Firmaranking-Gallup

Minkälaista palvelua olette eri puunostajilta saaneet? Tämähän sisältää nykyään jo paljon muutakin kuin pelkän puukaupan hoitamisen. Ammattilaisena kiinnostaa kolmen suuren keskinäinen järjestys metsänomistajien silmissä. Tietysti paljon riippuu paikallisesta henkilöstä, mutta enenevässä määrin merkitystä on myös muodostuneilla mielikuvilla?
151417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Puuni on savujaossa määrätty Metsäliitolla, joten kysymyksesi on retorinen. Metsäliitto on paras minulle, koska yhtiöt sopineet Metsäliiton maksavan minulle sen "parhaan" hinnan.

Jollekin muulle on tietysti paras se, jonka savujakoon kuuluvat.

Äänestä
  • Savujako tuntuu pysyvän joidenkin päissä ikuisesti, joten sitä asiaa lienee turha edes kommentoida. Mutta sen verran voisi sanoa, että kaikilla yhtiöillä on sen verran kova puun tarve, ettei olisi mitään järkeä pitää minkäänlaista savujakoa yllä. Eri asia olisi, jos tarjonta olisi ylisuurta, silloin tuo systeemi saattaisi jopa toimia...

    Äänestä

  • mti (AMK) kirjoitti:

    Savujako tuntuu pysyvän joidenkin päissä ikuisesti, joten sitä asiaa lienee turha edes kommentoida. Mutta sen verran voisi sanoa, että kaikilla yhtiöillä on sen verran kova puun tarve, ettei olisi mitään järkeä pitää minkäänlaista savujakoa yllä. Eri asia olisi, jos tarjonta olisi ylisuurta, silloin tuo systeemi saattaisi jopa toimia...

    Ainakin meillä (UPM) on kaikille tehty hyvin selväksi, että kilpailulain vastaisesta toiminnasta seuraa välitön irtisanominen.
    En usko, että kukaan vaarantaa työpaikkaansa saadakseen jonkun motin enemmän kauppaa

    Äänestä

  • vuosituhannelle!!!!!!!!!
    savujako on ehottomasti nykyään metsänomistajilla itsellään ylänupissa, vähän niinkuin konemiehet puolustaa omaa merkkiään ja automiehet omaa merkkiään jne. niin on myös metsänomistajilla tosi isolla osalla, itse olen työskennelly 25 vuotta korjuupuolella metsässä ja voi vittu kun ovat "taitavia" kilpailuttajia hyvin monet metsänomistajat!!! ollaan niin yhen firman miehiä että oikeen suututaan jos heittää ilmaan kysymyksen et miten ois jos kysysit vähän noilta naapuristakin!!! savujako tulee näinpäin usein esille kun toisen firman mies ei viitsi ottaa edes yhteyttä tälläsiin kavereihin kun tietää 100 varmasti että puukauppaa ei itse saa vaan tää "merkkiuskollinen" korkeintaa vaan vähän hintaa vedätyttää mutta puut myy kuitenkin sille "omalle" firmalle!!! miettikää isännät vähän omiakin toiminta malleja ennenkuin huudatte kartelleista ja savujaoista!

    Äänestä

  • tälle......... kirjoitti:

    vuosituhannelle!!!!!!!!!

    mikä muu tarkoitus metsänmyyjällä voisi olla kuin "hinnan vedätys" pyytäessään tarjouksia useammalta puunostajalta?

    Sinä kirjoitat:
    Lainaus alkaa
    "firman mies ei viitsi ottaa edes yhteyttä tälläsiin kavereihin kun tietää 100 varmasti että puukauppaa ei itse saa vaan tää "merkkiuskollinen" korkeintaa vaan vähän hintaa vedätyttää mutta puut myy kuitenkin sille "omalle" firmalle!!!"
    Lainaus päättyy

    Kirjoittamasi osoittaa sen, että ostomiehet eivät kestä puiden menemistä sille parhaan tarjouksen tehneelle ja eivätkä sen vuoksi viitsi kilpailla (=tehdä tarjousta) heille tarjotuista puueristä.

    Puheesi savujaon unohtamisesta sen sijaan lienee paikallaan. Savujaot lienevät menneisyyttä.
    Mutta tulevaisuudessa ostajien on hyväksyttävä se, että puut tulevat vain parhaan tarjouksen tehneelle!
    Mutta ostajien on myös hyväksyttävä sekin, että puut eivät tule edes parhaan tarjouksen tehneelle, koska moni myyjä saattaa todeta, että puista tarjotuista hinnoista ei mikään häntä tyydytä ja puiden myynti siirtyy tulevaisuuteen!

    Epävarmuus puukaupasta siis lisääntyy.

    Äänestä

  • voisitko kertoa kirjoitti:

    lukea!!!!
    siis olen nähnyt pienen elämäni aikana lukemattomia kertoja tilanteita että tää "vihollis" puun ostaja olisi antanut parhaan tarjouksen, mutta kun "oman firman" mies tuli edes lähelle tätä parempaa tarjousta niin se riitti!!!! etkö ymmärrä - paljonko sinulle tulee haluja tehä tavarasta osto tarjous jos tiedät etukäteen että ei varmasti myisi vaikka eniten tarjoaisitkin?? usko pois vaan näin typeriä "merkkiuskollisia" on ja runsaasti!! niinkuin lopuksi edellisessä tekstissäni sanoin että täytyy isäntien alkaa ymmärtämään ja opettelemaan kilpailun sääntöjä ettei mene heidän puoleltaan uskottavuus! ja turha vedota että "mun" firman miehet on parhaita se ratkasee - paskanmarjat - ammattitaitoa löytyy kaikilta firmoilta hoitaa työ alusta loppuun asiakasta kuunnellen - muuhun ei näin kilpaillus alas ole yksinkertaisesti mahollisuuttakaan.

    Äänestä

  • kun ei osata kirjoitti:

    lisätä!!! tarkoitatko että siinä ei ole mitään kieroa että käyttää toista firmaa ainoastaan "oman firman" hinnan vedätykses ja tän toisen firman on sinun mielestä tietysti siihen osallistuttava??? ton verran tarvitsis olla meillä kaikilla bisnes ajatuksia mieles että ei kukaan selväjärkinen sellasta mene tekemään - sehän tarkoittas vaan että itse osallistuis markkinahinnan nousuun vaikka ei itse pääsisi kuitenkaan hyötymään tilanteesta mitään - tässä tapaukses saamaan raakapuuta!!! siinä nyt ei tosiaankaan ole kyse mistään kateudesta vaan olisi kyse silkasta typeryydestä puunostajan näkökulmasta!! huomatkaa jos aiotte saada tuotteellenne lisää hintaa niin tärkeää olisi ymmärtää vastapuolen eli puunostajan hyötykulma ja olla rehellinen tarjouksis muuten homma kusee seuraavalla kerralla pahasti omille kintuille.

    Äänestä

  • täytyy vähän kirjoitti:

    Voi hellanlettas sentään.....Savut on näköjään jaettu, kun käydään niin kuumana, että savu nousee ostajia puoltavissa kannanotoissa.

    Lukekaapa metsälehden keskustelupalstan sivuilta kuinka leimikot jaetaan......

    Piirit puunostossa ovat pienet varsinkin kuntatasolla, kolme suurta on yllätetty housut kintuissa ja yksi niistä vasikoi. Paineet ulkoa päin ovat niin kovat. Iso sakko tietäisi kenkää myös monelle isokenkäisellekin. Puunhankinnassa on painettu paniikkinappulaa eikä enson miehet tunne enää vanhoja opiskelukavereitaankaan, niitä joiden kanssa yhdessä ryypättiin ja pidettiin hauskaa....

    Puukauppa hiljeni siirtymäkauden jälkeen. Myyjät ovat odottavalla kannalla...Puupulaa on hehkutettu ja sitä on saatu mitä on tilattu. Kun kysyntä ylittää tarjonnan pitäisi hinnan nousta ??? Normaalissa markkinataloudessa näin tapahtuukin.....

    Kattellaan, kun puu kasvaa.....Ja myydään puuta metsän tarpeen mukaan, antaa politrukkien jauhaa propagandaansa....Ja tottakai kilpailutus kuuluu asiaan, jos ostomiehen hermot ei sitä kestä, niin ei muuta kuin alan vaihtoon tai purkki rauhoittavia taskuun...

    Äänestä

  • Mtiopisto kirjoitti:

    Ainakin meillä (UPM) on kaikille tehty hyvin selväksi, että kilpailulain vastaisesta toiminnasta seuraa välitön irtisanominen.
    En usko, että kukaan vaarantaa työpaikkaansa saadakseen jonkun motin enemmän kauppaa

    Olet ilmeisesti nuorehko kuljetusesimies tai ostotoiminnossa. Ei millään pahalla mutta ei etulinjassa näitä asioita ole kai koskaan - ei edes silloin kun se oli sallittua - päätetty ja mietitty.

    Äänestä

se on tuo Stora Enso miltä saa parhaan palvelun kautta linjan.

Äänestä
  • Muodostuneet mielikuvat:
    -ML: liian vähän työntekijöitä, liian kiire hoidella asiani niin kuin haluaisin ja kenties hieman kaksinaamaistakin
    -Enso: asiallisimmat kenttäihmiset ja tehdään mitä luvataan vaikka eivät aina hinnoissa pärjää
    -Upm: asiallisia kavereita, hieman liian agressiivisia makuuni. En myöskään pidä tavasta, jossa omassa lehdessään morkkaavat muita ostajia/metsänhoitoyhdistyksiä.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Muodostuneet mielikuvat:
    -ML: liian vähän työntekijöitä, liian kiire hoidella asiani niin kuin haluaisin ja kenties hieman kaksinaamaistakin
    -Enso: asiallisimmat kenttäihmiset ja tehdään mitä luvataan vaikka eivät aina hinnoissa pärjää
    -Upm: asiallisia kavereita, hieman liian agressiivisia makuuni. En myöskään pidä tavasta, jossa omassa lehdessään morkkaavat muita ostajia/metsänhoitoyhdistyksiä.

    minä olen myynyt periaatteessa sille kuka on parhaan hinnan maksanut,tosin valtakirja kauppana.mhyn ukko on kyselly tarjoukset,ja mahd ehdottanut parasta tarjousta hyväksyttäväksi.tiedä sit onko hintakartelli ja kaupat sovittuja yhtiöiden ja mhy kesken.lähden juuri viemään yhtä valtakirjaa kaupan tekemiseksi Mhylle.

    Äänestä

Minulla on se kokemus että Storaenso on palvelussa pärjännyt todella hyvin puukaupoissa. UPM ei ole aina edes kiinnostunut puusta ja ei siten ole käynyt henk.kohtaisesti edes keskustelemassa puukaupoista. Metsäliitto on kaikkein törkein tapaus mitä on vastaan tullut puukauppaa suunniteltaessa ja siten se myös jatkossa pysyy poissa minun metsistäni-ei kuulu keljuilu ostajan tehtäviin ...

Äänestä
  • kaikkein kamalin voi olla kun sentään on suomen suurin puunostaja (metsäliitto)!!! ikävää jos sulla on huonot välit alueesi metsäliiton toimihenkilöön, mutta olitko ihan varma että asian voi yleistää läpi suomen??

    Äänestä

  • se nyt kirjoitti:

    kaikkein kamalin voi olla kun sentään on suomen suurin puunostaja (metsäliitto)!!! ikävää jos sulla on huonot välit alueesi metsäliiton toimihenkilöön, mutta olitko ihan varma että asian voi yleistää läpi suomen??

    No eihän tuo yleistys ollutkaan. Se oli henkilökohtainen mielipide ja sitähän juuri kysyttiin........yliherkkyytesi viittaa pahasti osuuskunnan suuntaan.....:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hankintaesimies kirjoitti:

Minkälaista palvelua olette eri puunostajilta saaneet? Tämähän sisältää nykyään jo paljon muutakin kuin pelkän puukaupan hoitamisen. Ammattilaisena kiinnostaa kolmen suuren keskinäinen järjestys metsänomistajien silmissä. Tietysti paljon riippuu paikallisesta henkilöstä, mutta enenevässä määrin merkitystä on myös muodostuneilla mielikuvilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu