Kakuro-kirja

J. Iltanen

Ostin tässä taannoin kakuro-kirjan vieraillessani R-kioskilla, ja nyt kun olen muutaman kirjan tehtävän ratkonut, minun täytyy todeta että Virike-kirja 2: Kakuro on tasoltaan vähintäänkin arveluttava.

Esimerkiksi heti kirjan alussa, tehtävässä 2 on ainakin 4 ratkaisua. Myös tehtäviin 3, 4, 11 ja moniin muihin on ainakin 2 eri ratkaisua. Tämä vie innon ratkaista tehtäviä heti alkuunsa.

Vaikka alun tehtävien pitäisikin olla helppoja, tässä teoksessa ne näyttävät kuitenkin suurimmaksi osaksi olevan pelkkiä kirjoitustehtäviä. Ainoa todella vaativa tehtävä näytti olevan numero 8, joka ei ratkeakaan ihan niin vain.

Lisäksi kirjan hinta on noin 10€, mikä on aivan liikaa tämän tasoisesta teoksesta.

1

890

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paperiko

      Katsoin kirjan läpi ja minusta se näyttää ihan hyvältä. Tehtävä 2:n yläpuolella on sana "helppo", minkä pitäisi antaa vinkki siitä, että sen ratkaisuun ei kauan mene.

      Olet varmaankin mestariratkoja, toisin kuin minä joka vasta opettelen, joten ehkä olisit voinut siirtyä suoraan vaikeisiin. Tai sitten halusit alleviivata osaamistasi dissaamalla helppoja tehtäviä?

      Verrattuan muutamaan muuhun pokkariin lehtihyllyssä, tämä oli kuitenkin ihan oikea kirja eikä vihko. Jos kymppi tuntuu liian kovalta hinnalta, niin sieltä internetistä löytynee kakuroja ihan ilmaiseksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe