anaalia

lukihärikkö

Olimme lähdössä koulusta kotiin perjantain liikuntatuntien jälkeen. Olin juuri vaihtanut vaatteet ja lähdössä kotiin kun kulkiessani tyttöjen pukuhuoneen ohi huomasin oven olevan hieman raollaan, kurkistin varovasti sisään ja näin Lindan, yhden luokkani tytöistä täysin
alastomana, hän oli juuri tullut suihkusta ja oli aivan märkä, Linda oli kaunis tyttö ja hänellä oli pitkät hartioille ylettyvät
vaaleat hiukset hänen rintansa olivat isot jo terhakat todella mahtavat.

Hänen perseensä oli täyteläisen pyöreä ja hieman levä mutta ei mitenkään tajuttoman iso. Hän oli myös ajellut häpykarvansa. Kaluni alkoi kovettua
katsellessani tätä kaunista luomusta. Linda kietaisi pyyhkeen ympärillensä ja alkoi pukea päälleen, kurkotin oven raosta nähdäkseni
paremmin jolloin se tapahtui, otteeni ovenkahvasta lipesi ja horjahdin
ovesta sisään ja kaaduin lattialle. Linda säikähti ja kääntyi ympäri kiljaisten

-Mitä helvettiä sä täällä teet Linda kysyi?

-Sori, ovi oli auki ja... päätin vaieta
olimme molemmat hiljaa olin jo aikeissa hipsiä pois vähin äänin kun Linda kysyi

-No, piditkö näkemästäsi?

-Kyllä, sulla on aivan uskomattoman kaunis vartalo, vastasin.

-Niinkö? Haluaisitko nähdä sen hieman tarkemmin? Linda kysyi

Katsoin häneen. Hän hymyili vienosti ja käveli ovelle lukiten sen sitten hän heitti pyyhkeensä pois. Paljastaen aivan kaiken. Kaluni kovettui
täysin. Linda suuteli minua, vastasin suudelmaan ja kouraisin häntä perseestä. Linda läpsäisi kättäni, vedin sen pois

-Jos luulet saavasi tätä Linda sanoi kääntyen ja keikuttaen persettään
edessäni

-saat ensin tyydyttää minut.

-En ole saanut miestä kahteen kuukauteen, sä et tajua millaisessa
kiimassa mä oon. Linda sanoi

-Nyt saat näyttää oletko kielimiehiä. Linda sanoi ja istui penkille
levittäen vittunsa eteeni

-Nuole mua niin että mä laukeen sit saat naida mua. Linda sanoi kiimaisesti sormeillen samalla pilluaan.

En odotellut pitempään vaan polvistuin lattialle ja aloin nuolla Lindan kaunista pillua. Linda ynähteli ja vikisi kiihottavasti. Kaluni oli
niin kovana että se meinasi repiä housuni pyrkiessään ulos. Lindan vittu oli aivan märkä ja nuolemiseni kostutti sitä entisestään

-Nuole mua, syö mun vittuani. Linda sanoi

-just noin! Tuntuu hyvältä, älä vaan lopeta!!

jatkoin nuolemista liikutin kieltäni edestakaisin, upottaen sen välillä Lindan pillun syvyyksiin ja kääntäen sitä. Sitten otin sormeni avuksi työnsin ensin etu sormeni Lindan pilluun ja kostutin sen, sitten työnsin sen hänen perseeseensä.

-aaaahh! Työnnä se syvemmälle mun perseeseen. Linda karjui

-Nuole mun pillua ja sormeta mun persettä. Linda sanoi huohottaen

kiihdytin sormen nopeutta ja painoin kieltäni syvemmälle pilluun. Sitten Linda alkoi täristä, hän oli lähellä laueta. Otin toisenkin sormen
käyttöön ja työnsin senkin hänen anukseensa. Linda ujelsi tuskasta ja/tai nautinnosta.

-Multa tulee. Multa tulee. Linda kiljui täristen

Linda tärisi kovempaa ja kovempaa kunnes lopulta näytti menettävän hetkeksi tajunsa ja kaatuen sitten minun syliin.

-Se tuntui hyvältä, kiitos. Ja nyt kuten lupasin saat naida mua jos vaan haluat. Linda sanoi

Ai että halusinko? avasin housuni niin nopeasti kuin pystyin. Kaluni oli niin kovana ja kiimani niin valtava että halusin heti naida tätä
seksipommia.

-Tykkäätkö anaalista? Linda kysyi.

-Totta kai. Vastasin

-Niin mäkin, haluatko naida mun persettäni? Saat nimittäin vain pillua tai persettä et molempia.

Vaikka Lindan kostea pillu kuulostikin todella houkuttelevalta valitsin anaalin, koska rakastin anaaliseksiä.

-Mä haluan sun persees.

-Selvä. Anna mun kostuttaa sun kalus kuitenkin ensin

Sitten Linda tarttui mun kovaan kaluuni ja sylkäisi sen päälle samalla runkaten sitä. Hän toisti tämän pari kertaa ja työnsi sen suuhunsakin muutaman kerran ennen kuin nousi pystyyn ja meni nojaamaan penkkiä vasten perse seksikkäästi koholla. Menin hänen taakseen laitoin kaluni kohdalleen ja painoin sisään. Se upposi helposti sillä Linda oli ilmeisesti tehnyt tätä ennenkin.

-Aaah! Sun kalus on niin iso ja kova! Nussi mun persettäni, Linda ähisi.

Aloin pumpata kovempaa ja nopeammin, työntyen niin syvälle Lindan ihanaan anukseen kuin vain mahdollista. Linda nautti jokaisesta työnnöstä ulvaisten ja ja kiljahdellen kiihottavasti. Sperma lastini oli valmis purkautumaan. Sanoi Lindalle laukeavani pian hän käski minun
laueta sisäänsä. Työnsin vielä viimeiset rajut työnnöt ennen kuin laukesin. Annoin spermojeni täyttää Lindan anuksen sitten vedin kaluni
pois. Lindan persereikä sykki ja siitä valui ulos spermaa. Se oli uskomattoman irvokkaan näköistä. Linda putosi maahan huohottaen. Hetken
levättyämme autoin hänet ylös ja suutelin häntä.

Linda meni uudestaan suihkuun ja minä menin hänen kanssaan. Sitten menimmekin viettämään perjantai-iltaa kahdestaan mutta ne tapahtumat
ovatkin jo toinen tarina.

3

18042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juttuja?

      Kumma että se naisen perse on niin pyhä paikka, mutta miehen ei???

      • täh?????

        Tietääkseni homopalstalle kuuluvat jutut, jotka kertovat homoista!Loogista ystävä hyvä! Tässä stoorissa oli tyttö ja poika, ei siis homoja!
        Toivon,että ymmärsit, mitä käsitteellä homo tarkoitetaan!


    • MarkiisiDeFuckingÅmÅl

      hyvä pornonovelliksi. tapu tapu. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      153
      3440
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      2986
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      63
      2460
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2359
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      54
      2281
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      115
      2245
    7. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      17
      2227
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      151
      2159
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1604
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1596
    Aihe