kyy

Onko koiranne joutunut tekemisiin kyyn kanssa? Me mennään mökille juhannukseksi ja siellä oli viikonloppuna ollut taas kyy. Kolme niitä on jo tapettu. Kyypakkaus on valmiina mutta toivottavasti sitä ei tarvita. Kerran koira oli jo nenätysten sellaisen luikeron kanssa muttei mitään sattunut. Täytyy olla tarkkana!
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyypakkaus js käärmepakkaus ovat erittäin tehotonta ensiapua eli koira on parasta viedä eläinlääkäriin jos kyy puree. Eläinlääkärit suhtautuvat usein kaikkeen vähättelevästi ja usein myös käärmeenpuremaa ei oteta vakavasti ja hoideta vaan koira lähetetän kotiin oman onnensa varaan.

Äänestä
  • En viitsi mainostaa mutta kyllä täällä päin otetaan (eläinlääkärit) todella vakavasti käärmeenpurenta. Kannattaa myös antaa ensiapuna kyypakkauksesta pilleri tai kaksi riippuu ihan koiran koosta. Sen jälkeen on kyllä paras heti mennä eläinlääkärille niin koira saa kortisoonia sekä antibiottipiikki ja särkylääkkeitä mukaan kotiin. Särkylääkettä ei voi antaa samaan aikaan kun se on saanut piikit vaan vasta myöhemmin jos koira vaikuttaa kivuliaalta.

    Tietenkin se on vähän eri asiat mihin kyy puree mutta jos se kaula/kuonon kohdalle niin voi jo olla vaarallista ja melko varmasti vaikka on käynyt eläinlääkärillä niin se myrkky tulee vähän laajenemaan esim. etutassuihin seuraavana päivänä mutta usein sen jälkeen sitten turvotus laskee.
    Käärmepureman jälkeen koiran pitäisi olla 2 viikkoa levossa eli sairaslomalla.

    Äänestä

  • tevoni kirjoitti:

    En viitsi mainostaa mutta kyllä täällä päin otetaan (eläinlääkärit) todella vakavasti käärmeenpurenta. Kannattaa myös antaa ensiapuna kyypakkauksesta pilleri tai kaksi riippuu ihan koiran koosta. Sen jälkeen on kyllä paras heti mennä eläinlääkärille niin koira saa kortisoonia sekä antibiottipiikki ja särkylääkkeitä mukaan kotiin. Särkylääkettä ei voi antaa samaan aikaan kun se on saanut piikit vaan vasta myöhemmin jos koira vaikuttaa kivuliaalta.

    Tietenkin se on vähän eri asiat mihin kyy puree mutta jos se kaula/kuonon kohdalle niin voi jo olla vaarallista ja melko varmasti vaikka on käynyt eläinlääkärillä niin se myrkky tulee vähän laajenemaan esim. etutassuihin seuraavana päivänä mutta usein sen jälkeen sitten turvotus laskee.
    Käärmepureman jälkeen koiran pitäisi olla 2 viikkoa levossa eli sairaslomalla.

    Juhannus onnellisesti takanapäin! Yksi kyy tapettiin aattona saunapolulta ja myös toinen luikerteli mökin pihapiirissä. Koiraa ei oikein uskaltanut pitää vapaana... Eläinlääkäri sanoi viime viikolla myös kuulleensa että niitä on nyt ollut paljon liikkeellä. Annostus kyypakkauksesta on 1 tabletti/10 kg.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puuppa75 kirjoitti:

Onko koiranne joutunut tekemisiin kyyn kanssa? Me mennään mökille juhannukseksi ja siellä oli viikonloppuna ollut taas kyy. Kolme niitä on jo tapettu. Kyypakkaus on valmiina mutta toivottavasti sitä ei tarvita. Kerran koira oli jo nenätysten sellaisen luikeron kanssa muttei mitään sattunut. Täytyy olla tarkkana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu