Kaksikielisyydestä

että näin

Minulle on tullut juuri uusin Kuuloviesti-lehti, jossa on yhdeksän vuotta täyttäneen implantoidun Touko-pojan perheen haastattelu. Ja siinä haastattelussa on kerrottu paljon kaksikielisyydestä, ja siitä miten viittomakieli on tukenut puheen kehitystä.

Voi sitä riemua luettuani tuon haastattelun! Olen todellakin iloinen, että hän on saanut mahdollisuuden kaksikielisyyteen. Haastattelussa on kerrottu hänen käyvän viikottain viittomakielen tunneilla, vaikka hän käykin koulua yleisopetuksessa.
Täytyy sanoa, että nostan hattua hänen perheelleen!

Siinä haastattelussa on käynyt ilmi, miten kaksikielisyys voi olla rikkautta ja siitä voi hyötyäkin.
Ja siinä olen kyllä samaa mieltä, ihan omasta kokemuksestani.

Itse olen huonokuuloinen,mutta olen sekä viittonut että puhunut koko ikäni. Ja olen aina ollut tekemisissä sekä kuurojen, kuulevien että huonokuuloisten kanssa, eli siis sukkuloinut kuulevien, kuurojen ja huonokuuloisten maailmojen välillä.

Viittomakieli ei koskaan ole häirinnyt minun puheen kehitystäni, eikä myöskään päinvastoin. Olen kuulemma ollut jopa kuulevia ikätovereitani hieman edellä suomen kielen kehityksessä silloin ollessani pieni lapsi.

Ja sama pätee toisiin kuuleviin lapsiin, joilla on kuurot vanhemmat. Heitäkään,siis kuurojen vanhempien kuulevia lapsia ei kylläkään ole häirinnyt puheen kehitys, kun he viittovat vanhempiensa kanssa. On myös jopa todistetusti tutkittu, että ne lapset,jotka ovat kaksikielisiä, oppivat yksikielisiä nopeammin uuden vieraan kielen.

Olen aina jaksanut ihmetellä sairaaloiden kuulokeskuksien hoitohenkilökunnan ja ennen kaikkea lääkäreiden asenteita viittomakieltä kohtaan. Ja vielä he väittävät, että se muka häiritsisi puheen kehitystä. Vaikka monet ihmiset, minä mukaanlukien, joilla on itsellään aivan omakohtaisia kokemuksia, tietävät tasan tarkkaan,että sairaaloiden kuulokeskusten henkilökunta on aivan väärässä.

Lisäksi enpä ole koskaan saanut lukea mistään faktoja, että viittomakieli häiritsisi puheen kehitystä. Siis missä fakta on? Ei riitä, että kuulokeskusten henkilökunta vakuuttaa ja puhuu sitä ja tätä, mitä mieltä he ovat. Vaan paperit ja ne paperit siis julkisesti kaikkialle, jos todellakin FAKTAA on.

Kun sairaaloiden kuulokeskusten henkilökunta lukee uusimman Kuuloviestin, jossa on implantoidun Touko-pojan haastattelu ja siinä maininta kaksikielisyydestä, eli viittomakielestä ja suomen kielestä, niin silloin lääkärit ja asiantuntijat saavat itse katsoa peiliin.

Voitte vaan arvata, miten usein on melkein tulla naurukohtauksia, kun kuulokeskuksessani hämmästeltiin sitä, KUINKA opin puhumaan,vaikka olen viittonut koko ikäni! Voi vitsi, eivätkö he tajua sitä, että olen nimenomaan huonokuuloinen, joka pystyy kuulemaan kuulokojeen avulla. Ja sitäkään,ettei viittomakieli ole häirinnyt suomen kielen oppimistani.

Absurdein juttu,minkä olen koskaan kuullut,eräs kuurojen vanhempien kuuleva lapsi kertoi, miten erään yliopiston asiantuntija ihmetteli hänen puhumisen oppimista, vaikka hänellä on kuurot vanhemmat. Voi jestas,että meidän kotimaan asiantuntijan ymmärrys voi olla tätä tasoa... siis voikin olla idiootti,eikä osaa ajatella,että nimenomaan KUULON kautta voidaan oppia puhumaan.Toki vuorovaikutus on olennainen tekijä kielen oppimisessa, mutta kuitenkaan ilman kuuloa on hankalampi oppia puhumaan kunnolla.

Todellakin kuulokeskuksen hoitohenkilökunnan ammatissa on parantamisen varaa ja paljon!Ja niin myös asiantuntijoiden ja korvalääkäreiden ammateissa.

On vain pakko purkaa tunteitani ja ajatuksiani tänne. Ja olen äärimmäisen ylpeä ja onnellinen siitä, että olen kaksikielinen!! Siis viittomakielinen ja suomenkielinen! Kiitän turkasesti omia kuulevia vanhempiani, että he ovat suoneet tämän mahdollisuuden mulle!

2

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että näin

      Lisään vielä yhden asian, minkä olen lukenut taas uusimmasta Kuuloviestistä. Siinä on nimittäin Helsingin yliopiston puhetieteiden laitoksen professorin Kaisa Launosen haastattelu.

      Siinä mainitussa haastattelussa Launosen Kaisa on sanonut, että viittomakieli ei estä myöskään sisäkorvaistutteen saaneiden lasten puhekielen muodostumista. Ja hän on jopa väittänyt,että viittomat päinvastoin vahvistavat sitä.

      Aplodit hänelle! Kerrankin sellainen asiantuntija,ja koskaan ehkä minulle ainoa sellainen, joka on oikeasti fiksu. Jopa paljon fiksumpi kuin tuntemani kuulokeskuksen korvalääkäri.

      Enempää en jaksa kertoa, mitä uusimmassa Kuuloviestissä on ollut. Lukekoon itse,jos kiinnostaa lukea. ;)

      • Kivikuuro

        Olen ihan samaa mieltä. Viittomakieli ei ole häirinnyt mun suomen kielen kehitystäni ollenkaan. Olen jopa kokeissa päihittänyt monet kuulevat. Kaksikielisyys on sellainen rikkaus, että soisin sen jokaiselle ihmiselle. On todella jännää sukkuloida kahden eli kielen välillä.
        Ulkomailla voi vaivattomasti jutella toisten kuurojen kanssa vaikka viittomakieli ei ole kansainvälinen kieli.
        Uskon, että implanttia käyttävien elämä olisi paljon rikkaampaa jos he käyttäisivät myös viittomakieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe