Valtiotieteen maisteri Toivo F. Hyvärinen on mielipidesivulla 17.11.2002 kirjoituksessaan "Pankki ei häviä oikeudessa" puuttunut vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan.
Hyvärinen kirjoitti mm: "On tapauksia, joissa pankkijutut joutuvat tuomioistuinten päätettäväksi puutteellisilla oikeudenkäyntiaineistolla, koska pankkitarkastus ja poliisi eivät ole vaivautuneet pankkiepäselvyyksiä asianmukaisesti selvittämään. Pankit eivät omaehtoisesti tosiasioita esitä. Tuomioistuin ei yleensä suostu vaatimaan pankilta mitään selvitystä vaan suorastaan kiirehtii antamaan tuomionsa epätäydellisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella." Jne.
Ja vähän aikaisemmin Hyvärinen on todennut. "Maassamme on meneillään useita tutkimuksia ja selvityksiä ylivelkaisten kohtelusta laman aikana ja sen jälkeen. Etenkin pankkiasiakkaan oikeusturvan olemattomuudesta on paljastunut suorastaan käsittämättömiä tapauksia."
Myös allekirjoittaneen tutkimusaineistoon tuollaisia tapauksia sisältyy useita. Mainitsen tässä vain lyhyesti tänä vuonna viimeinkin selvitetyn tapauksen, jossa tuli testatuksi paitsi pankki myös Rahoitustarkastus, Osuuspankkitarkastus, poliisi ja tuomioistuimet - ja taas tässäkin tapauksessa kelvottomiksi todetuksi. Ensimmäinen esitutkinta oli asiassa alkanut jo 20.8.1997 ja päätynyt päätökseen "Ei rikosta". Asiaa ei kuitenkaan oltu edes yritetty tutkia niin kuin asian laatu olisi vaatinut. Kun asia viimein monien mutkien kautta tuli viime kesäkuussa selvitetyksi, tuli todistetuksi että ko. pankkiryhmän keskushallinnon hoitovastuulla ollut asia oli pantu tuomioistuimessa vireille täysin keksityillä perusteilla.
Ensimmäisen epäonnistuneen esitutkintayrityksen jälkeen pyydettiin Rahoitustarkastuksen lausunto, joka "tutkitutti" asian Osuuspankkitarkastuksella, vaikka nimenomaan tuotiin esille, että Osuuspankkitarkastus on jäävi tutkimaan ja antamaan lausuntoa ko. pankkiryhmään kuuluvan pankin ja asiakkaan välisessä riita-asiassa (samaan pankkiryhmään kuuluva pankki on kustantamassa Osuuspankkitarkastuksen olemassaolon !). Seurauksena tällaisessa jääviysasetelmassa tapahtuneesta näennäispankkitarkastuksesta , eli ns. "kirjeenvaihto-kuittikauppa" -tarkastuksesta) oli, ettei Osuuspankkitarkastus löytänyt pankin toimissa huomautettavaa, ja lähetti pankin sille lähettämät paperit edelleen Rahoitustarkastukselle, joka myös ummisti silmänsä, eikä puuttunut jo pankin pankin omasta kolmesivuisesta vastauksesta selvästi esille käyvään laittomuuteen.
Kun pankkitarkastus oli näyttönsä toiminnastaan esittänyt asiassa tehtiin rikosilmoitus, josta lopulta käynnistyikin esitutkinnan. Siinä tosiasiat lopulta tuli selvitetyksi, kun poliisi kävi pankista hakemassa asiakirjat, jotka osoittivat pankin oikeudessa ajaman kanteen perusteiltaan vääräksi. Tutkintaa täydennettiin henkilökuulusteluilla, joissa pankin puolesta ensin esitetyn sitkeän kiistämisen jälkeen lopulta jouduttiin myöntämään ettei pankin vaatimuksille esitetyt perusteet olleet oikeita. Syyllisyys ja vastuu kiistettiin vieläkin, vaikka ainakin siviilioikeudellinen vastuu on täysin selvä. Tällainen pankin jälkikäyttäytyminen osoittaa, että pankin puolesta on hyväksytty hyväksi tehdyt virheet/väärinkäytökset ja laiton olotila. Tapauksessa tosiasiat olivat niin kuin pankkiasiakas oli yrittänyt heti alusta alkaen tuomioistuimessakin esittää tunnetun tamperelaisen kokeneen asianajajan avustamana. Mutta tässäkin toteutui kaikissa oikeusasteissa väite, että pankki voittaa aina.
Pankkitarkastajien vastuuta kyseltäessä on eräs poliisitarkastaja jo ehtinyt lausua, että pankkitarkastajilla on oikeus harkita missä laajuudessa tarkastusta suorittavat. Tässä tapauksessa kuitenkaan - ottaen huomioon että pankkitarkastajien olisi pitänyt tarkastaa vain heidän eteensä kirjeenvaihtona tulleet vähäiset asiakirjat ja ottaen huomioon että tarkastus on suoritettava asian laadun edellyttämässä laajuudessa ja että pankkitarkastajien toimintaakin ohjaa tarkoitussidonnaisuuden periaate ja toiminnan tavoite - ei kysymys ole ollut enää mistään harkinnasta vaan asennoitumisesta, että pankin pitää voittaa aina.
Paljolta työltä ja kustannuksilta olisi valtiokin - poliisi ja tuomioistuimet - ja asianomaiset pankkiasiakkaat säästynyt, jos pankki ja pankkiryhmän lakimies ja pankkitarkastajat olisivat toimineet rehellisesti heti alusta alkaen. Tuomioistuinten jutturuuhkatkin helpottuisivat jos edes valtiovarain toimiluvalla toimivat pankit yrittäisivät omaehtoisesti noudattaa Suomen lakia. Piinaa pankkiasiakkaalle on asiassa kestänyt jo vuodesta 1994 alkaen, ja se jatkuu vieläkin.
Hyvärinen on kiitettävää siviilirohkeutta osoittavassa kirjoituksessaan "Pankki voittaa aina" suorittamassa kansalaisvalvontaa, jota oikeushistoriassa on pidetty arvokkaana demokratian takeena. Valitettavasti lakien toteutumisen valvonta onkin jäänyt liian suuressa määrin kansalaisten itsensä hoidettavaksi, kuten edellä kerrotustakin jo ilmenee.
Onneksi on alkanut näkyä jo arvovaltaisiakin kannanottoja, kuten esim. prof. Erkki Aurejärven esitykset Ilta-Sanomissa 12.11.2002. "Professori Aurejärvi kritisoi ankarasti laillisuusvalvojia.
- Lakimiesten keskuudessa tästä puhutaan usein, mutta moni ei rohkene ottaa asiaa esille julkisuudessa. Toivottavasti nyt syntyy keskustelua !"
Valitettavasti kansanedustajien keskuudessakin on liian yleistä välinpitämättömyys laadunvalvonnasta silloin kun kysymys oikeusturvan keskeisistä tekijöistä, kuten erään pirkanmaalaisen kansanedustajankin kirjoituksesta 12.12. käy ilmi: "Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että poliitikot eivät puutu tuomioistuinten ratkaisuihin, ei jälkikäteen eikä myöskään etukäteen." Empiirinen todellisuus tulee kuitenkin esille vain konkreettisen tapausten avulla.
Tässä yhteydessä käytettävissä oleva palstatila ei salli yksityiskohtaisempaa asiantilan tarkastelua, mutta olen valmis esittelemään tutkimusaineistooni kuuluvia näytetapauksia asiata kiinnostuneille, ja jatkamaan prof. Aurejärven toivomaan keskustelua, kertoen em. eduskunnan oikeusasiamiehen "vaietusta varastosta".
Antti Sassi
Varatuomari, tutkija
Hyvärinen kirjoitti mm: "On tapauksia, joissa pankkijutut joutuvat tuomioistuinten päätettäväksi puutteellisilla oikeudenkäyntiaineistolla, koska pankkitarkastus ja poliisi eivät ole vaivautuneet pankkiepäselvyyksiä asianmukaisesti selvittämään. Pankit eivät omaehtoisesti tosiasioita esitä. Tuomioistuin ei yleensä suostu vaatimaan pankilta mitään selvitystä vaan suorastaan kiirehtii antamaan tuomionsa epätäydellisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella." Jne.
Ja vähän aikaisemmin Hyvärinen on todennut. "Maassamme on meneillään useita tutkimuksia ja selvityksiä ylivelkaisten kohtelusta laman aikana ja sen jälkeen. Etenkin pankkiasiakkaan oikeusturvan olemattomuudesta on paljastunut suorastaan käsittämättömiä tapauksia."
Myös allekirjoittaneen tutkimusaineistoon tuollaisia tapauksia sisältyy useita. Mainitsen tässä vain lyhyesti tänä vuonna viimeinkin selvitetyn tapauksen, jossa tuli testatuksi paitsi pankki myös Rahoitustarkastus, Osuuspankkitarkastus, poliisi ja tuomioistuimet - ja taas tässäkin tapauksessa kelvottomiksi todetuksi. Ensimmäinen esitutkinta oli asiassa alkanut jo 20.8.1997 ja päätynyt päätökseen "Ei rikosta". Asiaa ei kuitenkaan oltu edes yritetty tutkia niin kuin asian laatu olisi vaatinut. Kun asia viimein monien mutkien kautta tuli viime kesäkuussa selvitetyksi, tuli todistetuksi että ko. pankkiryhmän keskushallinnon hoitovastuulla ollut asia oli pantu tuomioistuimessa vireille täysin keksityillä perusteilla.
Ensimmäisen epäonnistuneen esitutkintayrityksen jälkeen pyydettiin Rahoitustarkastuksen lausunto, joka "tutkitutti" asian Osuuspankkitarkastuksella, vaikka nimenomaan tuotiin esille, että Osuuspankkitarkastus on jäävi tutkimaan ja antamaan lausuntoa ko. pankkiryhmään kuuluvan pankin ja asiakkaan välisessä riita-asiassa (samaan pankkiryhmään kuuluva pankki on kustantamassa Osuuspankkitarkastuksen olemassaolon !). Seurauksena tällaisessa jääviysasetelmassa tapahtuneesta näennäispankkitarkastuksesta , eli ns. "kirjeenvaihto-kuittikauppa" -tarkastuksesta) oli, ettei Osuuspankkitarkastus löytänyt pankin toimissa huomautettavaa, ja lähetti pankin sille lähettämät paperit edelleen Rahoitustarkastukselle, joka myös ummisti silmänsä, eikä puuttunut jo pankin pankin omasta kolmesivuisesta vastauksesta selvästi esille käyvään laittomuuteen.
Kun pankkitarkastus oli näyttönsä toiminnastaan esittänyt asiassa tehtiin rikosilmoitus, josta lopulta käynnistyikin esitutkinnan. Siinä tosiasiat lopulta tuli selvitetyksi, kun poliisi kävi pankista hakemassa asiakirjat, jotka osoittivat pankin oikeudessa ajaman kanteen perusteiltaan vääräksi. Tutkintaa täydennettiin henkilökuulusteluilla, joissa pankin puolesta ensin esitetyn sitkeän kiistämisen jälkeen lopulta jouduttiin myöntämään ettei pankin vaatimuksille esitetyt perusteet olleet oikeita. Syyllisyys ja vastuu kiistettiin vieläkin, vaikka ainakin siviilioikeudellinen vastuu on täysin selvä. Tällainen pankin jälkikäyttäytyminen osoittaa, että pankin puolesta on hyväksytty hyväksi tehdyt virheet/väärinkäytökset ja laiton olotila. Tapauksessa tosiasiat olivat niin kuin pankkiasiakas oli yrittänyt heti alusta alkaen tuomioistuimessakin esittää tunnetun tamperelaisen kokeneen asianajajan avustamana. Mutta tässäkin toteutui kaikissa oikeusasteissa väite, että pankki voittaa aina.
Pankkitarkastajien vastuuta kyseltäessä on eräs poliisitarkastaja jo ehtinyt lausua, että pankkitarkastajilla on oikeus harkita missä laajuudessa tarkastusta suorittavat. Tässä tapauksessa kuitenkaan - ottaen huomioon että pankkitarkastajien olisi pitänyt tarkastaa vain heidän eteensä kirjeenvaihtona tulleet vähäiset asiakirjat ja ottaen huomioon että tarkastus on suoritettava asian laadun edellyttämässä laajuudessa ja että pankkitarkastajien toimintaakin ohjaa tarkoitussidonnaisuuden periaate ja toiminnan tavoite - ei kysymys ole ollut enää mistään harkinnasta vaan asennoitumisesta, että pankin pitää voittaa aina.
Paljolta työltä ja kustannuksilta olisi valtiokin - poliisi ja tuomioistuimet - ja asianomaiset pankkiasiakkaat säästynyt, jos pankki ja pankkiryhmän lakimies ja pankkitarkastajat olisivat toimineet rehellisesti heti alusta alkaen. Tuomioistuinten jutturuuhkatkin helpottuisivat jos edes valtiovarain toimiluvalla toimivat pankit yrittäisivät omaehtoisesti noudattaa Suomen lakia. Piinaa pankkiasiakkaalle on asiassa kestänyt jo vuodesta 1994 alkaen, ja se jatkuu vieläkin.
Hyvärinen on kiitettävää siviilirohkeutta osoittavassa kirjoituksessaan "Pankki voittaa aina" suorittamassa kansalaisvalvontaa, jota oikeushistoriassa on pidetty arvokkaana demokratian takeena. Valitettavasti lakien toteutumisen valvonta onkin jäänyt liian suuressa määrin kansalaisten itsensä hoidettavaksi, kuten edellä kerrotustakin jo ilmenee.
Onneksi on alkanut näkyä jo arvovaltaisiakin kannanottoja, kuten esim. prof. Erkki Aurejärven esitykset Ilta-Sanomissa 12.11.2002. "Professori Aurejärvi kritisoi ankarasti laillisuusvalvojia.
- Lakimiesten keskuudessa tästä puhutaan usein, mutta moni ei rohkene ottaa asiaa esille julkisuudessa. Toivottavasti nyt syntyy keskustelua !"
Valitettavasti kansanedustajien keskuudessakin on liian yleistä välinpitämättömyys laadunvalvonnasta silloin kun kysymys oikeusturvan keskeisistä tekijöistä, kuten erään pirkanmaalaisen kansanedustajankin kirjoituksesta 12.12. käy ilmi: "Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että poliitikot eivät puutu tuomioistuinten ratkaisuihin, ei jälkikäteen eikä myöskään etukäteen." Empiirinen todellisuus tulee kuitenkin esille vain konkreettisen tapausten avulla.
Tässä yhteydessä käytettävissä oleva palstatila ei salli yksityiskohtaisempaa asiantilan tarkastelua, mutta olen valmis esittelemään tutkimusaineistooni kuuluvia näytetapauksia asiata kiinnostuneille, ja jatkamaan prof. Aurejärven toivomaan keskustelua, kertoen em. eduskunnan oikeusasiamiehen "vaietusta varastosta".
Antti Sassi
Varatuomari, tutkija
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuntuu näivettävän laajalle levinneet syöpäkasvaimet!!! Olisi kirurgeilla, tutkijoilla ja tähystäjillä töitä.
Ei taida olla ainoa aina voittava instanssi.
Valtio on samassa asemassa myös.
Nordeapankki vei tililtäni rahani. Sain lopulta ne takaisin mutta koska niitä ei ollut silloin kun niitä olisi tarvinnut, loppui opiskelu kesken koska kela lopetti opintotuen kun ei suorituksia tullut eikä enää syksyllä sitä jatkanut.
Siitä on jo vuosia, taisi olla pankkikin eri niminen silloin.
Mutta töissä en ole vieläkään vaan pikkukaupungissa yksi siitä kolmasosasta jolle ei töitä löydy.
Suuret koneistot ovat pahimpia anarkisteja
ja ne rahoittavat oman "suojelunsa"
vastapuolen varoista eli vastapuoli
maksaa aina!
Heillä on mahtava arsenaali älykkäitä
korkeasti koulutettuja asiamiehiä,
jotka tarvittaessa väittävät ja todistavat
vaikka maapallon litteäksi ja köyhä uskoo
ja häviää jutun. RAHA RATKAISEE MORAALIA EI OLE