Mitä tehdä

Pentukissani, ollut meillä kolme viikkoa (8 viikkoisena tuli ja tiedän tiedän, liianaikaisin otettu, mutta ei enää silloinkaan ollut emonsa kanssa), on nyt neljä kertaa pissinyt väärään paikkaan, (sängylle, telkkarin taakse, lattialle ja käsilaukkuun).Kaks ekaa kertaa sattui peräkkäisinä päivinä heti alussa. sitten oli väliä ja nyt tällä viikolla nämä kaksi viimeisintä. Missähän syy? Vai onko ns. normaalia pienelle kissalle. Toisen kissani kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Kokemuksia?
6338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se sinänsä ole normaalia jos se on ollut pentukodissa täysin sisäkissana ja tehnyt tarpeensa laatikkoon.

Mikäli pentu ei ole ollut sisäsiisti lähtiessään pentukodista (jokaiinen kissaemo opettaa pentunsa laatikolle kun on kyse sisäkissoista), sinulla on paljon työtä edessäsi ja 100 %:sta takuuta täydellisestä siisteydestä ei ole. Mutta aina kannattaa yrittää. Muistutan sinua kuitenkin, että kissa on suhteellisen herkkä eläin ja retuutusta ja nokkaa pissaan työntämällä suhde kissaasi vain huononee ja kissa stressaantuu tarpeittensa teosta siinä määrin, että jo pelosta pyrkii pissaamaan aina johonkin piiloon.

Syitä sisäsiisteyden uupumiseen voi olla muitakin, kuten vääränlainen hiekka (pentu ei ole tottunut), pissatulehdus jne.

Äänestä
  • mutta olisiko ihan kokreettisia neuvoja mitä tehdä?

    Äänestä

  • työtä kirjoitti:

    mutta olisiko ihan kokreettisia neuvoja mitä tehdä?

    hiekkalaatikoita ympäri asuntoa ja juuri mitä jenxi kirjoitti, että kissanhiekan tarkastus. jos kissanhiekka on vierasta..mitä hiekkaa kissalla on aiemmin ollut? hiekka kannattaa vaihtaa pikkuhiljaa uuteen merkkiin.

    feliway haihdutin ja suihke käyttöön!

    http://www.vetcare.fi/index.php?id=86

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    hiekkalaatikoita ympäri asuntoa ja juuri mitä jenxi kirjoitti, että kissanhiekan tarkastus. jos kissanhiekka on vierasta..mitä hiekkaa kissalla on aiemmin ollut? hiekka kannattaa vaihtaa pikkuhiljaa uuteen merkkiin.

    feliway haihdutin ja suihke käyttöön!

    http://www.vetcare.fi/index.php?id=86

    noinkin nuorella on tosiaan olemassa se pissatulehduksen mahdollisuus, vaikkakin pieni. kannattaisi sekin vaihtoehto sulkea siis pois.

    Äänestä

  • työtä kirjoitti:

    mutta olisiko ihan kokreettisia neuvoja mitä tehdä?

    Jos olet vaihtanut kissanhiekkalaatikon paikkaa tai hiekkamerkkiä niin se jo voi olla kissalle syy mennä pissimään minne lie.
    Eli pissalaatikko sinne missä ollut alunperinkin ja hiekka tutuksi ja turvalliseksi.

    Sama pätee myös kisun ruokailuun ja loikoiluun eli onhan kaikki arkirutiinit pysyneet suht samana....siis ruokapaikka ja lempilöhöilypaikka?

    Ja kannattaa käyttää elainlääkärissä....
    esim. ensimäinen kissani oli kroonikko ja hänellä siis oli läpi elämänsä virtsatietulehduksia.
    Tarkkaile kissan juomista, pitää juoda. Ja erityisesti tarkkaile laatikolla käymistä.
    Jos ravaa siellä hyvin ahkerasti niin voi olla hyvin mahdollista et on tulehdus tai kivet. Yleensä silloin vipyy pitkään laatikolla kun yrittää pissata eikä juuri mitään saa aikaiseksi.
    Kisusi ei todennäköisesti ääneen valita jos sattuu kipeä olemaan joten vielä kerran, Tarkkaile ja toimi!

    Hyvää kesänjatkoa sinne :)

    Äänestä

kun vaihdoime hiekan pelletteihin.
Pikkuinen (3kk) ei oikein ymmärtänyt, että niiden palikoiden päälle olisi pitänyt tehdä asiat ja niinpä se alkoikin tehdä ensin kakat ja sitten pisutkin nurkkiin - milloin minnekin - onneksi lattialle.

Alettiin vaan tarkkailla milloin se alkoi etsiä kuoppaa ja yritettiin ehtiä kantaan astialle. Joskus ehdittiin ja silloin kiitettiin oikein kovasti ja kehuttiin.
Kissa elää kiitoksella. Torua ei saa, koska silloin kisu alkaa pelätä koko hommaa ja tekee asiansa varmasti salaa jonnekin.
Kakka ja pisunurkat pestiin huomaamattomasti. Esim sitruunan tuoksuisella karkoitus-pesuaineella.

Toivon sinulle kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa, iloista mieltä ja vielä kärsivällisyyttä.
Meillä kesti pari viikkoa tuo totuttelu - nyt poika on 8 kk ja täysin sisäsiisti iloine poika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai odotella kirjoitti:

Pentukissani, ollut meillä kolme viikkoa (8 viikkoisena tuli ja tiedän tiedän, liianaikaisin otettu, mutta ei enää silloinkaan ollut emonsa kanssa), on nyt neljä kertaa pissinyt väärään paikkaan, (sängylle, telkkarin taakse, lattialle ja käsilaukkuun).Kaks ekaa kertaa sattui peräkkäisinä päivinä heti alussa. sitten oli väliä ja nyt tällä viikolla nämä kaksi viimeisintä. Missähän syy? Vai onko ns. normaalia pienelle kissalle. Toisen kissani kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu