Toivotan itselleni

Hyvää juhannusta.

Onnittelen itseäni, etten tarvitse raikasta vettä
pintaa syvemmältä tai edes maistaa puuta
tien varrella. En tunne tarvetta raudanpuutos-
taudin ehkäisyyn tanssilavan reunalla tai edes
pysyvämpää silmänympärysmeikkiä.

Seuraava aamu vahvistanee tunnetta. Nousen
notkeana ylös eikä tarvitse miettiä, onko sänky-
nä toiminut oja, heinikko tai puistonpenkki, puhu-
mattakaan vieraasta sängystä, jota vahtii edelli-
senä iltana missiksi luultu, sittemmin H. Uuhka-
jaksi tunnettu kylän noita. Samalla pelkokertoi-
mella tunnustelen povitaskuani - naulakossa -
ja totean lompakon olevan yhtä hyvässä talou-
den tilassa kuin juhlan alkaessa. Se lohduttaa,
sillä loma on vielä kahden viikon päässä.

Tämä on harkittu Juhannus. Todellinen juhla on
vasta edessä. Tämä viestikin on harkittuna ajan-
kohtana asetettu. En odota vastausta, mutta toi-
votan silti Hyvää, tasapainoista ja mieltä ylentä-
vää keskikesän juhlaa lukijoille täällä kaksnelo-
sessa.
3803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vieryspaikka tyhjänä.
Ei ole käynyt kylässä Don Juan!
Ei kukaan joka kehuu silmiä kauniiksi!
Ei kukaan joka ylimaalkaan kehuu toista ja ylistää!

Eikä myöskään aamulla sanaton hiippari,
ja jälkikäteen sanaton "ystävä"

Eikä innokas puhelinnumeron vaihtaja,
joka on vastaajalle!

Hyvää Jussia!

Äänestä

ja turvallista kesää, ja pidä itsestäsi huolta :)

Äänestä
  • Mukava "kuulla" sinustakin. "Huokaus"...vielä
    pari julmaa viikkoa ja laitumet kutsuvat. Pienen
    lenkin teen kotomaassa sukulaisten ja kaverien
    luona ja sitten ihmettelen, mitäs nyt tekisi. ;D

    Samaa sinullekin, pidä huolta itsestäsi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7083536 kirjoitti:

Hyvää juhannusta.

Onnittelen itseäni, etten tarvitse raikasta vettä
pintaa syvemmältä tai edes maistaa puuta
tien varrella. En tunne tarvetta raudanpuutos-
taudin ehkäisyyn tanssilavan reunalla tai edes
pysyvämpää silmänympärysmeikkiä.

Seuraava aamu vahvistanee tunnetta. Nousen
notkeana ylös eikä tarvitse miettiä, onko sänky-
nä toiminut oja, heinikko tai puistonpenkki, puhu-
mattakaan vieraasta sängystä, jota vahtii edelli-
senä iltana missiksi luultu, sittemmin H. Uuhka-
jaksi tunnettu kylän noita. Samalla pelkokertoi-
mella tunnustelen povitaskuani - naulakossa -
ja totean lompakon olevan yhtä hyvässä talou-
den tilassa kuin juhlan alkaessa. Se lohduttaa,
sillä loma on vielä kahden viikon päässä.

Tämä on harkittu Juhannus. Todellinen juhla on
vasta edessä. Tämä viestikin on harkittuna ajan-
kohtana asetettu. En odota vastausta, mutta toi-
votan silti Hyvää, tasapainoista ja mieltä ylentä-
vää keskikesän juhlaa lukijoille täällä kaksnelo-
sessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu