime viikolla julkaistiin Opetusministeriön esitys, jossa pyritään saamaan aikaiseksi koko maan kattava ohjeistus sosiaalitoimistoille elatusavun määrittämiseen ja vahvistamiseen.

Esitys löytyy osoitteesta: http://www.om.fi/36283.htm

Mielestäni on todella hyvä asia, että saadaan yhtenäisyyttä tähän asiaan. Tähän asti elatusavuista on sovittu monissa tapauksissa ja kunnissa melkein mutu-tuntumalla.

Esityksen paras puoli on mielestäni se, että se lähtee siitä, että mikä on lapsen elatuksen tarve. Tällöin otetaan huomioon lapsen todelliset kulut kuukaudessa. Lisäksi esityksen mukaan otetaan huomioon lasten vanhempien tulot - siis molempien tulot ja elatuksen kyky.

Tästä seuraa seuraavia asioita: Jos vanhemmalla joiden luona lapsi asuu, on kovin pienet tulot ja taas toisella ihan kohtuulliset (luokkaa 1600 euroa netto), elatusavun määrät tulevat nousemaan. Nykyinen keskimääräinen elatusapu on monessa kunnassa luokkaa 150 euro/lapsi/kk. Tälläisissä tapauksissa elatusavun suuruus tulisi olemaan luokkaa 250 euroa/lapsi/kk jos lapsia on kaksi.

Toisaalta tilanteessa, jossa vanhemmalla, jonka luona lapsi asuu on suuret tulot, niin eihän silloin mitään elatusapua tarvita. Ajatellaanpa esim. että on yli 3000 euroa käteen saava vanhempi, jolle on erossa jäänyt asumaan kolme lasta. Toisella vanhemmalla ei ole tuloja peruspäivärahaa enempää. Silti hänen pitäisi maksaa tuolle toiselle vanhemmalle 360 euroa per kk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu