kun ihan mielenkiinnosta eilen selasin palstoja.
Täällä kun on puhuttu välillä chattiväestä niin poikkesin sitten katsomaan keskustelupuolen chat-palstaa.
Täällä käy huolestuneita äitejä kauhistelemassa lapsukaisten saamia vaikutteita mutta siellä oli järkyttävä havainto että esimerkiksi 11-vuotias tyttönen valitteli banneistaan ja joku kertoi hänelle että syynä oli rivouksien latelu.
Sen pikkutytön galleria oli karmaiseva,kertoi ettei seksi kiinnosta koska se on tylsää mutta silti kertoi hakevansa seuraa kaksikymppisistä.
Äsken kävin katsomassa ja onneksi sen tyttösen viesti oli poistettu.
Missä ovat ne äidit joiden pitäisi tuohon kiinnittää huomionsa koirapalstan kyttäämisen sijaan.
Paljonko on chattipuolella lähes nukkeleikki-iässä olevia lapsia jotka etsivät aikuisista miehistä seuraa.
Ja missä ovat noiden lasten vanhemmat,toivottavasti eivät äidit niin ole unohtuneet chatin vietäviksi että lapsensa pääsevät tuollaista tekemään.
Ja millaisilla äideillä on 11-vuotiaita jotka edes vielä ovat kiinnostuneet esimerkiksi seksistä.
Miksi lapset pakotetaan aikuistumaan liian varhain.
Täällä kun on puhuttu välillä chattiväestä niin poikkesin sitten katsomaan keskustelupuolen chat-palstaa.
Täällä käy huolestuneita äitejä kauhistelemassa lapsukaisten saamia vaikutteita mutta siellä oli järkyttävä havainto että esimerkiksi 11-vuotias tyttönen valitteli banneistaan ja joku kertoi hänelle että syynä oli rivouksien latelu.
Sen pikkutytön galleria oli karmaiseva,kertoi ettei seksi kiinnosta koska se on tylsää mutta silti kertoi hakevansa seuraa kaksikymppisistä.
Äsken kävin katsomassa ja onneksi sen tyttösen viesti oli poistettu.
Missä ovat ne äidit joiden pitäisi tuohon kiinnittää huomionsa koirapalstan kyttäämisen sijaan.
Paljonko on chattipuolella lähes nukkeleikki-iässä olevia lapsia jotka etsivät aikuisista miehistä seuraa.
Ja missä ovat noiden lasten vanhemmat,toivottavasti eivät äidit niin ole unohtuneet chatin vietäviksi että lapsensa pääsevät tuollaista tekemään.
Ja millaisilla äideillä on 11-vuotiaita jotka edes vielä ovat kiinnostuneet esimerkiksi seksistä.
Miksi lapset pakotetaan aikuistumaan liian varhain.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tulee mieleen, ettei olisi tuon 11-vuotiaan galleriasivun tekijä joku sairas aikuinen mies... Etsivät kaltaisiaan pedofiilejä tuollaisilla gallerioilla, helppo keino, ja yhteyden saatuaan voivat esim. vaihtaa leffoja. Ikävä kyllä tällaisia on!
Suoraanhan eivät voi pedofiiliyhteyksiä ja samanmielisiä hakea, koska se on laitonta.
olevan oikeasti hyvin nuori kirjoittaja.
Tässä pätkä galleriastaan,en linkkiä laita ymmärrettävistä syistä:
----------------------------
en harrasta sexii liian tylsää.
mulla on täältäki kamuja.
oon aika kovis.
mun henkinen ikä on 37w.outoa.
mä oon jo yli 11wee ja alle 20wee poikien perään.
ja puujalkakurre en mä oikeesti mitää pahaa ollut tehnyt silloin siellä mesetin huoneessa.tytt9o valehteli musta vai saako bannit siitä että ilmoittaa että sefu tuli?
ET SAA TÄTÄ ANTEEKSI!!!!!
--------------------
Tekstiä oli enemmänkin ja hyvin lapsenomaisesti kirjoitettu.
Viestejään kun löytää niin niistä huomaa että todella nuori on kirjoittaja.
minun henk.koht. mielipiteeni on että näitä kyseenalaistamianne sivuja / viestejä EI PIDÄ kopioida näihin keskusteluihin!! Ilmoitus asiattomasta galleriasta ylläpidolle, niin se poistuu näkyvistä jos ylläpito katsoo aiheelliseksi! Mutta jos tekstiä on kopioitu pitkin poikin keskustelupalstoja, niin sittenhän se on ja pysyy löydettävissä esim. laajalla haulla. >:-/
missä nyt ovat chattailun suurpuolustajat? Auroorat ja malvat. Täällä kyllä suuta auotaan surutta. Olen koko ajan ollut sitä mieltä että chattipalstat ovat koko netin turhimmat palstat jotka pitäisi lopettaa tai ainakin vvteisivat kirjautumisen.
sinuna laittaisin linkin galleriasta poliisille.
Totta tuo, tai ainakin niissä pitäisi olla koko ajan läsnä joku seriffi.
Eikös hiljattain joku saanut tuomion, kun oli yllyttänyt chattipalstalla johonkin lynkkaukseen? Eli kai nekin viestit johonkin muistyiin sentään jäävät. Tosin, sitäkään ei ehkä olis tapahtunut ollenkaan ilman chattipalstaa, tai jos olis ollut valvottu palsta.
mielestäni galleria pitäisi sulkea. Voi kun olisi mahdollista tarkistaa onko lapsi todella tuon ikäinen. Olisi YP:n syytä kaivaa yhteystiedot esiin ja ilmoittaa vanhemmille. Järkyttynyt olen.
Voiko gallerisivun ilmoittaa asiattomaksi ylläpidolle? Voisi olla aiheellista, jos tuollaista sisältää. Vetää puoleensä vaikka mitä hulluja, joista tuo lapsi ei vielä edes mitään tajua.
Itse en osaa etsiä tuota galleriaa.
"Ihmisten vakoileminen on sairasta touhua."
minä en myöskään ala linkitellä sitä tänne. Tekee oikeasti pahaa kun sitä luki.
juu, ei tarvitsekaan linkittää. Mutta toivottavasti teit ilmoituksen siitä ylläpidolle, ettei käy lapsiparalle hassusti.
kun eksyin kuvake.net sivustolle. Siellä 13 vuotiaat tytöt pyllistelee stringeissä ja esittelee rintavarustustaan. Ei herranjestas! Ton ikäsenä minä vielä leikin barbeilla!
asiallinen on tuo aloituksesi. Ikävä vain että riidaksi meni taas. On se ihme, kun ei viestiä, ettei tappelua.
Kesän jatkoa sinulle.
Siinä on sitten vanhempien tulevaisuuden turvaajaa kerrakseen! Luottamusta herättävää kun suuri osa teineistä on nimenomaan tuollaisia..ja vielä pahempia. Tuo tyttönen on vaan aloittanut vähän aikaisemmin uransa.
Kyllä mekin silloin kakarana käytiin chateissä esittämässä vanhempia kun oltiinkaan ja naurettiin räkäisesti kirjoitellessamme reilustikkin vanhemmille miehille. xD
Oi niitä aikoja.. Leikkiähän se oli silloin, ei tosiaankaan oltu vakavissamme liikenteessä. Eikä tosiaan oltu niin tyhmiä että oltaisiin kerrottu itsestämme mitään mikä olisi ollut totta. Mutta siihen aikaan ei tainnut edes olla mitään gallerioita..tai sitten oli mutta enpä minä ainakaan niistä mitään tiennyt.
Tiedätkös että ihminen on koko ikänsä seksuaalinen olento? Kyllä 11-vuotiaskin voi hyvin olla kiinnostunut seksistä, vaikka ei olekaan vielä valmis siihen. Kiinnostuksessa ei siis sinänsä ole mitään paheksuttavaa, kunhan vaan lapsukainen ei liian aikaisin käy itse asiaan. Seksihän on yksi luonnollisimmista asioista, siis miksi siitä ei saisi olla kiinnostunut tuon ikäisenä? Mielestäni seksistä pitäisi ehkä puhua hiukan avoimemmin murkuille ja teineille.. Eikä esittää sitä kiellettynä hedelmänä, sillä mitä enemmän kielletään, sitä enemmän kiinnostaa kokeilla.
näköjään täällä.
Oudoksuin nyt viestejä lukiessani sitä että tuota asiaa puolustamaan ryhtyi jopa naispuolisia henkilöitä.
Sen käsitän jos pedofiilit eivät näe väärää tuossa mutta jos nainen hyväksyy 11-vuotiaan etsimässä aikuisia miehiä niin en voi kuin kauhistua yhä enemmän.
Moraali on tuntematon käsite nykymaailmassa,surettaa kovasti.
"Sen käsitän jos pedofiilit eivät näe väärää tuossa mutta jos nainen hyväksyy 11-vuotiaan etsimässä aikuisia miehiä niin en voi kuin kauhistua yhä enemmän."
Eli, jos ei saada hepulia tuosta henkilön profiilista niin ollaan pedofiileja, tai muuten vaan moraalittomia ihmisiä? Mikä siinä naisen ja miehen välisellä "hyväksymisellä" on sitten erona?