KRIISI!

Tyttömme ei ole kymmentä täyttänyt, hänellä alkanut jo menkat, rinnat kasvaa kovasti ja karvoitusta lisääntynyt huomattavasti. En haluaisi tyttöni vielä muuttuvan, toinen tyttöni on jo teini-iässä, ei koskaan melkein kotona, karannut koulusta seka kotoa. nuorempi tyttö ottaa mallia. MITÄ TEEN?
81649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Omalla tytölläni alkoi menkat 9 v. Ennakoin varhaista murrosikää. Yllätys oli se että sitä ei sitte kuulunutkaan ennen kuin vasta nyt 17 v. Ja siinä on äiti sitten saanut kuulla kunniansa. Siis todella minut on haukuttu ihan lyttyyn. Meillä hänen mukaansa riidellään niin, ettei hän pysty keskittymään opintoihinsa, minä huudan ja pilaan koko perheen elämän ym. todella satuttavia "totuuksia" olen saanut kuulla. Hän ei ole riitelyä nähnytkään jos puhutaan todellisesta riitelystä. Ja väitän että olemme hyviä vanhempia. Virheen olen tehnyt siinä, että olen yrittänyt olla aina tukena ja olimme ennen jopa ihan kavereita. Se on nyt mennyttä aikaa ja kaikki mitä olen hänelle sanonut purkautuu nyt silmilleni. Olen vi..n valehtelija ym. Lisäksi olen kuulemma sanonut että hän on lapsistamme ällöttävin! Ja ihan tosissaan hän uskoo niin. Päiväkirjoista löytyy todisteet. Että tällaista, kysyy todella tahdonlujuutta että pystyy antamaan anteeksi.Kuinka paljon äitinä on kestettävä?

Äänestä
  • Tuskin se tyttö suhun enempää luottaa kun menet päiväkirjaa lukemaan. Yleensäkin luulisi aikuisella ihmisellä olevan sen verran ymmärrystä että toisen päiväkirjaa ei missään olo suhteissa lueta. IKINÄ.

    Äänestä

  • Hullu. kirjoitti:

    Tuskin se tyttö suhun enempää luottaa kun menet päiväkirjaa lukemaan. Yleensäkin luulisi aikuisella ihmisellä olevan sen verran ymmärrystä että toisen päiväkirjaa ei missään olo suhteissa lueta. IKINÄ.

    ole lukenut hänen päiväkirjojaan! Ja pysykää te mukelot erillänne aikuisten asioista, kyllä teidät tiedetään! Ja opetelkaa lukemaan, ymmärtäen myös lukemanne!

    Äänestä

  • matalaksi haukuttu kirjoitti:

    ole lukenut hänen päiväkirjojaan! Ja pysykää te mukelot erillänne aikuisten asioista, kyllä teidät tiedetään! Ja opetelkaa lukemaan, ymmärtäen myös lukemanne!

    Löytyy 25 vuotta. Mukeloko? Ihan miten vain, mutta jos et ole lukenut päiväkirjaa, niin hyvä. Tekstistä vain sai vähän sellaisen kuvan että olisit...

    Äänestä

  • Hullu. kirjoitti:

    Löytyy 25 vuotta. Mukeloko? Ihan miten vain, mutta jos et ole lukenut päiväkirjaa, niin hyvä. Tekstistä vain sai vähän sellaisen kuvan että olisit...

    Tunnen tuollaiset tyypit, joka palstalla on aina sellainen joka hyökkää sitä kohtaan joka yrittää tuntojaan purkaa ja keksii heti syyn kirjoittajasta itsestään, varsinkin meistä nuorten äideistä. Mutta itsepähän näette mitä se on kun omanne on murkku, jos lapsia teille siunaantuu. Sitten on kiva että kirjoitetaan vastaukseksi että hulluhan sinä olet..
    Tämä päättyy nyt tähän, en erehdy enää kirjoittelemaan tällaisille palstoille.

    Äänestä

  • matalaksi haukuttu kirjoitti:

    ole lukenut hänen päiväkirjojaan! Ja pysykää te mukelot erillänne aikuisten asioista, kyllä teidät tiedetään! Ja opetelkaa lukemaan, ymmärtäen myös lukemanne!

    Lue uudestaan:

    "Ja ihan tosissaan hän uskoo niin. Päiväkirjoista löytyy todisteet."

    Voitko oikeasti pimahtaa, jos joku tulkitsee tuon lauseen niin, että olet lukenut päiväkirjaa? Tyttö ei nimittäin kuulostanut siltä, että olisi sitä sinulle ilolla esitellyt =( Voitko oikeasti?

    Äänestä

  • matalaksi haukuttu kirjoitti:

    ole lukenut hänen päiväkirjojaan! Ja pysykää te mukelot erillänne aikuisten asioista, kyllä teidät tiedetään! Ja opetelkaa lukemaan, ymmärtäen myös lukemanne!

    "Päiväkirjoista löytyy todisteet."

    mistä tiedät että niistä löytyy todisteet jos et ole lukenut..Hyi sinua!Olet mielestäni täysin vastuuntunnoton ja sopimaton jos tuollaista teet.Tulet lisäksi tänne siitä kertomaan,ja sitten kun joku antaa kritiikkiä haukut häntä mukeloksi joka ei osaa lukea..

    Miten lapsellinen voi aikuinen olla?

    Äänestä

En ensimmäisessä viestissä ollenkaan huomioinut sinun kysymystäsi, omia murheitani vain latelin.. Poikani kanssa olen todella joutunut ottamaan kovan kovaa vastaan, mutta periksi emme ole antaneet. Sen sata kertaa on saanut soittaa ennen kuin on saatu sankari kotiin ja haettukin on. Mutta nyt tuntuu että luottaakin häneen jo vähän voi ja siksi "liekaa" on nyt vähän löysätty. Mutta kyllä se pinnaa kysyy, eikä aina meinaa jaksaa, mutta ehkä se joskus kaukana tulevaisuudessa kantaa hedelmää. Kun tuossa edellä kerroin tyttäreni tarinaa ja joku "viisas" jo ehti minut haukkumaan, niin selvitän nyt vielä että hän itse sanoi että hänellä on päiväkirjoissaan todisteet minua vastaan.Ei tulisi mieleenkään lukea toisten päiväkirjoja. Että yhtä-äkkiä siitä pienestä tytöstä sitten tulee vihollisesi, tai sinusta hänen inhonsa kohde numero 1.. Vaikea on käsittää..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Voivoivoi kirjoitti:

Tyttömme ei ole kymmentä täyttänyt, hänellä alkanut jo menkat, rinnat kasvaa kovasti ja karvoitusta lisääntynyt huomattavasti. En haluaisi tyttöni vielä muuttuvan, toinen tyttöni on jo teini-iässä, ei koskaan melkein kotona, karannut koulusta seka kotoa. nuorempi tyttö ottaa mallia. MITÄ TEEN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu