Kodissani kummittelee!!

ÖÖäöäö

Olen varma, että kodissani kummittelee.
Muutin uuteen kämppääni noin 2kk sitten. Olen havainnut outoja asioita: Esineet ovat vaihtaneet paikkaa esimerkiksi illalla olin laittanut lukemani kirjan yöpöydälle ja ruvennut nukkumaan. Aamulla, kun heräsin huomasin, että kirja ei ollut enää yöpöydällä vaan se oli siirtynyt keittiön tiskipöydälle. Todella karmivaa, koska kämpässäni ei asu muita enkä usko, että joku olisi tullut asuntooni keskellä yötä, koska kämppäni avaimet ovat vain minun hallussani!!
Tuo ei ollut ainoa tapaus: Illalla katsoin televisiota ja kynttilät paloivat sohvapöydällä. Yhtäkkiä ne sammuivat!, ikkunoita ei ollut auki ja olen varma, ettei huoneessa ollut niin kova veto, että kynttilät olisivat sammuneet sen takia. Aivan kuin joku olisi puhaltanut ne sammuksiin.
Nykyään en saa enää nukutuksikaan, koska kokoajan pelkään mitä outoa tapahtuu seuraavaksi. En tiedä mikä voisi selittää nuo kummat jutut mitä tapahtui. Yritin miettiä niille selityksiä, mutta en saanut mitään järkevää vastausta kehitettyä. Olisiko teillä jotain järkevää syytä noille tapahtumille!??
Olen itse aika skeptinen enkä paljoa usko mihinkään yliluonnolliseen.

8

2272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maikkuliina

      Kirjoitit ettet oikein usko yliluonnolliseen ja sitten otsikko on että asunnossani kummittelee ;)
      Siellä on ilmeisesti joku henki?

    • mulla

      muutin kun ei kummittelu loppunu.Esiinty tavaroiten katoamista,vesihanojen valumista,ääniä ja peiton repimisiä päältä.Muutin kun kummittelu ei lakannut.

    • sinna

      Tiätkö onko sinne asuntoon kuollut joku? Tai onko siellä lähellä tapahtunut jotain?

    • Cyberanimal

      ja olet miettinyt vakavasti omaa mielenterveyttäsi, unissakävelemisen, valvenukkumisen yms. mahdollisuutta ja koet edelleen, että olet ihan terveiden kirjoissa ja aiemmin näin ei ole elämässäsi tapahtunut, on niin on pystyttävä menemään oman skeptisyytensä yli ja etsittävä vaihtoehtoisia selityksiäkin.

      Voi olla mahdollista, että asuntosi tapahtumista vastuussa olisi henki, aave, talonhaltia, entiteetti, yms. toisen puolen kulkija, jolla on jotain asiaa sinulle/on jäänyt loukkuun kahden maailman välin/räyhähenki/yms. vaikea sanoa ilman näin käymättä itse asunnossasi.

      Kuitenkin niistä pääsee eroon, ja aika helpostikin jos vain kanttia riittää eikä anna pelolle ylivaltaa, sillä se on oivallinen energian(ruuan)lähde negatiivisille hengille ja se voimistaa niitä.

      Ennen kuin koetat päästä muulla keinoin kiusankappaleestasi eroon, siivoa koko kämppä kaappeja myöten ja tuuleta, laita kaikki ikkunat ja ovet auki. Joskus sekin tepsii mutta voi olla myös väliaikainen apu tilanteessa, jossa ilkiö on jäänyt "taloksi".

      Sitten voit kokeilla kristillistä tapaa rukoilla ääneen ja käskeä pahoja henkiä sinne mistä ne ovat tulleet(jos tuntuu että raamatunluku on helpompaa, etsi sieltä ko. aiheeseen sopiva kohta).
      Tai rukoilla ääneen mitä tahansa hyvää mahtia/voimaa/jumalaa, johon itse todella uskot ja käskeä pahoja henkiä sinne mistä ne ovat tulleet.
      Tai käskeä itse ääneen niitä poistumaan.

      Tärkeintä on usko siihen, mitä teet ja että sinulla on voima siihen, että ajat kiusaajasi sinne, mistä se tulikin.

      En tiedä jeesaako, mutta voit myös pyytää ystäviäsi auttamaan sinua tässä, kunhan e uskovat, että se auttaa ja sinulla on oikea, vakava ongelma.

      Kun kiusaajasi on lähtenyt, sen yleensä tuntee ilmapiirin "kevenemisellä", normaalin kämpän tunnulta.

      • ihan

        aikuisten oikeesti noihin juttuihin? Kyllä ihminen pystyy kuvittelemaan ihan mitä mörköjä tahansa, mut ne tapahtuu omassa pikku päässä, ei todellakaan oikeesti. Aina on olemassa joku järkevä selitys asioille, kuten nyt tohon kynttilöiden sammumiseen yms. juttuihin. Kyllä kaikkiin "outoihin" ääniin sais jotain kummittelua liitettyä, kun on tarpeeks vilkas mielikuvitus ja haluaa uskotella itselleen, että kyllä se kummitus/henki what-so-ever, siellä kolistelee, mitään muuta se ei voi olla. Paskanjauhantaa sanon minä!


      • Cyberanimal
        ihan kirjoitti:

        aikuisten oikeesti noihin juttuihin? Kyllä ihminen pystyy kuvittelemaan ihan mitä mörköjä tahansa, mut ne tapahtuu omassa pikku päässä, ei todellakaan oikeesti. Aina on olemassa joku järkevä selitys asioille, kuten nyt tohon kynttilöiden sammumiseen yms. juttuihin. Kyllä kaikkiin "outoihin" ääniin sais jotain kummittelua liitettyä, kun on tarpeeks vilkas mielikuvitus ja haluaa uskotella itselleen, että kyllä se kummitus/henki what-so-ever, siellä kolistelee, mitään muuta se ei voi olla. Paskanjauhantaa sanon minä!

        mutta siinä vaiheessa, kun "järkisyyt" loppuvat ja sattumateoriakaan ei enää tue päätelmiä, niin mitäs teet? On helpompaa väittää ihmisen olevan mieleltään sairas tai omaavan vain vilkkaan mielikuvituksen kuin uskoa että toinen puoli on olemassa. Sitten kun se näyttäytyykin, niin ollaan ihan kurat housuissa ja pelätään kauheasti. Naurettavaa!

        Miksi ylipäätään ahtaa itseään ja maailmaa johonkin tiukkoihin rajoihin ja sanoa "tuo ei ole mahdollista", "tuota ei ole olemassa" yms.
        Skeptisyys on hyve, jos sitä ei vie liian pitkälle. Kaikkea voi ja pitääkin epäillä mutta suoraan kieltäminen on enemmänkin typerää.

        Mielestäni on parempi, jos ihminen joudu törmäämään henkimaailmaan ja saa elää elämäänsä rauhassa. Jos kuitenkin ihminen siihen törmää, niin silloin on hyvä puhua niistä asioista vaikka tällä palstalla, että mahdollinen pelko helpottaisi ja ihmisen ei tarvitsisi koko loppuelämäänsä epäillä järkeään.


      • Anonyymi

        Tyttäreni osti vanhan talon. Yöllä ilmestynyt vanha nainen ja viime yönä pikku poika makkariin. Itse olin siellä ja oven metalli kahva joka piti asentaa lensi eteeni jostain syystä. Onnekseni kumarsin juuri muuten olisi osunut päähän. Tämä vaan on niin totta


    • Anonyymi

      Tutkittu juttu on, että kummitukset lähtevät, jos asunnon haltija päästää
      keskiyöllä WC:n peilin edessä 85 desibelin ylittävän pierun.

      Ei siis muuta, kun nauti iltapäivällä runsaasti hernekeittoa, ja valmistaudu
      keskiyön koitokseen !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1299
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1095
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      104
      936
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      42
      879
    5. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      729
    6. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      726
    7. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      49
      702
    8. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      94
      672
    9. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      656
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      635
    Aihe