Lukiolaiskiintiö

Moips. Ajattelin hieman purkaa sydäntäni. Olen käynyt lukion ja 2vuotta ammattikorkeata. Viimein tajusin, etten ole omalla alallani insinööriopintojen parissa, ja päätin hakeutua unelma-ammattiini, eli puusepäksi.

Noh, hain oman kaupunkini ammattikouluun lukiopohjalta. Olin aika varma, että pääsisin kouluun, eikä minulla ollut oikeastaan mitään varasuunnitelmaa. Noh, kirje saapui, mutta se ei sisältänyt kauhean hyviä uutisia. Lukion käyneitä oli hakenut koulutusohjelmaa 12, joista neljä ensisijaisia. Itse olen kolmannella varasijalla.

Soitin koulukuraattorille, joka tilanteen selitettyäni kuulosti aika lupaavalta. Mutta kyllä tässä hieman ahdistus iskee, Irinan sanoin "mikään ei ole niin tuskaista kuin epätietoisuus".

Jotenkin jopa tunnen, että minua on syrjitty sen takia, että olen aikoinaan lukion käynyt.


Ovatko muut olleet yhtä inhottavassa tilanteessa? Ja kuinka helposti itsensä saa puhuttua kouluun, jos on oikeasti motivoitunut kyseiseen hommaan?
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi sinua... Se että sinua "syrjitään" johtuu ensi sijaisesti siitä että olet käynyt lukion eli toisenasteen koulutus on handussa... Ja ammattikoulut normaalit ovat ns. peruskoulupohjaisia jos kyseessä ei ole erityinen lukiopohjainen linja... Jos et pääse hae aikuis koulutukseen oppisopimukseen tai etsi yo pohjaisille tarkoitettu puusepän linja jostakin päin, koska sellainenkin varmaan löytyy...
Niin ja ammattikouluista vielä sinne automaattisesti pyritään täyttämään peruskoulun puolelta tulevilla opiskelijoilla linjat joten olet auttamatta alakynnessä.... sori vaan... mutta usein neuvottelemalla pääsee pitkälle ja ainakin omassa amiskassani joustetaan... Lykkyä tykö!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uolevo kirjoitti:

Moips. Ajattelin hieman purkaa sydäntäni. Olen käynyt lukion ja 2vuotta ammattikorkeata. Viimein tajusin, etten ole omalla alallani insinööriopintojen parissa, ja päätin hakeutua unelma-ammattiini, eli puusepäksi.

Noh, hain oman kaupunkini ammattikouluun lukiopohjalta. Olin aika varma, että pääsisin kouluun, eikä minulla ollut oikeastaan mitään varasuunnitelmaa. Noh, kirje saapui, mutta se ei sisältänyt kauhean hyviä uutisia. Lukion käyneitä oli hakenut koulutusohjelmaa 12, joista neljä ensisijaisia. Itse olen kolmannella varasijalla.

Soitin koulukuraattorille, joka tilanteen selitettyäni kuulosti aika lupaavalta. Mutta kyllä tässä hieman ahdistus iskee, Irinan sanoin "mikään ei ole niin tuskaista kuin epätietoisuus".

Jotenkin jopa tunnen, että minua on syrjitty sen takia, että olen aikoinaan lukion käynyt.


Ovatko muut olleet yhtä inhottavassa tilanteessa? Ja kuinka helposti itsensä saa puhuttua kouluun, jos on oikeasti motivoitunut kyseiseen hommaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu