Heräsin juuri Esson huoltohallista, mutta minulla ei ole varmaa tietoa päivämäärästä. Piti oikein huolella valmistautua Esson Juhannusjuhliin, mutta joku asia taisi mennä vähän pieleen. Onkohan nyt jo mahdollisesti Juhannusaatto???
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
elämään! Onneksi olit HUOLTOhallissa, nyt paikat lienee rasvattu ja huollettu kunnolla. Niin että tekstiä suoltuu kuin rasvatulta salamalta?! Olisipa itsellä samanlainen olo. Mutta pää on tahmeutta täynnä ja silmät harittaa. Sormet kun ryynimakkarat Onneksi grilliä ei ole lähellä!
jouluaatto;D
tarkoittaa sana aatto sun sanakirjas?
on uudelleen. Muista sitten lopettaa työt ajoissa, ett ehdit kokolle ja muuta.
Miten sinä sinne ESSON huoltopuolelle jouduit, raukka? Aloitetaanko vuosiluvusta ensin, nyt on vuosi 2006...
Jouduin Esson huoltohalliin siitä systä, että Suhina Lempi pyysi minua hakemaan käsivoidetta itselleen. Ajattelin vaseliinin kelpaavan hyvin siihen tarkoitukseen, ja sitähän Esson huoltohallissa on aina tarjolla.
Siinä kiireessä olen tainnut kompastua ja kolauttaa pääni johonkin, jonka seurauksena olen menettänyt tajuntani. Onneksi taju on nyt tallella, eikä pääkään enää kovin kipeältä tunnu. Suhina Lempi on kyllä kadonnut jonnekin.
Sinulla meni sitten tuo juhannus ennennäkymättämissä merkeissä :/ Noo.. kyllä ne pojat kertoo oliko mukavaa.. Niin että Lempin piti saada yht`äkkiä voidetta käsiin..jaa jaaa..Tulipahan mieleen että josko olet aivan hiljaa niin kuulet hyvinkin pian jostain suhinaa..:))
juhannusta viettää. Ennenvanhaan aatto olikin 24.06. Juhannuspäivä tietysti 25.06, joten vietä sinä vaan juhannusta, mutta elä enää laita ihtiäs semmoseen kuntoon, ettet muista mittään. Eihän semmosella juhannuksella oo mitään virkaa.
Ei muuta kuin hyvää juhannusta.
Tänään on oikein timanttinen olo, mutta Suhina Lempi on edelleenkin kateissa. On tainnut Lempi viettää juhannusta ihan muissa maisemissa.
Surraan nyt yhdessä hetki Lemmen lähtöä..tik tak... no niin, eköhän tuo jo piisaa! Oletko muuten katsonut onko Lempi vienyt pyörääs sieltä nurkan takaa, meinaan vaan että onhan sillä täytynyt olla enemmän kuin jalat kun on lähtenyt siis siinä helteessä ei pitkälle pötkitä jalan.. vai olisiko joku elelän herroista kurvannut Esson pihalle... Mutta hyvällä tuulella oot?! Ja kahvilla tietenkin..
Ei Suhina Lempi ole kävellen eikä pyörällä poistunut Essolta, vaan autolla hän on varmasti lähtenyt. Lempi on niin tyylikäs nainen, että ihan kilpaa herrat tarjoavat hänelle kyytiä. Lempi on varmaan hyväksynyt jonkun innokkaan herrasmiehen tarjouksen.
Ihan kokemattoman tai tyhjätaskun ei kannata lähteä Lempiä kyyditsemään, sillä se saattaa tulla kalliiksi. Kaikilla taukopaikoilla Lempi vaatii hyviä virvokkeita ja kalliita välipaloja, joten hänen seurassaan rahaa kyllä palaa. Joskus siitä kannattaa maksaakin, sillä Suhina Lempi on maineensa veroinen matkakumppani.
Muistelen minä nähneeni kuvia Lempistä..tyylikäs mikä tyylikäs...kyllä poijaat tietää. Paljonkohan säästi kun sen tällin sait, monta tankillista kuitenkin ja suodattimet kaupan päälle! :) Vaikka enhän minä tiedä onko sulla autoakaan..Ettei sua nyt kuitenkin harmita jos vaikka olit säästänyt..ööö.. juhannusta varten...
Yleismies oli. Se hieno Mersu joka Esson pihasta
lähti juhannus aaton aattona, oli tullut minua halkemaan. Menimme erään ihailijani kanssa määrättyyn rauhalliseen paikkaan, yksityishuvilaan viettämään keskikesän juhlaa.
Täällä olemme vieläkin ja viivymme niin kauan kuin ruoat ja varsinkin juomat riittävät.
Muuten on ollut hauskaa, mutta Yleismiestä kaipaan. Ei tämä ranskalainen miljonääri vedä missään Yleismiehelle vertoja. Sanoinkin sen hänelle, mutta onneksi ei ymmärtänyt, sillä minä puhun suomea ja ihailijani ranskaa.
Tartun sitten jälleen tarmokkaasti toimeen ja alan hoitaa asioita siellä Essolla, kun palaan, ja palan heti kun tuolta pieneltä karvaiselta ranskalaiselta ovat rahat loppuneet.
Olemme käyneet joka ilta kalliissa ravintolassa syömässä ja olen pannut ranskalaisen ostamaan itselleni arvokkaita lahjoja. Jollain tavoin saa korvata sen kun ei ole opetellut puhumaan suomea.
Ranskalaiseen kun haksahdit!!! Voi voi sua!! Eihän niitten puheestakaan saa selvää! Oli etes ollut suomalainen olisi sen jotenkin ymmärtänyt sanattomaksi vetää. miten sinä sen kanssa hauskaa olet voinut pitää, no pieni musta mies kyllähän se naurattaa jo nyt minuakin. Vaan tule pois sieltä ettei tuo Yleismies vallan suutu ja jätä. Suomalaiset kun on niin itepäisiä, niin ku tiedät.. Hyvän opin kanssa se kotia menee sitten aikanaan!! Hehee...
ranskalaisen vuokraamalta loistohuvilalta. Hän, pieni, tumma, hikinen ja karvainen ei pästäisi minua vielä, mutta ikäväni Yleismiestä kohtaan yltyy sielussani.
Yleismies ei anakaan viimeksi tavatessamme ollut pieni ja musta, vaan ihan vaalea viikinkini.
Totta sanot, ettei ranskalaisen puheesta saa mitään selvää. Ärrävikainen on ainakin tämä, joka tupakoi kamalasti ja lipittää punkkua aamusta iltaan. Yleismies ei polta, eikä juo..hm... mitä nyt joskus vähän irrotellaan.
Onko hän ollut ikävissään kun jouduin tuon ranskalaisen viettelemäksi?
Jos nyt oikein hiljaa hiippailet Essolle, noin niin kuin muina tyttöinä ja jos äityy kyseleen enemälti niin sano että tuli äkkilähtö vaikka tätin luo.. että oli pakko mennä kun on vanhapiika ja jonkunverran tuota käyttämätöntä omaisuuttakin olis sitten jaoss...Sitten suosittelen että vaihdat tamineet johonkin arkisempaan, ettei ärsyynny nyt siitäkin. Toivotaan ettei se kylän kosmetolooki kampaaja ole vaihtanut sen Yleismiehen väriä tällä aikaa, mene jo kahtoon! Jätä juoppo ranskis yksin juhlimaan käske se vaikka saunaan ja lähe! Soittele sitten miten sulla laskeutuminen onnistui, jooko, hymyä huuleen! :)
Olipa taasen todella hyviä uutisia. Tällaisten katoamisten jälkeen Suhina Lempi on aina hieman häpeissään, ja silloin hän on minua kohtaan entistäkin suosiollisempi, jotta ei menettäisi Essolla sihteerinvirkaansa. Namia taitaa nytkin olla luvassa, joten juhannusaaton pieni kompastuminen ei enää harmita.
(..aina hieman häpeissään..) juu juu :) sitä aina sattuu kun tapahtuu! Mikä se on sitten se seuraava juhlapäivä kun tapahtuu? *nauraa* Minä luulen että teidän kylällä tapahtuu yhtä ja toista mielenkiintoista, siitä ei vaan aina puhuta saati kirjoitella...
seikkailuihin. Nyt kyllä päätin, että kun, tai jos Yleismismies katsoo läpi sormiensa tuon viimeisen ranskalaisseikailuni, niin tulkoon vaikka Thaimaan tai Saudi Arabian kuningas, niin pysyn lujana ja loppuelämäni Yleismiehelle uskollisena - ainakin suurimmaksi osaksi.
Sain minä sen pienen mustan ärrävikaisen päähän ainakin pari kolme Suomen kielen sanaa uppoamaan.
Hän sanoo sujuvasti tästä lähtien tervehtiessään, "Olen suuri pässi."
Se kuulostaa pikantiltä tuon ranskalaisen ärrän kanssa. Hänkin opetti minulle ranskaa, lausen pari, mutta panttaan niitä käytettäväksi Yleismiehelle puhuessani kun seuraavan kerran olemme intiimissä kanssakäymisessä, minkä toivon tapahtuvan pian!
Kyllä suomalaisen miehen pinna on pitkä, tai muisti lyhyt! Kumpikohan tässä on? Vai olisiko sydän niin hellä että rakastaa vaan, vaikka mikä olisi! Hyvä sulla on myös sydän kun jaksoit vielä opettaa sitä pientä ja hikistä turistia.Onnessaan menee kotiin ja opettaa muillekin suomea.. No, teet vähän katumusharjoituksia ja elämä hymyilee jälleen, sen voi melkein jo aistia, kirjoitatkin jo jotenkin uudella tyylilläkin...Odottelemaan elokuun lämpimiä iltoja...!! :))
Ihan totta Sinä haastelet meidän kylän tapahtumista. Kylämme Essolla todella tapahtuu paljon sellaisia asioita, joista tälle palstalle ei parane kirjoittaa.
Kaikkein makemmat ja henkilökohtaisimmat asiat käsittelemme Suhina Lempin kanssa ihan kahdenkesken. Jotkut uteliaat ihmiset saattaisivat olla näistäkin jutuista kiinnostuneita, mutta Lempi ei halua kaikkia asioita julkisuuteen. Näissä julkistamisasioissa olen noudattanut Lempin tahtoa, koska se on minulle edullista.
Esson asiantuntijaraadin seuraava kokous pidetään jo tällä viikolla, joten voimme suorittaa juhannusmatkasi jälkiarvioinnin heti kokouksen jälkeen Esson takahuoneessa. Matkakertomuksen käsittelyyn ei kannata käyttää liikaa aikaa, vaan viisaampaa on kai pysytellä perinteiseen tapaan tiukasti "asialinjalla".
Tässä vieraspaikkakuntalainen ihmettelee että onko siellä muita naisia koko kylällä! Ja ehditäänkö siellä autoja huoltaan ollenkaan..Tuntureista puhumattakaan ym. Matalaa profiilia kannattaa suosia näissä asioissa, ne on niin hankalia nämä papparazzit kameroineen päivineen ja kysymyksineen tulevat urkkiin jos vaikka mitä tulenarkaa...Niin niin, tuota sinun otetta koko asiaan sanotaan diplomatiaksi.....:) Hyviä kokous ilmoja sinne ! Siis minne..???
kastiin!
(konkurssin jäljiltä)
terveisin: ulosottoviranomainen