Olen kymmenien tuhansien muiden suomalaisten tavoin nähnyt muutamia kummallisia tapauksia taivaalla ja vähän muuallakin ja ne jäävät kaivelemaan ja niitä olisi kiinnostavaa tutkia vaan se ei käy koska muistikuvatkin muuttuvat epämääräisisksi ja siten epäilyttäviksi.
Tiedämme mihin silmänkääntäjät pystyvät ja sattumat käyttävät usein samoja keinoja. Esim tapahtumien satunnainen yhtäaikaisuus saattaa hävittää havaintokentästä jotain tai johtaa esim valonlähteen sijainnin väärään arvioimiseen.
Tapahtumisen moninaisuus ja ympäristön aiheuttamat tunnetilat jne aiheuttavat täysin terveellekin mielelle aistiharhoja.
Aistiharhoista ei jää muita tosisteita kuin mahdollisesti kohonnut syke tai kylmä hiki, jotka ovat parhaita toistaiseksi esitettyjä todisteita et-ufoistakin.
Nyt muutaman viikon aikana olen aikalailla paljon kerännyt aiheeseen liittyvää dataa verkosta, mukaan lukien MOD:n uap-raportin lataus ja plaraus ja monien vakuuttavien google-videoiden katsominen, sekä tietenkin kymmenien ufo-sivujen lukeminen.
Melkoinen osa esitetyistä väitteistä ja kertomuksista vakuuttaa alkumetreillä, mutta uskottavuuden raja murtuu viimeistään siinä aiheessa kun todistajan kerrotaan kirjoittaneen aiheesta kirjan (á 48$ etc).
Ufo-ilmiö on minusta erittäin kiinnostava, mutta lähinnä kansantieteellisenä tai uskontotieteellisenä tutkimus- tai tutustumiskohteena. Ufo-ilmiön ympärille on kerääntynyt samanlainen alakulttuuri kuin vaikkapa Star Trekin ympärille. Fiktiofanituksesta sen erottaa oikeastaan vain se, että ufo-ilmiöllä on 'avoin lähdekoodi', joten jokainen voi lisätä kokonaisuuteen oman omituisen lisänsä.
Tuli vastaan tämäkin http://video.google.com/videoplay?docid=974931714241227 503&q=crop circles . Erittäin kiinnostava pätkä. Täytyy vielä tutkia miksi se vakuutti. Hyvin näytelty? Hyvin ja oikeassa järjestyksessä vyörytetty.
Plarasin näitä vähän nostalgisissa mielin sillä edellisen kerran tein samaa kirja- ja lehtipuolella kolmisenkymmnetä vuotta sitten. Osa aineistosta on sitä samaa kuin silloinkin ja samaan se innostus päättyi silloin kuin nytkin, nimittäin vakuuttavimpiin suomalaisiin ufo-havaintoihin, joihin ei tosina usko kyllä pirukaan ( http://www.suomenufotutkijat.fi/tunnetuimmatufot.htm ).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten sinun mielestäsi ajattelet nämä ufo ja muukalaiset asian. Oletko kiinnostunut kuinka paljon näistä asioista esim.