Näin pienen variksen poikasen surkeana kerjäävän ruokaa maassa. Emot olivat lähellä. Toinen emoista kuopi maata nokallaan. Poikanenkin kuopi vähän ja upesi taas parkumaan. Ei tuo surkea opi miten itse etsitään ruokaa.
Siinä minä rupesin sitten miettimään, että miten noi sietävät tuollaista surkeaa kaveria joka parkuu koko ajan eikä opi löytämään ruokaa.
Minä tulin sellaiseen johtopäätökseen, että ne sietää sitä koska se on oma.
Ja sitten minut valtasi sellainen tunne, että miksi minulla ei ole omaa, kyllä minäkin sietäisin oman lapsen kiukuttelua. Se on ihan järkevä ratkaisu etten ole hankkinut lasta, mutta tunnetasolla se ensimmäistä kertaa sattui.
Siinä minä rupesin sitten miettimään, että miten noi sietävät tuollaista surkeaa kaveria joka parkuu koko ajan eikä opi löytämään ruokaa.
Minä tulin sellaiseen johtopäätökseen, että ne sietää sitä koska se on oma.
Ja sitten minut valtasi sellainen tunne, että miksi minulla ei ole omaa, kyllä minäkin sietäisin oman lapsen kiukuttelua. Se on ihan järkevä ratkaisu etten ole hankkinut lasta, mutta tunnetasolla se ensimmäistä kertaa sattui.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mitenkään surullisempi tapaus, kaikki variksenpojat käyttäytyvät niin ja emot. Ihan normaali tilanne siis.
Mut kun minäkin haluaisin itselleni sellaisen oman parkuvan untuvikon!
se ajatus siinä hetkessä tuntuikaan, ei se kanna todellisuudessa kovinkaan pitkälle.
Mäkin joskus ajattelin että voi sitä aitassa nukkumisen romantiikkaa, mutta hyttyset, järkyttävä kuumuus, saivat tajuamaan että että on ihana välillä vain haaveilla.
Variksenpoikanenkin lopettaa huutamisen, löytää pikkulintujen pesiä ja nappaa sieltä poikasen jos emon silmä välttää. Ei se enään niin suloinen olekkaan, kuollut lajikumppani nokassaan.
Järkevästi ajateltu. Järjellä ajateltuna minun ei kannata lasta hankkia.
Mutta tämä olikin tunne, joka minut yllätti.
ne tunteetkin ovat osa sinua ja yhtä todellisia ja tarpeellisia kuin järkikin! Me eletään täällä lyhyt aika ja tehdään työtä, kerätään omaisuutta jne. Millä on sitten todella ollut merkitystä kun olet elämäsi lopussa, sillä uralla tai maallisella omaisuudella vai että olet voinut ja saanut rakastaa toista ihmistä ja sillä jos olet saanut lapsen?
Tinni-Tunni
"Mutta
Kirjoittanut: tinni-tunni 25.6.2006 klo 15.58
ne tunteetkin ovat osa sinua ja yhtä todellisia ja tarpeellisia kuin järkikin!"
Kyllä vain.
"Me eletään täällä lyhyt aika ja tehdään työtä, kerätään omaisuutta jne. "
Minä en ole saanut omaisuutta kerättyä, enkä työtä tehtyä. Enkä siis lasta.
Mikä minä olen. Mun pitää määritellä itseni ihan joidenkin muiden asioiden kautta.
"Millä on sitten todella ollut merkitystä kun olet elämäsi lopussa, sillä uralla tai maallisella omaisuudella vai että olet voinut ja saanut rakastaa toista ihmistä ja sillä jos olet saanut lapsen? "
Sanopa muuta!
tuota työjuttua ym. henkilökohtaisesti, vaan yleisellä tasolla. Sinulle minun olisi tietenkin pitänyt sanoa toisin... Mutta uskon että ymmärsit mitä tarkoitin. Ja jos lasta haluat, ja uskon että jossain vaiheessa voit halutakin, niin kannattaa hankkia ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Olen varma että löydät asioita, joiden kautta voit määritellä itsesi. Voisit vaikka aloittaa täältä: Olet yksi tämän keskustelualueen persoonallisimmista ihmisistä.
Tinni-Tunni
"Kirjoittanut: tinni-tunni 25.6.2006 klo 18.06
Olet yksi tämän keskustelualueen persoonallisimmista ihmisistä."
Mccarthyistisessä Suomessa se on lähinnä rasite.
ehkä täällä, kun ei ole vielä keksitty haju & maku tietokoneita :-) Toivotan kuitenkin hyvää kesää sinulle, vaikka elämmekin Mccarthy-Suomessa.
Tinni-Tunni
kun laitat sukkahousut jalkaan, kesämekon päälle ja peruukin ja huulipunaa ja luomiväriä ja korkokengät ja sen jälkeen tiedät millaista on Mccarthy-Suomi.
Mutta ko toiminta ei ole mun juttuni. Ihmiset ovat yleensäkin aika ahdasmielisiä, mua ei tuollainen pukeutuminen miehellä haittaa mutta voin arvata että ihmiset katsovat pitkään ja monet kommentoisivat pilkallisesti.
Tinni-Tunni
ensiksi elämän ja oman elämämme lapsia ja sitten myös toistemme lapsia. Siedämme aika paljon toisiltamme, senhän me aina ensiksi nokkelasti huomaamme, mutta myös itseltämme. Sitä harvoin huomaamme, että myös elämä joutuu aika lujille kanssamme. Se onkin pitkämielinen.
Mieli haluaa kaikenlaista, mitä ympärillämme näemme, toisilla olevan. Aina tuo kaikki ei ole meille hyväksi, se ei ole osamme. Elämä kyllä kuljettelee meitä taitavasti kuin lintuemot poikasiaan, kärsivällisesti toivoen, että tyytyisimme elämäämme, joka kuitenkin on itsekullekin se paras mahdollinen.
Kiitokset puhuttelevista sanoistasi! Aurinkoa päivääsi :)
".......jokapojan pitää päästä lisääntymään......"?
"Miks
Kirjoittanut: ihmeessä 22.6.2006 klo 12.51
".......jokapojan pitää päästä lisääntymään......"?"
Luonto kutsuu.
Sitäpaitsi se on oikeus. Ja koska se on oikeus, minusta tuntuu, että tässä asiassa minunkin kohdallani on tapahtunut vääryys.
Ei työtä, ei itseäni miellyttävää seurustelukumppania. Mietin joskus, mitä ihmettä minä täällä teen.
Mitä tulee variksiin, niin viime vuonna minua seurasi varis lähellä Pieni Silkkinen II:n kotia kun minä vaakuin sille. Se nokki raivokkaasti puuta ja seurasi ja vaakkui. ihmisetkin ihmetteli, että minula taitaa olla lemmikki.
Mutta nyt minusta tuntuu, että varikselle minä olin sen poikanen ja nokkiminen liittyi ruoan hakemisen opettamiseen. Mutta kun varis on älykäs lintu, niin se toki tajuaa ettei poikanen voi olla tuon kokoinen eikä näköinen ja näin ollen kaikki minuun liittyvä olikin leikkiä.
se luonto, ensimmäinen onnistunut IVF-hoito tehty ja vielä ei tiedä onnistuiko... Me kumpikin haluaisimme lapsen tai kaksikin, mutta kun ei onnistu... Onhan meillä nyt pikkuinen kissa joka on suloinen rasavilli, mutta ei se lasta korvaa...
Tinni-Tunni