taas olla nykyisellään "hiukka" räjähdysaltis tunnelma. Parissa kuukaudessa tuntuu ilmaantuneen kummia hörhöjä edellisten lisäksi.
Pitkästä aikaa tänään on aikaa suht ihmisten aikaan täällä lorvia.
Vauhtia on meillä piisannut, mutta nyt ei ole mitään, ennenkuin taas jussin jälkeen tiedossa joten keikun sitten täällä taas pari päivää ;)
Pitkästä aikaa tänään on aikaa suht ihmisten aikaan täällä lorvia.
Vauhtia on meillä piisannut, mutta nyt ei ole mitään, ennenkuin taas jussin jälkeen tiedossa joten keikun sitten täällä taas pari päivää ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
oli ihana nähdä Hesassa. Turkulaiset olivat pienoinen vähemmistö siellä. Sunnuntaina olin sitten kotona illalla. Rankka reissu vaan tulipa tehtyä.
Joo täällä on kumma meininki taas meneillään. Se on se sama hörhö joka oli ilmeisesti välillä bannissa ja nyt taas kirjoittelee. Epäilimme uutta bannia tiedä sitten. issua kohtaan tosi raukkamainen.
nähdä ja höpistä ja ehkäpä törmätään elonäyttelyssä taas :) Mietin tässä vielä, että ilmotanko jonkun meiltä, mutta handlaamaan olen luvannut joka tapauksessa sille suunnalle tulla.
Me ollaan täällä koko porukka naamat ravun värisinä, kun oltiin viime viikonloppuna Tampereella erkkarissa ja käristyttiin oikeen kunnolla siinä helteessä, kun oltiin koko päivät auringon paahteessa.
Kyllä ihmetellä täytyy tota hiipparia. Ymmärrän vielä sen normaali nahistelun, mutta tuo on kyllä jo niin mautonta lässytystä, ettei mitään rajaa. Kyllä luulis häiriköilläkin jonkunnäköisiä tapoja olevan, mutta luulis sitä paljon muutakin...
Me täällä kanssa pähkäillään ilmoitetaanko Lilli elonäyttelyyn. Pian rupeaa olemaan kiirus. Siinä on vain se ettei Lilli esiinny Leon kanssa ja itse olen lupautunut hommiin siellä. Olivat niin viisaat että älysivät kysyä minulta ennen EW 06 näyttelyä. Näen vieläkin melkein painajaisia niistä säännöistä ja ruusukkeista. Tuloksetkin ovat vielä tarkoin tallella jos tulee kysymyksiä. Oli se sen verran sekavaa touhua HUH.
edes yrittäny ymmärtää sitä sääntöviidakkoa...
Ihan hepreaa tuntu olevan
kyllä kaikille muillekin, porukka haahus siellä ympäriinsä ihan kuula hukassa kehäsihteereistä lähtien.
Mutta tulipahan käytyä, niinkuin sanoit.