Kaksikielisyydestä

Minulle on tullut juuri uusin Kuuloviesti-lehti, jossa on yhdeksän vuotta täyttäneen implantoidun Touko-pojan perheen haastattelu. Ja siinä haastattelussa on kerrottu paljon kaksikielisyydestä, ja siitä miten viittomakieli on tukenut puheen kehitystä.

Voi sitä riemua luettuani tuon haastattelun! Olen todellakin iloinen, että hän on saanut mahdollisuuden kaksikielisyyteen. Haastattelussa on kerrottu hänen käyvän viikottain viittomakielen tunneilla, vaikka hän käykin koulua yleisopetuksessa.
Täytyy sanoa, että nostan hattua hänen perheelleen!

Siinä haastattelussa on käynyt ilmi, miten kaksikielisyys voi olla rikkautta ja siitä voi hyötyäkin.
Ja siinä olen kyllä samaa mieltä, ihan omasta kokemuksestani.

Itse olen huonokuuloinen,mutta olen sekä viittonut että puhunut koko ikäni. Ja olen aina ollut tekemisissä sekä kuurojen, kuulevien että huonokuuloisten kanssa, eli siis sukkuloinut kuulevien, kuurojen ja huonokuuloisten maailmojen välillä.

Viittomakieli ei koskaan ole häirinnyt minun puheen kehitystäni, eikä myöskään päinvastoin. Olen kuulemma ollut jopa kuulevia ikätovereitani hieman edellä suomen kielen kehityksessä silloin ollessani pieni lapsi.

Ja sama pätee toisiin kuuleviin lapsiin, joilla on kuurot vanhemmat. Heitäkään,siis kuurojen vanhempien kuulevia lapsia ei kylläkään ole häirinnyt puheen kehitys, kun he viittovat vanhempiensa kanssa. On myös jopa todistetusti tutkittu, että ne lapset,jotka ovat kaksikielisiä, oppivat yksikielisiä nopeammin uuden vieraan kielen.

Olen aina jaksanut ihmetellä sairaaloiden kuulokeskuksien hoitohenkilökunnan ja ennen kaikkea lääkäreiden asenteita viittomakieltä kohtaan. Ja vielä he väittävät, että se muka häiritsisi puheen kehitystä. Vaikka monet ihmiset, minä mukaanlukien, joilla on itsellään aivan omakohtaisia kokemuksia, tietävät tasan tarkkaan,että sairaaloiden kuulokeskusten henkilökunta on aivan väärässä.

Lisäksi enpä ole koskaan saanut lukea mistään faktoja, että viittomakieli häiritsisi puheen kehitystä. Siis missä fakta on? Ei riitä, että kuulokeskusten henkilökunta vakuuttaa ja puhuu sitä ja tätä, mitä mieltä he ovat. Vaan paperit ja ne paperit siis julkisesti kaikkialle, jos todellakin FAKTAA on.

Kun sairaaloiden kuulokeskusten henkilökunta lukee uusimman Kuuloviestin, jossa on implantoidun Touko-pojan haastattelu ja siinä maininta kaksikielisyydestä, eli viittomakielestä ja suomen kielestä, niin silloin lääkärit ja asiantuntijat saavat itse katsoa peiliin.

Voitte vaan arvata, miten usein on melkein tulla naurukohtauksia, kun kuulokeskuksessani hämmästeltiin sitä, KUINKA opin puhumaan,vaikka olen viittonut koko ikäni! Voi vitsi, eivätkö he tajua sitä, että olen nimenomaan huonokuuloinen, joka pystyy kuulemaan kuulokojeen avulla. Ja sitäkään,ettei viittomakieli ole häirinnyt suomen kielen oppimistani.

Absurdein juttu,minkä olen koskaan kuullut,eräs kuurojen vanhempien kuuleva lapsi kertoi, miten erään yliopiston asiantuntija ihmetteli hänen puhumisen oppimista, vaikka hänellä on kuurot vanhemmat. Voi jestas,että meidän kotimaan asiantuntijan ymmärrys voi olla tätä tasoa... siis voikin olla idiootti,eikä osaa ajatella,että nimenomaan KUULON kautta voidaan oppia puhumaan.Toki vuorovaikutus on olennainen tekijä kielen oppimisessa, mutta kuitenkaan ilman kuuloa on hankalampi oppia puhumaan kunnolla.

Todellakin kuulokeskuksen hoitohenkilökunnan ammatissa on parantamisen varaa ja paljon!Ja niin myös asiantuntijoiden ja korvalääkäreiden ammateissa.

On vain pakko purkaa tunteitani ja ajatuksiani tänne. Ja olen äärimmäisen ylpeä ja onnellinen siitä, että olen kaksikielinen!! Siis viittomakielinen ja suomenkielinen! Kiitän turkasesti omia kuulevia vanhempiani, että he ovat suoneet tämän mahdollisuuden mulle!