Kävin 1 vuotiaan poikani kanssa sukulaisissa ja kun piti pistää nukkumaan niin hän raivosi,kiljui ja venkoili sylissäni puoli tuntia. Tilanteen rauhoituttua eräs sukulaiseni vihjaili ettäolin huono äiti ja että poikani oli mielenvikainen ja uhma liian aikaisessa. Sanoin hänelle että poikani näytti tunteitaan ja lapsen pitää saada näyttää niitä, sanoin myös että uhma voi tulla tämän ikäisenä. Enkä olekin oikeassa? Olen kyllästynyt kuulemaan että minun lapseni ei ikinä ole noin kiukkuinen,itsepäinen ja pirullinen kuin teidän poika. Vaikka poikani ei pysykään paljon paikoillaan eikä jaksa keskittyä yhteen paikkaan kerrallaan niin näen että hän on menevä ja voimakastahtoinen mutta silti normaali.
Olenko oikeassa?
suomineito
4532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kanssa näyttää tunteensa,laidasta laitaan;D eli välillä on maailmanlopun meininki kun ei saa tehdä oman päänsä mukaan! On muutenki tod. vilkas ja eloisa poitsu..mutta vaikka välillä rasittavaa,oon iloinen. Eräänä kesä päivänä oltiin keskustassa leikkipaikalla..meiän poju hihkui,pomppi,nauroi ja viiletti kuin tuulis pää ja sitten oli pari poikaa jotka vain jököttivät paikoillaan?!missä oli ilo ja leikkimisen halu? Tuo vuoden ikä oli meilläkin "hankala",nyt poika on jo kohta 4v ja huomattavasti rauhallisempi,pystyy siis keskittymään jo joihinkin asioihin,mutta on oma energinen itsensä;) En edes tiedosta sitä että on ylivilkas...vain silloin kun näen muita lapsia ja ihmettelen kuinka hyö voi olla niin rauhallisia:D Arvosteleville sukulaisille viittaisin kintaalla..jokainen lapsi on erillainen ja valtaosa vanhemmista tekee parhaansa/kaikkensa lapsen eteen..osoittaa vain tietämättömyyttä ja tyhmyyttä tommoinen arvostelu..murr..hauskaa kesää siulle ja pikku tuittupäälle;) -Äiti 2 lasta= 3 tuittupäätä-
voi käsittääkseni tulla paljonkin ennen vuoden ikää.Oma poikani on nyt 9kk ja osaa kiukutella ja uhmata jo aika lailla.Välillä pelottaa miten pojan kanssa pärjää myöhemmin kun alkaa toden teolla näyttää omaa tahtoaan.Ja silloin kuin meillä kiukutellaan niin huudetaan ja potkitaan kunnolla ja "kohtausta" voi kestää pitkään eli poika on hyvin sinnikäs.Meillä kiukut tulee päikkäreille menosta, vaipan vaihdosta, vaatteiden pukemisesta jne.Itse en näkisi asiassa kuitenkaan mitään epänormaalia, poika tuntuu vain olevan hyvin voimakasluontoinen.Onhan se todella rasittavaa ja uuvuttavaa mutta poika osaa olla myös aivan ihana,on iloinen ja naureskelee paljon joten kyllä ne kiukkukohtaukset sitten taas jaksaa.
on siis 9kk, tuli kirjoitusvirhe otsikkoon...
Älä tuollaisista kommenteista välitä! Kunhan ilkeilevät - toisista se on kivaa!
Tutkimusten mukaan elävät ja liikkuvat lapset ovat älykkäämpiä kuin flegmaattiset, tahdottomat kaverinsa :-).