Jenkkapirtti

Kuka tietää, minkä ikäistä väkeä käy Jenkkapirtillä. Siis lähinnä keski-ikä? Olen Kouvolasta päin. Onko sinne vaikea löytää?

tiedosta kiitollinen yh-äiti
2713672
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Riippuu vallan valtavasti illasta ja ennen kaikkea bändistä tuo ikäjakauma.

Eilen tietysti kun oli Finlanders (Akun läksiäisetkin vielä) ja PekkaNiskan Pojat asialla, paikalle olivat saapuneet kaikki innokkaimmat tanssin harrastajat Oulun eteläpuolisesta Suomesta.

Tavallisena tanssilauantaina nuorta väkeä vähän vähemmän. Torstain naistentansseissa myös keski-ikä hiukan korkeampi, mutta ei suinkaan eläkeläistanssien luokkaa. Joinakin torstaina on ollut vallan nuortakin porukkaa.

Tämän kesän ensimmäinen eli ensi torstai on vähän ongelmallisempi juttu: FBI Beat tuo sen oman aktiiviharrastajajoukkonsa kyllä mukanaan, mutta Joel Hallikaisen takia paikalle tulevat eivät ihan sitä joukkoa ole. Kirjavaa siis tulossa.

Perille osaamisessa oli ainakin eilen muutamilla ensikertalaisilla ongelmia. Etelästä tulevat kyllä löytävät melko helposti, kun kääntyvät Vääksyn tieltä Vesivehmaan risteyksestä oikealle ja sitten ennen lentokenttää vasemmalle. Pohjoisesta kannattaa tulla Vääksyn kanavan sulun kautta ja vanhan uuden keskusten vieritse. Väistämätä osuu perille. Itä on Vierumäeltä Urajärven ohitse tullen aika selvää pässinlihaa.

Äänestä

Jenkkapirtti on tanssipaikkana todella upea.
Siellä on ajateltu tanssivaa yleisöä.
Lattia on hieno tammiparketti. Tiloissa
väljyyttä ja suuret lattiat kahdessa salissa.
Erikoinen parveke kiertää salia toisessa tasossa.

Helppo löytää perille. Selkeä viitta tien
vieressä. Pohjoisesta aja Vääksyyn, siitä noin
7km pikkutietä Lahteen päin.
Lahdesta Asikkalaanpäin, käänny risteyksessä,
jossa lukee "Lentokenttä", Vesivehmaalle.

Yleisön keski-ikä lienee 40...50v. Myös nuoria
mukana.

Äänestä
  • .. Mutta kun tulen Kouvolan suunnasta, mikä olisi paras reittivaihtoehto? Olisko ketään täältä päin? Meitä olis kaksi-kolme naista lähdössä ekaa kertaa?

    Äänestä

  • Iso kiitos vielä Teille neuvoista!!

    Kaisa

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Iso kiitos vielä Teille neuvoista!!

    Kaisa

    Varminta on ajaa Lahden kautta (Lahti I > 4-tie pohj. > Vääksyn/Jämsän suuntaan melkein heti perään ja sitten kaksnelosta pohjoiseen 17 km > Vesivehmaaa oikealle)

    Äänestä

  • True Humppis kirjoitti:

    Varminta on ajaa Lahden kautta (Lahti I > 4-tie pohj. > Vääksyn/Jämsän suuntaan melkein heti perään ja sitten kaksnelosta pohjoiseen 17 km > Vesivehmaaa oikealle)

    Missähän olisi sitten myytävänä hyviä tanssikenkiä?Asun siis Kouvolan seudulla.

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Missähän olisi sitten myytävänä hyviä tanssikenkiä?Asun siis Kouvolan seudulla.

    Tanssikenkämyyjät kiertelevät lavoilla tanssien aikana, useimmiten siitä on maininta lehti-ilmoituksessa tai tanssi.netin ohjelmatiedoissa. Samoin leireillä on usein myyjä paikalla.

    Kenkäkaupoista ei yleensä hyviä tanssikenkiä saa.

    Äänestä

  • tunnustelija kirjoitti:

    Tanssikenkämyyjät kiertelevät lavoilla tanssien aikana, useimmiten siitä on maininta lehti-ilmoituksessa tai tanssi.netin ohjelmatiedoissa. Samoin leireillä on usein myyjä paikalla.

    Kenkäkaupoista ei yleensä hyviä tanssikenkiä saa.

    Kiitos, juu kerran Kuntotalolla oli tanssikenkien myyntiä.. .. pitää varmaan olla silloin käteistä mukana paljon..

    Jos joku luotettava kuski vielä veisi kaksi tanssityttöä Jenkkapirtille niin jaettaisiin kustannukset.
    terv. kaisa

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Kiitos, juu kerran Kuntotalolla oli tanssikenkien myyntiä.. .. pitää varmaan olla silloin käteistä mukana paljon..

    Jos joku luotettava kuski vielä veisi kaksi tanssityttöä Jenkkapirtille niin jaettaisiin kustannukset.
    terv. kaisa

    Pääsee toki yhteystietoja

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Pääsee toki yhteystietoja

    Tytöt taisi nyt kyllä tarkoittaa hieman erilaista kyytiä kuin mikä sinulla on yleensä mielessä... :-/

    Äänestä

  • Päivi kirjoitti:

    Tytöt taisi nyt kyllä tarkoittaa hieman erilaista kyytiä kuin mikä sinulla on yleensä mielessä... :-/

    Mitäpä sinä lässytät,kyyti kun kyyti

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Kiitos, juu kerran Kuntotalolla oli tanssikenkien myyntiä.. .. pitää varmaan olla silloin käteistä mukana paljon..

    Jos joku luotettava kuski vielä veisi kaksi tanssityttöä Jenkkapirtille niin jaettaisiin kustannukset.
    terv. kaisa

    Matkustan Kouvolan suunnasta Jenkkapirtille
    la. 01.07.2006.
    Tiedustella voi osoitteesta: [email protected]
    Mieshenkilö, ei seikkailija.

    Äänestä

  • Hanu. kirjoitti:

    Matkustan Kouvolan suunnasta Jenkkapirtille
    la. 01.07.2006.
    Tiedustella voi osoitteesta: [email protected]
    Mieshenkilö, ei seikkailija.

    jopas on nuija tuo päivi. kertokaa hyvåt ihmiset hänelle kukista ja mehiläisistä..Aika hänenkin olisi jo avata silmänsä

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    jopas on nuija tuo päivi. kertokaa hyvåt ihmiset hänelle kukista ja mehiläisistä..Aika hänenkin olisi jo avata silmänsä

    "kertokaa hyvåt ihmiset hänelle kukista ja mehiläisistä..Aika hänenkin olisi jo avata silmänsä"

    Kylläpä noita "kukasta kukkaan" -mehiläisiä on nähty ihan riittävästi!...

    "kertokaa hyvåt ihmiset hänelle"

    Älkää turhaa nähkö vaivaa; tämä "kukkanen" poistuu kesälaitumille mm. "pölytyksestä" nauttimaan! :)

    Hyvää kesää kaikille S24:n tanssipalstalaisille!

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Mitäpä sinä lässytät,kyyti kun kyyti

    Oi! En kai sotkenut mitään... :-S

    Äänestä

  • Hanu. kirjoitti:

    Matkustan Kouvolan suunnasta Jenkkapirtille
    la. 01.07.2006.
    Tiedustella voi osoitteesta: [email protected]
    Mieshenkilö, ei seikkailija.

    Hei!

    Lauantaina en ole menossa Jenkkapirtille, mutta palataan, kun olen sinne päin menossa!
    Kiitos!

    Kaisa

    Äänestä

  • Hanu. kirjoitti:

    Matkustan Kouvolan suunnasta Jenkkapirtille
    la. 01.07.2006.
    Tiedustella voi osoitteesta: [email protected]
    Mieshenkilö, ei seikkailija.

    Hei!
    Jäi tuo päivin epäasiallinen viesti lukematta välistä. Emme tosiaankaan tarvi kuin autokyytiä ja bensat korvataan ihan selvillä euroilla!

    ... aina sama ilmiö kun kyselen asiallisia tällä palstalla, niin vastaan tunkee ikävä ihminen :(
    Mutta eipä anneta sen lannistaa meitä :)
    terv. kaisa

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Hei!
    Jäi tuo päivin epäasiallinen viesti lukematta välistä. Emme tosiaankaan tarvi kuin autokyytiä ja bensat korvataan ihan selvillä euroilla!

    ... aina sama ilmiö kun kyselen asiallisia tällä palstalla, niin vastaan tunkee ikävä ihminen :(
    Mutta eipä anneta sen lannistaa meitä :)
    terv. kaisa

    Kiitos viestistäsi. Tiedustella voi kyytiä
    em. osoitteesta.
    Tapanani on viedä ja palauttaa tyttö samaan
    paikkaan. Lämmintä kesää toivoo Hanu.

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Hei!
    Jäi tuo päivin epäasiallinen viesti lukematta välistä. Emme tosiaankaan tarvi kuin autokyytiä ja bensat korvataan ihan selvillä euroilla!

    ... aina sama ilmiö kun kyselen asiallisia tällä palstalla, niin vastaan tunkee ikävä ihminen :(
    Mutta eipä anneta sen lannistaa meitä :)
    terv. kaisa

    Ei kait tuossa Päivin viestissä ollut mitään asiatonta? Et tainnut huomata niitä lainausmerkkejä, eli Päivi kommentoi muiden kirjoituksia.

    Äänestä

  • Kaisa45 kirjoitti:

    Hei!
    Jäi tuo päivin epäasiallinen viesti lukematta välistä. Emme tosiaankaan tarvi kuin autokyytiä ja bensat korvataan ihan selvillä euroilla!

    ... aina sama ilmiö kun kyselen asiallisia tällä palstalla, niin vastaan tunkee ikävä ihminen :(
    Mutta eipä anneta sen lannistaa meitä :)
    terv. kaisa

    "Emme tosiaankaan tarvi kuin autokyytiä ja bensat korvataan ihan selvillä euroilla!"

    Näin minäkin arvelin. Siksi halusinkin teitä varoittaa, sillä oletan nimimerkki "tanssija":n elätelleen toiveita hieman muunlaisesta maksutavasta... Aiemmista kirjoituksistaan päätellen!

    Aivan.. .. kysyjiä riittää! Tänään Iitiälle!

    Äänestä

Ikä rakenne on muuttunut näköjään keski ikäiseksi siitä, kun kävin ensi kerran jenkkapirtillä vuonna 1972.
Silloin siellä kävi kaiken ikäisiä. Valitettavasti en ole käynnyt lavalla yli 30 vuoteen. Lava ei ole loppujen lopuksi muuttunut siitä paljon. Ainoastaan lavaa ei enään ympäröi korkea aita, kuin silloin ennen. Kun katselin kuvia netistä. Ne 70 luvun tanssit on niin ikimuistoisia, että muistelen vieläkin niitä lämmöllä. Mieleeni on jäänyt eräät sisarukset, joihin myöhemmin tutustuin, joita en ole tavannut yli 20 vuoteen. Tieni on viennyt pois Lahden seudultakin pois, mutta käyn siellä päin säännöllisesti.

Äänestä
  • ...muuttunut sitten 70-luvun.

    Arja: "Ikä rakenne on muuttunut näköjään keski ikäiseksi siitä, kun kävin ensi kerran jenkkapirtillä vuonna 1972.
    Silloin siellä kävi kaiken ikäisiä. Valitettavasti en ole käynnyt lavalla yli 30 vuoteen. Lava ei ole loppujen lopuksi muuttunut siitä paljon. Ainoastaan lavaa ei enään ympäröi korkea aita, kuin silloin ennen."

    Ensinnäkin tuolloin oli Jenkkapirtti kaikkea muuta kuin varsinainen tanssilava. Enemmänkin rokkikonsertteja siellä silloin järjestettiin.

    Keski-ikäkin taas on suhteellinen käsite. Mitähän tuolla nyt sitten mahdat tarkoittaa.

    Illasta ja varsinkin orkestereista riippuen on Jenkkapirtilläkin erilaista ja eri-ikäistä joukkoa.

    Esimerkiksi Finlandersin ja Sinitaivaan soittaessa on ikäjakauma alle kahdestakymmenestä yli kuuteenkymmeneen. Mielestäni tuosta voi jo sanoa, että kaiken ikäisiä on.

    Veikkaanpa, että tulevana lauantainakin Taikakuun pojat ja miksei Anne Mattila Mistraleineenkin tuovat varsin monen ikäistä joukkoa paikalle.

    Rakenteellisia parannuksiahan Jenkkapirtille on tehty viime vuosina aika paljonkin, esimerkiksi nämä: ulkolava, yläkerran ravintolatilat, pääsalin portaikon levennys ja takasalin äänentoisto.

    Parkettikin uusittiin jo edellisen isännän aikana, vuonna 1995.

    Äänestä

Aivan kamala paikka. Kaipaisi hieman kohennusta. Suomen yksi rumimpia lavoja tällä hetkellä. Nykyinen omistaja kerää vain rahat tanssijoilta.

Äänestä

Olimme eilen (05.09.2026) paikalla , oli hyvät tanssit ja hyvä orkesteri. , kiitos siintä.Tapahtumassa oli vaan aika ikävää kun kaikki pullat , suolaset ja makkarat loppuivat kesken tanssien. Onneksi kahvi ja alkoholi ei loppunut. Seuraavalla kerralla otetaan omat eväät mukaan. Terv.Olavi ja Ritva Kotkasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tanssija ilman paria kirjoitti:

Kuka tietää, minkä ikäistä väkeä käy Jenkkapirtillä. Siis lähinnä keski-ikä? Olen Kouvolasta päin. Onko sinne vaikea löytää?

tiedosta kiitollinen yh-äiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu