viikonloppuna entisessä talossamme jonka myimme kesäpaikaksi.
Minulle tuli ahdistava olo kun vanhat muistot tulivat niin elävinä silmieni eteen siellä ollessa.
Oli surullinen olotila pitkään sen jälkeen.
Saisipa 20-v elämästä elää uudelleen.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Minulle tuli ahdistava olo kun vanhat muistot tulivat niin elävinä silmieni eteen siellä ollessa.
Oli surullinen olotila pitkään sen jälkeen.
Saisipa 20-v elämästä elää uudelleen.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sellaisen menettäminen surettaa monia.
lapsuudenkoti vaan ensimmäinen oma talo jossa aloitimme yhteiselon ja vanhimmat lapset syntyivät.
Silmieni eteen nousi kuva heistä aivan pieninä, sekä myös muita muistoja iloisia ja surullisia.
Minua aivan alkoi itkettää.
Ensimmäinen omakotitalomme aiheuttaa nostalgisia tunteita.
Se oli parempi kuin nykyisemme, että on aihettakin. Uima-allaskin siellä oli.
Vaikka en minä paljon uima-altaasta välitä, siinä on kova hoitaminen ja tulee kalliiksi pitää lämpimänä, mutta lapset .. voi voi.
No, ei nykyäänkään ole asiat huonosti, että ei se mitään.
ajelemalla pyörällä kesällä lasten syntymän aikoihin niillä paikoilla jossa asuimme siihen aikaan. Entisen ok-talomme ohi en ole ajellut pariin vuoteen kun alkaa ahdistaa. Kovalla työllä rakensimme talon ja erosimme muutaman vuoden päästä ja myimme pois. Taidan olla masokisti kun harrastan tällaista. Tulee outo tunne kuin olisin jälleen tuo nuori äiti esikoisensa kanssa. Ehkäpä tuo toimii jo nuorennus seerumina kun käy hankkimassa noita elämyksiä:)
tosi kauan lapsuudenkotini menetyksen jälkeen. Asiaa helpotti käyminen talon pihassa vuosia myöhemmin, vaikka talo oli jo purettu ja tilalla uusi. Jotenkin sai kelata kaikki läpi ja pistää asialle pisteen.
Luulen, että ihmisellä on nykyään liian suuri mahdollisuus repiä itseään irti, kun on niinkuin juurtunut jonnekin. Tulee sellainen olo, että on kuin akana tuulessa.
Tää on tätä nykyihmisenäoloa. Juurettomuutta. Nyt on vain vieraat ihmiset, vieras ympäristö ja monet kärsivät yksinäisyydestä. Täytyisi olla aina paikka, minne palata. Suku, entiset tutut. Jotain 'pysyvää'.
on ollut juuri tuo sama tunne. Kun menimme naimisiin, ostimme talon, jonka sitten joidenkin vuosien jälkeen myimme, ostaessamme uuden.
Oli todella kamalaa joskus myöhemmin nähdä ko. talo. Vieläkin, 20 vuoden jälkeen se tulee uniini.
Ehkä ihminen vain elää se tunteet uudelleen, jotka siinä talossa tunnettiin. Mekin silloin, vastanaineet! :)
Ihmeellistä kiintymistä lautoihin ja lastulevyihin.
Asuimme 26 vuotta rakentamassamme ok-talossa jossa myös lapsemme varttuivat.
Olimme hirveän onnellisia kun kolme vuotta sitten saimme myytyä sen ja muutimme ihanaan kerrostaloon.
Talo oli turhan iso, 2 x 83ms (rinnetalo).
Kaupungin keskustaan n. 1200m. Kuitenkin kaavoitusalueen laidassa. Ei liikenteen haittoja.
Ei odotettavissa kummempia remontteja. Ym. etuja.
Kuitenkin vaati omat askareensa ja ollessamme pitempään poissa, jonkin laista perään katsomista.
Öljykeskuslämmitys, pihatyöt ym.
Ei vähäisintäkään kaipuuta takaisin vaan hyvä mieli nykyisestä asumismuodosta!
siihen talomateriaaliin on kiintynyt vaan niihin vanhoihin muistoihin.
Muistot joita näihin entisiin asuntoihin liittyy on monasti sitä nuoruuden kaipuuta ja huomaamista että onpas aika vierinyt.
Eihän kaikki muistot entisestä ole pelkästään ihania vaan myös ikäviä.
kaikkien entisten talojen materiaali suinkaan ole ollut lastulevy. Meidän talo oli 1938 rakennettu, erittäin huolella vaalittu rakennus. Sen pihakin oli saanut palkintoja.
Ehkäpä suhtautumisemme 'lautoihin ja lastulevyihin' johtuu siitäkin että yhteisiä muistoja meille, ennen lasten syntymää, oli kertynyt 6:sta vuokra-asunnosta.
Huolimatta omasta rakennuspanoksesta, lasten kasvusta ja aikuistumisesta 26:n vuoden aikana, emme osaa suhtautua tunneperäisesti ko. rakennukseen!
Eipä siihen mitään ihmeemmän ikäviäkään muistoja liity!
Muistot ovat meille muuta kuin eloton materiaali!
Elämyksiä ja kokemuksia vuosien varrella tapahtuneesta perheen kesken, tuttujen kanssa, tuntemattomien seurassa, uusia ihmissuhteita saaden ja luoden.
Kotona, Suomessa ja muualla!
Muistutus ikääntymisestä tulee siitä kun 'vanhat, hyvät, nuoruuden kaverit ovat kuolleet jo vuosia sitten (viina) ja muukin tuttavapiiri harventuu kiihtyvällä nopeudella!
täälläkin.En ole edes pystynyt menemään entisen talomme lähellekään, vaikka samalla paikkakunnalla edelleen asunkin.Yli 20 v siellä asuin, lapset varttuivat ja viettivät lapsuutensa siellä.Itse omin käsin remonteerasin koko talon ja laitoin pihan.
Ei paljon lohduta, vaikka lapsetkin sanovat, että hyvä kun pääsit siitä röttelöstä eroon.Aina vaan haikeelta tuntuu, vaikka myynnistä on jo kuusi vuotta.
Ei olis helppoa pakata tavaroita omasta kotoa,senverran kovalta vaimon kanssa tämä omatalo tehtiin ja maksettiin. Eikä lapset hyväksyis alkuunkaan että koti myytäisiin. En ole koskaan kaivannut kotoani mihinkään. Kaikista halvinta asumista tässä tulee, sähkölämmityshän tässä on mutta olohuoneessa on takka, keittiössä puuhella ja leivinuuni ja saunankiuas on puilla. 6000 kw sähköä menee vuodessa. Suuremmaksi osaksi lämmitetään kyllä puilla. Tonttikin on aika hyvän kokoinen 6500 neliötä. Rakennus oikeutta vielä paljonkin käyttämättä. Rakensin 3 vuotta sitten tähän oikein wanhanajan hirsiaitan,autotalleja on kaksikin toinen (lämmin) 80 neliötä toinen talli (kylmä) 180 neliöä kun minulla on noita mobiili ajoneuvoja. Sitten tuolla pihanperällä on vielä pieni paja missä vapaa-aikanani takoa kilkuttelen kaikenlaisia takorauta esineitä. Vaimo hoitaa kovasti tuota pihaa ja puutarhaa,varsinkin tämä alkukesä näkyy olevan yhtä multapussin kantoa ja niitä kukantaimia ja kukkaistutuksia pitää näköjään olla vaikka miten päin.Kyllä lapsetkin täällä viihtyvät lomillaan hyvin ja on semmoinen satamapaikka maailmantuulilta, ainakin uskoakseni niinkauan kun me tuon äidin kanssa eletään. Myyköön lapset tämän sitten kun meistä aikajättää ja maataan tuolla hautuumaalla syltä pitkä heinä rinnanpäällä, jos niin tahtovat.
menin käymään ex-miehen mökille, joka oli meidän kesäpaikkamme 26-vuoden ajan.
Leikkasin nurmikkoa ja itkin,,, sisällä oli kaikki niinkuin ennen, jopa vanhat uimapukuni ja koriste-esineeni.
Polut olivat nurmettuneet, rantavesi oli mutaantunut, puuttui lasten äänet ja minä kaipasin sitä aikaa.
Tänä kesänä olemme tehneet sovinnon, pidämme yhdessä huolta lastemme tulevasta kesäpaikasta voimiemme mukaan, kuitenkin olemme edelleen erossa.
minulla ole. Pienestä pitäen olen
saanut kunniain asua erilaisissa
asunnoissa. Eli muuttanut noin
17 kertaa, ei ole taloa joka olisi
muistoja tulvillaan.
Omistin sen yhdessä siskoni kanssa kaukana lapsuusmaisemissa. Vietimme siellä 70-80 luvulla tiiviisti vaatimattomia, mukavia kesälomia lasten kanssa.
Vuodet vieri, 90-luvulla tuli avioero, lapset kasvoivat maailmalle. Siskoni osti uudemman ja käytännöllisemmän kesäpaikan jo vuosia sitten.
Tämä yhteinen mökki saatiin myytyä tänä keväänä.
Olen huojentunut ja onnellinen, enkä yhtään haikaile entisen elämän/muistojen perään. Menneet ovat menneitä, ja on huoli pois siitä, kuka korjaa mmökkiä ja kenen rahalla?
Nämä vaivaiset muutama tuhat euroa laitoin eri tilille. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saisin järjestettyä itselleni töistä syksyllä puoli vuotta vuorotteluvapaata, pärjään sitten jotenkin lainojeni kanssa. Saan kulkea, hoitaa mummon tytsää ja tehdä mitä haluan, itsellinen nainen.
En itkeskele ollenkaan, en kaipaa entistä elämää. Päinvastoin hymyilen kohti kesää ja syksyn haavetta!