puhutko sinäkin

joskus yksin?Vaikka se onkin ääneen ajattelua voi joku sivullinen kuultuaan ihmetellä.
Jostain kumman syystä mitä vanhemmaksi tulee sitä tapahtuu useimmin,en tunne olevani kuitenkaan mikään kumma tyyppi,tai sitten en sitä enää huomaa.
20833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

En varsinaisesti puhu yksin, joskus kiroan, kun sattuu jokin haaveri ja ei ole ketään kuulemassa. Mummo ei saa puhua rumia muiden kuullen! Koiralle puhun kyllä paljonkin, se kallistaa päätään ja ymmärtää kaiken ja on samaa mieltä kaikesta kanssani.Se tietää, milloin olen pahalla mielellä, laskee päänsä syliini ja katsoo silmiin osaaottavasti.

Äänestä
  • myös koirallani paljon. kerran yksi mies pysähtyi ja kysyi multa että ymmärtääkö se puhetta. Mie sanon että ymmärtää. Ainakin minun saksanpaimenkoirani ymmärsi puhetta. Siitä on pitkä aika tuli ihan muistot mieleen.

    Äänestä

puhun yksinäni, joskus, ajattelen äänneen. Liekö sukuvika, äitini puhui yksinään, kysyi ja vastasi itselleen. Myö kuunneltiin salaa lapsena mitä huastelee. Eiköhän sitä kaikki puhuta yksinään eipä tuu riitoja jos ei itseensä suutu.

Äänestä
  • Espoossa isohkossa puutalossa. Siellä oli paljon vuokralaisia. Siellä oli mies, joka väitteli itsekseen puuliiterissä. Luulimme, että liiterissä on joku hänen kanssaan, mutta kurkattuamme sisään huomasimme miehen kinastelevan itsekseen. Hän varmaan jäi vaimonsa kanssa alakynteen, ja harjoitteli itsekseen parempia repliikkejä.

    Äänestä

Puhua yksin, kuin sen nyt ottaa. Koska asun yksin ei ole puhekaveria, ääni alkaa joskus takkuilla. Luen ääneen aamunlehdestä jonkun jutun että saan ääneni avattua. On mieletöntä olla vaikka koko päivä käyttämättä ääntä, joten se ääneen lukeminen tai laulaminen yksikseen on terapiaa äänelle ja äänihuulille.

Äänestä

...helposti leimata dorkaksi. Et kai kuitenkaan ole dorka?

Äänestä

että jotkut työt sujuvat paremmin kun "selostaa" ääneen sitä tehdessään.
Kieltämättä antaa höperön kuvan itsestään jos sitä paljon harrastaa ja väärässä paikassa.

Äänestä
  • yksin ja naapuriin kuulu mutta sanoin lopussa et :soitellaan taas!Eli luuli et olen kännykässä...hah,hah,,hhaaa....

    Äänestä

  • ei dorka kirjoitti:

    yksin ja naapuriin kuulu mutta sanoin lopussa et :soitellaan taas!Eli luuli et olen kännykässä...hah,hah,,hhaaa....

    Ai, että piti nauraa tuota sinun hienoa keksintöäs, soitellaan taas, hahahaaa...
    Itse puhun aina yksin, vaikka mies samassa huoneessa ja kuulee varmasti. Kerran kysyin, että kuulitko sinä, mitä minä sinulta kysyin, vastasi siihen, että vastaa itse niin saat mieleisen vastauksen. Silloin ei naurattanut, mutta nyt naurattaa HAHAHAHAAAAA.

    Äänestä

se on ihan perimää. Äitini hyräili ja lauloi aina, minä myös yksin ja silloin kun pitää kunolla keskittyä.

Äänestä
  • Nykyään voi rauhassa rupatella kadullakin. Mullahan voi olla BlueThoot

    Ex-poikaystavä huomautti, että selitän ääneen, koko ajan mitä teen.
    Havaitsin, että niinhän teen.
    Äitinikin teki samoin

    Tiskatessa muuten vihellän.
    Yritän päästä siitä tavasta, kun on muutenkin noita ryppyjä suun ympärillä-

    Äänestä

Tietenkin puhun itsekseni. sehän on ihan pakko, jos mielii selvitä tkemisistä, joihin matkan varrella joutuu.
Varusmiesaikana kuiskasin oppilastoverille jonkin asian. Kouluttaja huomasi, jolloin minä: "puhuin itsekseni, herra ylikesantti".
Rangaistukseksi tuli kirjoittaa 1500 sanaa käsittävä aine aiheesta: "Onko itsestään puhuminen hiipivän huluuden merkki". en muista aineen lopputulemaa, mutta sen jälkeen minua ei rangaistu, ainakaan kirjoitustehtävillä.

Äänestä

hankkimalla kissan. Sille höpötän ääneen kaikkea ja se keskustelee kanssani maukumalla mulle vastauksiaan. Mitä sen on väliä vaikka itekseen puheleekin jotain. Ennen oli iso perhe ja nyt on itekseen, kyllä sitä tulee jotain sanottua ihan vanhasta muistista. Haitanneeko tuo mittään.

Äänestä

näitä yksinhöpöttäjiä löytyy noinkin monia.

Kun tuolla keittiössä hääräilen, niin koko ajan minäkin kertoelen, mitä milloinkin meinaan tehdä.
Jos jotain etsin, niin ääneenhän minä sen teen. Ihmettelen, että mihin kummaan lienen senkin pannut.

Ukkoni vain aina rukoilee, että voisitkos olla hiljaa. Hän kun ei tiedä, milloin pitäisi ottaa kantaa minun juttuihini ja milloin olla hiljaa.

Olen kyllä sanonut, että huutelen sitten vähän kovemmin, kun asiaa on.

Hän sanookin, että laulele mieluummin. Silloin hän voi olla huolettomampi, ei tarvitse niin tarkkaan kuunnella.

Onneksi osaan olla tämäm aparaatin ääressä melko hiljaa.

Äänestä

itsekseni, vaikka en ehkä yksin.
Mies on usein kuulomatkan päässä ja tottunut ääneenajatteluuni, eikä kommentoi yleensä mitenkään kun pohdin, että mitäs minä nyt aioinkaan ehdä...ai niin pistän pyykkikoneen päälle. Kerran marketissa ostoksilla ollessani joku tervehti minua, mutta en saanut mieleeni kuka hän oli, vaan sanoin ääneen," kukahan tuo oli?" hedelmätiskillä vieressäni seisova nuori mies vastasi, "en tiedä."

Äänestä
  • hauska juttu. Mies olikin heti tilanteen tasalla.
    HAH, hah, haa!

    Äänestä

  • Markeliina kirjoitti:

    hauska juttu. Mies olikin heti tilanteen tasalla.
    HAH, hah, haa!

    Istahdin tähän koneelle, katsoin näitä palstoja ja kun tulin tälle sivulle ajattelin äänen, että eihän se taida kovin harvinaista ollakaan, että ihmiset puhuvat itsekseen. Sitten huikkasin miehelle toiseen huoneeseen, että kuulitko kun puhuin yksin. Hän vastasi, ettei kiinnittänyt siihen mitään huomiota :)
    Kun kysyin, että eikö hän kiinnitä puheisiini koskaan huomiota, mies sanoi, että minulla on aivan oma sävyni kun puhun muiden kuultavaksi tarkoitettua. Niinhän se on. Äänen sävy varmaan sen ratkaiseekin, milloin on tarkoittanut tulla vakavasti otettavaksi.

    Äänestä

Mutta annas olla, kun menee johonkin eteläisempään maahan. Siellä on aivan yleistä, että joku sanoo itseleen jotakin ääneen. Kaupassa, kadulla, ihan missä vain. - Jostakin syystä vain meillä sitä pidetään hulluuden oireena. Minä puhun kyllä itsekseni kotona. Kadulla en.

Äänestä

En varsinaisesti puhu itsekseni,vaan siltä se tuntuu kun kumppanilla on sellanen valikoiva kuulo ja hyvä niin.Saatan heittää juttua solkenaan ja mielestäni täyttä asiaa,mutta kun pysähdyn kuulostelemaan sitä vastausta odotellen ja katsoa tapitan tiukasti häneen,niin sieltä tulee hätääntyny kysymys takasin. Ai puhuitkos sinä mulle!Yleensä juttu muuttuu nauruksi,mutta toisinaan on sellanen räjähdysvaara olemassa jotta sitte taas kuunnellaan.

Äänestä
  • usein puhuin: "Älä hyvä ihminen mene sinne!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


missähän ne lasit taas on? kirjoitti:

joskus yksin?Vaikka se onkin ääneen ajattelua voi joku sivullinen kuultuaan ihmetellä.
Jostain kumman syystä mitä vanhemmaksi tulee sitä tapahtuu useimmin,en tunne olevani kuitenkaan mikään kumma tyyppi,tai sitten en sitä enää huomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu