Käytätkö alkoholia paljon,vähän tai ei ollenkaan.Minulle ei maistu ollenkaan.Rakkaani juo aika paljon.Joskus harmittaa kun ei voi aamuisin lähteä yhdessä mihinkään,kun toisella on kohmelo.
alkoholinkäyttö
aww
7860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Harvoin, emmekä käy baarissakaan kuin pari kertaa vuodessa. Silloinkaan ei kulu kuin maksimi kolme tuoppia per henkilö. Ei kestä ajatusta enemmästä. On kivempi herätä seuraavana aamuna varhain aamutoimiin ja ostoksille.
maltillista on, kuluu kuukausia tipattomasti ja muutenkin yks pitkä kylmä riittää mulle
juuri ikinä, joskus kylmä olut tai siideri. Syy on se ettei halua tuhlata yhtä päivää siihen krapulaan. Musta on kiva olla voimissaan heti aamusta=)
Itse juon, joskus enemmänkin. Rentoutuakseni tai hyvään/huonoon oloon. Onhan noita syitä
... kysymyksiä, joihin ei voi vastata kuin kieltävästi. Siis ne, jotka alkoholia tykkäävät käyttää, eivät yleensä vastaisi tähän, koska tavallaan alkoholin käyttöä ei voi oikeuttaa ja jo kysymykseen vastaaminen ikään kuin edellyttäisi puolustautumista. Suurin osa suomalaisista juo humalahakuisesti, mutta toisaalta jos kysytään miksi, ei siihen yleensä voi sanoa mitään kunnollista syytä.
Itse tunnustan kyllä juovani, joskus liikaakin enkä voi sitä itsekään mitenkään puolustella. Eli siis yksinkertainen vastaus yksinkertaiseen kysymykseen: käytän alkoholia. Melko paljon. Samoin rakkaani. Joskus toimii hyvin, molemminpuolisena rentoutumisena. Joskus johtaa turhiin riitoihin tai tuhlattuihin vapaapäiviin kankkusen muodossa. Kuitenkin kumpikin nauttii viinilasillisesta silloin tälloin samoin kuin useammastakin drinkistä ulkona käydessä eikä nähdä mitään syytä luopua tästä ilosta.
viikossa / kahdessa. Ja silloin kunnolla. Kulta ottaa hillitymmin. Näin meillä.
Hyvää Juhannusta kaikille !!
T: Jussin absolutisti :)
Tottakai, niin paljon kun sielu sietää!Lähinnä hyvää viiniä,ja toki bisseäkin!