surusydän

Minua surettaa hiukan hintojen järjetön nousu lähinnä siskoni puolesta.Me ostimme -99 ensiasuntomme mieheni kanssa,jolloin siskoni oli säästänyt poikaystävänsä kanssa asuntoa jo jonkin aikaa.Vanhempamme takasivat meidän lainan ja tietysti olisivat tehneet myös samoin siskolleni,mutta he halusivat säästää ensin osan hinnasta.Hinnat vain ovat nousseet selkeästi säästöjä nopeammin ja ymmärrän toki siskoni pahan mielen,kun he olisivat jo saaneet raavittua kovalla työllä kasaan sen summan mikä oli alunperin suunnitelmissa,vaan silti joutuisivat ottamaan reilusti enemmän lainaa,kuin silloin:(..puhumattakaan siitä palkonko he olisivat jo lyhentäneet alkuperäistä lainaa.Toivon ainakin itse hintojen tippumista nykyisestä siskoni ja hänen miehensä puolesta ja miksen myös meidän puolesta,sillä jos hinnat niiaavat kunnolla aiomme muuttaa suurempaan pienemmällä välirahalla,kun on suvunjatkettakin jo tulollaan :).Minusta on inhottavaa miten ihmiset nälvivät toisiaan tällä palstalla sillä perusteella,kuka on sattunut ostamaan tai myymään milloinkin..eiköhän se ole tavallisella kansalaisella sattuman kauppaa eli älkää viitsikö ylentää itseänne ja painaa toisia alas,kohta voi olla toisinpäinkin esim jos tulee kriisi perheessä,toinen kuolee,avioero,lamakin mahdollinen,sairaus jne.Ollaanhan ihmisiä toisillemme,jookos.Hyvää kesää kaikille.
7616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei tätä palstaa kai ketään tosissaan ota...

Lähinnä näkisin koko Suomi24:n vittuilupalstana (siksihän keskustelu palstat keksittiin?) ja mulla kun on kiero huumorintaju nautin jos joku ottaa jutuistani nokkiinsa =)
Pidän vaan väittelystä se siitä =)

Älä ota sitä vakavasti, älä vaivu synkkyyteen huomenna taas tavataan ja otetaan uudelleen.

Älä ota sitä vakavasti, älä vaivu synkkyyteen huomenna taas tavataan ja otetaan uudelleen.

Jusseja =)

Äänestä
  • Toivottavasti on oikeasti näin (vaikkei se vinoilukaan mukavaa mielestäni ole).Itse tahtoisin auttaa siskoani ihan selkeästi rahalla,kun myötätunnosta on vain vähän apua (ja autankin,kunhan saan mieheni pään käännettyä).Mies on vain jyrkästi sitä mieltä,ettei varmasti auteta,vaikka itse olen sitä mieltä,että olen vähintään sen velkaa siskolleni,koska hän on pelastanut minut monelta kriisiltä ja ehkä jopa henkeni,kun painiskelin nuorempana mieleni kanssa ja sain silloin apua häneltä.Ja mieheni on sitä mieltä,että nyt kun hän tarvitsee apua,niin en saisi sitä antaa :(

    Äänestä

  • suomineito kirjoitti:

    Toivottavasti on oikeasti näin (vaikkei se vinoilukaan mukavaa mielestäni ole).Itse tahtoisin auttaa siskoani ihan selkeästi rahalla,kun myötätunnosta on vain vähän apua (ja autankin,kunhan saan mieheni pään käännettyä).Mies on vain jyrkästi sitä mieltä,ettei varmasti auteta,vaikka itse olen sitä mieltä,että olen vähintään sen velkaa siskolleni,koska hän on pelastanut minut monelta kriisiltä ja ehkä jopa henkeni,kun painiskelin nuorempana mieleni kanssa ja sain silloin apua häneltä.Ja mieheni on sitä mieltä,että nyt kun hän tarvitsee apua,niin en saisi sitä antaa :(

    nyt jos olet kerran auttamassa..hinnat tulevat nousemaan vuosi vuodelta ja he menettevät vain enemmän rahaa odottamalla.Mikään ei viittaa hintojen laskuun lähitulevaisuudessa.

    Äänestä

nyt ei kannata missään nimessä ostaa sitä asuntoa! Nyt ovat liikkeellä vain todella rikkaat ja ne joiden on pakko ostaa asunto. Tilanne muuttu radikaalisti seuraavien kuukausien aikana.

Äänestä
  • Jos on muutenkin vaikeaa, ei pidä tehdä asioista vielä vaikeampaa. Kyllä ne hinnat siitä tasaantuvat ja sitten on parempi aika ostaa.

    Äänestä

  • Tuhnuttaja kirjoitti:

    Jos on muutenkin vaikeaa, ei pidä tehdä asioista vielä vaikeampaa. Kyllä ne hinnat siitä tasaantuvat ja sitten on parempi aika ostaa.

    Toivon ja uskon näin!Hyvää,hauskaa ja myös turvallista juhannusta!Pidetään toisistamme huolta!

    Äänestä

  • "Tilanne muuttu radikaalisti seuraavien kuukausien aikana."

    Joo kyllä näin on varmasti! Sanoko Tyrväinen sulle näin? Vai onko tämä se sama lause sieltä neljän vuoden takaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomineito kirjoitti:

Minua surettaa hiukan hintojen järjetön nousu lähinnä siskoni puolesta.Me ostimme -99 ensiasuntomme mieheni kanssa,jolloin siskoni oli säästänyt poikaystävänsä kanssa asuntoa jo jonkin aikaa.Vanhempamme takasivat meidän lainan ja tietysti olisivat tehneet myös samoin siskolleni,mutta he halusivat säästää ensin osan hinnasta.Hinnat vain ovat nousseet selkeästi säästöjä nopeammin ja ymmärrän toki siskoni pahan mielen,kun he olisivat jo saaneet raavittua kovalla työllä kasaan sen summan mikä oli alunperin suunnitelmissa,vaan silti joutuisivat ottamaan reilusti enemmän lainaa,kuin silloin:(..puhumattakaan siitä palkonko he olisivat jo lyhentäneet alkuperäistä lainaa.Toivon ainakin itse hintojen tippumista nykyisestä siskoni ja hänen miehensä puolesta ja miksen myös meidän puolesta,sillä jos hinnat niiaavat kunnolla aiomme muuttaa suurempaan pienemmällä välirahalla,kun on suvunjatkettakin jo tulollaan :).Minusta on inhottavaa miten ihmiset nälvivät toisiaan tällä palstalla sillä perusteella,kuka on sattunut ostamaan tai myymään milloinkin..eiköhän se ole tavallisella kansalaisella sattuman kauppaa eli älkää viitsikö ylentää itseänne ja painaa toisia alas,kohta voi olla toisinpäinkin esim jos tulee kriisi perheessä,toinen kuolee,avioero,lamakin mahdollinen,sairaus jne.Ollaanhan ihmisiä toisillemme,jookos.Hyvää kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu