Mitä mieltä olet kyseisestä sanonnasta? Oletko sitä mieltä, että asioista jauhaminen on turhaa puuhaa vai oletko ns analysoijatyyppiä? Toiset eivät turhia mietiskele ja paljoa pukahda keskittyen enemmänkin toimintaan, kun taas jotkut tykkäävät tuntikausia kestävistä juttutuokioista. Nämä ovat tietysti asian kaksi ääripäätä. Mille välille sinä sijoitut? Itse tykkään pohtia paljon asioita ja purkaa murheita juttelemalla, joskus menee tietysti ylianalysoinnin puolelle, jolloin olisi hyvä vain lopettaa ja antaa asioiden olla. Mitenkäs teillä siskokullat?
"Asiat ei vatvomalla parane"
Analysaattori
6650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tykkään vatuloida mielin määrin asioiden eri puolia joka suunnasta, vaihtoehtoja, mietiskellä mihin tämä ratkaisu voisi johtaa, mitä tästä seuraa, miten tähän on päädytty, missä onnistuttu, mikä ois voinu mennä paremmin...jos kaveri vielä omilla pohdinnoillaan innostaa näkemään lisäulottuvuuksia ei 25 tuntia vuorokaudessa riitä edes näin juhannuksena päivän jatkuessa pikkutunneille.
Ja puhuminen yleensä helpottaa oloa vaikkei mitään järkevää ratkaisua tai selvyyttä ongelmaan tai ilonaiheeseen liittyisikään.
silti sanoisin olevani aika kohtuullinen tässäkin asiassa, pärjään kyllä pukahtamattakin, mutta silloin tarvitsen varaventtiiliksi luovia kykyjä, käsillä tekemistä, niin kuin esim. tää kirjoittaminen.
siinä mielessä samanlainen kuin mä. Kyllä munkin mielestä asioista jauhaminen helpottaa vähän oloa, vaikka varsinaista ratkaisua ei löytyisikään. Joskus tuntuu jopa siltä, että tuon sanonnan edustajat puolustautuvat vain sitä puhumaan kykenemättömyyttään vastaan, ettei se turha vatvominen kannata, koska eivät kykene itse käsittelemään asioita.
olla, etteivät asia vatvomalla parane, mutta mikä on sitten sen vatvomisen vaihtoehto? Toimiminen? Harkittu vai harkitsematon toiminta? Vaikeneminen? Asioiden patoutuminen? Joissain tilanteissa ja joillekin ihmisille se vatvominen on varmasti paras vaihtoehto.
Itse vatvon joitakin asioita ihan liikaa.
... että toimin - myös täysin harkintani vastaisesti. Ja sitten vatvon niitä tekemiäni virheitä ja sitä, miksi en koskaan opi ja muutu. Patoja minulla ei juuri ole. Mutta toisinaan vaikenen, kun tiedän, että kissan pöydälle nostaminen asiaan liittyvän henkilön kanssa aiheuttaisi kamalan riidan. Siinä tapauksessa vatvon asiaa mielessäni tai parhaan ystävän kanssa, joka suhtautuu ymmärtäväisesti ja jaksaa kuunnella - eikä levittele asiaa muille.
On kyllä asioita, jotka eivät vatvomalla muutu, mutta voi olla vaikea myöntää sitä nopeasti. Esim. jos suhde jonkun ihmisen kanssa on epäonnistunut katkerasti, tilanteen analysoiminen on myös eräänlaista surutyötä. Irrottautua voi lopullisesti vasta, kun se on tehty. Näin siis minulla.
Samanlainen olen minäkin! Vatvon ja vatvon,
kunnes ei enää tarvitse.
Kovin usein en vatvo ystävien kanssa, mutta päässäni
sitäkin enemmän.
Itselleni vaikeneminen aiheuttaa kärsimystä, mutta
toki harkitsen, kenelle alan vatvomaan tai laukomaan
sanoja suustani.
Minusta on parempi, että asiat sanotaan niiden oikeilla nimillä vasten kasvoja kuin se, että
kyräillään selän takana ja juoruillaan.
niin...taidanpa olla siinä mielessä kaksijakoinen- välillä olen (joukossakin) se, joka toimin ja pistän hösseliksi ja toisinaan vaivun vatvomaan asioita pohjamutia myöten.
Ehkäpä juuri ihmissuhteisiin liittyvät asiat ovat minulle niitä, joita en väsy pohtimasta, jos pohdittavaa ilmaantuu. Mietin niitä paljon itsekseni ja parhaan ystävättäreni kanssa. Kyllä asioita on syytä pysähtyä välillä miettimään, vaikkapa sitten oikein vatvomaan jos mielii jotain elämansä aikana ihmisenäkin oppia. Näin uskon.
Ihmissuhteiden hoitaminen on mielestäni eräänlaista taidetta sekin; vaativaa, kasvattavaa, rikastuttavaa ja useimmiten palkitsevaa:) Esim. erilaisten/erityyppisten ihmisten kanssa keskusteleminen (hyvän ruoan äärellä;)) on tavattoman kiehtovaa- aina opin jotain uutta, jopa itsestänikin;)