Lähisuvussamme on nyt noin 2-vuotias amerikan cockerspanieli.Narttu.Se syntyi keväällä ja luovutus oli heinäkuulla 2004.Meillä on poika, nyt 3,5- vuotias, joka ei osaa varoa tuota koiraa vaikka pitäisi.
Ensimmäiset puoli vuotta koiran kanssa meni hyvin. Käymme kyseisessä paikassa kyläilemässä usein, koska kyse on pojan isovanhemmista. Aivan mitään varoittamatta ja ilman mitään syytä tämä koira puri poikaamme kasvoihin. Kynnen jäljet millien päässä toisesta silmästä, nenä irtosi yhdestä kohdasta sieraimen alta ja alahuuli kolmesta kohdasta halki. Ylähuuli halkesi yhdestä kohdasta ja lisäksi leuka ja nenä pienillä avohaavoilla. Koira oli raivoissaan, ei meinattu saada hyökkäystä loppumaan, vaikka roikotettiin sitä niskasta etutassut ilmassa. Ainoa keino millä hyökkäämisen sai loppumaan, oli koiran pään lyöminen seinään ja vielä niin lujaa, että koira huomasi saavansa kipeää. Koiralla vain jokin naksahti päässä. Sitä ei ahdistettu nurkkaan, eikä poikamme edes koskenut siihen. Tämän kohtauksen jälkeen on ollut useita tilanteita, joissa koira on saattanut vain antaa varoituksen, eli näykännyt . Ja kaikki ilman syytä. Onko koiralla kenties luonteessa jotain vikaa? Nyt vasta omistaja on alkanut miettimään koiransa kouluttamista, vaikka olemme yrittäneet kertoa ettei se enää välttämättä ole mahdollista. Lisäksi näyttäisi siltä että koira on mustasukkainen. Haukkuu kun poikamme saa huomiota ja tunkee samaan syliin pojan kanssa, tökkii kuonollaan ja pyytää rapsutuksia.
Toivoisin tästä nyt rehellisiä mielipiteitä ja näkemyksiä, en lapseni kasvatusohjeita tms.
Olen todella huolissani, koska todennäköisesti tämä koira voi uusia hyökkäyksensä......?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä en tuollaiseen paikkaan lapsiani veisi ennen kuin lasten ja muidenkin turvallisuus on varmaa.
Am cockerspanieli on hieno rotu, mutta tämä arkuus ja agressiivisuus on aivan todellinen ongelma tämän(kin) rodun kohdalla ja aikoinaan se tunnustettiin, mutta nykyään väitetään että ongelmaa ei enää ole vaikka tilastot ja käytännön kokemukset kertovat toista.
Tämän koiran kohdalla huono kasvatus ja huono suhde isäntäväkeen on varmasti hyvin suuri syy koiran huonoon käytökseen, mutta koirankin luonteessa on kyllä oltava tapahtuneiden perusteella heikkouksia ja ne tulevat esiin voimakkaimmin juurikin silloin kun koiralla ei ole turvallista ja oikeudenmukaista isäntää.
Tuo on vaarallinen yhdistelmä kun heikkohermoinen agressiivisuuteen taipuvainen koira on perheen pomo. Isovanhempien olisi hyvä ottaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan koska yksin he eivät kykene ongelmaa ymmärtämään ja oikaisemaan. Jos isovanhemmat eivät hae apua niin koira voi milloin vain hyökätä vielä aiempaakin agressiivisemmin eli asia on todella vakava ja jos isovanhemmat eivät ymmärrä vastuutan niin sinun on se ymmärrettävä lapsen vuoksi.
Kaikki tuo tieto tulee todella tarpeeseen. Kuulinpa tuossa juuri, miten monta kyseistä rotua olevia narttuja on jouduttu lopettaa mielenvikaisuuden vuoksi. Ja vaikka kasvattajassa ei vikaa olisikaan.
Tuntuu vain niin pahalta kertoa omalle lapselle miksi ei pääse omien isovanhempien työ kyläilemään. Tärkeitä kun ovat meille kaikille.
Eikö koiraa voi sulkea toiseen huoneeseen, kun menette kyläilemään?
Joka vierailumme sielä kestää aina kerrallaan parikin yötä. Ulkona koira viihtyy välillä tuntejakin remmin päässä itsekseen, mutta ei sitä voi sielläkään oikein pitää, koska seudulla kulkee paljon irrallaan olevia koiria. Tällä hetkellä koiralla on myös juoksut...joka joulu ja juhannus. Koiran kanssa on myös ns. haukkumisongelma. Eli huomion hakemista sekin on...ovikellolle haukkuminen on ainoa asia mitä ymmärrän. Mikäli koira jätetään vahingossakin toiseen huoneeseen ja laitetaan ovi kiinni, niin koira haukkumalla ilmoittaa olevansa yksin "jumissa". Olisikohan pieni aitaus esim. olohuoneessa hyvä? Voisi olla muiden seurassa ja silti etäisyydellä lapsesta.
Oma aitaus olohuoneessa kuullostaisi hyvältä.
Koiran kanssa olisi pian syytä alkaa tehdä työtä. Se on ilmeisesti saanut liikaa huomiota ja yrittää komennella mm. haukkumassa ihmisiä tekemään tahtonsa mukaan. Suosittelen lukemaan Jan Fennellin Kuuntelen koiraani ja tekemään 2 viikon huomioimattomuuskuurin. Tai menemään ongelmakoirakouluttajalle.
Tässä hyvä linkki: http://www.koiraneuvola.fi/
Etsi sieltä keskustelupalstalta tietoa hakusanalla huomioimattomuus.
siellä koiran mittapuun mukaan katsottuna. Ei aina huomaa minkä eleen lapsi on tehnyt koiralle ja koira katsonut sen vihamieliseksi eleeksi. Mikään koira ei kunnioita lasta katsoo sen hierarkiassa itseään alemmaksi olennoksi.
Omistajat tehköön koiralleen selvää mitä saa tehdä ja mitä ei.
Te saatte tehdä lapsellenne selväksi mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Lapsen on jätettävä myös koira ehdottomasti rauhaan, sekä koiran tavarat, luut kipot jne.
Kaikissa tapauksissa koira ei ole yksin syyllinen.
Jenkeissä tuntuu olevan jonkin verran arkoja yksilöitä. Itselläni on yksi lapsia pelkäävä Jenkki. En tiedä syytä tai ymmärrä, miksi koira alkoi lapsia karttamaan. Yksikään lapsi ei ole koiralle pahaa tehnyt. Kerran on lapsi päässyt ajamaan koiran nurkkaan ja silloin koira näykkäisi lasta kädestä. Sen jälkeen olen vahtinut tarkkaan, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.
Olen yrittänyt siedättää koiraa niin, että kuljemme mahdollisimman usein tarhan tai päiväkodin ohi. Koira on kyllä hyvin kiinnostunut, mutta ei uskalla lähemmäksi lapsia.
Jalostuksessa tulisikin ehdottomasti kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota luonteeseen. Jenkin ei missään nimessä tulisi olla arka eikä tippaakaan agressiivinen! Vaan kaikkia ennakkoluulottomasti rakastava yksilö. Onneksemme toinen koirista on lapsiystävällinen eikä lainkaan arka.
Usein myös pienen ja suloisen koiran kasvatusta laiminlyödään juuri siitä syystä, että koira on niin söpö pallero. Tällä verukkeella koirasta kuin koirasta saa itselleen ja muille ongelman. Olipa piski kuinka pieni tahansa, se on silti koira.
Nyt kiiruusti ongelmakoirien kouluttajalle!
Luulisi isovanhempien itse tajuavan kuinka he vaarantavat lapsen terveyden. Koira saattaa hyökätä uudelleen, eikä syytä tarvitse silloinkaan olla.
Oletteko olleet kasvattajaan yhteydessä?
Onko muilla pentuesisaruksilla esiintynyt arkuutta tai pelkoja?
Voisi olla hyvä ajatus ilmoittaa tästä kasvattajalle, näin ainakin voisi karsia pois jalostuksesta epäsopivat yksilöt.