Isosista!

Tulin vähäaika sitten riparilta ja oli aivan ihanaa
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hienoa, että ryhdyit mukaan isoskoulutukseen. Et varmasti tule katumaan sitä.

Meillä isoskoulutus kesti puolitoista vuotta, keskimäärin joka toinen perjantai. Ensimmäisenä kesänä ei päässyt vielä ripareille isoseksi, mutta lastenleireille pääsi "harjoittelemaan", toki siellä oli kokeneempia isosia mukana.

Koulutuksessa käydään läpi isosen eri tehtäviä ja mahdollisia ongelmatilanteita. Ja tietty harjoitellaan ihan käytännössä esim iltaohjelman tekoa erilaisilla leireillä.

Isoskoulutukseen ilmottautuminen ei ole sitovaa ja sen voi jättää kesken koska tahansa.

Yleensä iskon käyneet pääsevät kaikki leireille. Riippuen isostilanteesta pääsee vähän useammalle tai vähän vähemmälle. Siis jos isosista on pulaa niin silloin tietty pääsee useammalle kuinyhdelle leirille, mutta jos isosia opn todella paljon, niin saattaa päästä vain yhdelle leirille kesässä, joskus ei välttämättä yhdellekään, jos tilanne sitä vaatii.

Hyviä puolia isoskoulutuksessa on mm
-hauskaa toimintaa
-siitä saa todistuksen, josta voi olla hyötyä tulevaisuudessa
-esiintymispelko vähenee
-oma usko syvenee (ainakin tosi monella)
-keireillä on kivaa ja saattaa tutustua uusiin ihmisiin (lähinnä kai riparit, tai kai niitä kavereita saa lastenleireiltäkin ;) )
- ja tietysti siitä saa pienen palkkion, että auttaa vetäjiä leireillä.

Tuosta palkkiosta vielä sen verran, että se ei todellakaan ole mikään kovin suuri, ja vaihtelee paljon eri seurakuntien välillä. Samoin kuin iskon kestokin vaihtelee surakunnittain.

Turhaan sitä isoskoulutusta tuskin tulee käytyä, sillä esimerkiksi tuo todistus siitä, että on käynyt sen saattaa auttaa jonkin opiskelupaikan hakemisessa, kun se siis tuo harrastuneisuutta esille, jolloin siitä saa pisteitä.

Iskoa varten kannattaa hankkia vihko (ja tietty kynä), sillä ainakin meillä, (ja mitä olen muualta asuvilta kavereiltani kuullut) niissä isoskoulutus tapaamisissa kirjoitetaan jonkun verran. Sen lisäksi saa monisteita.

Isoskoulutuksen aikana käydään läpi jotain raamatun kohtia, jotta isonen osaisi kertoa niistä omille riparilaisilleen, kun tulee aika. Lisäksi vetäjät valmistelevat isosta vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin. Iskossa opetellaan myös erilaisten aamu- ja iltahartauksien pitämistä ja käydään läpi erilaisia keinoja järjestää hartaus. Sen ei todellakaan tarvitse olla pelkkää puhetta.

Ja kuten jo mainitsin, niin kun harjoitellaan eri näytelmiä/sketsejä, niin pääsee ainakin hieman irti esiintymispelosta (jos siis on sellainen) Ja sketsejä tehdessä oppii myös nauramaan itselleen ja pitämään pokan esiintymistilanteessa.

ja muista, että ketään ei pakoteta mihinkään. Jos siis et halua esiintyä, mutta olet muuten loistava isonen, niin ei sinua voi eikä saa pakottaa esiintymään vasten tahtoasi.

Tässä vielä pieni lista siitä, mitä hyvältä isoselta vaaditaan.

-oma-aloitteisuutta

-aktiivisuutta (srk toiminnassa, kuten nuortenilloissa, ja pitää olla aktiivisesti paikalla koulutushetkissä, ja tietenkin myösleireillä)

-henkilökohtaista uskoa (tämä ei ole pakollista, mutta auttaa joissain tilanteissa. Sitä ei kuitenkaan kysytä keneltäkään)

-reipasta mieltä

-pitäää tulla toimeen kaikkien kanssa (muista:kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkia täytyy sietää, ei koskaan toiedä kenen kanssa joutuu isoseksi samalle leirille)

-Ja tietenkin hyvää asennetta


Jos Sinulle tai jollekin muulle jäi vielä jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni, parhaan kykyni mukaan. Toki oman srk:n isoset tai nuorisotyöntekijät osaavat vastata parhaiten juuri oman seurakunnan isoskoulutuksesta,mutta kai se kaikkialla on suurinpiirtein sama.

Ja pyydä toki selvennystä jos selitin jonkin asian epäselvästi (minulla on taipumusta siihen XD )tai muuten vaan jäi vielä uupumaan tästä piiitkästä teksistä.

Hyvää päivänjatkoa kaikille!!

Toivottaa pohkula :)

Äänestä

Heips! Juu, hieno juttu, et oot lähtenyt mukaan isostoimintaan. Kaikissa seurakunnissa ei ole itsestäänselvyys, että pääsee riparille isoseksi. ): Kumminkin joissain seurakunnissa on ilmeisesti pulaa isosista.(?) Ei koulutus silti ole turhaa, vaikka ei isoseksi pääsisikään, koska siitä saa paljon eväitä elämään, joku muu taisikin jo luetella paljon hyviä syitä käydä isoskoulutus. (: Meillä isoskoulutus kesti vajaan vuoden, kolutusta oli n. kerran kuukaudessa 2h, muutama leiri ja jotain muuta pientä. Koulutus oli mielestäni ihan ok, tosin enemmänkin olisi voinut olla, mutta eiköhän tuosta isosena olemisesta silti selviä..

Äänestä

Yhdympä jo edellisiin viesteihin, eli isoskoulutus kannattaa!

Isoskoulutus ja isoseksi pääseminenhän vaihtelee paikkakunnittain, jossakin pääsee useammalle leirille isoseksi, osassa kunnista on niin paljon isosia, ettei kaikille riitä paikkoja. Vaikka kaikille yritetään toki löytää joku isospaikka! :)

Ja isoskoulutuksesta on tosi paljon hyötyä! :D Sillä todistuksella, minkä saat koulutuksen päätyttyä, on painoarvoa jatko-opinnoissa! Varsinkin, jos haet johonkin koulutukseen, missä on tärkeätä sosiaaliset taidot.

Äänestä

onnittelen lämpimästi! itse olen jo kolmatta vuotta isospiireissä ja ylihuomenna ripari alkaa. itsellä toinen kerta ripari-isosena.
isosjärjestelyt on aina taysin paikkakuntakohtasia. meillä uudetkin voi mennä riparille. tarjolla on myös vanhuksien leirejä, musiikkileirejä, lasten leirejä, kesäkerhoja yms. yms. kannattaa kysellä omalta nuoriso-ohjaajalta miten teillä
ihanaa kun tulit mukaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasityttö kirjoitti:

Tulin vähäaika sitten riparilta ja oli aivan ihanaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu