TOIMINTAOHJE

Kuulkaas Hyvät Miehet,
Kun kerran on niin, että jokanainen ennemmin tai myöhemmin tulee tilanteeseen, että miehen erektio pettää, niin ettekö te voisi antaa tilanteeseen selvät toimintaohjeet? Mitä te haluatte naisen tekevän ja mitä ette? Tuo tilanne on naisellekin outo ja ihmeellinen ja helposti tulee tyrittyä jo pelkästään oman epävarmuuden takia. Jos taito selvitä tuostakin olisi takaraivossa jo valmiiksi kuten on ensiaputaidotkin, niin ehkä se olisi kaikille helpompaa. Harva nainen kuitenkaan tahtoo tarkoituksella kumppaniaan loukata tai tilannetta entisestään pahentaa.
92802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

se sama tapa, miten oma vaimoni asiaan suhtautui. Tietysti satunnaisessa ja tuoreessa suhteessa asia on kimurantimpi, ellei tarkoituksena olekkaan pidempi suhde vaan "hoito", noissa tilanteissa varmasti moni on saanut traumoja.

Mutta vaimoni siis totesi, että ei ole niin tärkeää joka kerta onnistua, ei tehnyt isompaa numeroa asiasta. Olin itse IHAN maassa ja vaimoni lohdutteli ja tuki, ei ollut heti vaatimassa uutta yritystä, antoi läheisyyttä, antoi minun työstää asiaa ja kokeilimme taas kun oli valmis... sekin kerta meni mönkään ja vaimoni suthautuminen oli yhtä lojaali, tyyliin "kaikilla lerpahtaa joskus, kyllä se siitä". Tässä välissä sitten itse otin asian haltuuni lääkityksen kautta ja nyt pelaa jo hyvin ilmankin.

Oleellisinta on kummankin tiedostaa, että kyseessä on kuitenkin yhteinen asia, vaikka ongelma olisikin lähtökohtaisesti miehen. Asiallisella ja herttaisella suhtautumisella nainen ei tee miehelle asiasta "mörköä". Miehen rooli on sitten mielestäni melko pian tiedostaa, että on lääkkeitä ja luontaistuotteita joilla asia on hoidettavissa. Törkeintä on, jos nainen syyllistää miehen tai vertaa aikaisempiin kumppaneihin. Yhtä tökeää on jos mies vähättelee ongelmaansa, eikä hae apua, jota helposti saatavilla. Kuka kärsii montaa viikkoa päänsärystä, kun apteeksista apu löytyy ?

Äänestä

Muija voi soittaa uuden huoran paikalle ja maksaa sen. Ei se miehen vika ole jos akka ei hommiaan osaa, saatana.

Äänestä
  • Jos ns. rakkaus on kuollut ja himo hiipunut, teidän täytyy molempien tehdä selviksi (kahden keskinen asianne), jos vika on fyysinen, sitä voidaan korjata molemmilta osapuolilta JOPA lääkityksellä!

    PS. Kyl homma toimii vanhempanakin "sori vaa, mut nyt ylimääräset pois"....ja hellyys on seksiä, monet miehet, kuten minä syyllistyin vain suoritukseen, mutta jälkileikki on ok, jos NAAARAS alkaa kuorsaa kainalos, ni sit on ok.

    Äänestä

  • Mikäs V...N urpo siellä lätisee?!?!! Mene ja vedä itsesi vaikka köyden jatkoksi, tässä maailmassa ei tarvita tollaisia olemattomalla itsetunnolla varustettuja törppöjä jotka tarvitsee toisten loukkaamista tunteakseen itsensä mieheksi.

    Äänestä

On hiukan eri asia, lerpahtaako se nuorella vai vanhalla. Nuoren kohdalla voi syynä olla vaikkapa tilapäinen stressi ja useimmissa tapauksissa käsipelillä tai suuseksillä saisi tilanteen hallintaan. Pahinta miehelle on, jos nainen pistää asian leikiksi tai esittää marttyyria tai esittää miest halventavia kommentteja. Ne osuvat juuri silloin hyvin herkkään kohtaan.

Vanhemmilla miehillä tuo lerpahtaminen on jo paljon tavallisempaa. Terskan tunto ei ole enää niin herkkä kuin nuorilla ja jollei kaikki seikat ole kohdallaan, voi erektio hyvinkin lopahtaa kesken kaiken. Silloin naisen kyky kiihottaa miehen elintä joko käsi, kehon liikehtimisellä tai suulla on erittäin merkityksellinen. Usein erektio n voi saada takaisin. Mutta jos nainen ajattelee vain oman orgasminsa menetystä, ja heittää 'hanskat tiskiin' välittömästi, ei ole pelkoa, että seuraavallakaan kerralla homma onnistuisi. Mies voi omalta osaltaan myös hoitaa naisen orgasmin samoin eväin loppuun, vaikkei penetraatioon enää olisikaan kykyä.

Äänestä

Ei se oo niin vakava tilanne, jos ei naikkonen ite sitä pahenna. Ota se vaikka suuhun tai odota aamuun asti. Älä ainakaan rupee miestäsi haukkumaan esim homoksi tai impotentiksi.

Äänestä
  • Olen mies, 35-v. Mulla on aika raskas työ ja luulen sen olevan syy siihen, että välillä erektioni pettää. Avovaimo ei suostu auttamaan. Suuhun se ei suostu mua ottamaan, ei sitten millään. Käsin jotenkin äkkiä voi koittaa jotain, mutta ei sitäkään niin kauan ja kunnolla, että se auttaisi. Se tekee sen niin vastenmielisesti, että en voi nauttia siitä. Kunnon rakastelu sille kyllä kelpaa ja siitä nauttii. Ja mä olen todella siisti ja puhdas, tosi urheilullinen, pyykkilautaa löytyy, eli mun ei pitäisi olla vastenmielinen. Keinot tästä selviämiseen on aika pienet, kun nainen ei suostu auttamaan! Eka kerran, kun erektioni petti, se jätti mut yksin sänkyyn lerppuni kanssa ja nauroi päälle. Avokkini ei ole ollenkaan tyhmä, mä en oikein ymmärrä, että mikä sen tässä asiassa tekee tuollaiseksi. Tuo naistyyppi vaan taitaa olla todella yleinen, kun näitä lukee. Eipä onnistunut juhannusyönäkään, että se siitä taas.

    Äänestä

  • Ei se suostu kirjoitti:

    Olen mies, 35-v. Mulla on aika raskas työ ja luulen sen olevan syy siihen, että välillä erektioni pettää. Avovaimo ei suostu auttamaan. Suuhun se ei suostu mua ottamaan, ei sitten millään. Käsin jotenkin äkkiä voi koittaa jotain, mutta ei sitäkään niin kauan ja kunnolla, että se auttaisi. Se tekee sen niin vastenmielisesti, että en voi nauttia siitä. Kunnon rakastelu sille kyllä kelpaa ja siitä nauttii. Ja mä olen todella siisti ja puhdas, tosi urheilullinen, pyykkilautaa löytyy, eli mun ei pitäisi olla vastenmielinen. Keinot tästä selviämiseen on aika pienet, kun nainen ei suostu auttamaan! Eka kerran, kun erektioni petti, se jätti mut yksin sänkyyn lerppuni kanssa ja nauroi päälle. Avokkini ei ole ollenkaan tyhmä, mä en oikein ymmärrä, että mikä sen tässä asiassa tekee tuollaiseksi. Tuo naistyyppi vaan taitaa olla todella yleinen, kun näitä lukee. Eipä onnistunut juhannusyönäkään, että se siitä taas.

    Nykyään naiset kohtelee miehiä paljon karskimmin. Leffoissakin miehiä pitää potkia kunnolla munille, siitä naiset tykkää. Ja sitä samaa sitten oikeassakin elämässä. Miehen alapään ongelmat on nykyään vaan sellainen hauska juttu naisille. Ennen ne sentään vaiettiin, nyt riekutaan joka paikassa ja nauretaan kuinka pannaan huono ukko vaihtoon. Naiset on raukkoja. Eivät uskalla mennä itseensä ja auttaa reilusti miestä. Oma orkku on vaan se kaiken a ja o, niinkuin jo yksi totesikin.

    Äänestä

  • Ei se suostu kirjoitti:

    Olen mies, 35-v. Mulla on aika raskas työ ja luulen sen olevan syy siihen, että välillä erektioni pettää. Avovaimo ei suostu auttamaan. Suuhun se ei suostu mua ottamaan, ei sitten millään. Käsin jotenkin äkkiä voi koittaa jotain, mutta ei sitäkään niin kauan ja kunnolla, että se auttaisi. Se tekee sen niin vastenmielisesti, että en voi nauttia siitä. Kunnon rakastelu sille kyllä kelpaa ja siitä nauttii. Ja mä olen todella siisti ja puhdas, tosi urheilullinen, pyykkilautaa löytyy, eli mun ei pitäisi olla vastenmielinen. Keinot tästä selviämiseen on aika pienet, kun nainen ei suostu auttamaan! Eka kerran, kun erektioni petti, se jätti mut yksin sänkyyn lerppuni kanssa ja nauroi päälle. Avokkini ei ole ollenkaan tyhmä, mä en oikein ymmärrä, että mikä sen tässä asiassa tekee tuollaiseksi. Tuo naistyyppi vaan taitaa olla todella yleinen, kun näitä lukee. Eipä onnistunut juhannusyönäkään, että se siitä taas.

    ...koska ei sellaista kovin kauaa siedä.
    Exäni narisi milloin mistäkin, vaikka tykkäsi
    hyväilystä ja joskus pamputuksestakin. Aina ei
    kanki kovettunut, kun turpaa revitään kaikesta
    turhanpäiväisestä, ja päälle sai vielä kuulla
    potenssivaikeuksistakin, vaikka nainen itse ne
    aiheutti.

    Ero teki exälleni kipeää, mutta joskus mitta
    täyttyy. Ei edes ollut kovin hyvä sängyssä.

    Neuvon jättämään sen pilkkaavan naisen, koska se-
    hän ne potenssivaikeudet aiheuttaa, Sinun työ-
    paineittesi lisäksi. Ainakaan ei helpota tilan-
    netta, joka voisi parantuakin, jos ei vittuilla
    ja naureta päälle. Onnistuu se jalkojen ristiin-
    pano miehiltäkin. Jos sen vuoksi pettää, pitäis
    pelin olla aika selvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisille kirjoitti:

Kuulkaas Hyvät Miehet,
Kun kerran on niin, että jokanainen ennemmin tai myöhemmin tulee tilanteeseen, että miehen erektio pettää, niin ettekö te voisi antaa tilanteeseen selvät toimintaohjeet? Mitä te haluatte naisen tekevän ja mitä ette? Tuo tilanne on naisellekin outo ja ihmeellinen ja helposti tulee tyrittyä jo pelkästään oman epävarmuuden takia. Jos taito selvitä tuostakin olisi takaraivossa jo valmiiksi kuten on ensiaputaidotkin, niin ehkä se olisi kaikille helpompaa. Harva nainen kuitenkaan tahtoo tarkoituksella kumppaniaan loukata tai tilannetta entisestään pahentaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu