Muutin aikoinani yhteen ihanan miehen kanssa, jolla yksi tytär aikaisemmasta liitosta. Itselläni yksi poika aikaisemmasta liitosta, ja nyt jo yksi yhteinenkin lapsi kuvioissa. Ensialkuun haluan sanoa, etten todellakaan kaipaa mitään moraalisaarnoja katkeroituneilta eksiltä tms. Ongelmani on miehen tytär, joka on ainoana lapsena kasvatettu siten, että kotona ei tarvitse tehdä mitään, ei siis YHTÄÄN mitään, rahaa tulee aina kun pyytää. Elämä rajoittuu yötämyöten hillumiseen missä milloinkin, syömiseen, nukkumiseen ja yleensä valvomiseen aamuyöhön saakka, itsensä peilailemiseen ja siihen oman navan tuijotteluun. Kirjaimellisesti. Tytär on pian täysi-ikäinen. Äidillään käy satunnaisesti, mutta on halunnut asua isänsä kanssa. Ongelmaksi on muodostunut hänen suhtautumisensa minuun, alunalkaen ilmoitti minulle ja lapselleni että ei halua meitä samaan perheeseen koska silloin hän ei kaikkeen ylellisyyteen tottuneensa saa samaa mammonaa mitä yksin isänsä kanssa asuessaan. Päivät ja vuodet ovat kuluneet tasapaksusti ns. "hyvänpäiväntuttuina" lähes kaikki vuodet, toimeen on tultu, mutta nyt hänestä on tullut sellainen, että jos esimerkiksi kysyn miksi ei ole halukas hakemaan kesätöitä, tekemään kotona mitään tms, sanoo vihaavansa minua ja inhoaa sitä että ei saa aina sitä mitä haluaa. Kyse on materiasta ja sitä hän saanut hyvätuloiselta isältään vuosia ennen meitä vaikka mitä. Kaikki pitää olla parasta laatua ja halpa ei kelpaa. Muille lapsille ostetaan kirppikseltä jos hyvää tavaraa sattuu kohdalle, mutta tälle neidille ei kelpaa kuin merkkitavara. Viimeinen niitti oli, kun minulle ilmoitti että täällä vain "olen" ja "enhän edes tienaa mitään". Olen ollut kotiäitinä nyt kun lapset ovat vielä pieniä. Suututtaa, harmittaa ja surettaa. Tyttären poikaystävä majailee meillä viikkotolkulla, jälkiä ei tunnuta osata siivota ja pyykkiä kertyy kerralla kaksi-kolme pyykkikorillista, koska ne tuodaan kerran kuussa sinne. Tytöllä on koulua vielä kolme vuotta jäljellä, ja täytynee odotella että itsenäistyminen joskus alkaa, edes silloin kun tulee ajankohtaiseksi muuttaa omaan kotiin. Tosin tytär on ilmoittanut että isä maksaa hänen menonsa kyllä jos aikaisemmin lähtee kotoa,mutta samaan syssyyn on luettavissa että ei mihinkään koskaan edes halua koska täällä elintaso taattu. Tytär elää kotonaan kuin viiden tähden hotellissa. Kyse ei omalta kohdaltani ole mistään väsymyksestä, virtaa riittää mutta keinot ovat loppu. Mies ei välitä, hänestä kaikki ok, koska on itse lapsensa tällaiseksi opettanut. Mies on kyllä ihana, tosin laiskistunut arjen astuttua kuvioihin, mielellään vain istuskelisi tietokoneen äärellä. Jos jonnekin menen, tulen takaisin samaan tilanteeseen, eli kotona ei ole tehty mitään. Yritän patistaa koko perhettä yhteiseen ajanviettoon mutta ei tapahdu mitään. Itse sitten keksin kahdelle muulle lapselle päivisin tekemistä ja ajanvietettä, myös kodin ulkopuolella. Olen tyytyväinen muutoin elämääni, en kaipaa ympärilleni tavaraa sun muuta höpötystä, olen onnellinen että tänä kesänä olen saanut laitettua esim. pihapiiriä kuntoon.
Tämä oli nyt varmastikin sekava kirjoitus, mutta toivottavasti asian ydin tuli selville. Keskustelu miehen kanssa ei auta, koska hän ei näe ristiriitaa. Haluan mielipiteitä, kokemuksia, ajatuksia ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos jo etukäteen.
Tämä oli nyt varmastikin sekava kirjoitus, mutta toivottavasti asian ydin tuli selville. Keskustelu miehen kanssa ei auta, koska hän ei näe ristiriitaa. Haluan mielipiteitä, kokemuksia, ajatuksia ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
heippa...
'
meillä tälläinen uusio-suurperhe. Miehellä kolme lasta 17, 15 ja 12 vuotiaat ja minulla 2 lasta 9 ja 7 vuotiaat.
Mieheni exä ei myös ollut opettanut lapsilleen mitään käytöstapoja eikä paljon muutakaan. olen joutunut 12 vuotiaalle opettaa miten kuukautiset alkavat, miten pestään alapää jne...
aluksi tuo vanhin mieheni lapsista( tyttö) oli todella häijy minua kohtaan. oli pakkoa keskustella mieheni kanssa asiasta ja se todella auttoin, kun jouduin laittaamaan mieheni asiasta selkäseinään vasten.
jos tilanne ei olisi muuttunut, niin en olisi tässä enään, vaikka miestäni paljon rakastankin.
mieheni ilmoitti tyttärelleen vuosi sitten, ettäminua ja tekemisiäni kunnioitetaan ja jälkensä siivotaan, tai sai muuttaa äitinsä luokse. kerran mieheni kun pakkasi neidin tavarat, niin tilanne muuttui.
nyt 4 vuoden jälkeen ollaan neidin kanssa ihan kivasti väleissä ja varsinkin nyt kun kouluaikana opiskelee toisella paikkakunnalla...
suski
ps. pää pystyyn ja kyse on nyt sinunkin elämästäsi ja pitää ajatella sinua ja lastasi
Oletko seurannut näitä aikaisempia keskusteluja? Varaudu siihen, että sinut leimataan "hulluksi, pikkumaiseksi, itsekkääksi" jne. Avioerolapsia pitää ymmärtää ja paapoa, saattavat muuten saada ikuisen trauman. Sinä olet ilkeä äitipuoli, jota nuoren kuuluukin vihata...
Itse olen saanut em. asiat kuulla täällä niin monta kertaa, että ihan alkaa säälittämään nämä katkerat exät ja heidän aivopesemänsä jälkikasvu.
Itse olen nyt rohkaistunut ja antanut mieheni tyttärille ( 17 ja 22 v. )pääsykiellon kotiimme.
Olen sanonut että ovat tervetulleita sen jälkeen kun pyytävät ensin anteeksi nimittelyään ja opettelevat käyttäytymään ( edes meillä käydessään ) sivistyneesti.
Olen puhunut ko. nuorten käyttäytymisestä miehelleni koko yhdessäoloajan, mutta miehelläni ei ole ollut sisua puuttua asiaan kunnolla. Nyt puutuin itse asiaan ja sanoin että tämä on minun ( meidän ) kotini eikä minun tarvitse sietää ihan mitä tahansa.
Itse asiassa mieheni näyttää olevan aika helpottunut, olen aikaisemmin huomannut että häntä on hävettänyt nuortensa käytös.
Huomautan vielä, että kaikille osapuolille on tehty selväksi että tyttäret ovat tervetulleita heti kun alkavat käyttäytyä "sivistyneesti".
Pallo on nyt heillä.
Voimia sinulle, pidä puolesi.
Jänkin hiukan uteliaisuuttani miettimään että mitäköhän olet mahtanut inhottavalle asialle tehdä. Aivan oikein! noin kyllä varmaan itsekkin toimisin, se on ihan samalla tavalla sinun kotisi ja lasten tulee kunnioittaa yhteisen kotinne sääntöjä siinä missä muutkin.
Toivottavasti lasten simmut aukeaa pikapuoliin että elämä alkaisi sujua, ja pääsisivät kotiin:)
Muutkin saisivat olla yhtä rohkeita ja ottaa mallia sinusta, varsinkin jos mies ei oikein muuta tehnyt kun "viitannut kintaalla."
Kyllä lapset rajoja tarvitsee, rajojen mukanahan se turvallisuudentunnekkin tulee, muuten on aika sekavaa tuo nuoren elämä.
Joten taas:D Hyvä hyvä hyvä hyvä:) Ja oikein hyvää kesää siulle:)
sitä pitää,olet rohkea mutta muutenhan ei saa asioita järjestykseen .Tiedän kokemuksesta että miehen lapset kun ramppaavat joka toinen viikonloppu, niin rauha järkkyy meilläkin aina.
Pysyisivät poissa,pitänee ottaa samat keinot käyttöön,kiitos vinkistä
Hei,
Ei kuulosta kivalta perheenne tilanne.
Varmaan tuttu ongelma myös tavallisissa ydinperheissä.
Itse näkisin niin, että ongelman "ydin" istuu siellä tietokoneen ääressä, tarkoitan siis tällä isää. Jotenkin tuntuisi turhalta syyttää tyttöä, jonka isä ( äiti) kasvattanut tuollaiseksi. Ongelma tuskin ratkeaa, jos isää tilanne ei haittaa, eikä hän koe tarpeelliseksi muuttaa kasvatuskäsitystään.
Keskustele miehesi kanssa...(aika naivi neuvo, mutta siitä on aloitettava)
tyttärelle ovat vanhemmat opettaneet että raha tarkoittaa rakkautta ja välittämistä. Ei ole tytön vika jos hänet on kasvatettu kieroon, se on vanhempien vika. Isän antama raha on ikäänkuin verirahaa, jolla hän maksaa pois omaa syyllisyyttään ja tytön pahaa oloa, joten vaikea hänenkään on tapaansa yhtäkkiä lopettaa, syyllisyysdentuskat olisivat niin kovat.
Perheterapiaa tarjoaisin apukeinona isälle ja tyttärelle.
sinä kuulut nyt myös hänen elämään, pitää hän siitä tai sitten ei! keskustele asiasta miehesi kanssa. jos tyttö on kohta täys ikänen niin eihän sen nyt ihan noin lapsellinen olla, itse olen 13 vuotta ja hyväksynyt isän uuden vaimon! ja olen siitä onnellinen. tyttö pilaa sekä oman että muitten elämän, omalla itsekkäällä olemuksella! kannattaa vähän valaista että niin kauan kun samassa talossa asuu ,niin kauan myös tekee mitä käsketään, tai sitten saa muuttaa pois!
ja sano tytölle että raha ei kasva puussa. niin se elämä olisi helppoa jos niin olisi kastelis vaan puuta, mutta kun asia ei ole niin! niin kuin tuo eräs ihminen sanoi , niin koti on myös sinun, ja sinä myös päätät että mitä siellä tehdään!