6-vuotiaalla ajokoiralla on tänään ilmennyt voimakas niskakipu. Volahtelee, kun nousee ylös makultaan ja välillä aivan huutaa. Pitää päätä alaspäin, kun ulkona varovasti yritän liikuttaa. Näyttää, että juuri ylösnousutilanteessa käy kipeimmin. Nyt makaa pöydän alla tuossa vieressä, mutta ruoka ei ole maullaan. Yritti hiukan äsken liikkua, mutta kävi kipeää. Aika rauhassa nyt kuitenkin makaa.
Käytiin eläinlääkärissä tänään. Tohtori tutki ja totesi, että olisi kaula-/niskaranka-alueella kipukohta. Kaksi piikkiä antoi ja huomenaamuna saan apteekista lääketabletit.
Kyllä eilenkin pientä kipuilua oli, mutta tänään voimakkaampi. Se tuntuu kummalta, kun vielä viime yönä käytin tarvereissun ulkona ennen nukkumaaan menoa ja liikkui normaalisti. Jopa innostui flexin varassa tosi koviin spurtteihin. En meinannut pysyä perässä. Tänään kävin sen kanssa apteekista hakemassa Ketorinia, kun sitä eläinlääkäri neuvoi aluksi kokeilemaan. Silloinkin liikkui aika hyvin, kakatkin teki. Onko muilla koirilla ollut niskakipuja ja onko miten hoidettu?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.