Lomaruokaa

Lomalla käy usein niin, että päiväsaikaan vietetään paljon aikaa kodin ulkopuolella (rannalla, metsässä, kaupungilla, puistoissa jne). Yhtäkkiä kaikilla onkin nälkä, ja pitäisi äkkiä hommata jostain koko perheelle ateriat - usein sitten ehkä pikaruokalasta tms. ravintolasta. Kesän "heräteostokset" siis liittyvät liiankin usein valmisruokaan ja herkkuihin.

Itse olen perheellinen opiskelija, joten vietän pari kuukautta lasten kanssa kotona (ei ole mökkiä tms.). Välillä mieskin tietysti lomailee. Meillä ei missään nimessä ole varaa joka päivä käydä rantareissun päätteeksi ravintolassa, joten pienen suunnittelun avulla olen onnistunut pitämään loman ruokakustannukset lähellä tavallista tasoa.

Iltaisin, kun muutenkin olemme kotona ja päivän polte on hieman viilentynyt, laitan etukäteen valmiiksi kaikki seuraavan päivän (tai joskus kahden) ruuat. Leivon evässämpylät samalla kun keitto porisee liedellä, keitän riisin ja kastikkeet kun uuniruoka kypsyy omia aikojaan. Pakkaseenkin voi laittaa kerta-annoksia. Oikeastaan tämä on ihan käypä tapa selvitä arjestakin, mutta kotonaoloaika on vuoden kylmempinä vuodenaikoina suurempi.

Voimme esim. aamulla heittää valmiit eväät kylmälaukkuun ja suunnata rannalle. Muutaman tunnin kuluttua maistuisikin jo ruoka, jota lähdemme kotiin nauttimaan pikaisen lämmityksen jälkeen. Iltapäivällä voi vielä harrastaa kävelyä, pyöräilyä, ruokaostoksia tai siivoomista(pakkohan niitäkin joskus), pihaleikkejä, kädentaitoja, auringonottoa, lukemista, pelejä jne. kunnes on taas aika lämmittää illallisruoka ja käydä ruokapöytään. Illalla lapset harvemmin kaipaavat muuta kuin omaa aikaa (tietokoneaikaa, pleikkaria tai yhdessä leikkimistä tms.) ja itsekin nautin siinä vaiheessa siitä omasta (tai puolison kanssa yhteisestä) ajasta keittiön puolella.

Ravintolareissut ovat sitten erikseen erityisinä ajankohtina, mutta harvemmin. Eikä sitten harmita että meni suunnittelematon, nelinkertainen summa syömiseen itsetehdyn sijaan, vaan voi oikeasti nauttia juuri siitä hetkestä.
112466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Piimää, talkkunajauhoja ja sokeria pälle on kesällä hyvä ruoka. Jugurtti murojen, myslin, marjojen tai hillon kanssa on helppoa. Lämpöiset voileivät mikroon tai uuniin vaikka säilykelihasta ja juustoa päälle, on oikein lämmin ruoka. Kaikki kiisselit ovat oivaa rokaa, vaikka kerroskiisseli

Äänestä
  • Murot, mysli ja jogurtti eivät ole ruokaa. Ei myöskään talkkuna, piimä, hillo ja sokeri. Kiisseli vastaa edellämainituista vähiten mitään ruokalajia (perunajauhot mehu = ei mitään ravintoaineita ja happohyökkäys). Toimivat satunnaisena aamiaisena tai välipalana, mutta terveydestään välittävä ihminen syö ennemmin täyspainoisesti kasviksia, juureksia, hedelmiä, viljatuotteita, lihaa ja kalaa. Se onnistuu myös halvalla, kun ostaa kausituotteita ja / tai viimeisen myyntipäivän tuotteita (heti käytettäväksi tai pakkaseen).

    Murot ja myslit ovat moninverroin kalliimpia kuin esim. kaurahiutaleet ja itseleivottu leipä.

    Äänestä

  • välitä terveydestään... kirjoitti:

    Murot, mysli ja jogurtti eivät ole ruokaa. Ei myöskään talkkuna, piimä, hillo ja sokeri. Kiisseli vastaa edellämainituista vähiten mitään ruokalajia (perunajauhot mehu = ei mitään ravintoaineita ja happohyökkäys). Toimivat satunnaisena aamiaisena tai välipalana, mutta terveydestään välittävä ihminen syö ennemmin täyspainoisesti kasviksia, juureksia, hedelmiä, viljatuotteita, lihaa ja kalaa. Se onnistuu myös halvalla, kun ostaa kausituotteita ja / tai viimeisen myyntipäivän tuotteita (heti käytettäväksi tai pakkaseen).

    Murot ja myslit ovat moninverroin kalliimpia kuin esim. kaurahiutaleet ja itseleivottu leipä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000038&posting=22000000017462217

    Äänestä

tuonne jo muualle laitoinkin.
Keitä kasvissose soppaa ja laita termariin, sitten hörpitte mukeista sitä, mukiin voi laittaa lusikan mukaan jos pätkit sinne sattumia, spagettia tai nakkeja tai...mitä tahansa. Sitten sulla on varmaan se kaupan foliokylmäkassi? Sinne laita sanomalehtivuoraus,otat sen kattilan keittoineen,lykkäät sen sinne kassiin,kansi päällä tietty, sitten laitat sitä sanomalehteä tiiviin kerroksen siihen ympärille, ettei kansi irtoa,ja kas, sinulla on rannalla keittoakin. (tai teippaa kansi kiinni)
Vanha haudutussysteemi uudessa paketissa.
Ei ne astiat pyöräntarakalla tai repussa paljoa paina.
...ja keittoja voi tehdä kymmeniä eri versioita..

Äänestä

Aamuisin, noin klo 8.30, steputan läheiseen kalasatamaan ja pummin sieltä 'alkuasukkaiden' joukossa ilmaiset sardiinit.
Vihannekset, juurekset ja hedelmät ostan kerran viikossa markkinoilta.
Alkoholi- ja muut juomat ostan Liddlestä.
Eikä maksa paljoa!

Äänestä

avain ainakin alkumatkan halpoihin kustannuksiin.

Tumma leipä ei välttämättä retkellä lisukkeita kaipaa, kunhan on samana päivänä kaupasta ostettu.
Suosittelisin varushenkilöpalveluksen käymistä naisille. Se vähentää kummasti asioiden ottamista aina itsestään selvyyksinä ja antaa perspektiiviä.

Opiskelijana elin vuosia makaronilla ja tummalla leivällä, asuntosäästäjänä -90 luvun alussa käytin yhdessä vaiheessa viikon ruokaan itselleni 70mk joka sisälti yhden käynnin seisovassa lounaspöydässä, sillä edes yhden kerran oli syötävä kunnolla joka viikko.
Joo, ajan tällä takaa sitä, että jos mennään metsään tai piknikille, niin ei tarvitse olla ravintolatasoista pikkupurtavaa.
Ei myöskään siirtymä matkoilla esim kotoa mummolaan, matkasta riippumatta.

Usealla ihmisellä on päähänpinttymä siitä että lounaalla pitää olla muodossa tai toisessa lihaa.
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.
Asia on tietysti erikseen jos kyse on kasvavista lapsista, raskaana olevasta tai kovaa fyysistä työtä tekevästä.

Vihannekset ja juurekset ovat terveellisiä ja suht edullisia, niillä saa helposti näyttävyyttä ruokaan.
Kunhan viitteliäisyyttä löytyy, niin metsästä saa marjoja ja sieniä niin paljon, kuin pakastin vetää. Loman voi ajoittaa sopivasti.

Ruuanlaitto vaatii vain viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta.
Perusaineet ovat suht edullisia ja ostospaikan valinnalla voi vaikuttaa.

Herkut ja makeiset ovat turhuuksia joita ilman voi olla ja joita lapset eivät kaipaa eivätkä tarvitse jollei niitä niihin opeta.
Itsellä pitää olla itsekuria kestää kiusaukset.
Aika auttaa, makumuisti katoaa ja ei tee enää mieli.

Väitetään että on sitä mitä syö, mutta ei sitä kuitenkaan elä pelkästään syödäkseen.

Äänestä
  • Melko korutonta on perheemme arkiruoka, mutta jonkun on se kuitenkin laitettava. Ei tulisi mieleenkään syöttää lapsille päivästä toiseen makaronia tai edes tummaa leipää, sillä kasvavat ihmiset tarvitsevat kuitenkin vähän muutakin.

    Lihaa en syö itse ollenkaan. Olen raskaana, mutten siitä huolimatta "tarvitse" lihaa edes satunnaisesti. Kasvisruoka on paljon terveellisempää, ekologisempaa, usein halvempaa ja mielestäni maukkaampaa.

    Aikuinen ihminen pärjää ehkä myös yhdellä aterialla päivässä, mutta perheellinen välttyy pienillä, säännöllisillä aterioilla kinastelulta, verensokerin heilauksilta, väsymykseltä, pahalta mieleltä ja liikalihavuudelta. Ja kaikki itsetehty on moninverroin valmiina ostettua halvempaa! Ihan hyvällä mielellä valmistamme ja syömme joskus jopa HERKKUJA, kuten pannaria tai kakkua. Emme elä syödäksemme, mutta välillä ruokailukin voi olla helkkarin antoisaa.

    Äänestä

  • vinkkejä kirjoitti:

    Melko korutonta on perheemme arkiruoka, mutta jonkun on se kuitenkin laitettava. Ei tulisi mieleenkään syöttää lapsille päivästä toiseen makaronia tai edes tummaa leipää, sillä kasvavat ihmiset tarvitsevat kuitenkin vähän muutakin.

    Lihaa en syö itse ollenkaan. Olen raskaana, mutten siitä huolimatta "tarvitse" lihaa edes satunnaisesti. Kasvisruoka on paljon terveellisempää, ekologisempaa, usein halvempaa ja mielestäni maukkaampaa.

    Aikuinen ihminen pärjää ehkä myös yhdellä aterialla päivässä, mutta perheellinen välttyy pienillä, säännöllisillä aterioilla kinastelulta, verensokerin heilauksilta, väsymykseltä, pahalta mieleltä ja liikalihavuudelta. Ja kaikki itsetehty on moninverroin valmiina ostettua halvempaa! Ihan hyvällä mielellä valmistamme ja syömme joskus jopa HERKKUJA, kuten pannaria tai kakkua. Emme elä syödäksemme, mutta välillä ruokailukin voi olla helkkarin antoisaa.

    hivenaineet niin ok.
    Tumma leipä on täyttävää ja terveellisempää kuin vaalea.
    Makaronissa tai pastassa on hiilihydraatteja, kasvava ihminen tarvitsee niitä.
    Yksitoikkoinen on tietysti yksitoikkoista mutta ei sen tarvitse olla sitä. Itsehän ruuan laittaa.
    Kuka tarvitsee lihaa, se joka tarvitsee makaroniakin tai sitten ei.
    Jokin Jing/Jang tasapaino on oltava, pitää nähdä metsää puilta.

    Itse tekemällä säästää ja tietää varmemmin mitä syö, jossain on kuitenkin raja jossa vaiva ei vastaa tulosta.

    Rehut on hyviä ja pirteitä, mutta jos ruuan pääosa koostuu niistä, niin hinta nousee liikaa.
    Vitamiineja saa myös purkissa, talvisaikaan varsinkin siinä on ideaa.
    Tärkeämpää kuin se että keskittyy ruuan tekemisessä vain yhden ajatuksen ympärille on se että katsoo mitä maksaa siitä. Hinnat vaihtelevat kausi ja sesonkiluonteisesti, erikoistarjouksia on.

    Ihminen on kaikkiruokainen kuten antropologit ynnä muut ovat voineet todistaa: marjoja, viljaa, maitotuotteita, lihaa on syöty aina.
    Historia ja raamattu voidaan kirjoittaa uusiksi, kehittää uusia tieteitä ja uskomuksia sekä elämäntapoja, mutta ei ihmisen elimistöä.

    Puhdistettu sokeri, synteettiset maku ja väriaineet, geenimanipulaatio, hormoonit..
    Niin ne ovat eri asia.

    Äänestä

  • ja vitamiinit sekä kirjoitti:

    "Ihminen on kaikkiruokainen kuten antropologit ynnä muut ovat voineet todistaa: marjoja, viljaa, maitotuotteita, lihaa on syöty aina.
    Historia ja raamattu voidaan kirjoittaa uusiksi, kehittää uusia tieteitä ja uskomuksia sekä elämäntapoja, mutta ei ihmisen elimistöä."

    Olen eri mieltä!

    "Ihmisen hampaat soveltuvat hyvin kasvisravinnon murskaamiseen ja hienontamiseen. Lihansyöjällä sen sijaan on pitkät, kapeat ja terävät raateluhampaat. Ihmisellä samoin kuin kasvissyöjäeläimillä on huomattavasti pitempi suolisto kuin lihansyöjäeläimillä. Pitkä suolisto on tarpeen kasvissyöjille siksi, että kaikki ravintoaineet ehtivät imeytyä ruoan kulkiessa suolistossa. Lihansyöjän suolen on oltava lyhyt, jotta ruokamassa kulkisi nopeasti suolen läpi eikä alkaisi mädäntyä. --- Lihansyöjän hapan sylki on tarkoitettu lihan valkuaisaineiden sulattamiseen. Ihmisen sylki on emäksistä, ja siinä ptyaliini pilkkoo tärkkelystä. Lihansyöjien maha erittää monin kerroin enemmän suolahappoa kuin ihmisen mahalaukku. Lihansyöjäeläinten virtsa on hapanta, ihmisen emäksistä. Maksan toiminnassa on eroja. Lihansyöjän maksa pystyy tehokkaasti poistamaan lihan mukana elimistöön tulevia virtsahappoja. Ihmisen maksa sen sijaan pystyy käsittelemään virtsahappoa vain rajoitetusti."

    Heinänen, Pekka. Kasvisravintoa kautta aikojen. Tampere: MC-Pilot Oy Kustannus. 2001:201-202.

    Ihmisellä ei ole raateluhampaita tai kynsiä, joilla voisi repiä ruokansa kappaleiksi. Ihminen on joutunut kehittelemään liudan apuvälineitä voidakseen (turvallisesti) nauttia liharuokansa: esim. (terä)aseet, tulen, keittiövälineet, mausteet. Ilman edellämainittuja elementtejä ihminen ei pysty hyödyntämään lihaa turvallisesti - tai ollenkaan. Jos ihminen olisi "petoeläin", hän olisi nopeampi kuin riistaeläimet. Sen lisäksi hänellä olisi omasta takaa tappavat fysiologiset avut ja suolisto, joka kestää raa'an lihan syömisen. Lihansyöjäihminen ei siis ole muuta kuin wannabe-petoeläin, joka pelkurimaisesti käyttää keinotekoisia tappovälineitä ja joutuu vielä nynnysti kypsentämään ruokansa. Edes maku ei au naturel kelpaa - liha kaipaa miellyttääkseen ihmisen makunystyröitä tiettyjä mausteita.

    Sen sijaan lihansyöjäihminen on raukkamainen pervertikko, joka laskelmoivasti lihottaa eläimen vankeudessa, vain yhtä laskelmoivasti murhatakseen tämän. Kuolleen eläimen ruumiin kypsentämistä kutsutaan kulinarismiksi.

    Lihankulutukseen ei liity yhtäkään luonnollista vaihetta. Se on vain ylemmyydenhakuista, "Jumalan luomiskunnan kruunun" keksintö näyttää muille kuka on kingi.

    Terveisin, epätotuuden äkännyt ohikulkija-oikolukija

    Äänestä

  • Vegaani kirjoitti:

    Kun näet oravan tai jäniksen,tekeekö mielesi hyökätä sen kimppuun ja raadella se ja syödä se.
    Mulla ainakin on toi heinänsyöjän suoli. Jos syön lihaa, mut voisi sen jälkeen myydä biologiseksi aseeksi tuonne vihollista vastaan.
    Enkä koe olevani mistään paitsi,vaikka en pysty punaista lihaa syömäänkään.
    joten,heinä-eväätkin kelpaa...

    Äänestä

  • Vegaani kirjoitti:

    "Ihminen on kaikkiruokainen kuten antropologit ynnä muut ovat voineet todistaa: marjoja, viljaa, maitotuotteita, lihaa on syöty aina.
    Historia ja raamattu voidaan kirjoittaa uusiksi, kehittää uusia tieteitä ja uskomuksia sekä elämäntapoja, mutta ei ihmisen elimistöä."

    Olen eri mieltä!

    "Ihmisen hampaat soveltuvat hyvin kasvisravinnon murskaamiseen ja hienontamiseen. Lihansyöjällä sen sijaan on pitkät, kapeat ja terävät raateluhampaat. Ihmisellä samoin kuin kasvissyöjäeläimillä on huomattavasti pitempi suolisto kuin lihansyöjäeläimillä. Pitkä suolisto on tarpeen kasvissyöjille siksi, että kaikki ravintoaineet ehtivät imeytyä ruoan kulkiessa suolistossa. Lihansyöjän suolen on oltava lyhyt, jotta ruokamassa kulkisi nopeasti suolen läpi eikä alkaisi mädäntyä. --- Lihansyöjän hapan sylki on tarkoitettu lihan valkuaisaineiden sulattamiseen. Ihmisen sylki on emäksistä, ja siinä ptyaliini pilkkoo tärkkelystä. Lihansyöjien maha erittää monin kerroin enemmän suolahappoa kuin ihmisen mahalaukku. Lihansyöjäeläinten virtsa on hapanta, ihmisen emäksistä. Maksan toiminnassa on eroja. Lihansyöjän maksa pystyy tehokkaasti poistamaan lihan mukana elimistöön tulevia virtsahappoja. Ihmisen maksa sen sijaan pystyy käsittelemään virtsahappoa vain rajoitetusti."

    Heinänen, Pekka. Kasvisravintoa kautta aikojen. Tampere: MC-Pilot Oy Kustannus. 2001:201-202.

    Ihmisellä ei ole raateluhampaita tai kynsiä, joilla voisi repiä ruokansa kappaleiksi. Ihminen on joutunut kehittelemään liudan apuvälineitä voidakseen (turvallisesti) nauttia liharuokansa: esim. (terä)aseet, tulen, keittiövälineet, mausteet. Ilman edellämainittuja elementtejä ihminen ei pysty hyödyntämään lihaa turvallisesti - tai ollenkaan. Jos ihminen olisi "petoeläin", hän olisi nopeampi kuin riistaeläimet. Sen lisäksi hänellä olisi omasta takaa tappavat fysiologiset avut ja suolisto, joka kestää raa'an lihan syömisen. Lihansyöjäihminen ei siis ole muuta kuin wannabe-petoeläin, joka pelkurimaisesti käyttää keinotekoisia tappovälineitä ja joutuu vielä nynnysti kypsentämään ruokansa. Edes maku ei au naturel kelpaa - liha kaipaa miellyttääkseen ihmisen makunystyröitä tiettyjä mausteita.

    Sen sijaan lihansyöjäihminen on raukkamainen pervertikko, joka laskelmoivasti lihottaa eläimen vankeudessa, vain yhtä laskelmoivasti murhatakseen tämän. Kuolleen eläimen ruumiin kypsentämistä kutsutaan kulinarismiksi.

    Lihankulutukseen ei liity yhtäkään luonnollista vaihetta. Se on vain ylemmyydenhakuista, "Jumalan luomiskunnan kruunun" keksintö näyttää muille kuka on kingi.

    Terveisin, epätotuuden äkännyt ohikulkija-oikolukija

    kulmahampaat - si sovimme hyvin sekaravinnon hyödyntäjiksi. Sitäpaitsi pelkkä kasviksien syöminen tänä päivänä hiukan epäilyttää: kasvithan on tän pallon suodatin, joka kerää itseensä kaikki saasteet. Siksi tuntuu jotenkin terveelisemmältä tuo lihansyönti, kun heinissä olleet ympäristömyrkyt ovat jääneet lehmän maksaan. Ei voi enää, kuten lapsena, rouskutella raakaa maksaa - sen verran paljon on noita saasteita ilmakehässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vinkkejä kirjoitti:

Lomalla käy usein niin, että päiväsaikaan vietetään paljon aikaa kodin ulkopuolella (rannalla, metsässä, kaupungilla, puistoissa jne). Yhtäkkiä kaikilla onkin nälkä, ja pitäisi äkkiä hommata jostain koko perheelle ateriat - usein sitten ehkä pikaruokalasta tms. ravintolasta. Kesän "heräteostokset" siis liittyvät liiankin usein valmisruokaan ja herkkuihin.

Itse olen perheellinen opiskelija, joten vietän pari kuukautta lasten kanssa kotona (ei ole mökkiä tms.). Välillä mieskin tietysti lomailee. Meillä ei missään nimessä ole varaa joka päivä käydä rantareissun päätteeksi ravintolassa, joten pienen suunnittelun avulla olen onnistunut pitämään loman ruokakustannukset lähellä tavallista tasoa.

Iltaisin, kun muutenkin olemme kotona ja päivän polte on hieman viilentynyt, laitan etukäteen valmiiksi kaikki seuraavan päivän (tai joskus kahden) ruuat. Leivon evässämpylät samalla kun keitto porisee liedellä, keitän riisin ja kastikkeet kun uuniruoka kypsyy omia aikojaan. Pakkaseenkin voi laittaa kerta-annoksia. Oikeastaan tämä on ihan käypä tapa selvitä arjestakin, mutta kotonaoloaika on vuoden kylmempinä vuodenaikoina suurempi.

Voimme esim. aamulla heittää valmiit eväät kylmälaukkuun ja suunnata rannalle. Muutaman tunnin kuluttua maistuisikin jo ruoka, jota lähdemme kotiin nauttimaan pikaisen lämmityksen jälkeen. Iltapäivällä voi vielä harrastaa kävelyä, pyöräilyä, ruokaostoksia tai siivoomista(pakkohan niitäkin joskus), pihaleikkejä, kädentaitoja, auringonottoa, lukemista, pelejä jne. kunnes on taas aika lämmittää illallisruoka ja käydä ruokapöytään. Illalla lapset harvemmin kaipaavat muuta kuin omaa aikaa (tietokoneaikaa, pleikkaria tai yhdessä leikkimistä tms.) ja itsekin nautin siinä vaiheessa siitä omasta (tai puolison kanssa yhteisestä) ajasta keittiön puolella.

Ravintolareissut ovat sitten erikseen erityisinä ajankohtina, mutta harvemmin. Eikä sitten harmita että meni suunnittelematon, nelinkertainen summa syömiseen itsetehdyn sijaan, vaan voi oikeasti nauttia juuri siitä hetkestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu