oon tosi nuori, vasta 15 ja vuos sitte tajunnu olevani lepakko tai sitte tää on vaa joku vaihe.. mut en oo uskaltanu sanoo tästä vielä kenellekkää enkä varmaa sanokkaa tuntuu vaa nii tyhmältä. pakko oli jonnekki se saada laitettuu näin konkreettisesti vaikka sitte nettii.. en missään nimessä aattele että homot olis mitenkään pahasta, ei ei, mutta monet kaverit puhuu aina älyttömän halventavasti ja muutenkin tosi ilkeästi lesboista, ei hirveesti tee mieli mennä sanomaa, että hei, mä saatan tykätä tytöistä.
Okei vähän tyhmää ilmottaa tää täälä, mut näin saan tän tehtyy nii ettei kukaa tiedä mun henkilöllisyyttä ja samal voin pyytää neuvoja. Kiitos.
Okei vähän tyhmää ilmottaa tää täälä, mut näin saan tän tehtyy nii ettei kukaa tiedä mun henkilöllisyyttä ja samal voin pyytää neuvoja. Kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
elä hättääle, istu mättäälle, kyllä se pipa löytyy. :)
ihmisillä on tapana käydä puolustuskannalle, jos jokin asia on uusi ja pelottava.. eiköhän ne ystävät siitä tokene, kun maailma vähän avartuu. onhan se ikävä odotella, että toisetkin alkavat ajatella oman napansa ulkopuolista maailmaa. siinä voi mennä tovi jos toinenkin.. ellet halua kokeilla kepillä jäätä, niin eipä siinä muutakaan voi kun odotella vaan.
älä kiirehdi leimaamaan ja lokeroimaan itseäsi, muut kyllä tekevät sen aikanaan puolestasi. katsele ympärillesi ja elä hetkessä, ihastu, rakastu, tutki ja kokeile, erehdy ja opi.
toi oli rauhoittavaa. ehkä on parempi et venailen vähintään vuoden.. tai jotain. kiitos.
Itsellä oli 15v. ihan sama tilanne kuin sinulla nyt.. Pelkäsin ja ahdistuin tunteistani, kun kaverit käyttivät lesbo-sanaa yleensä haukkumasanana, "s#####n lesbo!" oli yleinen nimitys ärsyttävälle tai tyhmästi käyttäytyvälle ihmiselle.. Se oli jotain rumaa, ällöttävää. Ei tehny kauheasti mieli kertoa että juu, tää ois sellanen.. Aloinkin sitten kieltämään koko juttua, en suostunut uskomaan itseäni, taistelin vastaan, mistä ahdistus lisääntyi ajan saatossa.
Mutta on se sitten ollut huvittavaa miettiä jälkeenpäin kuinka paljon pelkäsin ystävieni suhtautumista.. Kun samat ihmiset nyt kymmenen vuotta myöhemmin ovat iloisia siitä että olen löytänyt itseni ja olen onnellinen.
Ole rehellinen itsellesi, älä kiellä itseäsi ajattelemasta, tuntemasta mitä tunnet. Kukaan ei näe pääsi sisään, vaikka nuorena siltä usein tuntuukin. Ole omassa itsessäsi ihan rauhassa, ja kuuntele itseäsi rauhassa. Kyllä se identiteetti siitä pikkuhiljaa ajan kanssa muotoutuu. :)
Lueppa tästä kiintoisa keskustelu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000017&posting=22000000016244723
"Ei tajua
Kirjoittanut: 15v. 23.6.2006 klo 00.46
monet kaverit puhuu aina älyttömän halventavasti ja muutenkin tosi ilkeästi lesboista, ei hirveesti tee mieli mennä sanomaa, että hei, mä saatan tykätä tytöistä. "
Raakuus, typeryys, ahneus ja junttimaisuus ovat osa nykyajan henkeä ja suuri osa nuorista matkii sitä aivottomasti, vaikka tehän nuoret olette juuri niitä joita teuraspenkille viedään.
Näin ei ole ollut aina. Kun minä olin nuori, oli tavanomaista nuorelle haaveksua paremmasta maailmasta ja ajaa sitä. Muutenkin oli vapauden ja suvaitsevaisuuden ilmapiiri. Me saimme paljon hyvää aikaan ja ne aikaansaannokset ovat tänä päivänäkin olemassa.
Oli silloinkin tiety kyynikkoja, mutta ei niin kuin nyt. 1988 oli vuosi.
Nyt kun tapaan jonkun vanhan kuoman noilta ajoilta ja juttelen hieman nykymaailman menosta, niin eivät ne ajatukset ole muuttuneet miksikään.
Me kaikki tuon ajan radikaalit vain talvehdimme tämän pahan ajan keskellä. Cähän niin kuin Sormusten Herran entit.
Olen luottavainen siihen, ettei nykymeno voi jatkua, vaan tulee glasnostin aika, avoimuus ja kansalaisyhteiskuntaa ruvetaan toteuttamaan. Rakkaus tulee muotiin jälleen. Pitää vain olla kärsivällinen.
Mutta O.W. Kuusinen pohdiskeli kerran, että punaisten olisi pitänyt aktiivisesti ajaa Suomea vallankumoukseen sen sijaan että olisi passiivisesti odotettu vallankumouksellisen konfliktitn syntymistä. Tässä on se kysymys, odottaako kärsivällisesti vaiko nyt pahana aikana radikalisoitua taistelemaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta saaden mahdollisesti pahastikin nokkiinsa. Englanniksi se, että pelkästään reagoi on reactionary, taantumuksellinen.
sun vastauksen kanssa pitää olla sivistyssanakirja muuten menee viesti ihan ohi. Kirjoita pliis selkokielellä äläkä kikkaile noilla sanoilla.
Niinhän se useimmiten on, että ympäristön painostus ja pelko negatiivisista reaktioista saa ihmisen pysymään tiukasti kaapissa.
Itsensä hyväksyminen on ensimmäinen askel sille, että muutkin hyväksyvät sinut. Ehkä et nyt tiedä, oletko lesbo, biseksuaali vai jotain muuta, mutta itse olen nähnyt niin paljon erilaisia ihmisiä uskaltaakseni väittää, että ei se seksuaalisuutensa hyväksyminen/oma valveutuneisuus monillakaan iän mukana muutu. On niitä, jotka jo nuorina tietävät, mitä ovat, ja on niitä, jotka eivät ikävuosien mittaan uskalla edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että olisivat jotenkin ""epänormaaleja"".
Ajattele asia niin, että jos ystäväsi kaikkoavat ympäriltäsi silloin, kun kerrot heille mitä olet, he todennäköisesti katoaisivat rinnaltasi myös jossain muussa sellaisessa tilanteessa, missä kovasti tarvitsisit heitä tueksesi. Haluatko sellaisia "ystäviä"? Monelle taas on kunnia-asia olla niitä ensimmäisiä, kelle ystävä tulee kaapista ulos.
Ne huutelut ja kaiken p*skan kestää, kun itse tietää mitä on, hyväksyy sen ja on ylpeä siitä. Rankkaa se on joskus, mutta kun vaihtoehtona on itsensä tukahduttaminen ja kaappielämä, niin sen kestää. Lippu korkealla eteenpäin ja voimia pohdiskeluun:)
sun keksistä;)
Ja treffeillekkin pyytää,sopiskos?
hei 15v!
mulla oli vuosi sitten samallainen olo/tilanne, olin itse 15-vuotias silloin kun ns.löysin itseni mutta en uskaltautunut kertomaan asiasta kellekkään. Odotin vuoden, pohdiskelin asioita ja itseäni, kunnes täytin 16-vuotta. Sitten ensimmäiseksi kerroin kavereilleni olevani lesbo. aluksi he suhtautuivat minuun ouvoksuen ja pitivät minua sairaana, kunnes selitin heille että olen sama ihminen kuin aijemmin ja minulla ei ole mitään häviämistä kaverisuhteissamme, koska he itse metettävät enemmän jos eivät ole ystäviäni, joten kai ne tajus ja alko käyttäytyä taas ihan normaalisti =) vanhemmilleni en ole uskaltautunut vieläkään kertomaan, mutta kerron kun tulee hyvä mahdollisuus (: