MIETIN JA MIETIN,MIKÄ JA MIKSI JA VIELÄ MINKÄTAKIA?
JOS MITÄÄN VIKAA EI LÖYDY JA EHKÄ EI OLEKKAAN MITÄÄN VIKAA MUTTA MISTÄ MAHTAA JOHTUA ETTEI OLE TARKOITETTU LASTA TÄHÄN MAAILMAAN SAAMAAN? (KOSKEE EHKÄ MONIA,OLETTEKO MIETTINEET,ONKO KAIKELLA JOKIN TARKOITUS!!??)
JOS MITÄÄN VIKAA EI LÖYDY JA EHKÄ EI OLEKKAAN MITÄÄN VIKAA MUTTA MISTÄ MAHTAA JOHTUA ETTEI OLE TARKOITETTU LASTA TÄHÄN MAAILMAAN SAAMAAN? (KOSKEE EHKÄ MONIA,OLETTEKO MIETTINEET,ONKO KAIKELLA JOKIN TARKOITUS!!??)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pohtinut samaa päivin ja öin. Aina kun joku raskasmahainen nainen kulkee ohi, mietin... niín, miksen minäkin voisi? Mitä hemmetin vikaa minussa voi olla, kun tuokin voi saada, vaikka on selvästi enemmän ikää kuin minulla, enemmän painoa kuin minulla jne... kuulostaa lapselliselta varmasti ihmisestä, joka ei ole itse saman asian parissa paininut, mutta uskoisin, että tässä tilanteessa aika inhimillinen tunne??! Meistä kummastakaan osapuolesta ei ole löytynyt selittävää syytä lapsettomuuteen ja välillä mietinkin, olisiko helpompi olla, jos olisi joku selkeä syy asiaan.
Mitä tästä sitten pitäisi oppia? En tiedä. Ehkä tästä voisi kirjoittaa jonkun romaanin kymmenen vuoden kuluttua. Toivoisin, että tällä palstalla vierailisivat ahkerasti sellaiset ihmiset, jotka ovat saaneet avun hoitojen kautta. Heidän toteutuneet toiveensa antaisivat ainakin minulle voimia ja toivoa. Heitä tarvittaisiin tänne palstalle enemmän ja kipeästi, auttamaan meitä "epätoivoisia".
Ei kannata ainakaan olla kateellinen enemmän ikää omaville. Itse olen pian 34 v. Ja kun ei helposti saa lasta, on kova pelko että on pian liian vanha saamaan terveistä lapsia. Itse olen hiukan kateellinen nuorille äidille, kun he kulkevat maha pystyssä, vaikka heillä olisi aikaa vielä myöhemminkin saada lapsia ja jonottaa hoitoihin ja odottaa, mutta meikäläisellä ei....Miksi ei voisi saada edes yhtä tervettä lasta:-(
Mutta iästä huolimatta toivon, että kaikilla halukkailla olisi yhtäläiset mahdollisuudet !!!
Tässä minun tarinani: Vuoden raskausyrityksen jälkeen lääkäriin, sain clomit ja odottelin kuukautisia jotta pääsisin clomit aloittamaan. Kuukautiset myöhässä ja yllättäen testi positiivinen. Tästä kuitenkin keskeytynyt keskenmeno rv 12. Uutta yritystä taas vuosi, pettymyksiä joka kuukausi. Sitten hakeuduttiin hoitoihin, kummastakaan ei löytynyt mitään. Minäkin ajattelin silloin että olisi ehkä parempi kun löytyisi jokin syy. Taas vierähti vuoden päivät ja sitten ehdotettiin inseminaatiota. Niitä tehtiin kaksi peräkkäisinä kuukausina, ei tulosta. Tossa vaiheessa olin todella rikki ja toivo mennyt. Saatiin lähete ivf suunnitteluun ja sinne tulikin aika muutaman kuukauden päähän. Sen jälkeen oikeesti ekaa kertaa "unohdin" koko raskaustoiveen ja miehen kanssa lopetettiin yrittäminen ja ovulaation laskeminen. Kaikki ajatukset oli vain siinä ekassa käynnissä naistenklinikalla ja kas kummaa seuraavia kuukautisia ei kuulunut, olin spontaanisti raskaana. Alkuraskaus meni km:a kovasti peläten mutta kaikki sujui loppuun asti hyvin ja todellinen pommi oli se kun esikoinen oli 4kk vanha tulin uudestaan raskaaksi ja nyt olemme nelihenkinen perhe. Vieläkin, vaikka äiti olenkin jo viidettä vuotta muistan lapsettomuuden tuskan ja sen ettei mikään tässä maailmassa ole itsestäänselvyys. Voimia sinulle ja toivon että saat tästä tarinasta jaksamista jatkaa yrityksessä eteenpäin, toivoa pitää aina olla. ;)))
Kyllä minäkin aikoina pohdin ja paljon miksi muut, mutta ei me. Menimme ulkomaanmatkalle ja isot mahat seurasivat minua sinnekin, olin todella uupunut ja rikki. Ihanan mieheni ansiosta jaksoin jatkaa.
Olin valmis jo luovuttamaan, kun minusta eikä miehestäni löytynyt mitään vikaa. Mieheni sanoi , että mennään vielä Diacoriin ja katsotaan miten käy.
Minulle tehtiin neljä inseminaatiota tuloksetta ja sitten tammikuussa 1999 ivf. Tämä onnistui ja saimme lokakuussa ihanan toivotun poikavauvan, joka menee tänä syksynä jo kouluun.
Sitten mietimme, että jos luonnollisesti meille ei vauvaa tule, meillä sitten on tämä yksi lapsi. En enää jaksanut mennä uuteen ivf:ään. Mutta yllättäen joulukuussa 2000 teinkin positiivisen raskaustestin ja syyskuussa 2001 saimme vielä suloisen tyttövauvan.
Lapsettomuudesta kärsimme kolme vuotta ja se oli todellista kärsimystä, ystävät ympärillä sai lapsia, mutta me ei. Mutta onneksi meidätkin palkittiin omilla pienokaisilla, joten tsemppiä kaikille asian kanssa tällähetkellä painiville.
..Mietin tosiaankin, että mikä ihmeen tarkoitus sillä voi olla, että lasta ei kuulu monellekaan sellaiselle, ketkä sitä tosiaan haluaa. Ja sitten lapsia saa sellaisetkin, jotka jättää lapsensa heitteille huumeiden tai viinan vuoksi tai jopa tappaa oman lapsen. Vuosi takan yritystä ja tuntuu, etten enää jaksa ees ymmärtää, mikä tarkoitus tällä on, ettei me saada lasta. Olen täynnä yhtä suurta kysymysmerkkiä ja surua.
Sitä vaan miettii, että pitäiskö alkaa juopotteleen, kayttämään huumeita, polttamaan tupakkaa ja lopettaa urheilu ja syödä roskaruokaa, noin aluks vaikka. Sitte vois muutenkin lopettaa itsestään huolehtimisen. Jospa sitte onnistais. Nykymenolla kun ei onnistu.
vastaa jo kyyniseksi tullut. Elämässä jaetaan "lahjat" niin kovin epäoikeudenmukaisesti. Toiset lähes käyttävät ehkäisykeinona aborttia. Lapsia saavat ne jotka eivät niitä todellakaan edes ansaitsisi. Ystävättäreni on ns. "sossun täti" ja hän kertoo joskus (hyvin vähän) anonyymina yleisesti kuinka paljon on näitä heitteillejättöjä, huostaanottoja, kurjuutta, pahoinpitelyjä jne. Tulen niistä niin mielettömään raivoon. 8:n vuoden jälkeen, kun kertaakaan en ole edes tullut raskaaksi ja tiedän jo, että en koskaan tulekaan totean kyynisesti; ei sillä ole mitään tarkoitusta!! Miksi joku syntyy vammaisena toinen syntyy mahoksi. Ei tarkoitusta todellakaan.