Meillä spk-uros 1,5v. On pennusta asti tuntenut boxeri-uroksen yli 2v. Boxeri on ainoita koiria joiden kanssa meidän poika tulee toimeen, muille ärisee ja haukkuu. Ihmisistä kyllä pitää kaikista.
Nämä koirat näkevät keskimäärin kerran kuukaudessa, eivät välttämättä edes silloin ja joskus taas useammin. Ongelma on se, että nykyään (juuri kun näkevät mökillä, saavat juosta vapaana, leikkiä..) ovat alkaneet ottaa yhteen. Molemmilla koirilla kova luonne, siis kovia pomottamaan. Meidän koira tosi itsevarma ja jos toinen tulee luulle, kepille, ärisee, näyttää hampaitaan. Samanlainen myös boxeri. Ja kuitenkin sitten ollaan taas parhaita kavereita.
Varsinkin, kun heitetään keppiä, tulee taistelu kun kepin saanut koira on sitä mieltä, että keppi kuuluu juuri hänelle. Ärinää, hampaiden näyttelyä, taas.. Ennen meidän spu alistui mutta nyt tullut sukukypsäksi ja ei merkkiäkään. Aivan puhkuu itsevarmuutta ja suurta egoa. En usko että kovin helpolla tappelussa luovuttaisi, jos antaisi loppuun asti tapella..
Tähän kaipaisin neuvoja: viimeksi kun tappelurähinä alkoi, menin väliin (häiräännytin koirien huomion huutamalla, tehosi..). Olisiko koirien pitänyt antaa tapella ja selvittää välinsä vai saako isännät päättää, tapellaanko vai ei?? Kun noin harvoin kuitenkin näkevät, muistavatko sitten kuukauden päästä vielä että näinhän se oli, että toi oli se pomo, vai pitääkö kuitenkin testata taas uudestaan.. vai onko tuossa ollenkaan edes siitä kysymys?
Onko järkevää heittää koirille keppiä/palloa kun siitä tulee riitaa? Ja se pelottaa, että tulee "sotavammoja" taistelun tiimellyksessä. Kun hampaat nyt on tuota luokkaa.
*miehen kanssa oli erimielisyyksiä kuinka tilanteessa pitää toimia, joten ulkopuolisilta ja viisaimmilta olisi nyt hyvä kysyä neuvoa!*
Nämä koirat näkevät keskimäärin kerran kuukaudessa, eivät välttämättä edes silloin ja joskus taas useammin. Ongelma on se, että nykyään (juuri kun näkevät mökillä, saavat juosta vapaana, leikkiä..) ovat alkaneet ottaa yhteen. Molemmilla koirilla kova luonne, siis kovia pomottamaan. Meidän koira tosi itsevarma ja jos toinen tulee luulle, kepille, ärisee, näyttää hampaitaan. Samanlainen myös boxeri. Ja kuitenkin sitten ollaan taas parhaita kavereita.
Varsinkin, kun heitetään keppiä, tulee taistelu kun kepin saanut koira on sitä mieltä, että keppi kuuluu juuri hänelle. Ärinää, hampaiden näyttelyä, taas.. Ennen meidän spu alistui mutta nyt tullut sukukypsäksi ja ei merkkiäkään. Aivan puhkuu itsevarmuutta ja suurta egoa. En usko että kovin helpolla tappelussa luovuttaisi, jos antaisi loppuun asti tapella..
Tähän kaipaisin neuvoja: viimeksi kun tappelurähinä alkoi, menin väliin (häiräännytin koirien huomion huutamalla, tehosi..). Olisiko koirien pitänyt antaa tapella ja selvittää välinsä vai saako isännät päättää, tapellaanko vai ei?? Kun noin harvoin kuitenkin näkevät, muistavatko sitten kuukauden päästä vielä että näinhän se oli, että toi oli se pomo, vai pitääkö kuitenkin testata taas uudestaan.. vai onko tuossa ollenkaan edes siitä kysymys?
Onko järkevää heittää koirille keppiä/palloa kun siitä tulee riitaa? Ja se pelottaa, että tulee "sotavammoja" taistelun tiimellyksessä. Kun hampaat nyt on tuota luokkaa.
*miehen kanssa oli erimielisyyksiä kuinka tilanteessa pitää toimia, joten ulkopuolisilta ja viisaimmilta olisi nyt hyvä kysyä neuvoa!*
Vastaukset 28
Vanhimmat
niitä koiria on ehdoin tahdoin rähinöistä huolimatta yhdessä pidettävä, niin älkää nyt missään nimessä ainakaan viskelkö mitään (kepit, pallot yms) mikä provosoi tilannetta entisestään.
Samaten kun kaikki luut ja lelut ja yleensä nyt kaikki mistä voi riitaa tulla pois silloin kun molemmat ovat paikalla.
Nuo pojat on niin samanikäisiä, että voipi olla, ettei siitä hommasta tappelemalla kerran kuussa tule muuta valmista, kuin eläinlääkärille töitä. Ja eläinlääkärin työllistämisen lisäksi koira oppii tappelemaan, josta seuraa huomattavasti alempi kynnys myöhemmin tilanteiden mahdollisesti toisten kanssa kärjistyessä pyrkiä ratkaisemaan ne puremalla.
Kyllä minä ainakin puuttuisin rähinöihin jos tuossa tilanteessa olisin.
Tosin en kyllä ihan äkkiä osaa kuvitella olevani, kun minusta ei ole mitään syytä väkisin pitää yhdessä koiria jotka eivät toisistaan pidä.
Minusta ei ole syytä stressata koiraa turhilla epämiellyttävillä tilanteilla.
>>Olisiko koirien pitänyt antaa tapella ja selvittää välinsä vai saako isännät päättää, tapellaanko vai ei??>>
Missään tapauksessa ei saa antaa koirien tapella,kuten itsekin kirjoitit siitä voi tulla erittäin pahaa jälkeä!Mielestäni on aivan kohtuutonta odottaa,että lähes samanikäiset,toisiaan satunnaisesti näkevät urokset tulisivat toimeen. Tottakai lenkillä,treeneissä,jne. voit vaatia koiraasi olemaan välittämättä muista koirista,mutta on kohtuutonta vaatia että koirasi tulisi sietää tätä toista urosta mökkireissujenne ajan ja viettää sen kanssa aikaa,vapaana keskenään.
Ja tuosta "välien selvittämisestä" vielä;oman lauman jäsenet voivat joskus selvitellä välejään. Tuo ystäväsi boxeri ei kuulu teidän laumaanne,se on koirallesi vieraan lauman jäsen.Joten,en näe mitään mieltä päästää näitä koiria yhdessä "leikkimään",kuten itsekin varmaan ymmärrät,eivät koiratkaan nauti tuosta stressaavasta tilanteesta.
>>Onko järkevää heittää koirille keppiä/palloa kun siitä tulee riitaa? >>
Tuohon kysymykseesi löydät vastauksen tuosta samaisesta lauseestasi..
Olen täysin samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Älä helvetti ole niin tyhmä, että annat koirien tapella. Ne todellakaan ei koskaa opi siitä muuta kuin tappelemaan.
Mä en heittele keppiä, enkä leluja edes omien koirien kanssa, kun niitä on monta. Siitä tulee tappelu satavarmasti. On niin turhaa provosoida koiria tappelemaan keskenään.
Jos teidän on TODELLA pakko pitää niitä koiria yhdessä, teidän pitää olla tosi tarkkoina. Heti, kun toinen/molemmat koirat alkavat jäykistelemään, nostelemaan karvojaan tai tuijottelemaan, asiaan pitää puuttua. Silloin tappelu ei ehdi syntyä. Koiria täytyy pitää niin tarkasti silmällä, että te ette kyllä pysty mökkeilemään rennosti.
Jos haluatte välttyä siltä, että lähdette joskus viikonloppuna hakemaan päivystävää eläinlääkäriä, kun haluatte tappelun jäljiltä pelastaa koiran hengen, neuvoisin pitämään koirat erillään.
Jos haluatte välttämättä koirallenne leikkikaverin, hakekaa sille narttu, jonka kanssa tutustutatte varovaisesti. Kaksi eri lauman urosta ei voi tulla toimeen keskenään kovin pitkään. Kun pentuikä on ohi, matsataan tosimielessä.
Kiitos vastauksista. Näin minäkin ajattelin asian olevan. Sanottuani mielipiteen asiasta, sain kuulla olevani väärässä. Siksi kysyin.
Välillä koirat tulevat mainiosti toimeen, mutta sitten taas.. Sitä juuri pelkään että kun silmä välttää.. Ehkä on tosiaan parempi ettei enää yhdessä vietä aikaansa. Ja kun kyse on juuri näistä roduista, vahingot voivat olla sitä luokkaa...
Hallinta on näissä kova sana: kerrotaan koirille että täällä ei tapella. Jo siinä vaiheessa kun tapaavat ennen lenkkiä.
Se vaatii vaan tosiaan teiltä omistajina auktoriteettia koiriinne ja alkuun tarkkaavaisuutta ettei kärhämiä synny. Jos tähän ei pystytä, on parempi olla ottamatta riskejä ja jättää yhteislenkkeily.
Yleisestikin noihin koiran muille koirille murraamiseen pitäisi pystyä puuttumaan auktoriteetilla ja kertoa laumanjohtajana että "sinähän tulet toimeen".
Meillä on onnistunut kevyesti 5 nartun lenkitys kaverin kanssa, kun heti alussa niille dominoivimmille tehtiin selväksi että tässä sirkuksessa ei sitten kukaan tappele.
Kerran ne kokeilee kumpi on johtaja.
Sen jälkeen ne ei enää rähise.
Toinen alistuu ja toinen on pahis...
Ja koirat tulee taas toimeen niinkuin auringonlasku etelämerellä.
Ei ihan pidä paikkaansa, kyllä jotkut tappelee niin että veri lentää ja lekurireissut on tarpeen eikä siitä edes loppua tule eli tappelevat aina kun saavat siihen mahdollisuuden. En suosittele että annatte tapella ja "selvitellä välejänsä".
Jos koiran päässä on vähääkään järkeä ja omistajalla on todella koira hallinnassa, ei se tappelupukarikaan tappele hallitussa tilanteessa.
Omistajan pitää olla vaan hereillä ja valmis karjaisemaan koirat eri teille siinä vaiheessa kun alkaa näkymään eleitä haastamisen suhteen.
Eri asia on onko mitään järkeä pakkososiaalistuttaa koiraa joka ei ole sosiaalinen (ja kaikki palikat päässä eivät ole kohdallaan).
Koskaan nähnyt urorskoirien tappelevan "niin, että veri lentää", narttujen kylläkin.
toinen koirista on boxer = taistelukoira . Varmasti tappelusta voi tulla huonoa jälkeä .
ja erittäin monen eri uroksen vieläpä. Hölmöyttä on laittaa kaksi toisilleen vierasta urosta yhteen ja kuvitella, että kyllä ne välinsä selvittää. Eri asia on jos ollaan lenkillä, kentällä tms ja koirat on käskyn alla. Silloin ne kyllä saa sietämään toisiaan, kunhan ovat omistajallaan käsissä. Mutta keskenään ne kyllä tappelevat, jos saavat oman päänsä mukaan toimia.
Se on urbaani legenda, etteivät urokset muka tappele tosissaan.
Silloin jos toinen on selvästi heikompi ja alistuu, niin homma hoituu yleensä siististi.
Useimmiten vaan ainakin sakemannien kohdalla sitä alistumisen halua ei ihan helpolla löydy ja homma jatkuu ja jatkuu,kunnes tikattavaa on.
Muista roduista en sano mitään, kun ei ole omakohtaista kokemusta.
Uroskoirat kun kerran pääsevät tappelemaan, se on siinä. Loppuelämä kyräilläää ja vähän väliä otetaan yhteen oikein rajusti. Mun kaksi urosta alkoivat ottaa yhteen, ja sain useaan kertaan käydä paikkauttamassa kumpaakin. Kerran toiselta meni melkein silmä, kun toinen puri päähän. Kulmahammas meni silmänurkasta sisään ja verta tuli niin perhanasti. Silmä tikattiin, mutta kyynelkanava ei enää koskaan toiminut kunnolla.
Samoin kurkusta ommeltiin sellaisia kolmenkymmenen tikin haavoja. Tuo tilanne tuli aina niin äkkiä, etten kerinnyt väliin. Joskus "pojat" olivat päässeet vahingossa samaan tilaan, kun en ollut paikalla. Toinen oli nimittäin mennyt oven lasin läpi. Pahaa jälkeä tuli ja molemmat koirat jouduttiin tikkaamaan.
Niin, että en kannata ajatusta, että antaisitte selvitellä välejään ominpäin. Lenkkeily sujuu, mutta ei niistä koirista mitään ystäviä tule.
Samalta tuntuu mustakin. Useillakin kavereilla on useampia uroksia kotonaan ja näyttävät pärjäävän paremmin keskenään kuin "saman lauman" nartut.
Me puhumme käyttökoirarodusta. Jos me pistämme koirat selvittelemään välinsä keskenään, molemmat menee pilalle koulutus- ja kilpailumielessä. Tuo "Kingi" alkaa katsella ympärilleen koko ajan haastamismielessä. Tuo hävinnyt taas on koulutuksellisesti muuten kelvoton, kun sen luonne on nujerrettu.
Oletteko unohtaneet, että koirat ovat meidän harrastekavereitamme, eikä minkään villin susilauman jäseniä. Miettikääs nyt vähän, mitä te oikein kirjoitatte.
Pointti on siinä, että koulutuskentillä sun muualla, me pystymme ohjaamaan koiraamme niin, että se ei kiinnitä huomiotaan mihinkään muuhun, kuin meihin. Kaikki kotona ja maastossa tehty toiminta pitää tähdätä siihen.
Hei!
Oma, edesmenneeni saksanpaimenkoira leikki pienestä pitäen yhden kaverini terrierin kanssa. Juoksentelivat vapaana ja todellakin näytti kuin olisivat olleet parhaita kavereita. Molemmat koirista oli uroksia.
Yhtenä päivänä, kun kaverini kanssa päästimme koirat vapaaksi, koirat ei enää tullukkaan toimee. Katselimme aivan ihmeissämme... Alkoi hirveä tappelu. Oma sakuni survoi terrierin yhteen ojaan johon äkkiä kaverini kanssa puutuimme.. Hädin tuskin sain koirani pois terrierin luota.
Sen jälkeen ne piti äkkiä laittaa hihnaan ja koskaan enää niitä ei voinu päästää leikkimään :( En tiedä mistä tämä johtui, monet ovat arvelleet että sen johtuvan, kun molemmat koirat olivat uroksia..
Oma sakuni oli siis myös 1,5 vuotias sillon :)
Aina kun on kaksi uroskoiraa, toisen täytyy alistua. Ei kuitenkaan kannata itse omalla käyttäytymisellään provosoida koiria taistelemaan. Jos omistaja syöksyy kahden jännittyneen koiran luokse yrittäen estää tappelu, koiriin tarttuu omistajan kiihtyneisyys ja tappelu on varmasti valmis. Kun koirat tappelevat, niitä ei saa alkaa lyödä, koska kipu vain kiihdyttää taisteluhalua. Ei saa antaa myöskään koiran ymmärtää, että sen täytyy puolustaa omistajaansa.
Järkevintä on antaa koirien leikkiä rauhallisesti ilman "kilpailuja". Minulla on 7 koiraa ja neljä niistä on uroksia. Pari sakemannia ja pari rotikkaa. Kovia koiria kaikki. Väliä on selvitelty, mutta ikinä ei ole purtu oikeasti. Kun ne heti pienestä pitäen on tietäneet paikkansa laumassa. Myöskään vieraitten koirien kanssa ei ole ongelmia, muutamalla ärähdyksellä vanhempi koira on näyttänyt nuoremmalle paikan ja se on ollut siinä. Hyvin kasvatetut koirat kyllä tietävät kuinka käyttäytyä.
ajattelin aijemmin. Kunnes tuli kohdalle koirat, joista kumpikaan ei vaan alistunut, ei silti vaikka olivat jo täynnä reikiä. Yhdessä näitä ei ole sen jälkeen voinut pitää, kun nuorempi aikuistui. Kerran olivat kaikista varotoimenpiteistä huolimatta onnistuneet karkaamaan ja päässeet yhteen. Sitä en tiedä kauanko olivat tapelleet, mutta täys rähinä oli päällä, kun tultiin kotiin. Kauan kuitenkin, kun oli kämppä täysin hujan hajan ja verta kaikkialla kattoa myöten, molemmat koirat kuin haulikolla ammuttuja ja aivan puhki väsyneitä. Silti ei ollut tarkoituskaan kummankaan antaa periksi. Ilman väliinmenoa olisui jompikumpi kuollut.
Kyllä meilläkin koirat pääsääntöisesti tulevat keskenään toimeen. Tällä hetkellä meillä on uroksia 5, joista nämä 2 ei tule keskenään toimeen, vaikka muitten kanssa tulevat.
Minulla on kuitenkin kokemusta 30 vuodelta kaikenlaisista koirista, eikä kunnon tappeluja ole tullut. Luonnehäiriöisiä koiria olen kyllä ähnyt ja ne on asia erikseen, ne pitää pitää häkissä, mutta omistaja voi silloin myös katsoa itseään peiliin.
enemmän kokemusta kuin minulla sen myönnän.
Uskoisin kuitenkin tähän pariinkymmeneen vuoteen ja yli 10 kasvattamaani pentueeseen nähneeni melko paljon erilaisia koiria.
Luonnehäiriöiseksi en katso näistä riitapukareistani kumpaakaan, kun tulevat aivan sujuvasti toimeen muitten urosteni kanssa jotka ovat alempiarvoisia ja näyttävät sen vanhinta lukuunottamatta.
Myöskin käyttäytyvät moitteetta ihmisten joukossa ja koulutuskentillä/näyttelyissä missä on paljon vieraitakin koiria.
Toisiaan eivät vain siedä ja kyse on nimenomaan siitä, että kun koirat ovat tasaveroiset ja kumpikaan ei alistu ei tilannetta voi ratkaista.
Silti molemmat näistä kähisijöistä alistuvat vanhimmalle 12 vuotiaalle urokselleni ilman mutinoita.
Meillä ei ainakaan yksikään karvaturri taikka tutut koirakaverimme rähise kun minä olen paikalla.
Olen voimakas luonne itse ja koirani (itselläni kaksi kappaletta, uros ja narttu joista toinen on sakemanni)Meillä on laumassa tasantarkkaan selvää ettei nähteni tapella koska MINÄ olen johtaja.Jos joku siis itseni paikalla ollessa rähjää se olen MINä ja nuo tietävät sen.Samoin kaikki tutut koirakaverimme ;) .
Kyllä koiran tulee tietää ettei johtajan paikalla ollessa tapella keskenään.
Toki annan toisten narttujen ja omankin narttuni välillä selvitellä välejään, jos jompi kumpi kysenomaisessa tilanteessä käyttäytyy täysin kunniattomasti tai sikamaisesti.Silloin mielestäni saa vanhempi ja vahvempi koira vähän komentaa, mutta siihenkin on tultava loppu jos toisin käsketään.>Samoin urosten kanssa.
Itse olen tätä mieltä ja on hyvin meillä toiminut.
Ei susilaumassakaan rähistellä, jos alfat niin määräävät.
eivät kuulu laumaasi. Narttu ja uros eivät koskaan tappele. Se on kaikille selvää.
Susilaumassa taas vieras tulija tapetaan. Susilaumassa on tarkka keskinäinen arvojärjestys. Siksi riitoja ei tule. Välit on selvitetty aikanaan, ja pennut syntyvät laumaan. Jos laumaan tulee vieras jäsen, se ajetaan pois. Jos se ei lähde, lauma tappaa sen.
Poikkeuksena on nuo yksinäiset urokset, jotka tulevat haastamaan lauman alfauroksen. Jos tuo uusi uros voittaa, vanha uros väistyy ja lähtee kuolemaan muualle. Jos alkuperäinen alfauros on riittävän vahva, se ajaa yrittäjän pois.
Sä puhuit ihan puuta heinää. On täysin sairasta vaatia koiraltaan sitä, että se hyväksyy vieraat tunkeilijat laumaan.
Tässäpä myöskin _harhaluulo_. Kyllä narttu ja uroskin tappelevat, sen olen itsekin nähnyt. Syytä en tiedä ja harvinaista varmaan on, mutta turha väittää, että narttu ja uros eivät _koskaan_ tappele. Itse en ainakaan päästäisi omia hyväluontoisia narttuja vieraiden "kilttien" koirien - olivatpa uroksia tai narttuja-luokse vain sillä perusteella, että "uros ja narttu eivät koskaan tappele". Pyh.
Eiköhän narttu ja uros tappele ihan samoista syistä kuin samaa sukupuolta edustavat. Laumavietti / reviirin puolustaminen ja oman aseman laumassa turvaaminen. Nartun ja uroksen välillä ei vallitse demokratia yhtään sen enempää kuin kahden uroksenkaan.
Itsellä on samanikäiset uros ja narttu, jotka eivät ole päässeet selvyyteen asemastaan. Yhdessä ne ovat vain kun on sellainen paikka, jossa on paljon tillaa (ei tuu niin herkästi kähinöitä) ja mä silmä kovana vieressä. Kyllä ne molemmat aina välillä koittavat haastella, mut sitä varten mä oon paikalla. En ainakaan tässä vaiheessa uskaltais antaa niiden keskenään selvittää välejään.
Tietenkin annan koirani ajaa tunkeilijat/haastajat pois reviiriltä, jos tilanne on sen mukainen.Koirani kuitenkin tietävät ettei tapella jos käsky käy.
Mitä sairasta siinä on?!
Ainakin näin vältän monet lääkäri keikat ja ylimääräiset tappelut.
Ja tuon viestini lukiessa saa käyttää tervettä maalaisjärkeä, kuten käytännön tilanteissa minäkin, eikä lukea sieltä rivien välistä sitä puuta heinää.
Ja kyllä minä olen nähnyt miten narttu ja uros tappelet, kaksi kovaa koiraa saattavat aivan hyvin ottaa yhteen, sukupuoleen katsomatta.
Meidän koirat siis eivät tappele, mutta jos tuo nuorempi uros koittaa tulla ottamaan nartultani luuta, niin tietenkin se saa sitä komentaa.
Ihme spekulointia...
Että nuo koirakaverimme josta puhuin ovat sellaisia jotka koirani ovat tunteneet ihan pienestä pitäen, kenties eivät kuulu laumaamme mutta kyllä nuo toisensa tuntevat.
ja susilaumassa tulee rähinöitä ja kahinoita, ja ne alfat estävät.
Sama juttu, jos nuo alkavat tapella tuttujen koirakaverien kanssa, niin kyllä minä sanon painavan sanan siihen väliin.(Esim. jos jostain kepistä tulee kahinointia ja murinaa).
En käsitä miksi pitäisi antaa koirien vain tapella ja sen estäminen painavalla sanalla olisi sairasta.
En ole milloinkaan hyväksynyt koiriltani tappelemista. Minä en vaan hyvänä laumanjohtajana pakota koiraani tilanteeseen, missä sen pitäisi päästää vieras koira ottamaan kontaktia.
Mä voin olla koirineni puolenmetrin päässä vieraista koirista, mutta niitä me ei olla huomaavinaan. Milloinkaan koirieni ei ole tarvinnut päästää vierasta koiraa nuuskimaan itseään. Se on luonnon vastaista. Jos joku idiootti koiranomistaja yrittää päästää koiraansa lähelle "tutustumaan", koska koirani käyttäytyvät niin hyvin, minä kiellän sen. Haluan sen hyvän käytöksen jatkuvan vielä tulevaisuudessakin.
Uroksesta ja nartusta. Kyllä se on niin, että uros ja narttu tulevat paremmin toimeen keskenään kuin kaksi saman sukupuolen edustajaa. Täytyyhän niidenkin tutustua, mutta uros antaa yleensä nartulle periksi, ainakin tiettyyn rajaan asti. Suvunjatkamisvietti takaa sen.
Jos meille tulee vieraita koiria kylään, ne ulkoilutetaan eri aikaan, kuin mun omat koirat. Poikkeuksen tekee just nuo kaverikoirat, joiden kanssa käydään yhdessä lenkillä, mutta ne ovat aina eri sukupuolta, kuin mun omat koirat.
Ei mun koirat ole vielä koskaan purreet toista koiraa tai tapelleet, mutta en silti halua laittaa niitä tilanteeseen, että olisi siihen edes tarvetta. Mä en nöyryytä koiriani pakottamalla niitä sietämään vieraita koiria, jotka eivät kuulu omaan laumaan.