Meillä on vajaan 10 viikon ikäinen pieni pentu.
Pentu on erittäin kova ääntelemään ja ilmaisee mielipiteensä herkästi. Jos joku asia tuntuu vaikealta, tai ei heti onnistu (alkaen vieraan kynnyksen ylittämisestä, yhden rappusen kiipeämisestä), pentu alkaa vikisemään, itkemään ja lopulta suorastaan huuta täysillä.
Olemme yrittäneet kannustaa pentua, auttaa esim. kynnyksen yli astumisesta ja tämän jälkeen kehuneet pentua. Mutta sitten kun taas ollaan vieraassa paikassa ja tulee jokin aivan pieni (pennun mielestä vastoinkäyminen) este tielle, alkaa taas tämä itkushow.
Emme ole säälitelleet pentua, vaan aina rohkeasti yrittäneet kannustaa. Jotenkin vain turhauttaa, kun pentu on niin ennakkoluuloinen, eikä osoita yhtään rohkeutta uusissa tilanteissa. Olemme yrittäneet myös olla huomioimatta pentua näissä tilanteissa, mutta sekään ei ole tuottanut tulosta.
Pentu ei vierasta ihmisiä eli ei pentu siinä suhteessa taas arka ole.
Vai onko ihan normaalia, että pentuvaiheessa itketään joka asiasta?
Pentu on erittäin kova ääntelemään ja ilmaisee mielipiteensä herkästi. Jos joku asia tuntuu vaikealta, tai ei heti onnistu (alkaen vieraan kynnyksen ylittämisestä, yhden rappusen kiipeämisestä), pentu alkaa vikisemään, itkemään ja lopulta suorastaan huuta täysillä.
Olemme yrittäneet kannustaa pentua, auttaa esim. kynnyksen yli astumisesta ja tämän jälkeen kehuneet pentua. Mutta sitten kun taas ollaan vieraassa paikassa ja tulee jokin aivan pieni (pennun mielestä vastoinkäyminen) este tielle, alkaa taas tämä itkushow.
Emme ole säälitelleet pentua, vaan aina rohkeasti yrittäneet kannustaa. Jotenkin vain turhauttaa, kun pentu on niin ennakkoluuloinen, eikä osoita yhtään rohkeutta uusissa tilanteissa. Olemme yrittäneet myös olla huomioimatta pentua näissä tilanteissa, mutta sekään ei ole tuottanut tulosta.
Pentu ei vierasta ihmisiä eli ei pentu siinä suhteessa taas arka ole.
Vai onko ihan normaalia, että pentuvaiheessa itketään joka asiasta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
se nyt täysin normaaliakaan ole mutta kyllä se siitä reipastuu. Itsellä kolme tervu tyttöä ja kaikki olleet aina tosi rohkeita..
Sinuna käyttäytyisin kyseisissä tilanteissa kuin en huomaisikaan vikinää. Katselet muualle ja olet hiljaa. Kyllä se siihen lopettaa kun huomaa ettei ole hätää kun mammakin ottaa niin rennosti eikä välitä. Tuo nimittäin kuulosti siltä kuin keräisi huomiota ja kehuja.. :) sellasia ne vauvat on.
Tuon ikäiselle oudot asiat voivat olla pelottavia ja vähän täytyy itkeä, että saisi huomiota. Ihan ensimmäiseksi noissa tilanteissa kuljet itse reippaasti ja ilosella äänellä kutsut pentua. Älä ainakaan rupea lepertelemään sille, se luulee sinunkin olevan hädissäsi. Itse aikanaan opetin tuolle omalle koiralleni, juoka kummasteli kaikkea outoa, sanat ei hätää(sanottuna aivan normaalilla äänellä)ja heti perään "mennään". Tämä toimii vieläkin aikuiselle koralle, jos jotain merkillistä sen mielestä on meneillään.
Kyllä se pentu siitä reipastuu ja rohkaistuu, kun ikää tulee. Ole vaan itse rauhallinen ja varma niin pentu luottaa sinuun.
"Emme ole säälitelleet pentua, vaan aina rohkeasti yrittäneet kannustaa."
Kun se koira ei ajattele kuin ihminen. Sille kannustuskin on luultavasti sen käytöksen vahvistamista. Vikisen ja nyt tuokin tuossa alkaa taas höösäämään joten tämä juttu onkin ehkä vikimisen arvoinen asia. Ei se välttämättä edes kuule pelkää. Se on vain tottunut että huutamalla ihan helkutisti se saa sillä jonkun palkkion esim sen että se otetaan syliin ja kannetaan lopulta ne portaat...tai jotain vastaavaa.
Joten parasta on olla ihan hiljaa. Pentua voi mielestäni houkutella hillitysti esim makupalan tai lelun kanssa mutta ei mitään kehuja.